Vaimo katoaa kaupungilla ja menee alastomana hissiin – miten Arvo jaksaa Alzheimer-potilaan omaishoitajana?

Hoito viivästyi kahdella vuodella, koska oireet tulkittiin työuupumukseksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Arvo Ahlroos myöntää, että oma jaksaminen on koetuksella.

Hoito viivästyi kahdella vuodella, koska oireet tulkittiin työuupumukseksi.
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Helsinkiläisen Arvo Ahlroosin työhuoneessa näkee, että sen haltija arvostaa tietoa ja tosiasioita. Pöydän pintaa kuormittavat paperipinot jatkuvat ikkunalaudalle ja edelleen lattialle. Seiniä kiertävät puiset hyllystöt pursuavat kirjoja, kansioita ja arkistointilaatikoita. Täydet kirjahyllyt kiertävät kodin muidenkin huoneiden seiniä.

Epäröimättä mies kuitenkin tietää, mistä pinosta kulloinkin tarvitsemansa tiedon löytää.

Erään pinon päällimmäisenä on Arvo Ahlroosin tuore runokirja, jonka tekstejä lomittavat hänen piirroksensa. Mittavan työuran television dokumenttitoimittajana ja ohjaajana tehnyt mies jatkaa monin tavoin luovaa työtään eläkkeellä.

”Se auttaa jaksamaan ja hyväksymään tilanteen, jossa elän”, hän toteaa.

Arvo Ahlroosin vaimo Laura Palokangas sairastui Alzheimerin tautiin kymmenen vuotta sitten. Elämä puolison omaishoitajana on herkeämätöntä huolenpitoa.

”Usein olen väsynyt ja masentunut”, hän myöntää.

Mies ei kuitenkaan alistu sairauden vangiksi, vaan ylläpitää pariskunnan aktiivista elämää niin kauan kuin suinkin kykenee.

Luultiin työuupumukseksi

Laura Palokangas toimi sairastuessaan vaativassa työssä kassanjohtajana. Hän hakeutui keskittymisvaikeuksien ja muistamattomuuden vuoksi työpaikkalääkärin vastaanotolle ensimmäisen kerran vuonna 2001, mutta oireet tulkittiin toistuvasti työuupumukseksi.

Arvo Ahlroos on edelleen vihainen siitä, että vaimon hoito ja lääkitys viivästyivät kahdella vuodella. Vasta vuonna 2003 yksityisesti teetetyssä magneettikuvauksessa todettiin aivoissa selkeät merkit Alzheimerin taudista.

”Omasta kokemuksestani tiesin, minkälaista on työuupumus. Lauran oireet eivät viitanneet siihen”, kertaa Arvo Ahlroos.

Hän tutki taudinkuvaa ja tiesi diagnoosin jo ennen kuin se virallisesti tehtiin.

”Myös Yleisradion entinen pääjohtaja Erkki Raatikainen valmensi minua henkisesti siihen, mitä tuleman pitää. Hänen vaimonsa, ministeri Kaisa Raatikainen sairasti Alzheimerin tautia”, hän kertoo.

”Opiskelin tautia kuten aikoinaan ruoanlaittoa”, hän vertaa.

Arvo Ahlroos jäi neljä- ja kuusivuotiaiden lasten yksinhuoltajaksi, kun hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli syöpään vuonna 1971. Kun lapset eivät tunnistaneet isän keittämää lounasta kalasopaksi, mies päätti hakeutua kotitalouskursseille. Hän muistaa olleensa osallistujista ainoa mies.

”Omat lapseni olen kouluttanut pärjäämään myös keittiössä”, hän vakuuttaa.

Laura Palokankaaseen hän tutustui vuonna 1973. He jakoivat vuosikymmenten ajan rakkauden myös ruokaan ja ruoanlaittoon, mutta jo vuosia on Arvo Ahlroos joutunut vastaamaan siitä yksin.

