Tämä keino auttoi minut irti tupakasta nikotiinipurkkaa paremmin

Carla Rindell, 51, ei muista, koska aloitti tupakoinnin. Viimeisen polttamansa savukkeen hän sen sijaan muistaa. Tuosta tupakasta on nyt kuusi vuotta.

Tästä kaikki alkoi

Tupakka maistui hirveälle ja siitä tuli kamalan huono olo. Mutta kun isot tytöt polttivat, minunkin oli pakko opetella: tupakointi oli coolia. Jäin koukkuun ja pysyin siinä kolmekymmentä vuotta.

Tupakointitottumukseni vaihtelivat vuosien varrella. Toistakymmentä vuotta sitten tupakkaa kului jatkuvalla syötöllä: olin ripotellut työhuoneeseeni useamman tuhkakupin, joista jokaisessa saattoi kyteä yhtä aikaa. Mutta väliin mahtui vuosia, jolloin tyydyin viiteen savukkeeseen päivässä.

Tähän havahduin

Kolmekymppisenä tunsin itseni tupakka suussa typeräksi. En tajunnut, kuinka saatoin tieten tahtoen vahingoittaa itseäni polttamalla. Savuttomuutta kesti kuusi kuukautta. Se katkesi työstressiin.

Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän aloin miettiä tupakan terveysvaaroja. Julkisilla paikoilla tupakointi kiellettiin. Yleiset asenteet tupakointia kohtaan kiristyivät. Aloin hävetä tapaani. Tällä kertaa tupakka jäi kolmeksi kuukaudeksi, ja ne kuukaudet olivat tuskaisia.

Sain sitkeän hengitystietulehduksen. Kurkkukipu kesti kuukausia, ja jouduin lopulta tutkimuksiin. Kun poistuin niistä, näin terveyskeskuksen ilmoitustaululla tupakkaklinikan ilmoituksen. Oli perjantai ja kurssi tupakasta eroon pyrkiville alkoi maanantaina. Ilmoittauduin mukaan.

Näin minusta tuli savuton

Tupakkaklinikan vertaisryhmä kokoontui kerran viikossa. Roikuin mukana, vaikka suhtauduin epäillen keskustelujen toimivuuteen. Ryhmän ohjaaja haastoi meidät olemaan päivän ilman tupakkaa. Ajattelin, että jos pystyisin siihen, en olisi ryhmässä. Mutta minä pystyin. Ja jos pystyin olemaan yhden päivän tupakatta, pystyisin toisenkin. Tuosta päivästä on kuusi vuotta.

En käyttänyt korvaushoitoja. Sain nikotiinilaastareista sydämentykytyksiä. Purukumista tuli huono olo. Pysyin päätöksessäni, sillä inhosin tupakoivaa minääni. En sietänyt ajatusta, että olisin jostain niin riippuvainen kuin olin ollut tupakasta.

Jouduin myöntämään itselleni, että vertaisryhmä toimii. Yksin en ehkä olisi pystynyt tumppaamaan pysyvästi. Olen erityisen kiitollinen ohjaajalle, joka ei missään vaiheessa syyllistänyt tupakoitsijoita. Ilmapiiri oli kannustava.

Kurssilla puhuttiin tupakoitsijan identiteetistä ja siitä irrottautumisesta. Oivalsin, ettei meistä kukaan ole syntynyt tupakka suussa. Olemme olleet olemassa omana itsenämme ennen, joten voimme olla sitä nytkin. Ei tupakan tarvitse määrittää minuutta.

Tässä ja nyt

Monesti tupakka kytkeytyy tilanteisiin, joista vieroittautuminen voi olla vaikeampaa kuin nikotiinista. Saan kiittää ystäviäni, että päätökseni on pitänyt. Alkoholi madaltaa kynnystä tarttua tupakkaan. Sortuminen oli lähellä, kun lähdin kerran ystävieni kanssa ravintolaan. Ystävät poistuivat kesken illan ulos tupakalle. Olin lähdössä heidän peräänsä, kun ovimies pysäytti minut ja käski palaamaan pöytääni. Ystäväni olivat kertoneet hänelle hiljattain alkaneesta savuttomuudestani ja pyytäneet häntä estämään pääsyni tupakkapaikalle.

Olen äänityöläinen. Huomasin tupakan haitat ääneen vasta, kun olin ollut jonkin aikaa polttamatta. Ääneni on nykyään puhtaampi eikä se rasitu töissä, kuten joskus ennen.

Jos aiemmin rauhoittelin stressiäni tupakalla, nyt hengittelen muutaman kerran syvään. Tupakka ei rauhoita ketään. Stressinpoisto sen avulla on itsensä huijaamista.