Eläintarhan ajot päättyivät karmeaan onnettomuuteen vuonna 1963
Eläintarhan ajot ajettiin perinteiseen tapaan toukokuussa 1963. Moottoreiden jymy nousi jälleen kauas Helsingin ylle, mutta tuttu kansanjuhla kääntyi odottamatta surujuhlaksi.
Vuoden 1963 toisen karsintaerän alkuvaiheessa kärjessä ajoivat ruotsalaiset Yngve Rosqvist (nro 15) ja Örjan Atterberg (nro 18).
Vuonna 1963 toukokuun 19. päivä Eläintarhan radalla ajetaan juhlakilpailu – järjestyksessä 25. Eläintarhan ajot. Sää on kauniin keväinen, koivut hiirenkorvalla ja radan reunamilla lähes 60 000 ihmistä. Vauhtisuoran pääkatsomo ratavallin loivassa rinteessä Eläintarhan urheilukenttää vastapäätä on täpötäynnä.
Ihmiset kansoittavat myös vauhtisuoran päässä olevat teräväsärmäiset kalliot, Töölönlahden rannan tuntumassa olevan niin sanotun kuolemankurvan, uimastadionin ylämäen ja osin myös moukaripörssin vaarallisen kaarteen.
Koulupojat kaupittelevat kovalla äänellä ohjelmalehtisiä. Ne loppuvat kesken. Taskurahaa kuitenkin kertyy. Illalla voi rehvakkaasti suunnata kaveriporukassa Linnanmäelle, hypätä vuoristoradan kyytiin vaikka kolmekin kertaa. On millä mällätä.
Eläintarhan ajojen perinteinen rata oli kahden kilometrin pituinen.
Risiiniöljyn tuoksua
Rataa kiertävät autojen lisäksi perinteiseen tapaan myös moottoripyörät. Risiiniöljyn tuoksu leijailee voimakkaana sekä lähtösuoralla että uimastadionin ja kuolemankurvan vaiheilla.
Kuningasluokan eli 500-kuutioisten Triumphit ja Nortonit hyökkäävät pelottavaa vauhtia alas moukaripörssin mäkeä ja kaartuvat vauhtisuoralle.
Vuosia aikaisemmin moottoripyörävoittoihin ovat yltäneet myös suomalaiset. Yleisön mieleen ovat jääneet tyylikäs herrasmies Nils Schröder, ajojen grand old man Raine Lampinen ja rämisevällä Triumphillaan kuolemaa uhmaava Esko Lahti.
Vuonna 1963 rataa eivät enää kierrä yleisön monivuotiset suosikit midgetit, kääpiöautot. Ne ovat olleet pieniä ja ärhäköitä, ulkoisesti jokapojan toivelelun näköisiä pörriäisiä: painoa korkeintaan 300 kiloa ja pellin alla 500-kuutioisen moottoripyörän moottori.
Pelottava keskinopeus
F3-luokan eli midgetien tarjoaman jännityksen korvaa toukokuussa neljättä kertaa ajettava Formula junior -luokan kilpailu. Hallitsevia merkkejä ovat enintään 400 kiloa painavat Cooperit, Lotukset, Lolat ja Elvat, joiden 1,1-litraisen moottorin pitää sääntöjen mukaan olla peräisin sarjavalmisteisista henkilöautoista.
Korkeaperäiset formulat ovat saaneet väistyä matalien sileäperäisten tieltä. Avonaisessa, yksipaikkaisessa korissa on pakollisena turvakaari, jonka yläreuna on kuitenkin useimmissa autoissa kuljettajan päätä alempana.
Voiko sellainen turvakaari pahoissa tilanteissa turvata ajajan hengen?
Formula junior -sarja on päivän kohokohta. Se on katsojille jännittävin ja osanottajille kiintoisin. Autot ovat erehdyttävästi oikeiden kilpa-autojen näköisiä.
