Jauhettuja muumioita ja hiirten hännistä valmistettua eliksiiriä – Entisajan ihmelääkkeet koituivat usein hoidettavan kohtaloksi

Teloitetun miehen veri ja rasva kelpasivat entisaikojen ihmisille, jotka uskoivat niiden parantavaan voimaan. Myös muumiot ja iilimadot olivat kuumaa tavaraa. Mihin entisajan ihmelääkkeiden teho perustui?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teloitetun miehen veri ja rasva kelpasivat entisaikojen ihmisille, jotka uskoivat niiden parantavaan voimaan. Myös muumiot ja iilimadot olivat kuumaa tavaraa. Mihin entisajan ihmelääkkeiden teho perustui?
Teksti:
Riikka Forsström
Kuvitus:
Jussi Jääskeläinen

Murskaa väkivaltaisesti kuolleen nuoren miehen pääkallo huhmareella, sekoita mössö viiniin ja anna seoksen hautua hevosen lannassa puoli vuotta, minkä jälkeen syö se.

Näin neuvottiin eräässä 1600-luvun Englannista peräisin olevassa reseptissä lääkitsemään epilepsiaa.

Moinen sotku kuvottaisi nykyajan ihmistä, mutta muutama vuosisata sitten entisajan ihmelääkkeisiin sekoiteltiin mitä yököttävimpiä ainesosia aina kuolleiden ihmisten ruumiinosista virtsaan ja ulosteisiin.

Lääkärit eivät useinkaan tienneet mikä heidän potilaitaan vaivasi, ja terveydenhoito oli pitkälti sattumanvaraista hakuammuntaa, jossa hamuiltiin yrityksen ja erehdyksen kautta.

Jos vakavaa tautia poteva ihminen ei menehtynyt sairauteensa, hengen veivät viimeistään taitamattomien puoskarien tarjoamat tehottomat ja pahimmassa tapauksessa hengenvaaralliset rohdot.

Näkökyky takaisin siansilmillä

1500-luvulta ennen ajanlaskumme alkua peräisin olevassa Ebersin papyruksessa kuvaillaan yli 700 tapaa, joilla egyptiläiset lääkärit hoitivat potilaitaan.

Palauttaakseen sokean potilaan näkökyvyn lääkäri voi sivellä siansilmistä, lyijystä ja hunajasta sekoitettua tahnaa potilaan silmiin. Loisten karkottamiseksi lääkäri neuvoi nauttimaan hiiren hännistä valmistettua eliksiiriä.

Lääkärit olivat eräänlaisia shamaaneja, jotka lausuivat hoitoja antaessaan loitsuja. Niiden tarkoituksena oli häätää pahat henget potilaan kehosta, sillä sairauksia pidettiin jumalten kirouksena ja demonisten voimien aikaansaannoksina.

Eläin- ja kasvikunnan tuotteiden lisäksi pääkallot ja ihmisten muut ruumiinosat olivat suosittuja ihmelääkkeiden ainesosia. Lääkärit ylistivät verta jo vuosituhansia sitten todellisena ”elämän eliksiirinä”, yleislääkkeenä eli panakeana, jolla oli voima parantaa kaikki mahdolliset sairaudet.

Veritankkausta mestauspaikalla

Huhujen mukaan esimerkiksi 1600-luvulla Wienissä eräs syy tulla seuraamaan julkisia teloituksia oli halu saada veritankkaus. Joku saattoi rynnätä yleisön joukosta kädessään kannu, jota hän alkoi täyttää juuri mestatun rikollisen kurkusta suihkuavalla verellä ja juoda sitä ahnaasti.

Veristen cocktailien kulauttelua pidettiin terveellisenä, mutta toisaalta elimistöön pakkautuneen liiallisen ”pahan veren” uskottiin aiheuttavan sairauksia.

Suoneniskentä tarjosi vuosituhansien ajan ratkaisun ongelmaan. Se oli dramaattinen ja vaarallinen toimenpide, jossa sairastuneen kehosta voitiin jotain terävää esinettä apuna käyttäen valuttaa yhdellä kerralla pois litrakaupalla verta.

Moni potilas menehtyi vuodettuaan lähes kuiviin. Suoneniskennän vaarallisuutta lisäsi se, että verta laskivat usein taitamattomat välskärit ja parturit alkeellisissa ja epähygieenisissä oloissa.

Suoneniskennän vaarallisuudesta varoitteli 1800-luvulla muun muassa Elias Lönnrot, joka nuhteli suoneniskennästä innostunutta ”tyhmää ja typerää kansaa”, joka ei ymmärtänyt miten verenkierto todellisuudessa toimi.

Iljettävät iilimatohoidot apuna

Vielä inhottavampi tapa vuodattaa verta lääkinnällisessä tarkoituksessa oli ottaa avuksi iilimadot eli verijuotikkaat. Iilimadot aseteltiin potilaan iholle parannusta vaativiin kohtiin, joissa miniatyyrikokoiset vampyyrit imivät verta.

Juotikkaiden syljen erittämä hirudiini-niminen peptiidi esti veren hyytymisen. Hirudoterapiaksi kutsutussa luontaishoidossa iilimatoja käytetään edelleen.