”Jo sairauden alkuvaiheessa hän saattoi unohtaa hellan levyt päälle”, kertaa Arvo Ahlroos.

Kerran kodissa vältyttiin tulipalolta hyvin täpärästi, kun vaimo oli jättänyt kuuman silitysraudan silityslaudan kankaalle. Sen jälkeen sähkölaitteisiin asennettiin turvakytkimet.

Ovet lukkoon

Omaishoitajuus on ollut Arvo Ahlroosille itsestäänselvyys, mutta hän myöntää, että oma jaksaminen on välillä koetuksella. Hänelle on tehty sydämen ohitusleikkaus, ja sepelvaltimotaudin lisäksi hän sairastaa selkärankareumaa ja diabetesta.

Huumorintaju miehellä on yhä tallella.

”Niin, Laurallahan on vain yksi sairaus”, hän hymähtää.

Kuntoaan mies pitää yllä käymällä kerran viikossa sydänjumpassa ja sulkapalloa pelaten. Kuntoutusta tarvitsisi myös vaimo, jonka fyysisen kunnon rapistuminen kuormittaa hoitajaa entisestään.

”Alzheimer-yhdistyksen asiakkaat pääsivät kerran viikossa kuntosalille tai uimaan, mutta Raha-automaattiyhdistyksen myöntämä määräraha riitti vain kahdeksi vuodeksi”, suree Arvo Ahlroos.

Yhteiskunnalta hän toivoo myös apua arkisiin askareisiin.

”Puuttuu moniosaaja-apu, joka olisi vähän niin kuin minä. Sellainen, joka käy kaupassa, tekee ruoan, tiskaa astiat, siivoaa roskat lattialta ja samalla myös juttelee vaimoni kanssa”, hän kuvaa.

Viitisen vuotta sitten Laura Palokangas siirtyi intervallihoitoon, jossa hän on vuorotellen kaksi viikkoa kotona ja vastaavan ajan Muistiliiton ylläpitämässä Leenankodissa. Arvo Ahlroos silmäilee tuoreimman hoitojakson kuvausta, jossa vastaava hoitaja arvioi puolison itse hyväksyvän sairautensa ja tulevaisuudessa lisääntyvän avuntarpeensa.

Arvo Ahlroos kertoo kaksi kertaa tavoittaneensa vaimonsa alastomana kotitalon hissistä.

”Ehkä hän kuvitteli menevänsä suihkuun tai vessaan. Sen jälkeen olen lukinnut ovet öisin.”

Kaikkeen ei voi varautua etukäteen. Odottamattomiin tilanteisiin joutuu jatkuvasti. Nykytaiteen museo Kiasmassa Arvo Ahlroos huomasi yhtäkkiä vaimon kadonneen viereltään. Neljännen kerroksen ikkunasta hän näki tämän seisovan hämmentyneenä kadulla ilman päällystakkia.

”Hän ei olisi löytänyt kotiin, eikä hänellä ollut bussikorttia, rahaa eikä avaimiakaan.”

Pari kertaa he ovat olleet nousemassa peräkkäin raitiovaunuun, kun vaimo yllättäen onkin hypännyt viereiseen, eri suuntaan lähtevään kyytiin.

Valvonnan ja avun tarpeet lisääntyvät entisestään, ja tulevaisuus askarruttaa. Pariskunta on jo käynyt tutustumassa muutamaan hoitokotiin, joista aikanaan valitaan Laura Palokankaalle pysyvä koti. Alzheimerin tauti etenee vääjäämättömästi, mutta vielä ei anneta periksi.

Musiikista vireyttä

Laura Palokangas ja Arvo Ahlroos ovat koko yhteisen taipaleensa ajan harrastaneet monipuolisesti kulttuuria ja mies haluaa pitää vaimonsa edelleen mukana kaikessa mahdollisessa.

”Yhtään ei jarrutella, vaan täysillä mennään koko ajan. Käymme konserteissa, teatterissa, näyttelyissä ja oopperassa.”