Jopa autojen ääni on lähes samanlainen kuin suuren maailman formularadoilla, joilla maailmanmestaruuksista ovat ajaneet sellaiset kuuluisuudet kuin ”vääräsääri” Juan Manuel Fangio, ikuinen kakkonen Stirling Moss tai sanojaan säästelevä australialainen Jack Brabham.
Kilpaan on ilmoittautunut 29 osanottajaa kuudesta eri maasta. On pakko ajaa karsintaerät. Finaaliin pääsevät erien 15 nopeinta. Edessä on 35 kierrosta Eläintarhan radalla, joka alkaa olla jo liian kapea yhä nopeammille autoille.
Britti David Hitches yltää valkoisella Lolallaan karsinnassa pelottavaan keskinopeuteen: 123,7 kilometriä tunnissa. Ehdoton suosikki on kuitenkin Eläintarhan ajoissa 14 voittoon eri autoluokissa ajanut suomalainen Curt Lincoln.
Midgetien moninkertainen voittaja ennen vuotta 1963 oli kuvassa numerolla 39 ajava helsinkiläinen Curt Lincoln.
Melu lyö korvat lukkoon
Lähettäjä on valmiina heilauttamaan lippuaan. Eturivissä on kolme autoa, keskimmäisenä Curt Lincolnin valkoinen Brabham, hänen vasemmalla puolellaan ruotsalainen Picko Troberg kiiltävällä Lolalla ja oikealla puolella karsinnan nopein David Hitches.
Rata on kapea. Onko eturivissä yksi auto liikaa? Miten toimivat takana tulevat, jos joku eturivin autoista alkaa heittelehtiä lähtökiihdytyksessä?
Radan kapeuden takia kakkosrivissä onkin vain kaksi autoa, molemmat nuorten ruotsalaiskuskien. Lolaa ajaa Freddy Kottulinsky. Focuksen ratissa istuu vasta 19-vuotias Örjan Atterberg. Heidän lähtöpaikkansa ovat kaksi autonmittaa taaempana eturivin autojen välissä. On siis tilaa – ainakin jonkin verran – ohittaa mahdollisesti huonon startin saava eturivin auto.
Lähes 60 000 katsojaa radan varrella odottavat jännittyneinä. Sydämet tykyttävät kiivaasti. Moottorien jymy lyö lukkoon starttipaikan viereisessä junakatsomossa olevien kuulon. Voimakkaana aaltona jymy iskeytyy myös vauhtisuoran päässä olevat kalliot kansoittaneiden ihmisjoukkojen korviin. Viisaita ovat ne, joilla on korvatulpat mukanaan.
Ohjelmalehtisistä ei ole katsojille hyötyä. Toki sieltä löytyvät kisan osanottajat, mutta finaaliin päässeiden nimet on painettava mieleen vain kuulutuksista. Mukana on kuusi suomalaista, Curt Lincolnin lisäksi muun muassa yllättäjä Aatos Wassmann ja ralliteiltä tuttu Timo Mäkinen, kuinkas muuten.
Starttiin on enää vajaa minuutti. Valokuvaajien parvi kyyristelee starttiviivan oikealla puolella. Silmät hakeutuvat kinofilmikameroiden etsijään, etusormet käyvät tiuhaan ¬ käytössä on 36 kuvaruutua, joihin on vangittava startista kaikki olennainen.
Lähdön jälkeen täytyy nopeasti vaihtaa filmiä, koska autot pyyhältävät starttipaikan ohi uudelleen vain minuuttia myöhemmin. Sitä ennen ei lähtösuoralla kuitenkaan ehdi tapahtua mitään.
Vai ehtiikö sittenkin?
Rytäkkä ja rysähdys
Ennakkosuosikki Curt Lincoln saa parhaan lähdön. Hänen peräänsä kiihdyttää 14 huippuunsa viritettyä Formula junioria. Kuluu vain muutamia sekunteja, kun Lincolnin auton peräosassa jysähtää ja valkoinen Brabham pyörähtää nokka tulosuuntaan. Jonkun ajokki on tönäissyt sitä – kenen? Jostain sivulta kuuluu raapiva, pahaenteinen ääni.
