Jyrki 69: ”Väsymys lähti vegaaniruoalla”

”Kiinnostuin veganismista joitakin vuosia sitten, kun keikkailin Yhdysvalloissa The 69 Cats -rockabillybändin kanssa. Kiinnitin huomiota siihen, että monet kanssamuusikoistani olivat reippaasti yli viisikymppisiä, mutta virtaa ja soittamisen paloa tuntui riittävän loputtomiin.

Mistä nämä äijät saivat voimaa? Selvisi, että monet heistä eivät syöneet lihaa.

Seurasin sivusta, kun bändin basisti Chopper Franklin tilasi vegaaniruokaa meksikolaisessa ravintolassa. Kun ateria oli ohi, hän ei vaikuttanut lainkaan väsähtäneeltä. Vegaaniruoka vaikutti energisoivasti.

Minäkin päätin kokeilla. Vau. Se oli totta. Koko elämäni olin tottunut siihen, että ruokailun jälkeen väsyttää. Yhtäkkiä väsymystä ei tullutkaan.

Siinä missä lihansyöjä sulattelee ateriaansa kolme tuntia raukeana kuin ylensyönyt käärme, vegaani on heti valmis kolttosiin. Se oli minulle käänteentekevä pointti. Ryhdyin noudattamaan joustavaa vegaaniruokavaliota kaksi vuotta sitten. Olen edelleen sillä tiellä.

Rundilla huomaa, että ei sillä meetvurstipizzalla loputtomiin pötkitä. Viisikymppisessä rokkarissa elintavat näkyvät jo ihan eri tavalla kuin kaksikymppisessä. Kun viikolla syö hyvin, juoksee lenkillä ja käy salilla, jaksaa ja kehtaa mennä viikonloppuna toisten ihmisten eteen nahkarotsi auki.

Vegaaniruokavaliosta voi valita ääripään, jossa ei enää käytetä edes hunajaa, koska mehiläisparat ovat sen tuottaneet.

Itse olen jonkinlainen hardcore-harrastelija: vegaanius on minulle normaalia arkipäivää. Valitsen pääosin sellaisia tuotteita, joissa ei ole mitään eläinperäistä, mutta välillä joustan. Käytän maitotuotteita, mutta en munia. Saatan syödä silloin tällöin jopa kalaa. Uusi elämäntapa on tuonut elämääni paljon myönteisiä juttuja.

Vegaaniruoan maut ovat hyvin kiinnostavia – sanoisin, että parempia kuin normiruuan. Esimerkiksi viimeksi syömäni vegaanihampurilainen oli tasoltaan jotain aivan muuta kuin hampurilaisketjujen bulkkikama.

En ole mikään kokkailija, koska en vietä juurikaan aikaa kotona. Minulla ei ole ruoanlaittoon aikaa, eikä pahemmin halujakaan. Sujahdan sieltä, missä aita on matalin.

Kaveri antoi kullanarvoisen vinkin: hanki mehulinko. Mehut olivat yllättävän täyttäviä, ne antoivat virtaa ja hyvän olon. Mehustamisessa oli jotain coolia. Minulle mehut olivat helpoin keino lähteä leikkiin mukaan.

Mehureseptejä alkoi kertyä siinä määrin, että kokosin ne Rock’n Roll Juicer -kirjaksi yhdessä Anu Kiiverin ja valokuvaaja Ville Juurikkalan kanssa.

Tällainen mehustelu ei ehkä kuulu perinteisen rock-meiningin stereotypioihin. Minäpä väitän, että tämä se vasta dekadenttia vampyyrimeininkiä onkin.

En silti ole mikään askeetikko enkä hurmahenki. Ruokavaliosta ei kannata tehdä itselleen mitään uskontoa. Inhoan tuputtamista: ruokavalio on jokaisen yksityisasia.

Minusta Suomen sipsikaljavegaanit ovat hauska ilmiö, joka muistuttaa, että ei sen vegaaniruoankaan tarvitse aina niin ryppyotsaista olla.

Minulle itselleni tämä on hyvää fiilistä tuova, kiehtova ja palkitseva elämäntapa. Tässä on mausteena ripaus ekologiaa, eläinten ja maapallon hyvinvointia. Tuntuu, että teen jotain oikein, itselle ja muille. Mutta oma lähtökohtani on oikeastaan aika itsekeskeinen – vegaanielämä antaa minulle lisää terveyttä ja uusia, hienoja kokemuksia.

Joku kysyi minulta, miten voin olla muka vegaani, kun minulla on nahkarotsi. Täytyy myöntää, että ajatus on kiinnostava. Vegaaninahkatakkiin en ole vielä vaihtanut, mutta olen jo hankkinut joitakin pareja vegaanikenkiä. Ja kun seuraavan kerran ostan Dr. Martensit, on kyllä ihan pakko saada vegaanimartenssit.”

Jannika B: ”Vastustan tehotuotantoa”

”Meidän perheessämme lihan syöminen päättyi tehotuotannosta kertovaan kirjaan. Totesimme mieheni kanssa, että meidän täytyy tehdä jotakin toisin.

Ruokavalioni tärkein pointti on nykyään se, että vastustan tehotuotantoa. Voin syödä lihaa, jos se on luonnossa ammuttu.

En ole koskaan syönyt kovin paljon punaista lihaa, joten tehotuotetun lihan jättäminen tuntui helpolta. Sen sijaan kalasta olen pitänyt aina. Pystyn syömään sitä silloin tällöin pieniä määriä, vaikka olenkin sille allerginen.

Nykyisin lihan tilalle on tarjolla monenlaisia kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Soijatuotteet, tofu, härkis ja nyhtökaura täydentävät ruokavaliota. Nykypäivänä ei todellakaan tarvitse syödä pelkkää porkkanaa ja parsakaalia.

Minusta on aika radikaalia ja hurjaa, että eläintuotanto on yksi maailman suurimmista saastuttajista. Vaihtoehtojakin on onneksi olemassa.

Äitiyden myötä puhtaan, terveellisen ruoan merkitys elämässäni on vain korostunut.

Olen alkanut miettiä yhä enemmän sokeria, valkoista vehnää ja lihatuotteita myös perheemme hyvinvoinnin näkökulmasta.

Uskon, että syön nykyisin itsekin aika paljon terveellisemmin kuin ennen. Ennen saatoin syödä kerralla 400 grammaa irtokarkkeja, nyt en ole syönyt karkkeja kolmeen vuoteen. Kerran viikossa on lakupäivä, ja se riittää.

Roskaruokapaikoissa vieraileminen on loppunut kokonaan. Ulkona syödessä tulee suosittua luomu- ja pienravintolatarjontaa.

Ravintoloiden ruoka-annokset on jostain syystä rakennettu usein niin, että pihvin lisukkeena on rasvaiset ranskalaiset, mutta kala-annoksessa on uuniperuna tai kasviksia.

Varmaan ruoan laadun suhteen voi petrata melkein loputtomiin. Mutta näinkin on jo ihan hyvä.”

Sipe Santapukki: ”Kasvisruoka tukee paremmin energistä elämää”

”Jätin lihan ja alkoholin 18-vuotiaana yhdessä yössä. Sen piti olla kuukauden kokeilu, mutta se muuttui vuodeksi. Kun olin ollut vuoden ilman alkoholia ja lihaa, olin jo tajunnut, että se on miljoona kertaa mukavampi tapa elää.

Alku aina hankalaa, kasvissyöjäelämässäkin. Siihen aikaan pienessä Heinolassa ei ihmisillä ollut kotona tietokoneita, jossa olisi ollut internet-selain. Itseoppineisuus kasvisruokavalion suhteen piti toteuttaa suuren efortin kautta: siitä vaan kirjastoon ja opiskelemaan.

Siihen aikaan kasvissyöjä oli aika outo lintu. Nykyisin kouluissakin on kasvisruokavaihtoehto, mutta minun nuoruudessani otettiin vain se salaatti ja perunamuusi ja jätettiin lihapullat pois.

Kun aloin keikkailla Apulannan kanssa päädyin kerran yhden pohjoissuomalaisen paikkakunnan grillille. Kysyin arasti, olisikohan mitään kasvisruokaa. Grillin keittäjä katsoi minua silmiin ja sanoi, että mene syömään ruohoa tuosta takapihalta. Se on naurattanut jälkeenpäin, vaikka se ilta menikin ilman ruokaa. Maailma on muuttunut 20 vuodessa paljon.

Muistan vieläkin ne olot, jotka jostain tuhdista liha-ateriasta sai. Vaikka olin nuori poika, niin kyllähän siitä meni aika toimintakyvyttömäksi. Vähintään seuraava tunti meni oleillessa ja lepäillessä. Kasvis- ruoka tukee paremmin tällaista energistä elämää; syöminen ei lopeta toimintaa kesken päivän.

Näin nelikymppisenä ajattelen sitäkin, että tämä elämäntapa on tukenut hyvinvointiani varmaan paljon paremmin.

En tykkää jeesustella, mutta aikuisena on tullut mieleen semmoinenkin asia kuin kansanterveys. Hyvinvoiva kansahan on sellainen, jossa ihmiset ajattelevat myös terveyttään ja pyrkivät jollakin tavalla huolehtimaan itsestään. Olipa kyseessä itsetuhoisuus, itsesääli tai mikä tahansa itselle pahaa tekevä käytös, niin loppujen lopuksi sen hedelmät kaatuvat kaikkien niskaan. Me – valtio – pidämme rikki menneistä ihmisistä huolta.

Eli kun pysyttelen kuosissa, teen palveluksen sekä itselleni että kaikille muillekin.

Monien taiteilijoiden tavoin olen herkkä poika, mielenterveyteni ei taatusti lepää vahvimmissa mahdollisissa kantimissa. Tämä elämäntapa on auttanut minua pysymään läjässä, sekä fyysisesti että henkisesti. Kuinkahan voisin nyt, jos olisin vetänyt viimeiset 20 vuotta reippaasti alkoholia ja lihatuotteita?

Kenenpä unelma ei olisi olla joskus kahviloitsija. Minun unelmani toteutui, kun avasimme Lahteen bändimuseo Apulandian yhteyteen pienen kahvilan. Siellä tarjoillaan minun ja Toni Wirtasen suosikkiruokia. Kala on pieni myönnytys, muuten kaikki on täysin kasvispohjaista.

Kun maailmalla avataan kuuluisan näyttelijän nimeä kantava ravintola, näyttelijän nimikkotuotteella ei välttämättä ole tekemistä hänen kanssaan. Mutta meidän kahvilassamme on tarjolla Tonin takapihallaan kasvattamia porkkanoita ja kesäkurpitsoita. Ja kun listalla on Sipen sienipiirakkaa, olen ne sienet itse sienestänyt.

Voisi sanoa, että tämä kasvishartaus on meidän tapauksessa viety jo aika pitkälle. Kyllä tässä aika liiton miehiä ollaan.”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti