Tunnetko Ferrarin takajaloillaan tanssivan hevosen tarinan? Kuuluisa hevonen toimi ensin kunnianosoituksena
Kun formulasirkus pyörähtää käyntiin, kiitää radalla Ferrari ja mukana myös Cavallino rampante, tanssiva hevonen. Lue onnenlogon ainutlaatuinen tarina.
Formulasirkus surahtaa taas käyntiin, ja Ferrarin tulipunaiset autot ovat kisassa tiiviisti mukana. Vaikka tekniikka on joka vuosi tuliterää, mukana on myös pala historiaa, tallin tanssiva hevonen. Ferrari-ratsu on nimittäin jo yli 90-vuotias.
Ratsun historia ulottuu ensimmäisiin todellisiin vauhdin vuosikymmeniin – 1920-luvulle. Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt, ja sodasta hengissä selvinneitä nuoria miehiä kiehtoi vauhdin huuma.
Yksi heistä oli italialainen Enzo Ferrari. Kun Italiassa lähellä Ravennan kaupunkia ajettiin kesäkuussa 1923 ensimmäinen Savio Circuit -kilpailu, Ferrari päihitti kaikki aikansa suursuosikit. Autonaan hänellä oli Alfa Romeo.
Kilpailun jälkeen riitti onnittelijoita. Heitä olivat myös kreivi Enrico ja ja kreivitär Paolina Baracca. Jälkimmäinen teki kisasta vaikuttuneena Enzo Ferrarille myös ehdotuksen: ”Entäpä jos maalaisitte kilpa-autojenne kylkeen tanssivan hevosen. Se olisi hyvä onnentuoja.”
Kreivitär Paolina Baracca ei tempaissut ehdotustaan ilmasta. Sillä oli päinvastoin hyvinkin vahva ja tunnepohjainen tausta hänen poikavainaansa kautta.
Hävittäjän onnenlogo
Paolino ja Enrico Baraccan poika Francesco oli ollut ensimmäisen maailmansodan maineikkaimpia taistelulentäjiä. Hänen ilmavoittojensa määrä nousi yli kolmeenkymmeneen.
Ensimmäisen pudotuksensa Baracca sai ampumalla alas itävaltalaisen kaksipaikkaisen Hansa Brandenburg -merkkisen koneen. Hän saavutti sen samoin kuin useimmat voittonsa uskaliaalla ja taitavalla lentämisellä.
Francesco Baracca lähestyi vihollista takaa alhaalta ja ampui konekiväärillä lähietäisyydeltä. Tämä oli mahdollista, koska koneet eivät tuolloin lentäneet juuri nopeammin kuin 150 kilometriä tunnissa.
Baracca lensi usealla eri konetyypillä. Viimeisimpiä oli ranskalainen kaksitasoinen, yksimoottorinen ja yksipaikkainen Spad S. VII. Koneiden runkoon hän maalautti sukunsa vaakunan.
Se oli takajaloillaan tanssiva hevonen.
Mustaa ja keltaista
Enzo Ferrari innostui kreivitär Baraccan ehdotuksesta, vaikka vei joitakin vuosia, ennen kuin hän ryhtyi sanoista tekoihin.
Francesco Baraccan lentokoneen tunnushevonen oli punainen, mutta Enzo Ferrari muutti sen mustaksi ja taustan kanariankeltaiseksi. Se oli hänen synnyinkaupunkinsa Modenan tunnusväri. Hän myös muunteli yksityiskohtia. Enää ei hevosen häntä osoittanut alas- vaan ylöspäin.
Francesco Baracca ei koskaan nähnyt tätä kunnianosoitusta, hän nimittäin oli tavannut kohtalonsa jo kesäkuussa 1918. Hyökätessään vain vajaan sadan metrin korkeudelta vihollisen linjoja vastaan hän syöksyi koneineen alas. Ilmeisesti Baraccaan oli osunut maasta ammuttu kiväärinluoti.
On tosin esitetty myös teoria, että Baracca oli ampunut itsensä välttyäkseen palamasta koneessaan kuoliaaksi. Koneen jäännöksistä nimittäin löytyi yhtä luotia vailla ollut pilotin pistooli. Koska sodissa ei toimiteta ruumiinavauksia, Francesco Baraccan varma kuolinsyy jäi hämärän peittoon.