Anna Anthonius oli Suomen vahvin nainen Urjalasta, joka herätti aikanaan ihmetystä: ”Tämä ei voi olla totta naisen tekemäksi!”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Anna Anthonius
Suomen vahvin nainen Anna Eskolin (vuodesta 1923 lähtien Anthonius) voimainsa tunnossa vuoden 1905 paikkeilla. © Keravan museopalvelut
”Urjalan voimanainen” Anna Anthonius ällistytti reilut sata vuotta sitten kansaa suunnattomalla vahvuudellaan. Mitään vastaavaa ei oltu nähty Suomessa vielä koskaan aikaisemmin.

Sirkusyleisö ulvoo kannustushuutoja, ja tupakansavusta sakea ilma kihelmöi jännityksestä, kun epätavallisen suurikokoinen nainen astelee areenalle fanfaarien saattelemana. Ihmiset eivät ole uskoa silmiään, kun amatsoni nostaa 50 kiloa painavan rautatangon harteilleen. Kaksi miestä ripustautuu roikkumaan tangon molempiin päihin.

Kun vielä kolmaskin mies lisätään painoksi, naisatleetti alkaa pyöriä taakkansa kanssa hurjaa vauhtia.

Ihmiskaruselli on sirkuksen vetonaula Anna Anthonius. Viime vuosisadan alkupuolella uskomattomilla paini- ja painonnostotempuillaan ällistyttänyt muskelimmi oli aikansa vahvin nainen.

”Urjalan voimanaiseksi” kutsuttu Anna Anthonius kiehtoi suurta yleisöä, mutta fyysisesti vahva nainen herätti myös kummastusta ja pahansuopaa juoruilua.

Jotkut jopa epäilivät voimanaisen sukupuolta julistaen, että kukaan nainen ei voinut olla niin voimakas: Oliko Anna Anthonius sittenkin mies?

Naisatleetti oli massiivinen matami. © Keravan museopalvelut

Naisatleetti oli massiivinen matami. © Keravan museopalvelut

Voimanaista mainostettiin lehdissä näyttävästi. © Sorretun Voima -lehti/Kansallisarkisto

Voimanaista mainostettiin lehdissä näyttävästi. © Sorretun Voima -lehti/Kansallisarkisto

Treeniä vasikkaa nostelemalla

Suomen vahvin nainen syntyi maaliskuun 19. päivänä vuonna 1882 torppari Joel Eskolinin ja tämän vaimon Anna Kaisan tyttärenä. Tyttövauva sai kasteessa nimen Anna Kristiina.

Torpparien elämä oli raskasta raadantaa aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja suuressa perheessä myös Anna joutui osallistumaan maatalon töihin pienestä pitäen. Hän oli luonnostaan ruumiinrakenteeltaan roteva, ja painavia taakkoja kannellessa käsivoimat kasvoivat kuin huomaamatta.

Nuoreksi naiseksi vartuttuaan Anna sai palveluspaikan lähistöllä sijainneelta tilalta. Eräänä päivänä karjaa hoitaessaan hän keksi kokeilla, jaksaisiko nostaa vasikan ilmaan – ja nousihan se!

Puolittain leikillään alkaneesta vasikan nostelusta sai alkunsa Annan innostus voimaharjoitteluun.

Lue myös: Armi Kuuselan kruunaus Miss Universumiksi vahvisti suomalaisten kuuluvan ”länsimäiseen rotuun”

”Ei voi olla totta!”

20-vuotiaana Anna muutti palvelijaksi Tampereelle. Piikominen sai jäädä, kun palvelustyttö tutustui sirkustaiteilija Anton Smirnoffiin, myöhemmin Anthoniukseen.

Smirnoff omisti oman sirkuksen, jonka kanssa hän kiersi esiintymässä ympäri Suomea. Smirnoff esitti fakiiri- ja taikatemppujen lisäksi voimailunumeroita. Gladiaattoriksi kutsuttu mies pystyi paljain käsin katkomaan kettinkiä ja vääntämään hevosenkenkiä suoriksi.

Anna rakastui huumorintajuiseen ja hauskannäköiseen Smirnoffiin, ja yhteinen sävel löytyi nopeasti. Sirkusyrittäjä alkoi treenata Annaa voimailussa. Määrätietoisen lihasharjoittelun ansiosta Anna uskaltautui pian näyttämään taitojaan elävän yleisön edessä.

