Armoton rajakoira Caesar nappasi porovarkaat ja salakuljettajat - Aikansa legenda tunnettiin ”Lapin kauhuna”
Suomen ensimmäisestä rajakoirasta tuli legenda jo eläessään. ”Lapin kauhuksi” nimetty sankarikoira päätyi lopulta hirtettäväksi.
Caesar on ollut vitriinissä jo 91 vuotta.
Caesar on todennäköisesti puhdasrotuinen saksanpaimenkoira, vaikka se on kookkaampi ja rotevampi, ja sillä on pitempi selkä kuin tämän päivän rotutovereilla.
Koiran hampaat ovat irvessä ja niskakarvat pystyssä.
Jos sillä olisi ääni, se olisi varoittavaa murinaa ja vihaista haukuntaa.
Caesar näyttää uhkaavalta. Jos se eläisi, sitä pelkäisi. Pelolle olisi myös aihetta.
Sallan rajakomppaniassa palvellutta hurjaluontoista ja voimakasta Caesaria kutsuttiin ”Lapin kauhuksi”.
Imatran Immolan varuskunta-alueella rajavartiolaitoksen Rajamuseossa irvistävä, petoa muistuttava Caesar on Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen rajakoira.
Vaikka Caesar on ollut jo miltei vuosisadan täytettynä, koiran legenda elää yhä.
Caesar ja levoton rajaseutu
Sisällissodan jälkeen 1920-luvun Suomen silloinen itäraja etenkin Karjalan Kannaksella ja Pohjois-Suomessa oli rauhatonta aluetta ja liki lain tavoittamattomissa.
Vuonna 1919 säädetyn kieltolain aikana varsinkin Karjalan Kannaksella alkoholia salakuljetettiin rajan yli. Pohjoisessa levottomuutta aiheuttivat rajan molemmin puolin ryöstöretkiä tekevät porovarkaat.
”1920-luvun alussa Neuvostoliitto lähetti Suomen puolelle maamme sisällissodassa punaisten puolella taistelleita ja sodan jälkeen itärajan taakse paenneita suomalaisia, mutta myös venäläisiä soluttautujia ja vakoojia”, kertoo Rajamuseon projektiassistentti Mikko Veijalainen.
”Suomalaisia rajavartijoita myös kaatui neuvostosotilaita ja vakoojia vastaan käydyissä aseellisissa yhteenotoissa.”
Kun rajojen vartiointia päätettiin lisätä, uusien rajavartijoiden lisäksi rajavartiolaitokselle värvättiin ensimmäinen rajakoira.
Vuonna 1920 sotilasvirkailija Torsten Raita osti Imatran Vuoksenniskalla sijaitsevasta Poliisikoirakuljettajakoulusta Caesarin.
Rajakoiraksi puolitoistavuotiaana siirtynyt Caesar oli jo valmiiksi peruskoulutettu poliisikoira, joten se soveltui rajavalvontatehtäviin.”
Porovarkaiden jäljillä
Itä-Lappiin sijoitetun Caesarin tehtävänä oli jäljittää porovarkaita, salakuljettajia ja luvattomia rajanylittäjiä sekä avustaa rajavartijoita takaa-ajotehtävissä.
”Caesar oli erinomainen jäljittäjä. Koiralla lienee ollut myös poikkeuksellinen kyky vaistota mahdolliset vaaratilanteet”, Mikko Veijalainen kertoo.
Vuosien 1920–1922 välillä Caesar oli maamme ainoa rajakoira. Veijalaisen mukaan vanhoista tilastoista ilmenee, että Caesarin toiminta-alueella rajat ylittävä rikollisuus alkoi vähentyä.
Caesarin ansiosta koirien arvo rajavalvonnassa ymmärrettiin, ja Rajavartiolaitoksen koiratoiminnan koulutus käynnistettiin Laatokan pohjoisrannalla Salmin rajavartiostossa Orusjärvellä.
”Caesarin tehokkuuden ansiota rajakoirien koulutus ja koulutuksen kehittäminen annettiin Caesarin ostaneen Torsten Raidan tehtäväksi.”
Caesar oli erinomainen rajakoira – mutta myös aggressiivinen
Caesar oli erinomainen partiokoira, mutta se oli myös aggressiivinen ja jopa vaarallinen. Takaa-ajotilanteissa Caesar ei epäröinyt hyökätä jahtaamansa kohteen kimppuun.
