Sastamalan mopoautoturmassa kuolleen Millan äidin suru: ”Jos se olisi ollut silkka vahinko, ei tarvitsisi vihata ketään”

Hiihtolomalla Milla Virtanen aikoi maalata moponsa pinkiksi.

Mopo, näppärä Honda Monkey, oli hankittu syksyllä. Pari vuotta aiemmin Milla oli saanut isovanhemmiltaan rippilahjaksi vaaleanpunaisen skootterin, jolla hän oli päristellyt kaksi kesää. Sillä ei kuitenkaan voinut ajaa talvikeleillä.

Mopolla Milla saattoi ajaa kymmenen kilometrin matkan kotoa Stormin kylästä Vammalan ammattikouluun, jossa hän oli aloittanut autonasentajan koulutuksen.

Pinkki väri oli vastikään alkanut viehättää visuaalisesti lahjakasta Millaa, joka tähtäsi automaalariksi. Hän oli tehnyt moporemontista kuvalliset suunnitelmat hyvissä ajoin ennen hiihtolomaa, ja pohjamaalitkin oli jo hankittu.

Helmikuisena perjantaina viikko ennen hiihtolomaa Milla värjäsi äitinsä Tarun tukan uudella lempivärillään. Seuraavana iltana hän lähti poikaystävänsä Eeron kanssa tämän mopoautolla Tampereelle.

Juuri ennen Nokian rajaa kolmikymppinen, humalainen nokialaismies ohjasi tila-autonsa tahallaan päin puolet pienempää mopoautoa.

Nuorilla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Seitsentoistavuotiaat Milla ja Eero menehtyivät heti.

Hautajaisissa Millan arkulle laskettiin pinkit ruusut, ja muistotilaisuudessa pöytiin sytytettiin pinkit kynttilät.

Samaa väriä Taru Virtanen kantaa yhä hiuksissaan.

Kuin pinkkiä suruhuntua.

Lyhyt, pitkä vuosi

Mustikkapiirakka on vielä lämmin. Taru Virtanen kattaa sen kaveriksi vaniljakastiketta ja sanoo, että elämä on jotenkin siedettävää, kun elää vain tätä hetkeä.

Eniten lohduttavat pienet, arkiset muistot: mitä tytär joskus sanoi, miten hän nauroi, miten hän istui keittiön pöydän ääressä, niin kuin sinä perjantai-iltana melkein vuosi sitten, ja joi Kanes-limsaa tölkistä.

Tölkki on nyt muistona keittiön hyllyllä.

Ulkona on tammikuinen pikkupakkanen. Stormin hiljainen kylänraitti kulkee aivan omakotitalon vierestä. Tässä talossa Milla asui melkein syntymästään asti.

Jos Milla Elina Virtanen olisi saanut elää, hän täyttäisi kahden päivän päästä kahdeksantoista vuotta.

Helmikuun 18. päivänä tulee kuluneeksi vuosi hänen kuolemastaan. Se vuosi on mennyt näin, sanoo Taru Virtanen ja napsauttaa sormiaan. Ja samalla se on ollut mahdottoman pitkä vuosi.

Millan haudalla on kaksi enkeliä, Milla ja Eero. Kumpikin siunattiin lepoon Tyrvään kappelihautausmaalle. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Ensimmäisen joulun ilman Millaa hänen perheensä – äiti, isä ja pikkuveli – vietti ulkomailla kaukana kotoa. Muutenkin raskasta aikaa varjosti marraskuun lopussa tullut tieto, että kolarin aiheuttanut mies valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.

Tekijä tuomittiin käräjäoikeudessa kahdesta taposta kahdentoista vuoden vankeuteen. Mies kertoi oikeudessa halunneensa surmata vain itsensä ja luulleensa vastaantulijaa isommaksi ajoneuvoksi. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että miehen on täytynyt tunnistaa mopoauto ja ymmärtää, että päin ajaminen aiheuttaisi autossa olevien ihmisten kuoleman.

Taru Virtanen oli käräjäoikeuden ratkaisusta helpottunut. Mikään ei tuo tytärtä takaisin, mutta ajatuskin lievästä tuomiosta tuntuu sietämättömältä, kun kyseessä oli tahallinen teko.

”Jos se olisi ollut silkka vahinko, minun ei tarvitsisi vihata ketään. Nyt vihaan niin paljon, että se on melkein sairasta.”

Sellaista tunnetta Taru ei ollut osannut kuvitellakaan ennen Millan kuolemaa.

Mutta jo kauan ennen Millan syntymää hän osasi kuvitella, miten ihanaa olisi olla äiti.

Sen toivotumpi ei lapsi voi olla.

Äidin ja tyttären unelmat

Iloinen on ensimmäinen sana, jolla Taru-äiti kuvaa tytärtään. ©TARU VIRTASEN KOTIALBUMI

Kun Milla syntyi tammikuussa 2000, kätilö kiikutti puhelimen tämän tästä Taru Virtaselle synnytyssaliin: äitisi soittaa, taas.

Kaikki läheiset tiesivät, miten kovasti Taru Virtanen halusi äidiksi. Hän oli hoitanut sukulaisvauvoja ja pikkuveljeään alakouluikäisestä asti. Oma perhe oli hänen suurin unelmansa, jonka hän halusi toteuttaa mahdollisimman pian.

Hän alkoi odottaa Millaa 17-vuotiaana, ja äidiksi hän tuli juuri täysi-ikäistyttyään. Lapsista hän piti niin paljon, että alkoi työskennellä perhepäivähoitajana.

Siihen työhön hän ei Millan kuoleman jälkeen enää pysty – pienten lasten läheisyyskin uuvuttaa. Se harmittaa, koska Taru Virtasen sisaruksilla on pieniä lapsia, jotka jäävät nyt vaille tädin syliä.

Milla oli iloinen ja kiltti lapsi, eikä luonne muuttunut edes teini-iässä.

Tyttären piirtäjän lahjat ja hahmotuskyky huomattiin varhain. Milla olisi voinut haaveilla kuvataiteilijankin urasta, mutta hän oli käytännönläheinen ja jakoi isänsä kiinnostuksen moottoriajoneuvojen kanssa puuhastelemiseen.

Milla harkitsi jo peruskoulun jälkeen automaalarin opintoja, mutta sitä varten olisi pitänyt kulkea Tampereella asti. Siksi hän päätti ensin käydä autonasentajalinjan; sitä kautta voisi edetä unelmaa kohti mutta asua vielä kotona.

Millan huone on jätetty ennalleen. Lipaston päälle on laitettu riviin hajuvedet, huulikiillot, kynsilakat ja valkoiset strassikengät. Naulassa on Robinin keikalta ostettu leopardikuvioinen hattu, ja kampauspöydän paperipinosta löytyy Millan piirtämä kuva idolistaan.

Seinälle Milla on maalannut tekstin: Don’t dream your life, live your dreams. Älä unelmoi elämääsi, elä unelmiasi.

Vinyylilevystä tehty seinäkello on pysähtynyt.

Bussipysäkillä, pimeässä

Peppi-koira kulki pitkään onnettomuuden jälkeen Millan huoneessa rakasta perheenjäsentä etsimässä. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Taru Virtanen on joutunut käymään kolari-illan tapahtumat läpi monta kertaa.

Millan isä Mikko Virtanen oli kotona, kun Milla lähti poikaystävänsä Eeron kyytiin lauantai-iltana seitsemän aikoihin. Kello 19.34 hän lähetti äidilleen viestin, että on matkalla Tampereelle. Taru vastasi viestiin 19.39 saavuttuaan siivouskeikalta kotiin.

Siihen viestiin ei tullut vastausta, eikä sitä seuraavaan, jossa Taru kysyi, mitä perheen Peppi-koira oli kaatanut, kun keittiön lattialla oli sanomalehtiä. Taru yritti soittaa tyttärelleen, mutta tämä ei vastannut. Se oli niin epätavallista, että Taru vilkaisi hälytyksistä raportoivaa Tilannehuone-sivua netistä: mopoauto-onnettomuus Sastamalassa kello 19.40.

Vanhemmat lähtivät ajamaan kohti onnettomuuspaikkaa, Nokian rajaa tiellä numero 12. Heidät pysäytettiin ja ohjattiin bussipysäkille odottamaan. Pian poliisi ja palomies toivat tyttären kuolinviestin.

Tarulle on jäänyt mieleen poliisin kasvot ja se, että palomies oli tosi pitkä.

Tavallaan hän on siellä vieläkin: bussipysäkillä, pimeässä autossa, maantien varressa hetkenä, jona hänen elämänsä muuttui peruuttamattomasti.

Hetken epätodellisuus ei ole väistynyt.

”Ihan kuin Milla voisi koska vain kävellä tuosta ovesta sisään.”

Vähemmän kipua

Hetkeä ennen lähtöään Tampereelle Milla päivitti Instagramiin kuvansa ja sen oheen mietelauseen: If hurt comes, so will the happiness. Jos kipu tulee, tulee onnikin.

Se on nyt tatuoituna äidin ja pikkuveljen käsivarteen.

Ajatus jää mieleen kiertelemään. Tuleeko onni vielä tähänkin taloon? Tuleehan?

Sitä on ehkä liian aikaista pohtia. Millan kuoleman jälkeen Taru Virtanen on keskittynyt enemmänkin siihen, miten muiden kipua voitaisiin vähentää. Siksi, ja vain siksi, hän antaa tämänkin haastattelun.

Taru ja hänen siskonsa, Millan kummitäti Mari Kannisto, laittoivat viime keväänä alulle kansalaisadressin rattijuopumustuomioiden koventamiseksi. Yli 50 000 nimeä kerännyt vetoomus luovutettiin oikeusministeriölle lokakuussa.

Sisarusten mielestä kovemmat tuomiot vaikuttaisivat asenteisiin, ja sen myötä entistä harvempi lähtisi humalassa rattiin.

”Toivomme myös, että ongelmista kärsivät ihmiset hakisivat apua, ennen kuin ovat pahan olonsa pakottamina tuhoamassa muiden elämää.”

Tyrvään kirkossa pidetään sunnuntaina 28. tammikuuta Millan ja Eeron muistokonsertti. Konsertissa kerätään vapaaehtoista maksua ja myydään Millan piirustuksista tehtyä postikorttilajitelmaa. Tuotto lahjoitetaan Sastamalan seudun lasten ja nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön.

Konsertissa laulavat muun muassa Matti Esko, Eeron äiti sekä yksi Millan ystävistä.

Ystävä esittää Heli Kajon kappaleen Jos mä kuolen nuorena, jonka sanat Milla kirjoitti päiväkirjaansa vain pari viikkoa ennen kuolemaansa. Kertosäe kuuluu näin:

Hautajaisissa pukeutukaa mustaan, mutta vain koska se on tyylikästä. Äiti ja isi, älkää vaipuko tuskaan, mä nautin täysillä mun elämästä.