Uhka kansan siveydelle – Eroottinen romaani Laulu punaisesta rubiinista määrättiin poltettavaksi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Takavarikointi­päätös on tehty. Agnar Myklen romaania pakattiin mm. Helsingin poliisi­laitoksella laatikoihin, joissa ne kuljetettiin Raumalle poltettavaksi.
Takavarikointi­päätös on tehty. Agnar Myklen romaania pakattiin mm. Helsingin poliisi­laitoksella laatikoihin, joissa ne kuljetettiin Raumalle poltettavaksi. © Lehtikuva
Syksyn 1957 kirjallinen jytky tuli Norjasta. Se oli eroottinen romaani Laulu punaisesta rubiinista. Päähenkilö ylioppilas Ask Burlefot kulki sänkykamarista toiseen. Kirjailija Agnar Mykle ei kainostellut rakastelukohtauksia kuvatessaan.

Suomessa ei ollut totuttu lukemaan rohkeita seksikuvauksia, vihjeellisiä kylläkin. Isät piilottivat pojiltaan hyllyssä mahdollisesti olevat Decameronet, eroottiset tarinat vuosisatojen takaa.

Harvinaista ei ollut sekään, että äidinkielen lehtorit varoittivat poikakoulujen oppilaita lukemasta Mika Waltarin romaania Sinuhe. Sen sivuilla miehet ja naiset iloitsivat, mikä saattoi saada poikien mielikuvituksen laukkaamaan turmiolliseen suuntaan.

Kun kaunis mutta petollinen Nefernefernefer venytti pehmeästi ruumistaan, kieli kävi paksuksi Sinuhen suussa ja hän halusi iloita kuninkaalliseen pellavaan pukeutuneen Neferneferneferin kanssa – niin, niin, ei tällainen kerta kaikkiaan ole koulupoikia varten!

Laulu punaisesta rubiinista koki rajuja hyökkäyksiä

Laulu punaisesta rubiinista ilmestyi käännöksenä Suomen kirjakauppojen hyllyille ja näyteikkunoihin syyskuussa 1957. Se kävi kaupaksi hyvin varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Kun yksi kertoi kuiskutellen, mitä kirja sisälsi, sana levisi kulovalkean tavoin. Ja jos joku osti kirjan, niin tuossa tuokiossa se siirtyi pikalainana opiskelijaboksista toiseen.

Kirjan kustantaja oli 42-vuotias hienosti sivistynyt kirjallisuusmies Caius Kajanti, jonka pienkustantamo toimi Raumalla.

Norjassa oli maan poliisi vaatinut kirjan takavarikoimista. Oikeutta käytiin, mutta Norjan korkein oikeus päästi kirjan vapaille markkinoille.

Suomessa alkoivat rajut hyökkäykset kirjaa vastaan. Uskonnonfilosofian professori Yrjö Alanen kirjoitti Kotimaa-lehteen artikkelin Kirjallinen saasta ja vaati että Suomen viranomaiset estäisivät Laulu punaisesta rubiinista -kirjan levittämisen.

Punaisen rubiinin teksti oli kohtuullisen suorasanaista: ”...tytön käsi hapuilee hänen kaluaan ja ohjaa sen rajulla survaisulla kohtuunsa”. Kun kohu kirjan ympärillä laimeni, siitä otettiin uusi painos 1970.

Punaisen rubiinin teksti oli kohtuullisen suorasanaista: ”…tytön käsi hapuilee hänen kaluaan ja ohjaa sen rajulla survaisulla kohtuunsa”. Kun kohu kirjan ympärillä laimeni, siitä otettiin uusi painos 1970.

Oikeusministeri J. O. Söderhjelmin luona kävi useitakin lähetystöjä, jotka vaativat epäsiveellisenä pidetyn kirjan takavarikkoa. Olihan olemassa vuonna 1927 säädetty laki, jossa kiellettiin epäsiveellisten, sukupuolikuria ja säädyllisyyttä loukkaavien painotuotteiden julkaiseminen, levittäminen ja myynti sekä maahantuonti.

Sinänsä romaani jakoi nuorisolle sukupuolitietoutta, jota ei juurikaan ollut tarjolla. Lähinnä nuoremmat saivat sitä isojen poikien kaksimielisistä vitseistä. Harva äiti tai isä osti murrosikäisille lapsilleen aikansa tärkeää valistusteosta Ei haikara sinua tuonut.

Punaisen rubiinin luettuaan yhä useampi nuori tiesi, että SE on kenties muutakin kuin pissimistä varten.

Tietoa lienee syytä pitää yleissivistävänä.

Oslossa käydyssä oikeuden­käynnissä olivat paikalla myös kirjailija ­Agnar Mykle (keskellä) sekä Gyldendal-kustantamon toimitusjohtaja Harald Grieg ­(oikealla).

Oslossa käydyssä oikeuden­käynnissä olivat paikalla myös kirjailija ­Agnar Mykle (keskellä) sekä Gyldendal-kustantamon toimitusjohtaja Harald Grieg ­(oikealla). © National archives of Norway

Ovelta ovelle

Oikeusministeriö katsoi kirjan takavarikoinnin turhaksi ja aiheettomaksi. Oikeuskansleri Olavi Hongan mielestä oli kuitenkin noudatettava lakia epäsiveellisten julkaisujen ehkäisemisestä. Hän uhkasi haastaa Söderhjelmin virkamatkan aikana vt. oikeusministerinä toimineen Teuvo Auran valtakunnanoikeuteen, ellei Aura pikimmiten noudattaisi lakia.

Uhkaus tehosi, oikeudenkäynti alkoi. Helsingin Sanomissa julkaistiin 21 henkilön takavarikkoa kannattava julkilausuma. Siveyspoliisin tehtävä houkutteli erityisesti uskovaisia. Saivathan he sen myötä lukea kielletyn kirjan ilman kieltoja. Niinpä julkilausuman allekirjoittajia olivat mm. arkkipiispat Ilmari Salomies, Martti Simojoki ja Mikko Juva.

Helsingin raastuvanoikeus julisti Laulun punaisesta rubiinista takavarikoitavaksi. Poliisit ryhtyivät innokkaasti puuhaan. Punaiset rubiinit katosivat nopsaan kirjakaupoista. Poliisilaitoksilla kirjoja selailtiin niin hartaasti, että muut työt unohtuivat.

 Inkerinmaalla syntynyt kirkko­herran poika Caius Kajanti kuoli 97-vuotiaana vuonna 2012.

Inkerinmaalla syntynyt kirkko­herran poika Caius Kajanti kuoli 97-vuotiaana vuonna 2012. © Karisto

Caius Kajantille itselleen jäi vielä 800 teosta, joista Helsingin sotainvalidipiirin nokkela talouspäällikkö sai vihiä. Hän otti yhteyttä Kajantiin, joka luovutti kirjat hiljaa sisäänpäin hymyillen. Niitä myytiin asevelihengessä ovelta ovelle ja rahat kilahtivat Sotainvalidien veljesliiton kassaan.

Korkein Oikeus vahvisti takavarikon. Tarkalleen 5 002 kirjaa poltettiin Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen suuressa uunissa. Polttaminen kesti yhdeksän tuntia. Siinä ajassa operaatiota valvoneet poliisit ehtivät lukea Rubiinin kannesta kanteen sekä etu- että takaperin. Eihän operaatio toki ollut yhtä mahtava näytös kuin natsien kirjaroviot 1930-luvun Saksassa, mutta henkisesti kylläkin sinne päin.

Kaksi vuotta jatkuneen oikeuskäsittelyn jälkeen Korkein Oikeus tuomitsi Caius Kajantin joko kolmen kuukauden vankeuteen tai 50 000 silloisen markan sakkoihin. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan valtiolle 949 000 markkaa rikollisen toiminnan tuottamasta hyödystä. Henkisesti ja taloudellisesti hän oli jalkaraudoissa.

Myöhemmin Caius Kajanti kertoi äitinsä kysyneen, että oletkos sinä Caius kokeillut vaimosi kanssa kaikkea, mistä Punaisessa rubiinissa kerrotaan. Kajanti myönteli hieman hämillään, että kyllä kyllä. Iäkäs äiti, rovastin leski, tokaisi saman tien: ”Caius, eikös ole ihanaa olla nuori.”

Lähteet: Kai Ekholm: Tapaus Mykle – Caius Kajantin haastattelu (teoksessa Kielletyt); Kaija Olin-Arvola: Laulu punaisesta rubiinista (Uusi Suomi 20.1.2011).

Lue myös: Eroottinen tanssija Mata Hari teloitettiin lokakuussa sata vuotta sitten – Mutta oliko hän syyllistynyt vakoiluun?

X