Sosiaalinen jännittäminen teki elämästä piinaa – Näin Kirsikka sai sen hallintaansa

Koulukiusaaminen sai ujon tytön jännittämään kontaktin ottamista muihin. Myöhemmin Kirsikka Kaipainen oppi keinoja, jotka auttavat jännittämiseen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nykyään Kirsikka Kaipainen tuottaa verkko-ohjelmia henkisen hyvinvoinnin ongelmista kärsivien ihmisten tueksi.

Koulukiusaaminen sai ujon tytön jännittämään kontaktin ottamista muihin. Myöhemmin Kirsikka Kaipainen oppi keinoja, jotka auttavat jännittämiseen.
Teksti: Kirsi Hemánus

Kirsikka Kaipainen, 32, kärsi varsinkin nuorempana sosiaalisesta jännittämisestä. Sitten hän osallistui kurssille, joka auttoi häntä tajuamaan omia toimintamallejaan, ja muutos saattoi alkaa.

Tähän havahduin

”Olin jo varhaislapsuudessa arka ja säikähtämisherkkä. Saatoin juosta talon taakse piiloon, jos auto ajoi ohi. Jännitin vieraita aikuisia. Ala-asteella minulla oli kavereita, mutta kuudennella luokalla minua alettiin kiusata. Aloin tuntea itseni arvottomaksi.

Aloin karttaa tilanteita, joissa piti avata suu. Jännitin esitelmän pitoa viikkoja etukäteen, ja luin suoraan paperista. Käteni tärisivät voimakkaasti, kainalot hikosivat ja sydän tykytti. Elämä oli rämpimistä päivästä toiseen. Yksi luokkakaveri onneksi oli tukenani.

Opettajat yrittivät puuttua kiusaamiseen, mutta koska se ei ollut fyysistä, puuttuminen oli vaikeaa. Yläasteelle mennessä vaihdoin luokkaa vanhempieni ja opinto-ohjaajan avulla. Jouduin kuitenkin kestämään bussimatkat kiusaajieni kanssa. Ajattelin, että tätä pitää vain jaksaa vielä muutama vuosi, vaikka jokainen ivallinen sana ja halveksuva katse viilsi syvältä.

Näin aloin vapautua

Lukiossa pääsin kiusaajistani eroon ja sain uusia kavereita. Yliopisto-opintojen alussa kompuroin itsenäisen elämän ja seurustelun kanssa niin paljon, että opintomenestykseni heikkeni. Ajattelin, että enkö pärjää enää tässäkään. Jännittäminen paheni taas. Pikkuhiljaa hakeuduin mieluisampiin harrastuksiin ja opintoihin, joiden yhteydessä tutustuin uusiin ihmisiin. Aloin olla enemmän sinut itseni kanssa.

Työelämässä olen sittemmin kohdannut hyviä esimiehiä ja työkavereita. Itsetuntemukseni on parantunut paljon. Myöhemmin olen pohtinut, että minun olisi koulussa kannattanut mennä juttelemaan kuraattorille tai psykologille. Mutta vieraiden ihmisten kohtaaminen oli minulle haastavaa, ja olen vasta aikuisiällä löytänyt sanoja omista tunteista puhumiseen.

Käänteentekevä muutos

Vaihdettuani alaa tietojenkäsittelytieteeseen opiskelin lisäksi psykologiaa. Kehityspsykologian kursseilla tajusin oman kehityskulkuni ja tietyt toimintamallit, jotka jännittämiseni takana olivat. Olin oppinut havainnoimaan ympäristön kielteiset viestit ja ohittamaan myönteiset.

Pelkkä tieto ei kuitenkaan muuta opittuja reaktioita. Ymmärsin, että minun pitää altistua tilanteille pienin askelin. Pääsin tutkimusharjoittelijaksi VTT:lle 24-vuotiaana, ja työssä piti olla esillä, mutta siihen annettiin paljon tukea. Se toi itsevarmuutta.

Samoihin aikoihin erosin edellisestä ongelmaisesta parisuhteestani. Nykyisessä suhteessani pystymme puhumaan ihan kaikesta, ja se on ollut tervehdyttävää.

Vuonna 2012 lähdin Yhdysvaltoihin tutkijaksi. Halusin haastaa itseni ja selvittää, miten pärjään. Löysinkin itsestäni uusia vahvuuksia. Tärkeässä osassa oli osallistuminen improvisaatioryhmään, jossa ihminen hyväksytään sellaisenaan, ja kaikki on sallittua.

Tässä ja nyt

Nyt olen sinut jännittämisen kanssa. Tiedostan edelleen alttiuteni siihen, ja esimerkiksi väsymys voimistaa jännitysoireita. Mutta voin itse valita, lähdenkö ihmisten seuraan vai en, eikä jännittäminen sanele päätöstä.

Suhtaudun nykyisin käsien tärinään uteliaasti ja huumorilla ja arvioin, mistä se mahtaa kulloinkin johtua.

Minulle on ollut tärkeä oppi myös, että kun keskustelen toisen ihmisen kanssa, olen läsnä ja kiinnitän huomioni häneen enkä omiin oireisiini. Nykyisin hyväksyn itseni, tuntemukseni ja ajatukseni.”

X