Edessä ehdoton antautuminen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suomalaisten saavuttamat torjuntavoitot muun muassa Tali-Ihantalassa sekä Ilomantsin voitto pakottivat Stalinin valitsemaan poliittisen ratkaisun tien. Kuvassa Ilomantsin Lehmivaaran motista saatu venäläinen panssarivaunu. Kuva: SA-kuva.

Kuten Edwin Linkomies muistelmissaan Vaikea aika (1970) toteaa, ”sotilaallinen tilanne oli edelleen hyvin vaarallinen, eikä rintamatilanne ollut suinkaan lopullisesti vakiintunut”. Siten hallitus kääntyi Ruotsin ulkoministeriön kautta neuvostohallituksen puoleen esittäen rauhanneuvottelujen aloittamista.

Juhannusviikon keskivaiheilla 1944 hallitus odotti malttamattomasti neuvostohallituksen vastausta Ruotsin kautta. Ja se tuli! Mutta millainen. Siinä vaadittiin, että Suomi on valmis antautumaan ehdoitta, suorittamaan ”kapitulaation”.

Jo aikalaiset halusivat ymmärtää eri tavoin tämän ilmaisun. Hallituksessa mm. Väinö Tanner ei pitänyt tätä yhtä pientä sanaa ratkaisevana, mutta niin pääministeri Linkomies kuin ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim jyrkästi vastustivat tällaisen sopimuksen hyväksymistä rauhanneuvottelujen pohjaksi.

Mitä sitten tekstissä todella oli? Löysin alkuperäistekstin (joka on ”luonnos” eli venäjäksi projekt) syksyllä 1993 Venäjän federaation ulkoministeriön arkistosta Moskovassa. Tässä ei ole mahdollista syventyä enempää sopimustekstin sisältöön muuta kuin johdannon osalta.

Sopimusteksti alkaa: ”Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen asevoimien täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet. SNTL:n Hallitus suostuu laatimaan ehdot, joilla se on valmis pysäyttämään sotatoimet Suomea vastaan…”.

Sopimus oli täysin sotilaallinen, jota korostaa johdannon loppu valtuutuksista: ”Edellä esitetyn pohjalta Neuvostoliiton puolustusvoimain  ylipäällystön edustajat (toisaalta) ja Suomen hallituksen ja puolustusvoimain ylipäällystön edustajat (toisaalta), joilla kaikilla on tarvittavat valtuudet, ovat allekirjoittaneet alla olevan Suomen ehdotonta antautumista koskevan asiakirjan.”

Sopimusteksti jakaantuu kuuteen päälukuun, joista ensimmäinen on ”Sotaehdot”. Sen ensimmäinen pykälä ei jätä mitään arvailujen varaan: ”Täten Suomen maa-, meri- ja ilmavoimat sijainnistaan riippumatta antautuvat ehdoitta.”

Itse sopimusteksti sisältää lisäksi kaikessa sen perusajatuksen, että kysymyksessä on ehdoton antautuminen – eikä mitään muuta! Spekulaatiot jostain muuta ovat turhanaikaisia.

Kannaksen tappiollisten taistelujen jälkeen Stalin oli ottanut kevään katkaistujen neuvottelujen jälkeen käyttöön sotilaallisen linjan sopimuksen. Suomi oli nyt todella heikoilla. Taipuminen tähän olisi merkinnyt itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden täydellistä menettämistä, pahimmassa tapauksessa maan liittämistä Baltian tasavaltojen tavoin neuvostotasavaltana SNTL:ään.

Miksi tämä synkein vaihtoehto ei sitten toteutunut? Minun tulkintani on se, että ratkaisu tapahtui Tienhaarassa, Viipurinlahdella, Talissa, Ihantalan kirkolla, Äyräpäässä ja Ilomantsissa. Torjuntavoitot näillä alueilla ja todellinen voitto Ilomantsissa pakottivat Stalinin valitsemaan uudelleen poliittisen ratkaisun tien eli ottamaan kevään esityksen hieman lievennettynä uudelleen esiin.

Vaikka 19.9.1944 allekirjoitettu välirauhansopimus oli äärimmäisen raskas, Suomi säilytti itsenäisyytensä eikä sitä koskaan miehitetty.

X