Alfred Hitchcock suhtautui osin pakkomielteisesti nuoriin näyttelijättäriin – ja teki heidän elämästä kauhuelokuvan veroisia painajaisia

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Linnut-elokuvan luoja Alfred Hitchcock pysyi todellisuudessa kaukana linnuista, myös kuvauksissa. © All over press
Linnut-elokuvan luoja Alfred Hitchcock pysyi todellisuudessa kaukana linnuista, myös kuvauksissa. © All over press
Alfred Hitchcockin maailmankuuluissa elokuvissa nähtiin aikansa lumoavimpia kaunottaria. Mestariohjaajan suhtautumisessa naistähtiinsä oli myös synkkiä sävyjä.

Ilma on mustanaan vihamielisiä korppeja ja muita lintuja, jotka syöksähtelevät nuoren vaaleahiuksisen naisen kimppuun. Pimeiden voimien rie­huessa valloillaan yksi lentävistä paholaisista on vähällä repiä silmän verta vuotavan uhrinsa päästä, ja tämä vajoaa pyörtyneenä maahan.

Eletään vuotta 1963 ja Hollywoodin elokuvastudiolla kuvataan Alfred Hitchcockin elokuvaa Linnut. Siinä siivekkäiden odottamattomat hyökkäykset rikkovat pienen rannikkokaupungin idyllin. Naispääosassa nähdään Nathalie ”Tippi” Hedren.

Elokuva jäi historiaan, ja se tunnetaan ympäri maailman. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, mitä elokuvan kuvauksissa tapahtui, saati kulisseissa. Nathalie Hedren joutui Alfred Hitchcockin ahdistelemaksi, eikä voinut pyytää keneltäkään apua.

”Jännityksen mestariksi” kutsuttu viihdeteollisuuden mahtimies oli tunnettu pakkomielteisestä suhtautumisestaan elokuviensa nuoriin sankarittariin – varsinkin blondeihin. Siitä ei kuitenkaan aikanaan kohistu, niin kuin nyt tehtäisiin.

Jännityselokuvassa Linnut (1963) Tippi Hedren joutui siivekkäiden silmittömän raivon kohteeksi. © Courtesy Everett Collection

Jännityselokuvassa Linnut (1963) Tippi Hedren joutui siivekkäiden silmittömän raivon kohteeksi. © Courtesy Everett Collection

Alfred Hitchcock oli kiusattu mammanpoika

Alfred – tuttavien kesken ”Alfie” tai ”Hitch”– syntyi Lontoossa ruokatavarakauppiaan perheeseen elokuun 13. päivänä 1899. Hän oli pullea poika, jota pilkattiin ”hassun näköiseksi”.

”Olen aina ollut epätavallisen epäviehättävä. Ja mikä pahinta, olen aina tiennyt sen”, Alfred kertoi aikuisena.

Kiusattu lapsi pakeni mielikuvitusmaailmaansa. Hänestä kasvoi pelokas, ujo ja alemmuuskompleksista kärsivä, äitinsä helmoihin takertuva nuorukainen, ulkopuolinen tarkkailija ja tirkistelijä.

Hitchcockin kiinnostus elokuviin heräsi varhain, ja myöhemmin hän purki tiheätunnelmaisiin psykologisiin trillereihinsä oman elämänsä pelkoja, syyllisyydentuntoja ja pakkomielteitä. Katolisen poikakoulun kasvatin suhtautuminen naisiin muotoutui kaksijakoiseksi: naisten kauneus lumosi, mutta toisaalta Hitchcock piti naisia epäluotettavina juonittelijoina. Kiehtovimpia olivat hänen mielestään viileät ja vaaleat kaunottaret, joiden hillitty ulkokuori kätki taakseen jonkin käsittelemättömän trauman, rikoksen tai salaisuuden.

Hitchcock-jännäreissä petolliset naiset saavat rangaistuksensa. Joko heidät murhataan, tai ainakin he joutuvat läpikäymään kammottavia koettelemuksia.

”Blondeista tulee parhaita uhreja”, Hitchcockin tiedetään tokaisseen.

Ohjaajan elämän tärkein nainen oli kuitenkin viileän platinablondin täydellinen vastakohta. Hänen vaimonsa Alma Reville oli vaatimattoman näköisenä pidetty, mutta pirteä ja itsevarma punapää.

Pari tapasi lontoolaisella elokuvastudiolla, kun Hitchcock ohjasi ensimmäisiä elokuviaan ja Alma toimi hänen assistenttinaan. Hääkellot soivat vuonna 1926, ja seuraavana vuonna perheeseen syntyi ainoaksi jäänyt lapsi, tytär Patricia.

Hitchcock ja hänen vaimonsa Alma Reville saapumassa Roomaan kesäkuussa 1956. Kauhun mestari rakasti matkustamista. © MVPhotos

Hitchcock ja hänen vaimonsa Alma Reville saapumassa Roomaan kesäkuussa 1956. Kauhun mestari rakasti matkustamista. © MVPhotos

Grace Kelly oli ”lumen peittämä tulivuori”

Alfred Hitchcock oli jo kotimaassaan arvostettu elokuvaohjaaja, kun hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin vuonna 1939. Siellä hän pääsi tekemään yhteistyötä Hollywoodin valovoimaisimpien kaunotarten kanssa. ”Hitchcockin tytöistä” tuli käsite.

Ruotsalainen Ingrid Bergman oli jo luonut vaikuttavan uran, kun hän tähditti 1940-luvulla Hitchcockin ohjaamia psykologisia trillereitä Noiduttu (1945) ja Kohtalon avain (1946).

Hitchcockista ja Bergmanista tuli hyviä ystäviä. Monien mielestä Hitchcock kohteli tylysti näyttelijöitään, mutta Bergman muisteli myöhemmin lämmöllä tummaan pukuun verhoutunutta hahmoa, jolla oli omalaatuinen musta huumorintaju ja jonka laukomat pikkutuhmat vitsit saivat hänet nauramaan. Hitchcock oli hyvin pettynyt, kun Ingrid muutti Italiaan rakastututtuaan elokuvaohjaaja Roberto Rosselliniin.

Elokuvan Kohtalon avain (1946) unohtumaton tähtipari Ingrid Bergman ja Cary Grant. Bergmanin ja Hitchcockin ystävyys kesti jälkimmäisen kuolemaan saakka. © Shutterstock

Elokuvan Kohtalon avain (1946) unohtumaton tähtipari Ingrid Bergman ja Cary Grant. Bergmanin ja Hitchcockin ystävyys kesti jälkimmäisen kuolemaan saakka. © Shutterstock

Vielä enemmän Hitchcockia kirpaisi, kun hän menetti ihailemansa Grace Kellyn tämän poistuttua valkokankaalta mentyään vuonna 1956 naimisiin Monacon ruhtinas Rainierin kanssa. Ennen kuin Gracesta tuli kääpiövaltion valtiatar, hän ehti säihkyä pääosassa romanttisissa Hitchcock-trilleissä kuten Täydellinen rikos (1954), Takaikkuna (1954) ja Varkaitten paratiisi (1955).

Hitchcock piti Kellyn näennäisen viattomuuden ja seksikkyyden yhdistelmää vastustamattomana. Jääprinsessan kylmän ulkokuoren alla ”kyti tulta” ja Grace oli ”lumen peittämä tulivuori”, kuten Hitchcock asian muotoili.

Ohjaajan kiinnostus ei ollut vain ammatillista, sillä Takaikkunan kuvausten aikana Hitchcock palkkasi ­varjostajat ­Kellyn perään. Silti Kelly kuvaili heidän yhteistyötään muusan ja mentorin väliseksi suhteeksi ja vakuutti ohjaajan kohdelleen häntä herrasmiesmäisesti, ”kuin posliininukkea”.

Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että elokuvan Täydellinen rikos väkivaltakohtausta kuvattiin päiväkausia ja Kellylle jäi ikävästä kokemuksesta kipeitä mustelmia. Yhteistyö jäi kolmeen elokuvaan.

Tulevissa Hitchcock-jännäreissä nähtiin seuraavina vuosina monia unelmablondin korvikkeita, muun muassa Vera Miles, ­Doris Day, Kim Novak, Eva Marie Saint ja Janet Leigh.