Suuri läpimurto tapahtui syksyllä 1905. Anna istui tuolloin katsomossa, kun kuuluisa voimamies Charles Jackson esitteli taitojaan Joensuussa. Kesken esityksen Anna nousi seisomaan ja haastoi atleetin painonnostokisaan.

Yleisö kohahti hämmästyksestä, kun Jackson pötki pakoon tilanteesta.

Jonkin ajan kuluttua paljastui, että kyseessä oli ollut ovela mainostemppu. Anna tunsi Jacksonin jo entuudestaan, ja kohutempaus oli suunniteltu etukäteen.

Tarkoituksena oli ollut huomion herättäminen. Kun tapaus päätyi myös sanomalehtien sivuille, Anna Eskolinin ura sirkustähtenä lähti vauhdikkaasti käyntiin.

Urjalan voimanaisena tunnetusta naisatleetista tuli Smirnoffin sirkuksen vetonaula, joka jätti muut esiintyjät varjoonsa. Annan suurikokoinen kuva koristi niin sirkuksen mainosjulisteita kuin – carte-de-visite – käyntikorttejakin, joita ihmiset keräilivät muistoksi.

”Tämä ei voi olla totta naisen tekemäksi”, ihmiset ihmettelivät katsoessaan Annan uskomattomia temppuja.

Massiivinen matami hämmästytti

Voimanainen herätti hämmästystä jo pelkän kokonsakin vuoksi. 175-senttinen Anna Eskolin painoi parhaimmillaan 117 kiloa. Reilut sata vuotta sitten nainen sai olla kurvikas, mutta muhkeiden muskelien katsottiin kuuluvan vain miehille. Ihannenaisen odotettiin olevan hauras ja hento, miehen huolenpidosta riippuvainen avuton olento.

Yleinen mielipide olikin, että lihaksikas nainen ei ollut oikea nainen, vaan luonnonoikku – mies, jolla oli naisen kasvot, kuten joku asian muotoili.

Sirkus oli ehkä ainoa paikka, jossa saattoi nähdä myös normista poikkeavia naisia kuten jättiläiskokoisia, ylilihavia tai parrakkaita kuriositeetteja eli aikanaan niin kutsuttuja ”friikkejä”.

Kummajaisten ja sirkusfriikkien historiaa tutkineen tietokirjailija Ville-Juhani Sutisen mukaan fyysisesti vahvoja naisia ei leimattu aivan yhtä jyrkästi friikeiksi:

”Voimanaisina esiintyneitä ei tavallisesti mielletty kummajaisiksi, mutta heissä oli vivahde friikkiyttä, sillä he käyttäytyivät toisin kuin naisten oletettiin tekevän 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.”

Lue myös: Titanic tihkui ylellisyyttä – Näin tulipalo, hävinneet kiikarit ja jäävuori upottivat neitsytmatkallaan olleen laivan huhtikuussa 1912

Päihitti miehet painissa

Anna Eskolin rikkoi rajoja ja perinteisiä sukupuolirooleja siinäkin mielessä, että hän haastoi rohkeasti kanssaan painimaan naisia, mutta myös miehiä.

Painissa tämä teräksinen voimanpesä, jota mainostettiin ”naisena, jolla oli leijonan voimat”, päihitti raavaimmatkin miehet. Joissakin miehissä painiva nainen herätti kuitenkin vastustusta. Voimistelun katsottiin sopivan naisille, mutta painin vain miehille.

Miehet eivät ehkä hyväksyneet väkivahvaa naista senkään takia, että tunsivat jäävänsä alakynteen.

Hupaisan tarinan mukaan kaksi rehvastelevaa isäntämiestä yritti kerran mennä katsomaan ilmaiseksi sirkusesitystä piittaamatta ovella seisovasta voimanaisesta.

Kun miehet eivät Annan kehotuksista huolimatta suostuneet maksamaan pääsylippuja, Anna otti molempia herroja niskasta kiinni ja heitti häiriköijät vauhdilla pihalle.

Jauhot suuhun epäilijöille

Anthoniukset kiersivät ympäri vuoden esiintymismatkoilla pitkin ja poikin Suomea. Sirkusteltta pystytettiin milloin minnekin, mutta eniten kansaa saapui paikalle markkinoiden yhteydessä.