Caesar ei raadellut ketään hengiltä, mutta itäisessä Lapissa alkoi kiertää huhu suuresta rajakoirasta, joka pystyisi hetkessä repimään miehen kappaleiksi.
Legenda ”Lapin kauhusta” oli syntynyt.
Jo pelkkä koiran ulkoinen olemus herätti kunnioitusta sitä kohtaan.
”Kun savottakämpiltä etsittiin rikollisia, kaikki näyttivät nöyrästi henkilötodistuksensa, kun Caesar oli ratsiassa mukana”, Mikko Veijalainen kertoo.
Caesar ei ollut rajavartioasemallakaan paijailtava lemmikki, vaan se saattoi iskeä hampaansa myös rajavartioihin.
”Caesar oli usean vuoden ajan rajavartija Konrad Rantalan työpari ja koira leimautui vahvasti ohjaajaansa. Vaikka Caesar oli koulutettu rajakoira, se ei välttämättä hyväksynyt hyväntahtoisiakaan vieraita ihmisiä”, Veijalainen kertoo.
Rajan pinnassa liikkuneet rikolliset tiesivät, että Caesar oli heille suuri riski. Porovarkaat laittoivatkin maastoon myrkkysyöttejä, joita koira myös söi, mutta myrkky ei tehonnut suurikokoiseen Caesariin.
”Caesarin aggressiivisuuden vuoksi esitettiin myös epäilyjä, että koiran perimässä olisi ollut sutta. Siitä ei kuitenkaan ole pitävää näyttöä.”
Sitkeä rajavartija
Caesar palveli rajakoirana aina vuoteen 1929 saakka. Kun koira ikääntyi, yhdeksän vuoden raskas työ alkoi vaatia siltä veronsa. Reilun kymmenen vuoden ikäisenä Caesar oli jo liian väsynyt ja heikentynyt rajakoiraksi.
Koira päätettiin lopettaa.
Koska se oli kuitenkin maamme ensimmäinen ja tehtävässään ansioitunut rajakoira, niin Caesar päätettiin myös täyttää muistoksi jälkipolville.
”Caesaria ei voitu ampua, koska ampumahaavat olisivat näkyneet täytetyssä eläimessä, joten se päätettiin myrkyttää”, Veijalainen kertoo.
Porovarkaiden asettamat myrkkysyötit, joita koira oli elämänsä varrella syönyt, olivat kuitenkin kehittäneet Caesarin sietokyvyn niin voimakkaaksi, että koiraa ei saatu lopetettua myrkyttämällä.
”Ensimmäinen rajakoira koki kovan kohtalon, sillä se jouduttiin lopulta hirttämään.”
Paluu kotiseudulle
Caesar täytettiin Valtion poliisikoiralaitoksella ja koira päätyi havaintovälineeksi poliiseille ja poliisioppilaille.
”Caesaria käytettiin esimerkkinä siitä, miten jalostus on muuttanut poliisien käytössä olevien saksanpaimenkoirien fyysisiä ominaisuuksia”, Veijalainen kertoo.
50 vuotta Caesarin lopettamisen jälkeen, vuonna 1979 Imatran Immolassa pidettyjen virkakoirien mestaruuskilpailujen yhteydessä Poliisikoiralaitoksen johtaja luovutti täytetyn Caesarin juhlallisin seremonioin Rajamuseon kokoelmiin.
”Vaikka Caesarin elämä päättyi ikävällä tavalla, niin rajakoira jäi tarinoihin ja kirjoituksiin.”
Imatralla syntynyt Caesar palasi kotiseudulleen.
Täytettyä koiraa pidetään yhtenä kaikkein arvokkaimmista Rajavartiolaitoksen historiaa esittelevistä esineistä.
Ensimmäisenä rajakoirana Caesar oli oman aikansa sankarikoira, jolla oli sekä hyvät että huonot puolensa.
”Vaikka Caesarin elämä päättyi ikävällä tavalla, rajakoira jäi tarinoihin ja kirjoituksiin”, Veijalainen toteaa.
”Koira on kuollut ja täytetty, mutta sen maine elää.”