Kiemurtelevat ja niljakkaat verenimijät tuntuivat iholla hivenen epämiellyttäviltä, mutta rajuimmissa iilimatokuppauksissa, joissa käytössä oli yhden päivän aikana jopa satoja iilimatoja, potilas saattoi menehtyä puremien aiheuttamiin infektioihin.

entisajan ihmelääkkeet
© Jussi Jääskeläinen/Otavamedia

”Hirttäjän salva” saatiin teloitettujen kehoista

Vielä 1700-luvulla monet eurooppalaiset maallikkoparantajat ja arvovaltaiset lääkärikunnan edustajat uskoivat siihen, että kuolleen ihmisen kehossa oli parantavaa energiaa.

Eräs uskomus oli, että jos juuri teloitetun rikollisen kädellä kosketti sairasta ihmistä, elinvoima siirtyi kuolleesta elävään, joka voi kokea ihmeparannuksen.

Pyövelit hankkivat lisätienestejä myymällä teloittamiensa rikollisten kehoista kaapimaansa rasvaa apteekkeihin, joista kuka tahansa saattoi ostaa sitä sievissä purnukoissa. Ihmisrasvaa kutsuttiinkin kuvaavasti ”hirttäjän salvaksi”.

Raskaana olevat naiset taas kietaisivat vatsansa ympärille kaistaleen kuolleen ihmisen parkittua ihoa – sen kun kuviteltiin suojelevan synnytyskivuilta.

Muumiokaupan villit kuviot

”Ruumislääkinnän” ehkä puistattavin muoto oli niin kutsuttu ”mummija”-lääke, jota jauhettiin Egyptin muinaisista muumioista. Faaraomaan balsamoidut vainajat kiehtoivat länsimaisia matkailijoita eksoottisella salaperäisyydellään ja niiden uskottiin pitävän hallussaan parantavia taikavoimia.

Muumioista valmistettiin jo keskiajalla pulveriksi jauhettuja tai ulkoisesti hauteina käytettyjä lääkkeitä, joiden uskottiin parantavat kaikki vaivat ja pidentävän elinikää. Mummija-villityksen riehuessa kuumimmillaan muumioiden kysyntä lisääntyi räjähdysmäisesti ja niiden hinnat ampaisivat pilviin, mikä avasi otolliset markkinat haudanryöstäjille ja väärentäjille.

Lopulta ”mummijalle” kävi niin kuin muullekin ”ruumislääkinnälle”. Modernin lääketieteen ottaessa ensi askeleitaan noin parisataa vuotta sitten taikauskoiset käsitykset sairauksista hylättiin.

Ihmiset alkoivat tajuta, että kuolleiden ruumiinosilla ei ollut todellisuudessa maagista parantavaa voimaa. Kaikki oli ollut pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

Lue myös: Mitä kuoleman hetkellä tapahtuu? Kuolemasta palanneet kertovat kauhusta, autuudesta ja silkasta pettymyksestä

Lumelääkkeen voima

Ihmelääkkeiden aika ei ollut kuitenkaan ohi. 1800-luvulla Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille tulvi valtavat määrät niin kutsuttuja patentti- eli salalääkkeitä.

”Monet myytävistä tuotteista olivat harmittomia, mutta mukaan mahtui myös hengenvaarallisia lääkehuijauksia – niin sanottuja käärmeöljyjä. Lääkkeissä saattoi olla vaikkapa rotanmyrkkyä”, kertoo uskontotieteilijä Juha Matias Lehtonen kirjassaan Terveys ja humpuuki.

Lehtosen mukaan pelko patenttilääkkeiden vyörymisestä Suomeen johti lääkemyyntiä koskevan lainsäädännön tehostamiseen 1920–1930-luvuilla, jolloin kansainvälisten suuryritysten pyörittämästä lääketeollisuudesta alkoi tulla suuren luokan bisnestä.

”Sivistyneistö katsoi tarpeelliseksi suojella kansaa humpuukilääkkeiltä, sillä suomalaisia pidettiin erityisen rehellisenä mutta yksinkertaisena kansana, jota on helppo huijata”, hän kirjoittaa.

Täydellistä huuhaata menneisyyden ihmelääkkeet eivät kuitenkaan välttämättä olleet, sillä niiden kuviteltu teho saattoi perustua lumevaikutukseen eli plaseboon.

Vaikka näennäislääkkeet eivät kyenneet parantamaan, ne saattoivat hetkellisesti helpottaa taudin oireita, jos potilas uskoi lujasti lääkkeen parantavaan voimaan. Kyse oli hengen voitosta ruumiista – siis eräänlaisesta ihmeestä.

Lähteet: Juha Matias Lehtonen: Terveys ja humpuuki. Kaikki mikä parantamisessa on mennyt vikaan; Matti Vuento: Uskomattomat uskomukset. Ihmislepakoista energiaterapiaan; Lydia Kang & Nate Pedersen: Quackery. A Brief History of the Worst Ways to Cure Everything; Thomas Morris: The Mystery of the Exploding Teeth and Other Curiosities from the History of Medicine.

Lue myös: Onko Maria Nordinin tekniikoista haittaa, jos hoidattaa hänen kurssillaan kuukautiskipuja tai endometrioosia? Näin arvioi gynekologi

X