1900-luvun alkuvuosina, jolloin ei ollut vielä televisiotakaan, markkinat olivat suurta kansanhuvia ja värikkään sirkusseurueen saapuminen pienelle maalaispaikkakunnalle kuin eksoottinen tuulahdus toisesta maailmasta.

Vaikka Anna ja Anton olivat lähes koko ajan tien päällä, he onnistuivat viettämään myös tavallista perhe-elämää. Annastakin tuli Anthonius ja hän synnytti peräti seitsemän lasta, joista kolme eli aikuisikään asti.

Jos joku vielä kyseenalaisti voimanaisen sukupuolen, niin viimeistään suuri lapsikatras laittoi pisteen epäilyksille.

Anna Anthonius viihtyi naisellisissa asuissa. © Keravan museopalvelut

Anna Anthonius viihtyi naisellisissa asuissa. © Keravan museopalvelut

Käsityöihminen ja huolehtivainen äiti

Anthoniusten esikoinen, isänsä kaima Anton Anthonius, muisteli äitiään tämän kuoleman jälkeen lämmöllä. Pojan muistoissa Anna oli huolehtivainen, kiltti ja hyväsydäminen ihminen.

Vaikka Anna joutui olemaan työnsä vuoksi pitkiä aikoja poissa lastensa luota, hän teki kotona ollessaan aivan samoja asioita kuin kuka tahansa perheenäiti, tiskasi, siivosi ja laittoi hyvää ruokaa.

Anton-poika muisti äitinsä myös taitavana käsityöihmisenä, joka valmisti kaikki esiintymispukunsa itse. Eikä mitä tahansa miesatleettien käyttämiä rumia trikooasuja, vaan pitsein, paljetein ja ruusukkein koristeltuja naisellisen romanttisia luomuksia.

Lue myös: Ikivihreän tangon oikea Kotkan ruusu oli Parturi-Rosa – ”Hän oli avioliitosta eronnut yksityisyrittäjä, joka osasi ottaa ilon irti elämästä”

Ainutlaatuinen lajissaan

Suositulle naisatleetille sateli työtarjouksia ulkomaita myöten. Anthoniusten sirkusseurue, johon kuului parhaimmillaan kymmeniä esiintyjiä, kävikin esiintymismatkoilla aina Ruotsissa ja Pietarissa, silloisessa Leningradissa, saakka. Esityksiä saattoi olla jopa kymmenen päivässä.

Vauhti hidastui kansalaissodan syttyessä vuonna 1918. Maata ravisteli talouslama, ja ruokapula koetteli rajusti Anthoniusten perhettä. Kerran he joutuivat syömään henkensä pitimiksi kuusi viikkoa pelkkiä punajuuria.

Itsenäisyyden ajan alussa sirkusyrittäjien vitsauksena oli rajusti kohonnut huvivero. Tämä vaikutti osaltaan siihen, että Anthoniukset päättivät lopettaa sirkustoimintansa 1920-luvun alkuvuosina.

Lopettamisen syynä oli myös Antonin sairastuminen syöpään, johon Annan aviomies menehtyi 1923 vain 46-vuotiaana.

Leskeksi jäätyään Anna kierteli vielä vuoden verran esittelemässä elävää pyöriäistä sekä täytettyjen eläinten kokoelmaa.

Legendaariset voimat olivat kuitenkin hiipumassa, ja Urjalan ihmenaisen loiston päivät maneesin hallitsevana kuningattarena takana päin.

Vuoden 1924 kesä jäi Anna Anthoniuksen viimeiseksi. Hän menehtyi elokuussa yllättäen iskeneeseen vatsakalvontulehdukseen ja sen seurauksena olleeseen yleiseen verenmyrkytykseen.

Voimanainen oli kuollessaan vasta 42-vuotias.

Lähteet: Heikki Nevala: Huvielämän kiertolaisia. Kotimainen sirkus ja tivolitoiminta 1900–1950 (2015), Sven Hirn: Sirkus kiertää Suomea 1800–1914 (1982), Ville-Juhani Sutinen: Kääpiöistä kolesseihin. Kummajaisten historia Suomessa (2019).

X