Demokratia torjuntavoiton takeena

Jaa kaverilleTilaa Seura
Presidentti Mannerheim keskusteli ministerien kanssa virkaanastujaistilaisuudessaan elokuussa 1944. Kuva: SA-kuva.

Vaikka jatkosodassa alun perin olikin kyse jostain aivan muusta kuin itsenäisyyden puolustamisesta, ei tämän tulkinnan suuren linjan oikeutusta voi kyseenalaistaa.

Paradoksaalista sen sijaan on se, että vaikka talvisodassa ja Stalingradin jälkeisessä jatkosodassa demokratian puolesta taisteltiinkin, johdettiin tätä kamppailua muodoin, jolla oli hyvin vähän tekemistä kansanvallan kanssa.

Suuret ratkaisut teki muutaman miehen sotakabinetti, ja jo sisärenkaan ulkopuoliset ministerit olivat tosiasiallisesta ratkaisuvallasta ja tärkeimmistä informaatiovirroista syrjässä, eduskunnasta puhumattakaan. Jatkosodan päättyessä korkeinta poliittista ja sotilaallista valtaa piti hallussaan yksi ainoa henkilö eli ylipäällikkö-presidentti Mannerheim.

Silti vailla merkitystä ei ollut se, että eduskunta jatkoi toimintaansa keskeytyksettä läpi sotavuosien. Suomi oli Ison-Britannian ohella ainoa sotaa käyvä maa Euroopassa, jossa näin tapahtui.

Koska uusia vaaleja ei katsottu voitavan sotaoloissa järjestää, istui ns. pitkä parlamentti viisi ja puoli vuotta syyskuusta 1939 aina huhtikuuhun 1939. Kansanedustajista sodassa kaatui yksi, vapaaehtoisena rintamalle ilmoittautunut kokoomuslainen kirkkoherra Väinö Havas taistellessaan Suojärvellä komppanianpäällikkönä.

Täysin ainutlaatuista oli se, että Suomessa järjestettiin vaalit sodan vielä jatkuessa 17.-18. maaliskuuta 1945. Samaan aikaan Saksa vielä jatkoi epätoivoista taisteluaan, vaikka sekä länsi- että itärintama olivat jo siirtyneet sen omalle maaperälle. Suomessakin sota saksalaisia vastaan jatkui aina huhtikuun lopulle.

Pitkän vaalitauon aikana oli käyty kolme sotaa ja syyskuun 1944 välirauhansopimuksen seurauksena maa oli ottanut poliittisesti pitkän harppauksen vasemmalle. Samaan aikaan kun satoja jatkosotansa turvasäilössä viettäneitä kommunisteja palasi takaisin yhteiskuntaan, ”hitleriläismielisinä” lakkautustuomion saivat Suojeluskuntajärjestö, Lotta Svärd, Rintamamiesliitto, Suomen Aseveljien Liitto ja monet muut ensimmäisen tasavallan maanpuolustushengen ja patriotismin linnakkeista.

Maalisvaaleissa purkautui monenlaisia paineita. Sotaan ja sen aikana ylläpidettyyn propagandistiseen isänmaallisuuteen väsynyt kansa halusi muutosta ja etsi pettymykselleen ilmaisuväylää. Kuten aiemmin saksalaisten karkottamisen ja myöhemmin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin yhteydessä, valtionjohto ymmärsi aloitteen omissa käsissä pitämisen tärkeyden.

Siirtymä sotatilasta uuteen, vahvan kommunistisen suurvaltanaapurin toiveita ennakoivaan politiikkaan toteutettiin hämmästyttävän nopeasti. Turhaa mekkalointia välttänyt koruton pragmatismi ja tosiasioiden tunnustaminen nousivat suomalaisen politiikan keskiöön.

Vaikka 49 uutta SKDL:n äärivasemmistolaista edustajaa Arkadianmäelle saatellut vaalitulos tuskin asemiaan menettäneiden SDP:n ja oikeiston silmissä siltä näytti, se oli keskeinen osa sitä poliittista torjuntavoittoa, joka sotilaallisen jälkeen tarvittiin Suomen pitämiseksi läntisenä demokratiana. Sotavuosina patoutuneet poliittiset paineet pääsivät purkautumaan parlamentaarista reittiä, eikä vallankumouksellista tilannetta syntynyt.

Vaikka sota oli koetellut ja taivuttanut suomalaista demokratiaa kovasti, se osoittautui riittävän vahvaksi absorboidakseen itseensä vaaran vuosina äärivasemmalta nousseen, potentiaalisesti hengenvaarallisen haasteen.

X