Grace Kelly säihkyi elokuvassa Takaikkuna (1954) vastanäyttelijänään James Stewart. Taustalla häälyy elokuvan isä Alfred Hitchcock. © MVPhotos

Grace Kelly säihkyi elokuvassa Takaikkuna (1954) vastanäyttelijänään James Stewart. Taustalla häälyy elokuvan isä Alfred Hitchcock. © MVPhotos

Elämä kuin kauhuelokuvaa

Hitchcock ei päästänyt helpolla myöskään Janet Leigh’ia, joka esitti suihkussa puukotettavaa naista elokuvassa Psyko (1960). Elokuvan suihkumurha kestää vain 45 sekuntia, mutta Leigh joutui hytisemään suihkussa viikon lähes aamusta iltaan ennen kuin Hitchcock oli tyytyväinen.

Selkäpiitä karmiva kohtaus jätti Leigh’iin elinikäisen pelon suihkussa käymistä kohtaan. Se sai myös elokuvan katsojat vapisemaan ja kirkumaan pelosta. Kauhuklassikosta tuli ennennäkemätön yleisömenestys.

Odotukset seuraavan Hitchcock-jännärin Linnut suhteen olivat korkealla.

Hämmästys oli suuri, kun elokuvan pääosan nappasi tuntematon valokuvamalli Nathalie Hedren. Hitchcock uskoi vihdoin löytäneensä Grace Kellyn kaksoisolennon, kun hän huomasi tyylikkään vaaleaverikön eräässä televisiomainoksessa.

Hitchcock solmi Tippi Hedreniksi kutsutun näyttelijän kanssa seitsemän vuoden elokuvasopimuksen, vaikka kolmekymppinen yksinhuoltajaäiti ei ollut edes unelmoinut filmiähteydestä eikä tiennyt alasta mitään. Konkariohjaaja opetti Hedrenille kaiken näyttelemisestä ja muokkasi tästä oman makunsa mukaisen pukeutumista, kampauksia, eleitä ja ilmeitä myöten.

Pian Hitchcock alkoi kontrolloida mustasukkaisesti uuden löytönsä yksityiselämää. Joskus Hedren huomasi limusiinin ajavan hitaasti hänen talonsa ohi ja Hitchcockin istuvan takapenkillä. Kerran Hitchcock yritti suudella häntä väkisin. Ohjaaja odotti vastapalveluksia, koska oli nostanut Hedrenin tuntemattomuudesta filmitähdeksi.

Linnut-elokuvan kuvauksissa Hedrenin elämä muuttui kauhuelokuvan veroiseksi painajaiseksi. Hän yritti kestää urheasti, kun lintujen kouluttajat heittelivät hänen päälleen vihaisia korppea ja lokkeja. Mutta lopulta henkinen ja fyysinen rasitus kävi ylivoimaiseksi ja lääkäri määräsi haavoille nokitun, melkein toisen silmänsä menettäneen naisen viikon sairauslomalle.

Hitchcock ei tästä piitannut, vaan vaati samaa kohtausta kuvattavan lukemattomia kertoja, vaikka maestro pelkäsi itse lintuja ja pysytteli niistä turvallisen välimatkan päässä.

Hitchcock opastaa elokuvassa Psyko suihkumurhan uhria esittänyttä Janet Leigh’iä. Hyytävä kohtaus traumatisoi näyttelijän. © MVPhotos

Hitchcock opastaa elokuvassa Psyko suihkumurhan uhria esittänyttä Janet Leigh’iä. Hyytävä kohtaus traumatisoi näyttelijän. © MVPhotos

”Tuhoan urasi!”

Hitchcock elätteli edelleen toivetta ­saada Grace Kelly seuraavan elokuvansa Marnie – vaarallisella tiellä (1964) pääosaan. Kelly haikaili itsekin takaisin Hollywoodin kimallukseen, mutta ruhtinas Rainier piti mahdottomana ajatusta, että hänen vaimonsa esiintyisi enää elokuvissa .

Tajuttuaan viimein, ettei Kelly koskaan vapautuisi kultaisesta häkistään, Hitchcock kiinnitti osaan Tippi Hedrenin – ja jatkoi nuoren naisen piinaamista entistä aggressiivisemmin. Hedren kertoo vuonna 2016 ilmestyneissä muistelmissaan, että eräänä päivänä kuvaus­ten jälkeen Hitchcock tunkeutui ­hänen pukuhuoneeseensa ja alkoi lähennellä brutaalisti. Kun näyttelijä taisteli vastaan, Hitchcock uhkasi naama raivosta punaisena: ”Tulen tuhoamaan urasi!”

Välikohtauksen jälkeen kaksikko ei ollut enää puheväleissä, ja Marnien kuvauksissa vallitsi kireä tunnelma.

