Aivoinfarkti ja afasia mullistivat Matti Pelttarin elämän – Sinnikäs harjoittelu palautti afaatikon puhekyvyn: ”Vertaistuki on ollut korvaamatonta”
Matti Pelttarin arki muuttui nelikymppisenä, kun hän sai aivoinfarktin ja afasian. Kun vaimo toi sairaalaan lasten kuvat, Pelttari sai lisäpontta kuntoutumiseen.
Afasian hoito alkaa yleensä heti, kun aivoverenkiertohäiriö on saatu kontrolliin. Lue, miten aivoinfarkti ja sen myötä ilmaantunut afasia vaikuttivat Matin elämään.
Sinä toukokuisena aamuna parikymmentä vuotta sitten Matti Pelttarin elämä muuttui. Tuolloin 43-vuotias Pelttari tunsi itsensä uupuneeksi. Vaimo oli lähtenyt töihin, lapset kouluun ja päiväkotiin. Pelttari soitti pomolle, että olo on niin huono, että hän jää kotiin lepäämään.
Pelttari nukkui pari tuntia ja heräsi puhelimen soittoon.
”Puhuin velipojalle aivan mottipäisiä. Yritin sanoa jotain järkevää, mutta suusta tuli muuta”, hän sanoo.
Veli tuli ja vei Pelttarin heti sairaalaan.
Taysissa Pelttari ei saanut sanottua enää sanaakaan. Myös lähimuisti sekä lukemis- ja kirjoittamistaito hävisivät. Verenpaineet olivat sekaisin. Siitä päivästä elämä kääntyi toiselle raiteelle.
Aivoinfarktin myötä afasia
Matti Pelttari sai diagnoosiksi aivoinfarktin. Infarkti oli mennyt pään läpi kaksi kertaa, toinen aivojen etuosaan ja toinen takaosaan, jossa puhekeskus sijaitsee. Hänestä tuli afaatikko.
Vaimon, lapset ja muut lähimmät ihmiset hän kuitenkin tunsi. Lasten nimetkin hän tiesi mielessään, vaikkei pystynyt sanomaan niitä ääneen. Poika oli tuolloin kuusivuotias ja tyttö yhdeksän.
Pelttari oli sairaalassa yli kaksi viikkoa. Joka kerta, kun joku hoitohenkilökunnasta tuli huoneeseen, tulija sanoi käsipäivää.
”Kun olin kätellyt jokaista kerran jos toisenkin, ihmettelin moista kohteliaisuutta. Selvisi, että kättely liittyi hoitoon. He testasivat oikean puoleni kuntoa”, Pelttari sanoo.
Hänen oikea jalkansa ja kätensä tuntuivat kohtauksesta lähtien hieman puutuneilta, joten hänen arveltiin vielä halvaantuvan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Puheterapeutti aloitti työnsä jo muutaman päivän kuluttua. Ensimmäiseksi hän näytti toisessa kädessä palloa ja toisessa vasaraa ja pyysi Pelttaria osoittamaan, kumpi on pallo.
”Puoli tuntia mietin vastausta. Minusta, Kokemäellä syntyneestä nopeatempoisesta satakuntalaisesta, tuli kerralla hämäläinen.”
Harjoittelu kannatti ja puhe alkoi sujua
Neljän viikon puhumattomuuden jälkeen Pelttarilta alkoi tulla sanoja. Yksi oli kah, minkä merkitystä hän ei tiedä vieläkään. Ehkä hän halusi kahvia.
Joo, joo -tokaisulla hän pääsi jo huomattavasti pidemmälle. Kun esimerkiksi parturi sanoi, että leikataanko kesätukka, hän sanoi joo joo.
Afasian hoito – puheterapiaa, harjoituksia klassista musiikkia
Päästyään sairaalasta Pelttari kävi kaksi kertaa viikossa puheterapeutilla. Sen lisäksi hän teki harjoituksia yksikseen kotona tietokoneohjelmalla. Hän harjoitteli puhetta todella paljon. Harjoittelu palkittiin: puhe alkoi vähitellen sujua.
Levotonta mieltä hän sai rauhoitettua klassisella musiikilla. Musiikki auttoi keskittymään puheharjoituksiin.
”Opin tykkäämään klassisesta, vaikka olin ollut vannoutunut kitaramusiikin ystävä. Beatlesin ja Elviksen ohella levylautasella soi yhä Vivaldin Neljä vuodenaikaa ja monta muuta klassista kappaletta.”
Lapsista virtaa ja uskoa huomiseen
Suurta kriisiä tai masennusta afasian vuoksi Pelttarille ei tullut.
”Ajattelin aika nopeasti, että elämä menee nyt näin. Meillä oli auto, omakotitalo ja lapset tehty. Ei ollut tarvetta suuriin tavoitteisiin.”
Vaimo toi ensimmäisenä päivänä sairaalaan lasten kuvat.
”Kuvat antoivat virtaa; oli pakko päästä eteenpäin.”
Hyvää tilanteessa oli se, että nyt hän pystyi viettämään aikaa lastensa kanssa. Ennen sairautta hän näki heitä työnsä luonteen vuoksi lähinnä nukkumassa.
”Saatoin lähteä aamulla Ouluun työmatkalle, tehdä päivän töitä ja ajaa illalla kotiin. Seuraavana päivänä uusi kierros muualle.”
Hän päivittelee entisen elämänsä tahtia. Verenpaine saattoi olla korkea jo kauan.