”Laura nauttii sosiaalisista tilaisuuksista ja ystävien seurasta”, hän tietää.

Ystävät ja Laura Palokankaan kaksi serkkua ovatkin merkittävässä roolissa potilaan elämässä. Arvo Ahlroos näyttää mallia vaimonsa Leenankodissa viettämien viikkojen päiväohjelmasta, jota hän ylläpitää ja lähettää sähköpostilla Lauran tukiryhmäksi kutsumalleen joukolle. Ohjelmaan on merkitty etukäteen sovitut menot. Ohjelmattomilta päiviltä ryhmäläiset varaavat aikoja, jolloin hakevat Lauraa esimerkiksi kahville tai elokuviin.

”Vaimoni hyvä hoito on edellyttänyt tiivistä yhteistyötä Alzheimer-yhdistyksen, Muistiliiton, Leenankodin, sosiaaliviraston ja tukiryhmän kanssa. Ilman näitä organisaatioita olisin ollut voimaton”, hän kiittää.

Arvo Ahlroos on perehtynyt lisäksi moniin uusiin keinoihin, joilla sairauden etenemistä tai oireita pyritään hidastamaan. Yhtenä esimerkkinä on Muistaakseni laulan -tutkimushanke, jolla selvitetään laulamisen ja musiikin kuuntelun vaikutusta muistisairaan toimintakykyyn.

Tapaamisiin osallistujat veivät kuunneltavaksi lempilevyjään, joiden avulla muistoja heräteltiin. Laura Palokankaan kanssa kuuntelutuokioissa olivat myös yhteiset lapsuus- ja nuoruusmuistot jakaneet serkut. Lempimusiikkina soi Elvis.

”Musiikin kuuntelulla oli selvästi vireyttävä vaikutus. Olen hankkinut kotiin myös Elviksen dvd-levyjä, jotta hän voi miestä katsellakin.”

Lapsenlapsi opettajana

Television katselua vaikeuttaa näön heikkeneminen. Sitä ei voi korjata silmälaseilla, koska kyseessä on sairauteen liittyvä keskushermoston häiriö. Yhdeksi virikkeeksi sen ja lukemisen tilalle mies on löytänyt äänikirjat.

Arvo Ahlroos vie vaimonsa myös keskusteluryhmään, jonka tavoitteena on ylläpitää ja tukea muistisairaiden kielellisiä ja vuorovaikutustaitoja.

”Häneltä on jo kadonnut ohjeistava kieli. Hän ei esimerkiksi tiedä, mikä on vasen tai oikea, ylhäällä tai alhaalla”, hän kuvaa.

Kielellisiä taitoja harjoittavat vieraillessaan myös pariskunnan yhteisen pojan tyttäret.

”Seitsenvuotias Emma pitää mielellään leikkikoulua viisivuotiaalle Hannalle ja famulleen eli Lauralle. Hän valmistaa jopa etukäteen luku- ja laskutehtäviä ja pistää heidät lukemaan ääneenkin.”

”Aluksi vaimoa hieman harmitti lapseen rinnastaminen, mutta pian hän ymmärsi sen myönteisen vaikutuksen. Leikkikoulun avulla koulitaan aivoja ja pidetään vireyttä yllä”, tiivistää Arvo Ahlroos.

Yhteisiä matkoja

Arvo Ahlroosin tuoreen teoksen nimi Elämä on Ripassoa viittaa viinien maailmaan ja elämänfilosofiaan. Harrastuksesta kertoo myös syksyinen matka Saksaan, Moselin laaksoon.

”Matkanteko oli jo aika raskasta. Onneksi mukana oli naispuolisia matkakumppaneita, jotka auttoivat esimerkiksi Lauran vessareissuissa”, mies toteaa.

Naispuolista seuralaista vaimo olisi tarvinnut myös taannoisella kylpyläreissulla. Arvo Ahlroos odotti turhaan vaimoaan allasosastolla, sillä tämä ei löytänytkään uimapukuaan, pesuvälineitä tai pyyhettä naisten pesuhuoneessa.

”Lauraa täytyy ohjata sanallisesti. Hän esimerkiksi ruokailee itse haarukalla ja veitsellä, mutta tarvitsee ohjausta ruoan ottamiseen lautaselle. Ruoka saattaa olla valmiina hänen edessään, mutta hän ei osaa syödä sitä ilman kehotusta. Hän tarvitsee myös apua vaatteiden valinnassa ja pukeutumisessa.”

Yhtenä tuoreimmista matkoista mielessä on avioparin viikon reissu Lappiin, Tankavaaran ja Saariselän Kaamosjazz-festivaaleille. Arvo Ahlroos esitti tapahtuman avajaisissa otteita uudesta runoteoksestaan. Samassa tapahtumassa pariskunta juhli 20 vuotta sitten miehen 50-vuotispäivää yhdessä laajan ystäväjoukon kanssa.

”Ja nyt pakkasten paukkuessa aloitin uuden kirjan.”

 

Juttu  on julkaistu alun perin Seurassa 11/2011.

Arvon kuulumiset nyt:

Viimeinen vuosi ilman sanoja

Arvo Ahlroosin oli pakko luopua puolison omaishoitajan pestistä, kun voimat eivät enää riittäneet. Laura Palokangas muutti Töölön palvelukeskuksen palvelutaloon syksyllä 2011.

”Kävin siellä kertomassa hänelle, mitä elämässäni tapahtuu.”

Laura Palokangas kuoli heinäkuussa 2015. Viimeisenä elinvuotenaan hän ei enää sanonut sanaakaan.

”Pyysin häntä nyökkäämään tai pudistamaan päätä vastaukseksi, mutta ei hän kyennyt. Keskushermosto oli pettänyt.”

Ryömien kotiin

Arvo Ahlroos harrastaa edelleen monipuolisesti kulttuuria, mutta matkustaa aiempaa vähemmän. Tuorein reissu suuntautui Vienan Karjalan Haikolan sähköttömään kylään syyskuun alussa.

Siellä järjestetyssä kaksipäiväisessä elokuvafestivaalissa näytettiin myös kolme Arvo Ahlroosin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa elokuvaa Vienan Karjalasta.

”Minulle oli tärkeää esitellä elokuvani ja tavata niissä esiintyneitä ihmisiä.”

Matka kuitenkin verotti voimia melkoisesti.

”Tytär kielsi lähtemästä, koska olen niin huonokuntoinen. Sanoin, että menen vaikka ryömien. Sitten kävi niin, että palasin kotiin vähän ryömien.”

Verenkierto-ongelmat äityivät matkalla ja hankaloittivat Arvo Ahlroosin liikkumista.

”Fysioterapeutti käy luonani, mutta tuloksia saadaan hitaasti.”

Arvo Ahlroosin apuna käy myös kodinhoitaja aamuisin.

Jalat ovat yhä puuduksissa. Lokakuun alussa Arvo Ahlroos otettiin sisään sairaalaan perusteellista hoitoa ja yleiskunnon kohottamista varten.

”Täytyy päästä työkuntoon, sillä kirjalliset työt odottavat.”

Ainutlaatuinen arkisto

Seuran jutun teon jälkeen Arvo Ahlroos on julkaissut kaksi uutta runoteosta, Yön malja pisaroi (2013) ja Kaikkialla liekki palaa (2014). Seuraava työ on mittava historiikki, joka kertoo Yleisradiosta tv-dokumentaristin kokemana.

”Historiaan sisältyy mielenkiintoisia vaiheita. Vartaaseen joutuvat Yleisradion pääjohtajat ja ohjelmajohtajat sekä positiivisessa mielessä presidentti Urho Kekkonenkin.”

Kodin työhuone on täynnä aihetta koskevia arkistolaatikoita, ja lisää löytyy talon vintiltä.

”On sanottu, että minulla on Yleisradion laajin henkilökohtainen arkisto.”

X