Viinanen kertoo tappouhkauksista

Iiro Viinasen uutuuskirja paljastaa vaaran vuosien 1991–95 arjen – myös oma turvallisuus oli uhattuna.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Niitä tuli niitä soittoja. Eihän minulle suoraan päässyt kukaan, mutta sihteerille tuli niitä uhkauksia, ne meni suoraan Supoon sitten”, Iiro Viinanen muistelee. Kuva: Kaisa Siren.

Iiro Viinasen uutuuskirja paljastaa vaaran vuosien 1991–95 arjen – myös oma turvallisuus oli uhattuna.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ari Korvola

Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murha tukholmalaisessa tavaratalossa  kohahdutti maailmaa syyskuussa 2003. Yleinen uskomus on, ettei vastaava olisi mahdollista tai ainakaan todennäköistä Suomessa.

Ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen kuitenkin paljastaa uutuuskirjassaan Vaaran vuodet 1991–1995 (Paasilinna) läheltä piti -tilanteita, joihin hän ministeriaikanaan joutui.

Äkäslompolossa Seuralle antamassaan haastattelussa Viinanen kertoi avoimesti tapauksista, jolloin hän koki turvallisuutensa varsin heiveröiseksi.

”Ehkä pahin oli jouluaaton aattona, oli eduskunnan viimeinen istuntopäivä. Muistan kun vaimo tuli Helsinkiin ostamaan joululahjoja lapsille.”

”Ensin menimme Sokokseen ostamaan minulle housuja. Olin valinnut housut, kun eläkeläispariskunta meni ohi. ”Oli se tuo, ei ollut, oli se, varmaan oli”, kuulin kun menin sovituskoppiin. Minulla oli pelkät kalsarit jalassa, kun verho riuhtaistiin auki: ”Oli se sittenkin.”

Viinasten jouluostosmatka jatkui kohti Stockmannin tavarataloa. Pariskuntaa seurasi jono, kymmenkunta ihmistä kulki perässä katsomassa, mitä valtiovarainministeri ostaa.

”Päätin, etten osta mitään, nyt lähdetään kotiin. Kolmen sepän patsaalla oli neljä kaveria, sellaista hampuusin näköistä jätkää, jotka piirittivät minut. Vaimo käveli ohitse ja jatkoi matkaansa ihan niin kuin pitikin. Siinä rupesi väki kaikkoamaan ympäriltä.”

”Yksi miehistä oli juovuksissa, yksi oli vankimielisairaalasta lomalla, yhdellä oli linnatuomio päällä, mutta ei ollut vielä linnaan päässyt, ja yhdellä juovuksissa olevalla oli puukko kädessä. Sieltä rupesi tulemaan kaikenlaista perkelettä ja semmoista. Yritin siitä välistä luiskahtaa pois, mutta samalla selkääni työnnettiin jotain.  Ajattelin, että se oli se puukko, jota minulle näytettiin. Mietin, ettei taida Viinanen joulua nähdä, oli sen näköinen tilanne, en  selviä tästä hengissä, niin aggressiivisia olivat ne jätkät.”

”Varmaan kului varttitunti, kun keskustelin, keskustelin, selitin ja selitin. Sitten nämä sanoivat: Jumalauta Iiro, sä oon hyvä jätkä, hyvää joulua. Se oli kaikkein kovin paikka mitä minulla on ollut.”

Ensiksi yllätetään housut kintussa ja  sitten puukkoa selkään. Mutta missä turvamiehet olivat?

”Ei ollut ketään silloin. Ei minulla niitä koko aikaa ollut.”

Uhkasoitto perjantaisin

Iiro Viinanen merkitsee ministeriaikojensa päiväkirjaan, kuinka jälleen tuli tappouhkaus. Niitä riitti.

”Niitä tuli niitä soittoja – eihän minulle suoraan päässyt kukaan, mutta sihteerille tuli niitä uhkauksia, ne meni suoraan Supoon sitten.”

”Kerranhan oli sitten sellainen soittaja, joka aina perjantaipäivänä soitti ja uhkasi, että hän tappaa minut viikonloppuna. Sanoin kerran, että p..kele, mä en viitti joka viikonloppu varuillani olla, että soittakaa Supoon.”

”Selvisi että se on juoppo kaveri ja viikonloppuna veti kännit päälle. Minulle kerrottiin, että kun se ei ole tehnyt mitään.  Että pitää nostaa syyte häntä vastaan, jotta hänet saadaan häkkiin. Sanoin että en vielä, mutta sillä varauksella, että ellei se lopeta tänä viikonloppuna,  silloin nostan sen syytteen heti maanantaina. Tämä riitti perusteeksi. Se kaveri haettiin kalsarit jalassa koppiin ja sillä lupauksella, että ikinä ei enää häiritse meikäläistä. Eikä häirinnyt.”

Turvamiehet avuksi

Vuonna 1996 Viinanen siirtyi politiikasta talouselämään. Hänestä tuli vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtaja. Turvallisuusongelmat eivät loppuneet kuitenkaan siihen.

”Pohjolan aikana yksi panostaja, yrittäjä, lupasi muutamana viikonloppuna ajaa räjähdysainelastissa olevan auton Pohjolan talliin.  Pääkonttorissa oli tallit, jonne pääsi valitettavasti ajamaan suoraan. Kerroin Pohjolan turvamiehille uhkauksen  ja sanoin, että houkutellaan hänet tuonne eteiseen, ja juttelen hänen kanssaan. Ja kun kaveri tuli sisälle, he nappasivat heti miehen käsistä kiinni ja veivät sivuhuoneeseen. Niin kauan he häntä uhkailivat, että sen jälkeen sai rauhan.”

”Kerranhan oli sitten – myös Pohjolan aikana – se oli virolainen vanki, joka lomallaan oli pantu tappamaan minut. Meillä oli kaksi turvamiestä, ja  pääsin takaoven kautta asunnosta töihin, mutta työpaikan pääovella oli odottamassa tämä virolaisen auto jalkakäytävälle osittain parkkeerattuna. Kun hän näki, että autoni ajaa takakadulle, hän käynnisti autoaan. Samalla kuitenkin turvamies kiilasi sen jalkakäytävälle sen eteen ja sitä kautta setvimään hommaa ja poltti sen miehen siihen.”

”Useimmiten asialla olivat konkurssiin menneet yrittäjät, jotka devalvaation takia syntyneiden valuuttatappioiden vuoksi joutuivat velkavankeuteen. Sehän oli se suuri traumani siitä ajasta, että kun halusin olla avoin siinä hommassa, kertoa lehtimiehillekin avoimesti, että vastustan devalvaatiota, se ei tahtonut mennä perille. Miksi? Juuri sen takia, että kun pk-yrittäjä ensimmäisen kerran elämässään oli ottanut valuuttalainaa, he eivät useimmiten ymmärtäneet, mitä olivat tehneet.”

”Tiesin, että tuhansittain yrityksiä kaatuu sitä kautta – ja niitä kaatuikin ensin ilman devalvaatiota ja sitten lisää. Sen takia olisin halunnut, että olisi kokeiltu sitä sisäistä devalvaatiota, kustannusten leikkaamista. Se olisi ollut paljon terveempi tapa palata sille elintasolle, mikä suomalaisille kuului.”

”Enhän voinut ilmeellä tai hymyilemälläkään millään paljastaa mitään. Jos olisin sanonut, etten kommentoi, niin heti olisi arvattu, että jotain on tekeillä. Tai jos en olisi sanonut sanaakaan, taas olisi arvattu, että jotain on tekeillä. Oli  pakko pysyä linjassa. Ja huonostihan siinä kävi.”

Devalvaatiosta syyt niskaan

”Jälkikäteen voi vain sanoa, että olisikohan Suomen tilanne parempi, jos meillä olisi ne 10 000–15 000 yrittäjää sukupolvenvaihdoksen kautta jatkamassa yritystoimintaa tässä maassa. Nyt ne firmat meni alta, eikä ole jatkajia tarvittu, kun ei ole mitä jatkaa.”

Devalvaatiosta saitte kuitenkin syyt päällenne?

”Minusta tuntui kohtuuttomalta kyllä. Se on se kuva, ettei sitä ymmärretty tätä asiaa, mitä devalvaatio merkitsee, ei kerta kaikkiaan. Lisäksi myös aika monta mersua tuli ostettua niillä rahoilla, kun korkotaso oli lähes nolla valuuttalainoissa, niin houkuttelihan se herran elämään.”

X