Ensimmäinen sairausvuosi, varsinkin ensimmäinen puolivuotta, oli todella vaikea.
Vaimon ja lasten kanssa hän kommunikoi aluksi heiluttelemalla päätään eri suuntiin. Jos pojan kengännauhat olivat auki, hän osoitteli päällään siihen tyyliin, että joku lopulta ymmärsi laittaa nauhat kiinni.
”Poika aloitti syksyllä koulun. Minä jouduin tavailemaan aapista häntä enemmän. Poika osasi lukea ja kirjoittaa paremmin.
Pukemisenkin kanssa oli aluksi ongelmia. Ennen töihin lähtöään vaimo laittoi sängyn viereen valmiiksi shortsit ja paidan. Pelttari ei muistanut, laitetaanko shortsit jalkaan vai päähän.
”Piti kysyä lapsilta. Niin paljon kovalevy heitteli. ”
Kotikokilla mittayksiköt sekaisin
Sekaannuksia sattui myös kotitöiden kanssa.
”Jos vaimo sanoi, että huomenna siivotaan, saatoin ymmärtää, että siivous tapahtuu viikon päästä.”
Kun piti imuroida, Pelttari monesti vain seisoi imuri kädessä. Aivot eivät antaneet käskyä lähteä liikkeelle.
Pelttari oli ollut perheessä se, joka oli laittanut yleensä ruoat viikonloppuna. Keittotaito oli tallella sairauden jälkeenkin, mutta mittayksiköt tahtoivat mennä sekaisin.
Erään kerran hän teki lapsille pastaa. Kun ruoka oli valmista, poika sanoi, ettei tätä syö koirakaan.
”Suolaa olisi pitänyt laittaa teelusikallinen, mutta minä olin laittanut desilitran.”
Hankalan alun jälkeen ruoanlaitto alkoi sujua kommelluksitta.
Väsymys on ikuinen seuralainen
Ulkopuolisen näkökulmasta eloisa ja hauska Pelttari näyttää selvinneen afasiasta täysin. Ihan niin asia ei ole.
Pysyvä vaiva on väsyminen. Vuoden sairausloman jälkeen Pelttari pystyi työskentelemään intensiivisesti vain neljä tuntia, sitten piti päästä lepäämään.
Entinen liikkuva työ raskaankaluston varaosamyyjänä kävi liikaa voimille. Uudessa työssä hänen oli mahdollista työskennellä osa-aikaisena: hän perehdytti varaosamyyjiä raskaankaluston tekniikkaan.
Sairastumisensa jälkeen hän oli töissä vielä yli 10 vuotta. Eläkkeelle hän jäi 2012.
Afasian hoito auttoi paljon – ääkköset tuottavat edelleen harmia
Kirjoittaessa ja lukiessa vaikeita ovat edelleen sanat, jotka sisältävät paljon y:tä ja ä:tä. Hän sanoo vaivattomasti hyvää päivää, mutta luettuna samat sanat jumittavat.
”Aamulehden luen itse. Romaaneja ja muita kirjoja kuuntelen mieluiten äänikirjana.”
Hälyinen tila on Pelttarille haastava. Hänen on vaikea saada puheesta selvää kiekkokatsomossa, kun kaverit ympärillä puhuvat innokkaasti toisilleen.
”Puhe menee päässäni puuroksi. Saan selvää, jos vain yksi puhuu ja minuun päin.”
Onneksi Pelttarille ei jäänyt pelkoa, että kohtaus uusii. Hän uskaltaa esimerkiksi olla yksikseen kotona.
”Olen ajatellut, että kohtaus jäi yhteen kertaan.”
Avoimuus auttaa – ja häpeä hälvenee
Pelttarin mielestä ihmiset suhtautuvat afasiaan luontevammin kuin 20 vuotta sitten. Silloin kaverit eivät juuri käyneet katsomassa Pelttaria sairaalassa. Jälkikäteen hän kuuli, että jotkut miettivät, ”onkohan siitä tullut hullu.”
”Kun asiasta puhutaan oikeilla nimillä, kanssaihmisten ei tarvitse pohdiskella, miksi toinen on muuttunut tai miksi joku toiminto ei suju. Myös mielikuvituksellisilta tulkinnoilta vältytään.”
Toivuttuaan hän meni takaisin purjehdusseuran ja Tapparan toimintaan, joissa hän oli ollut aktiivinen. Hänet otettiin hyvin vastaan.
Pelttari on ollut itse mukana luomassa avointa ilmapiiriä toimimalla eri luottamustehtävissä Aivoliiton Pirkanmaan AVH-yhdistyksessä.
”Vertaistuki on ollut korvaamatonta.”
Hän on ollut liiton lähettiläänä puhumassa lisävaroja afasiaa sairastavien moniammatilliseen jatkohoitoon sekä puheterapeuttien määrän lisäämiseen.
”Aivoinfarktin ja afasian hoito on isoissa kaupungeissa erinomaista, mutta jatkohoidossa on parantamisen varaa.”
Aktiivinen toiminta on auttanut alussa vaivanneen häpeän häviämiseen.
Elämä on mennyt sittenkin hyvin. Kiivaan tahdin tilalle on tullut rauhaisa elämänasenne, kävelylenkit espanjanvesikoira Lissun kanssa ja touhuaminen lastenlasten kanssa.
”Olen saanut uuden mahdollisuuden olla täysillä lasten kanssa. Lastenlapset ovat tällä iällä hienoin asia elämässäni.”
Pelttari nikkaroi heille omin käsin leikkimökinkin.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti