Tallinnan bordellielämän pitkä ja värikäs historia vuodesta 1284 alkaen: ”Ilotalossa asioiminen oli miehille usein ainoa tapa päästä purkamaan nuoruuden intoa”

Viron pääkaupunki Tallinna on ollut Helsinkiin verrattuna edelläkävijänä monessa. Tuo eteläinen hansakeskus sai osakseen nekin historian ilot ja kiroukset, joista Suomen puolella voitiin korkeintaan uneksia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tallinnan bordellit kätkevät taakseen pitkän historian: Bordellityöhön sai ryhtyä kuusitoistavuotiaana. Ilotytön ura huipulla kesti noin kuusi vuotta.

Viron pääkaupunki Tallinna on ollut Helsinkiin verrattuna edelläkävijänä monessa. Tuo eteläinen hansakeskus sai osakseen nekin historian ilot ja kiroukset, joista Suomen puolella voitiin korkeintaan uneksia.
Teksti: Antto Terras

”Alati iloinen Tallinna.”

Seuraavaa Viro-kirjaani varten Tallinnan kaupunginarkistoa myllätessäni törmäsin puhuttelevaan asiakirjakokoelmaan. Vuodelta 1854 oli jostakin syystä napattu talteen santarmilaitoksen laatimat säännökset ilotalojen pitäjille. Toistasataa yksityiskohtaista pykälää ohjeistivat lihallisen ilon välittäjiä pysymään ruodussa.

Lutusimpana käskynä voi kenties pitää ”emännän tulee varmistaa, että talossa vallitsee rauha ja nuhteettomuus”.

Ohjekirjojen lisäksi arkisto on säilönyt tuleville tutkijasukupolville runsaasti saman toimialan tilastoja ja viranomaisraportteja.

Tallinnan ensimmäiset bordellit

Ensimmäiset hansa-Tallinnaan avatut bordellit olivat laadultaan tanskalaisia, ja harjakaisia juhlittiin jo vuonna 1282. Merenkyntäjien vaatimuksesta oli satamakaupunkeihin pakko perustaa myös synnin laitoksia, kauppahuoneiden ja majatalojen lisäksi.

Raatiherrat koettivat alkuun karkottaa rakkauden myyjät keskustan muurien ulkopuolelle, mutta siitä seurasi ainoastaan levottomuuksia. Kaupungin kaduilla hortoili jatkuvasti erilaisia kauppamatkustajia, jotka tahtoivat sekä myydä että ostaa.

Kohta käytiin jo kunniallisten naisten kimppuun, ja näin Tallinnan portit avattiin uudelleen myös ilotytöille.

”Oheiskumppaneita” kutsuttiin kotiapulaisiksi

Vallatonta menoa naapurissamme alettiin suitsia jo vuonna 1284, jolloin Lyypekin laki tavoitti myös Tallinnan, ja moniavioisuus kiellettiin. Tämä tarkoitti, että viralliset vaimot säilyttivät asemansa, mutta oheiskumppaneita ryhdyttiin kutsumaan kotiapulaisiksi.

Ilotalossa asioiminen oli miehille teoriassa edelleen sallittua, ja usein ainoa tapa päästä purkamaan nuoruuden intoa. Avioliittoon nimittäin pääsi vasta silloin, kun kykeni elättämään perheensä, eli oli saanut killoilta oikeuden harjoittaa ammattia. Tämä saattoi kestää, ja papin aamen kuultiin joskus vasta keski-iän kynnyksellä.

Nykyistä huomattavasti lyhyempi elinikä taas piti huolen siitä, ettei mies päässyt nauttimaan virallisen aviovuoteen lämmöstä kovinkaan monta vuotta. Naisten vuodelämmöistä ei tuohon aikaan huolta kannettu.

Lyypekin laki piti kuitenkin huolta myös vaimojen oikeuksista, omalla tavallaan. Jos aviomies sattui löytymään väärästä talosta, oli vaimolla oikeus vaatia rangaistusta.

