Helsingin kesäolympialaisten huippuhetki – Urheilutoimittaja Bror-Erik Wallenius ei unohda maratoonari Emil Zatopekin bongaamista

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Bror-Erik Wallenius
Suomen jalkapallomaajoukkueen Huuhkajien maskotti on nimetty Bubiksi Bror-Erik ”Bubi” Walleniuksen mukaan. © LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Urheilutoimittajana tunnetuksi tullut Bror-Erik Wallenius oli 8-vuotias kesällä 1952. Helsinkiläispoika pääsi kokemaan läheltä olympiakisojen tunnelmaa.

Bror-Erik Wallenius muistaa, että olympialaisia edeltävänä keväänä elämä pyöri hyvin paljon odotusten ympärillä.

”Kaikki puhuivat, että koko maailma tulee Suomeen ja Helsinkiin.”

Wallenius asui Helsingin Kruununhaassa.

”Järjestimme omia olympialaisia, rakensimme sitä varten juoksuratoja ja hyppypaikkoja. Jos jollakin oli rannekello, otimme sillä juoksuaikoja ja jaoimme ihan rahapalkintoja. Painikisojakin käytiin. Keräsimme kaikki pienet taskurahat yhteen, ja voittaja sai isoimman potin, toiseksi tullut vähän pienemmän.”

Bror-Erik Wallenius ei päässyt katsomaan sellaisia kilpailuja, joihin vaadittiin pääsyliput, mutta lapsiporukan onneksi olympialaisissa oli myös lajeja, joita näki ilman lippuja.

Kodin pihapiiristä löytyi aina aikuinen tai pari, jotka veivät lapsilauman katsomaan kisoja. Muutoin kisoja seurattiin radiosta, josta tosin ei kuulunut suoria lähetyksiä, vaan reilun tunnin mittaisia tiivistelmiä.

”Maantiepyöräily oli mielenkiintoista seurattavaa, sillä reitti oli tosi hankala ja ehkä puolet kilpailijoista pääsi maaliin saakka. Kilpailuhan kesti melkein puoli vuorokautta, joten ehdimme siirtyä paikasta toiseen katsomaan esimerkiksi Maunulassa ja Oulunkylässä.”

Talin kentältä lähti puolestaan Hämeenkylään saakka kulkenut maastoesteratsastuksen reitti.

”Esteet olivat vimmatun vaikeita, ja ratsastajia putosi hevosten selästä. En minä tavallisesti ollut ratsastuksesta kiinnostunut, mutta kun oli olympialaiset, niin sekin tuntui innostavalta.”

Olympiakesänä 1952 Suomeen ensi kertaa saapunut Coca-Cola jäi Walleniukselta tuoreeltaan maistamatta. Juomaan liittyi mielikuva luksuksesta. © Olympia-kuva Oy / Helsingin kaupunginmuseo

Olympiakesänä 1952 Suomeen ensi kertaa saapunut Coca-Cola jäi Walleniukselta tuoreeltaan maistamatta. Juomaan liittyi mielikuva luksuksesta. © Olympia-kuva Oy / Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kesäolympialaisten huippuhetki

Yleisurheilulajeista maraton oli ainoa, johon ei tarvinnut pääsylippuja.

”Maratoonarit juoksivat Olympiastadionilta Tuusulaan ja sieltä takaisin. Olin Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkon edessä katsomassa ja näin sen ajan supertähden Emil Zatopekin.”

Se oli Bror-Erik Walleniukselle olympiakesän huippukohta. Zatopek voitti Helsingissä kolme kultaa, ja sen jälkeen jokainen lapsi halusi juoksukisoissa olla Zatopek.

 SULJE KUVAN TIEDOT Oikeudenhaltija Helsingin kaupunginmuseo Krediitit Arvo Mikkeli / Helsingin kaupunginmuseo Aineiston käyttöoikeudet CC BY 4.0 Mitä merkintä tarkoittaa? Aineistosta vastaa Helsingin kaupunginmuseo Kysymyksiä tai palautetta aineistosta? Emil Zatopek Helsingin kesäolympialaiset 1952

Aikansa supertähti Emil Zatopek Helsingissä 1952. © Helsingin kaupunginmuseo

”Zatopekin juoksutyyli oli todella erikoinen. Hänellä oli pää kenossa ja hän heilui voimakkaasti, kieli roikkui toisesta suupielestä, kädet olivat jäykkinä ja polvet notkuivat. Me luulimme, että se on paras tapa juosta, ja imitoimme häntä juostessamme.”

Toinen kohokohta Walleniukselle oli, kun hän kavereineen kävi Käpylän Olympiakylän portilla kyselemässä urheilijoiden nimikirjoituksia.

”En ollut ikinä ennen nähnyt mustia tai ruskeita ihmisiä. On vaikea kuvailla, kuinka erikoista se oli, en muista olinko nähnyt muita kuin valkoisia ihmisiä edes koulukirjoissa tai lehdissä. Se tuntui aivan ihmeelliseltä ja pyysimme saada koskettaa heidän ihoaan. Muistan heidän nauraneen.”

Ulkomaiset urheilijat villitsivät helsinkiläisiä muutoinkin. Brasilialainen Adhemar Ferreira da Silva voitti Helsingissä kolmiloikassa kultaa.

”Tapasin hänet vuosikymmeniä myöhemmin, kun työskentelin urheilutoimittajana. Hän sanoi käyvänsä Helsingissä silloin tällöin, sillä hänellä oli olympiakesän seurauksena pari lasta Suomessa. Ymmärtääkseni aika monelle suomalaisnaiselle ja ulkomaiselle urheilijalle kävi niin.”

Suomeen olympialaisiin saapunut Coca-Cola jäi tuoreeltaan Walleniukselta maistamatta.

”Se oli luksustuote. Vuonna 1952 ja vielä kymmenen vuotta sen jälkeenkin kaikki mikä tuli Yhdysvalloista oli niin ihmeellistä, että tuntui, että onko tämä tottakaan.”

Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen stadionin eteläkaarteessa 19.7.1952. <span class="typography__copyright">© Helsingin kaupunginmuseo</span>

Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen stadionin eteläkaarteessa 19.7.1952. © Helsingin kaupunginmuseo

Ylpeys Suomesta

Bror-Erik Wallenius muistaa olympialaisten sähköistäneen Helsingin tunnelman.

”Kaupungille lähdettiin katsomaan turisteja ja juhlaliputuksia. Ravintolat ja kahvilat tarjosivat vähän parempaa kuin tavallisesti. Väki oli kuin turistina omassa kaupungissaan.”

Helsinkiläisten mielestä kaikki näytti kaupungissa upealta, mutta Wallenius sanoo myöhemmin miettineensä, että kehittyneemmistä länsimaista Helsinkiin saapuneet saattoivat nähdä takapajuisuutta.

Lapsena Wallenius koki iloa ja ylpeyttä siitä, että Suomi näytti maailmalle pystyvänsä järjestämään olympialaiset.

”Aivan varmasti järjestelyt sujuivat sen ajan mittapuun mukaan hyvin ja kaikki vieraat otettiin vastaan upeasti kansallisuuteen katsomatta.”

Lue myös: Helsingin olympialaisissa 1952 päätyi seiväshyppääjä Eeles Landström kilpailemaankin kymmenottelussa: ”Olympialaiset aloittivat kansainvälisen urani”

Eeles Landström

Eeles Landström harjoitteli Vierumäellä olympialeirillä ennen Helsingin kisoja. © Museovirasto

X