Elokuvassa Hedren esittää naista, jonka lapsuuden trauma on saanut vihaamaan miesten kosketusta. Hänen aviomiehensä, jota esitti Sean Connery, raiskaa vaimonsa häämatkalla – pakotettuaan tämän ensin naimisiin. Tämän jälkeen Marnie yrittää tehdä itsemurhan. Lopussa hän kuitenkin jatkaa yhteiselämää raiskaajansa kanssa.

Jotkut Hitchcock-asiantuntijat ovat arvelleet, että raiskaus saattoi olla Hitchcockin alitajuinen tapa kostaa Hedrenille, joka oli torjunut hänen lähentelynsä. Muun muassa feministien mielestä Marnie-elokuva on malliesimerkki Hitchcockin misogyniasta eli naisvihasta. Toisaalta elokuvaa ja sen luojaa on puolustettu muistuttamalla, että Marnie oli aikansa tuote, eikä pakottamista seksiin avioliitossa pidetty vielä rikoksena.

Naisnäyttelijöiden huonosta asemasta ei sen sijaan tarvitse väitellä. Se oli ajan tapa. Esimerkiksi Hedren ei voinut kertoa ahdingostaan kenellekään:

”Elettiin 1960-luvun alkua. Seksuaalinen häirintä oli käsite, jota ei tuohon aikaan ­ollut vielä olemassa.”

Elokuvan Marnie (1964) tekijäkaartia. Tippi Hedren (vas.), Alfred Hitchcock, Diane Baker ja Sean Connery. © Courtesy Everett Collection

Elokuvan Marnie (1964) tekijäkaartia. Tippi Hedren (vas.), Alfred Hitchcock, Diane Baker ja Sean Connery. © Courtesy Everett Collection

Vanhan miehen fantasiat

Hitchcockin elämäkerturin Charlotte Chandlerin mielestä Hitchcock saattoi haaveilla viileistä blondeista fantasioissaan, mutta hän ei olisi todellisuudessa pettänyt vaimoaan, vaikka oli elänyt Alman kanssa vuosikymmeniä platonisessa suhteessa:

”Hitchcock saattoi rakastua johonkin naistähteensä tämän roolissa valkokankaalla. Kun kuvaukset sitten päättyivät, päättyi myös hänen suhteensa roolihahmoon.”

Nathalie Hedrenin mielestä kyse oli kuitenkin paljon vakavammasta asiasta, Hitchcock tietyllä tavalla tuhosi hänen uransa, koska hän ei alistunut lähentelyihin. Vaikka Hedren teki muiden ohjaajien kanssa vielä 50 elokuvaa, hänelle ei enää koskaan tarjottu yhtä haasteellista roolia.

Hitchcock kuoli huhtikuun 29. päivänä 1980, kauan ennen kuin #metoo-liike nosti esiin viihdeteollisuuden valtaapitävien miesten naisnäyttelijöihin kohdistaman ahdistelun. Elokuvagurun mielipidettä tapahtumien kuluista ei enää saada. Totuus Hitchcockin naissuhteista jää muiden kertomusten ja muistelujen varaan.

Voidaan olettaa, että Hitchcockin suhtautuminen naistähtiinsä oli pakkomielteistä ja sairaalloista. Nerokkaan ohjaajan elokuvat ovat kuitenkin jääneet historiaan aikansa taidokkaimpina teoksina.

Lähteet: Charlotte Chandler: Se on vain elokuvaa. Alfred Hitchcockin elämäkerta. Suom, Taina Aarne 2007). Alkuteos ilmestynyt vuonna 2005. Peter Ackroyd: Alfred Hitchcock (2015)., Donald Spoto: The Life of Alfred Hitchcock. The Dark Side of Genius (1983).

Lue myös: Marilyn Monroe oli kaunis ja lahjakas mutta tuhoon tuomittu tähti – Mikä mursi rakastetun elokuvalegendan?

Marilyn Monroe viihdyttämässä Koreassa komennuksella olleita amerikkalaissotilaita vuonna 1954. Esiintymismatkasta tuli valtaisa menestys. <span class="typography__copyright">© All Over Press</span>

Marilyn Monroe viihdyttämässä Koreassa komennuksella olleita amerikkalaissotilaita vuonna 1954. Esiintymismatkasta tuli valtaisa menestys. © All Over Press

X