Mitään eropapereita ei vähäisen tai keskiraskaan huorintekemisen vuoksi tietenkään täytetty. Hulttio mies joutui sen sijaan raatihuoneen torille, jossa hänen piti kaivaa esiin pyhimpänsä, josta vetämällä rakastajatar talutti miestä muutaman kunniakierroksen verran. Kaupungin väki seurasi toimitusta viheltäen ja kannustaen.

Syntinen elämä ei ollut pelkkää herkkua.

Ilotalossa asioiminen oli miehille teoriassa edelleen sallittua, ja usein ainoa tapa päästä purkamaan nuoruuden intoa.

”Ilotalossa asioiminen oli miehille teoriassa sallittua, ja usein ainoa tapa päästä purkamaan nuoruuden intoa.” Jussi Jääskeläinen

Uusi aika: Univormumiehet olivat ilotaloille varma tulonlähde

1800-luvun puolivälissä Tallinnassa toimi seitsemän vakituista ja kaksi pop up -bordellia. Pysyvien talojen lisäksi avattiin toisinaan kausiluontoisesti muutama ylimääräinen porttola.

Esimerkiksi juuri vuonna 1854 hyvällä alulla ollut Krimin sota tuotti lemmenmarkkinoille sojottavan kysyntäpiikin. Tallinnaan oli sijoitettuna armeijan joukko-osastoja, ja kuolemaa kohden marssivat kaipasivat rohkaisuksi muutakin kuin pelkkää vodkaa.

Univormumiehet olivat ilotaloille varma tulonlähde. Upseereille varattiin aina ensimmäisen luokan paikat, joukkueenjohtajat pääsivät toisen luokan taloihin, ja rivimiehet olivat joko ilman tai käyttivät kolmannen laatuluokan palveluita.

Halvin kertakäynti maksoi kolmannen luokan paikassa kaksikymmentäviisi kopeekkaa, ja hintavin tapaaminen ykköstalossa kustansi peräti kolme ruplaa.

Ilotytön ura huipulla kesti noin kuusi vuotta

Ilotalojen jaottelu paremman väen ja rahvaan paikoiksi perustui paitsi sijaintiin, niin ennen kaikkea tyttöjen viehättävyyteen. Bordellityöhön sai säännösten mukaan ryhtyä kuusitoistavuotiaana. Kalleimmat paikat tarjosivat näitä nuorimpia tulijoita.

Bordellityöhön sai säännösten mukaan ryhtyä kuusitoistavuotiaana. Kalleimmat paikat tarjosivat näitä nuorimpia tulijoita.

Ilotytön ura huipulla kesti noin kuusi vuotta. Sen jälkeen piti joko siirtyä matalampiin majoihin, tai lopettaa hommat. Alan ammattilaisista pidettiin Tallinnassa hyvinkin yksityiskohtaista listaa, joten nykyäänkin tiedetään, että suurin osa bordelleihin päätyneistä naisista oli eronneita, leskiä tai irtolaisia.

Maaseudulta lähetettiin toisinaan myös tyttöjä kaupunkiin tienaamaan omat myötäjäisensä. Alaikäisten lasten äidit, ripillä käymättömät ja rokottamattomat olivat ainoita, joilla ei ollut pääsyä pahuuden töihin.

Myös tyttöjen kansalliset taustat olivat valvontaviranomaisilla hyvin tiedossa. Siveyspoliisin katselmuksesta vuodelta 1895 saadaan lukea, että kaupunkilaisia palveli 295 virolaista, 60 venäläistä, 40 latvialaista, 27 puolalaista, 2 saksalaista ja – yksi suomalainen.

Lue myös: Osa-aikaprostituoitu paljastaa: Asiakkaissa paljon liikematkalaisia

Krimin sota toi Tallinnaan sotilaita – ja savakavalan sukupuolitaudin

Työskentely ilotalossa ei ollut sitä hohdokkainta hommaa, mutta varsinaista sortoakaan ei harjoitettu. Ansaitut rahat luovutettiin tytöille virkasuhteen päättyessä, eikä ketään saanut pitää työssä esimerkiksi velan vuoksi. Bordellin väki sai kulkea vapaasti kaupungilla. Ainoastaan teatterit osoittivat tiettyä nirppanokkaisuutta, ja hyväksyivät saleihinsa korkeintaan kaksi syntistä kerralla, ja pelkästään huonoimmille paikoille.

Ilotalotoimintaa sai ryhtyä harjoittamaan 30–60-vuotias naishenkilö. Palvelutarjontaan osallistuminen oli emännältä itseltään kiellettyä. Kaikista tytöistä pidettiin kirjaa, ja heidät oli lähetettävä lääkärin tarkastukseen aina kahden viikon välein. Krimin sota toi Tallinnaan paitsi sotilaita, myös salakavalan kupan. Tämän johdosta terveystarkastuksia lisättiin, ja tohtorilla piti käydä viikoittain.

Vaikka kondomi oli periaatteessa jo keksitty, niin käytännön suojavälineeksi siitä ei ollut. Ilmeisimmät taudit pyrittiin torjumaan heti talon eteisessä, missä jokainen palvelua kaipaava joutui esittelemään sukukalleutensa emännälle. Salongin puolelle pääsi, jos vehje todettiin vaarattomaksi.

Tallinnan bordellit noudattivat tarkkoja sääntöjä

Ilotalot ryhtyivät arkisin ottamaan asiakkaita vastaan iltayhdeksältä. Mitään mainontaa taikka kadulla keimailua ei sallittu. Ensimmäisen kerroksen ikkunat oli suljettava luukuilla, ja perille löysi se, joka tiesi. Lähimpään kirkkoon tai kouluun piti olla välimatkaa vähintään 320 metriä. Sunnuntaisin sentään sai hullutella koko päivän, mutta ovi sallittiin aukaista vasta jumalanpalvelusten loputtua. Alaikäisillä tai juopuneilla ei ollut porttolaan asiaa lainkaan.

Tytöt saapuivat vieraiden pariin kymmeneltä. Meikkaamista rajoitettiin, samoin liiallista hajuvedellä läträilyä. Toisen ja kolmannen luokan taloissa ei tarjottu asiakkaille kurkun kostukkeeksi kuin mineraalivettä, ykköspaikoissa sai maksusta hiukan viiniä ja mieskuntoa mahdollisesti kohentavia yrttijuomia.

Bordelleissa piti välttää turhaa ilakointia, ja niinpä musiikin soittaminen, korttipelit sekä tupakointi olivat ankarasti kiellettyjä. Ilotalon seinällä ei saanut myöskään – ajan tavoista poiketen – olla tsaarin muotokuvaa. Mikäli joku asiakkaista esiintyi turhan rehvakkana ja tuhlaili rahoja, kuului emännän ilmoittaa sellaisesta heti poliisille.

Kauppaa käytiin siis varsin ankeissa ja hiljaisissa tunnelmissa. Valintansa tehnyt asiakas ohjattiin tavallisessa talossa isoon makuusaliin, jossa sänkyjen piti olla sermeillä eristettyjä. Paremmissa paikoissa jokaisella tytöllä oli oma huone. Toimituksen jälkeen lakanat ja alusvaatteet piti vaihtaa sekä tila tuulettaa. Myös hygieniaan panostettiin.

Bordelleissa piti välttää turhaa ilakointia, ja niinpä musiikin soittaminen, korttipelit sekä tupakointi olivat ankarasti kiellettyjä.

Tallinnan bordellit: Bordelleissa piti välttää turhaa ilakointia, ja niinpä musiikin soittaminen, korttipelit sekä tupakointi olivat ankarasti kiellettyjä. Jussi Jääskeläinen

Seuraavaa asiakasta ei saanut ottaa vastaan ennen perusteellista pesua, joka suoritettiin kloori-talkki-liuoksella erikseen tarkoitusta varten valmistettua ruiskua käyttäen.

Bordelli maksoi tytöille 25 prosenttia saaduista tuloista. Loppuraha ei mennyt suinkaan aivan kokonaan ahneen emännän pohjattomiin taskuihin, vaan talo tarjosi työntekijöilleen asumisen, lämpimän kylvyn kerran viikossa, sekä hankki kauniita vaatteita ja meikkejä. Ainoastaan korut joutui jokainen hankkimaan itse.

Emännän kustannettavaksi jäivät myös lääkärintarkastukset. Mahdolliset hoitokustannukset taas jaettiin tasan talon ja sairastuneen välillä. Sukupuolitaudin lisäksi vaarana oli raskaaksi tuleminen. Raskauksien keskeyttäminen oli kiellettyä, ja sellaisesta rangaistiin henkirikostuomion ankaruudella.

Emäntä tarjosi kaikille ravitsevaa puuroa ja läskiä, sillä asiakkaat pitivät eniten pyöreistä neideistä.

Ilotalon aamu alkoi jo kello kahdeksan. Emäntä tarjosi kaikille ravitsevaa puuroa ja läskiä, sillä asiakkaat pitivät eniten pyöreistä neideistä. Vallitsevan kauneusihanteen mukaan he olivat juuri niitä näteimpiä.

Aamiaisen jälkeen tytöt kävivät kaupungilla ja kuluttivat aikaansa – asiakkailta saatu tippi jäi nimittäin kokonaan jokaisen omaan käyttöön. Talon ulkopuoliset seurustelusuhteet eivät olleet kiellettyjä, mutta ei niihin kannustettu. Miehillä kun on taipumus mennä rakastumaan silmittömästi, ja ilotytön ammatin harjoittaminen hankaloitui, jos ympärillä pyöri tulisieluinen kosija.

Kahden tyytymättömän ilotalovieraan palautteet

Tallinnan kaupunginarkistosta löytyi myös kahden tyytymättömän ilotalovieraan palautteet. Kuluttajavalituksista ensimmäinen on tsaarinarmeijan kapteenin jättämä, ja siinä paheksutaan syvästi sitä, että porttolaan ei päästetty sisään laisinkaan! Kapteeni oli jopa esittänyt ovella lääkärintodistuksen, jossa tohtori määrää hänelle säännöllistä seksuaalista kanssakäymistä.

”Hoito-ohjeen” perusteena oli taistelutoiminnassa saatu hermoperäinen trauma. Ilotalon vastineessa todetaan lakonisesti, että himokas sotamies oli umpihumalassa, ja siksi ei-toivottu.

Toisen valituksen oli jättänyt perunasatonsa voittoisasti myynyt kartanonisäntä, joka otti juhlahumuun mukaan kaksi renkiään. Ilotalo kieltäytyi nytkin palvelemasta, sillä iloinen kreivi oli pyrkimässä ykkösluokan laitokseen renkien kanssa. Yksikseen hän olisi sinne päässytkin, mutta seuralaiset olivat kuitenkin alempaa kastia, joten palvelu evättiin koko porukalta.

Ilotaloissa pidettiin oikeasti kuria, koska toimiluvat lähtivät herkästi.

Tallinnan bordellit kovivat takaiskun 1905

Tallinnan bordellibisnes koki ensimmäisen tuntuvan takaiskun vuonna 1905, jolloin bolsevikit ryhtyivät järjestäytymään ja tuhopolttivat uskonsa vahvistamiseksi useammankin ilotalon. Arkistojen mukaan eräskin paperitehtailija mursi sääriluunsa loikattuaan ulos liekehtivän ilotalon kolmannesta kerroksesta.

Viron ensimmäisen tasavallan aikana bordellitoiminta taas jatkui, valvotusti ja hiljaisella liekillä, kunnes maalle avautui vuonna 1940 mahdollisuus liittyä neuvostokansojen rakastavaan yhteisöön, jossa tunnetusti ei ollut lainkaan rikollisuutta, nälkää tai prostituutiota.

Viron tasavallan toisen tulemisen aikaista vallatonta kautta joudun teeman laajuuden vuoksi käsittelemään seuraavassa kirjoituksessani. Mutta siihen asti – eläkää ihmisiksi!

Kirjoittaja Antto Terras on suomenvirolainen humoristi ja kirjailija.

Lue myös: Tyttö viideksi tunniksi 120 markalla – tällaista oli seuralaispalvelu Helsingissä vuonna 1968

X