Tiedetään mitä tapahtuu, mutta ei tiedetä miten. Yksityiskohtia on mahdoton selvittää. Teorioita on useita.
Luotettavimpana pidetyn selityksen mukaan Freddy Kottulinsky yrittää väistää Lincolnin pyörivää Brabhamia. Se onnistuu vain siirtymällä metrin verran radan keskiviivan oikealle puolelle. Toisen rivin sisäreunasta startannut Örjan Atterberg ajaa kuitenkin samaa oikeaa reunaa, johon Kottulinsky puoliväkisin pyrkii. Radalla on ahdasta.
Atterberg ei ehdi jarruttaa. Hänen pitäisi reagoida sekunnin sadasosissa. Kumi käryää, ja asfalttiin ilmestyy mustanpuhuvia juovia. Viisi kuusi autoa on pitkin ja poikin parinsadan metrin päässä starttipaikasta. Katsojat poukkoilevat ylös ratavallilla, toimitsijat huiskivat hermostuneina monenvärisiä lippuja.
Atterbergin auton vasen etupyörä kipuaa kuin kilpikonna toisen kilpikonnan päälle. Se toinen on Kottulinskyn ajokin oikea sivu. Samantien nuoren ruotsalaisen vihreä Focus Mark IV kallistuu oikealle kyljelleen, singahtaa ilmaan, kääntyy ja putoaa ylösalaisin radalle.
Kaikki on ohi kymmenessä sekunnissa. Pääkatsomon edessä leijuu suuri pölypilvi. Rytäkästä selviytyneet jatkavat kilpailua tietämättä tilanteen vakavuutta.
Varikkoalueelta juoksee toimitsijoita apuun. He saavat Atterbergin auton käännettyä pyörilleen. Nuoren ruotsalaisen ruumis nostetaan ambulanssiin. Hänen päänsä on murskaantunut. Turvakaaresta ei ole ollut hyötyä, se on taittunut taaksepäin. Ambulanssi ajaa pois kävelyvauhtia. Mitään ei ole tehtävissä.
Örjan Atterbergin vaurioitunut auto siirrettiin onnettomuuden jälkeen radan syrjään.
Liian vaarallinen rata
Vain minuutti onnettomuuden jälkeen lähtörytäkästä selvinneet ohittavat hidastaen onnettomuuspaikan. Toimitsijat havahtuvat järkytyksestään. Punaisia lippuja heilutetaan, autot poistuvat radalta.
Kuljettajat vetävät varikolla kiihkeästi henkisavuja, joku nauraa hermostuneesti. Kuulutus kertoo, että ajot keskeytetään. Atterbergin auto lojuu radan vierellä. Suuri ihmisjoukko kiilaa katsomaan sitä.
Vielä ei tiedetä, että Eläintarhassa ei ajeta kilpaa enää koskaan. Rata on liian vaarallinen, aika on ajanut sen ohitse. Se on tiedetty jo aikaisemmin, nyt se tiedetään lopullisesti. Vuodeksi 1964 ei enää edes haeta kilpailun järjestämislupaa.
Örjan Atterberg haudataan Tukholmaan Danderydin hautausmaalle. Koruttoman harmaassa hautakivessä on pyöreä ohjauspyörän kuva, nimi sekä syntymä- ja kuolinpäivä – 19.5.1963. Se on samalla myös Eläintarhan ajojen kuolinpäivä.
Curt Lincoln antoi lehdistölle omat kommenttinsa finaalin traagisista tapahtumista. Oikealla radioselostaja Anssi Kukkonen.
Lähteet: Fred Geitel & Jussi Juurikkala & Jyrki K. Talvitie: Kuolemankurvasta moukaripörssiin; Juhani Melart: Elämä pelissä; Antero Raevuori: Huippu-urheilun maailma, osa 3; Ilta-Sanomat ja Dagens Nyheter 20.5.1963.