Giljotiini, hirtto ja venäläinen ruletti olivat sirkustaiteilijan vakionumerot – sitten Aimo Leikas kuoli lavalle Hartolan markkinoilla
Illusionisti, akrobaatti ja kahlekuningas Aimo Leikas halusi kiihkeästi elämän, jollaista ei 1960-70-lukujen maalaispojalle ollut helpolla tarjolla.
Hypnoosi kuului vuosia Leikkaan vakio-ohjelmistoon. Vapaaehtoiset avustajat Leikas sai pysymään erikoisissa asennoissa.
Hartolan syysmarkkinoiden iltaohjelmisto on käynnistymässä, kun torin laidalla seisovan Osuuspankin kello lähestyy neljää. Markkinoiden vetonaula Tivoli Suuronen on kesäkiertueensa toiseksi viimeisellä paikkakunnalla. Tarjolla on hurvittelulaitteita, pelikojuja ja moottoripyörien surmanajohäkki. Sekä huimapäinen artisti Aimo Leikas.
Akrobaatti, illusionisti ja hypnoosin mestari Aimo Leikas, 29, on hätkähdyttänyt yleisöjään jo vuosien ajan muun muassa hirttäytymisillä sekä dramaattisella giljotiininumerolla.
Väkeä kiertelee torialueella vielä vähänlaisesti, kun tivoliväki yrittää lipputulojen toivossa houkutella asiakkaita sisään telttoihinsa. Televisioviihteen yleistyttyä lähes joka kodin iltaohjelmaksi, on tivolien kultakausi jo takanapäin, mutta silti osa tivoleista jatkaa sitkeästi kiertueitaan.
Yhden teltan edessä asiakkaita houkuttelee Haukivuoren Houdiniksi kutsuttu Leikas. Viimeistä kertaa, mutta itse hän ei sitä tiedä.
Aimo Leikas on elämänjanoinen, itseoppinut illusionisti, kahlekuningas ja akrobaatti, joka on kiertänyt Suomen työväentaloja ja toreja jo vuosien ajan esittämässä vuosi vuodelta hurjempia numeroitaan.
Tällä kiertueella Leikkaan sisäänheittotuotteena on venäläinen ruletti, jossa taiteilija lataa erikoisvalmisteiseen mutta aitoon revolveriin paukkupatruunoita ja todellisia, kovia panoksia. Sitten hän laukaisee aseen vuoroin maalitauluun, vuoroin omaan päähänsä. Paukkupatruunat tietenkin päähän ja kovat tauluun.
Aimo Leikas saavutti kuuluisuutta etenkin maakuntatasolla. Tässä jutussa Mikkelin seudun Viikkoset-lehti kertoo Leikkaan venäläisestä ruletista. © Haukivuoren Houdini -kirja
Vaikka sirkustaide on Leikkaan intohimo, on leipä alalla vuosi vuodelta tiukemmassa. Hän on taitava metalli- ja rakennusmies, ja on rakennusmiehenä työskennellytkin, mutta esiintymislavat vetävät miestä puoleensa.
Nyt Leikkaan Tähti-Show’ta saapuu seuraamaan seitsemän maksanutta katsojaa. Osa heistä on vanhempiensa kanssa saapuneita lapsia. Esityksen aluksi Leikas tekee giljotiininumeronsa, jonka huippukohdassa artistin pää lepää giljotiinin edessä lautasella ja yleisö kirkuu kauhusta. Sitten on vuorossa venäläisen ruletin vuoro. Leikas valitsee yleisöstä vapaaehtoisen, joka tarkistaa ja sekoittaa paukkupatruunat ja aidot panokset.
Sen jälkeen Leikas ottaa täytetyn revolverin, kävelee keskelle teltan pientä lavaa ja asettaa revolverin piipun ohimolleen.
”Tämä laukaus saattaa olla elämäni viimeinen”, ovat hänen viimeiset sanansa.
Vaikean polun kulkija
Aimo Leikas kuoli esiintymislavalle.
Harvalukuinen yleisö kiirehti heti laukauksen jälkeen ulos teltasta. Aikuiset ymmärsivät, mitä on tapahtunut, mutta vakuuttelivat lapsille, että se kuului esitykseen.
Leikkaan kollegat olivat tietysti syvästi järkyttyneitä, mutta tivoli pidettiin auki ja esitykset jatkuivat.
Keskusrikospoliisi tutki aseen, jolla Leikas oli itseään ampunut. Lopulta poliisi kirjasi tapauksen aseen toimintahäiriöksi.
Aimo Leikkaan elämäntarina oli jo tyystin katoamassa suomalaisesta viihdehistoriasta, kunnes Are Nikkisen vuonna 2020 ilmestynyt kirja Haukivuoren Houdini – Aimo Leikkaan elämä ja kuolema (Like Kustannus) korjasi tilanteen. Nikkisen teos on elämäkerta, joka esittelee lukijoilleen poikkeuksellisen, elämäniloisen ja intohimoisen suomalaismiehen koko tarinan.
Leikkaan Tähti-Show:n mainosjulisteet lupasivat koko illan esityksen illuusioita ja akrobatiaa. Hirtot, giljotiinit ja revolverit nähtiin illan päätteeksi. © Haukivuoren Houdini -kirja
Leikas oli kokonaisvaltainen tee se itse -mies. Hän ideoi, opiskeli ja suunnitteli temppunsa itse, markkinoi ja mainosti keikat, hankki luvat, sekä johti keikkojaan myyvää ohjelmatoimistoa. Leikas oli ehdottomasti myös taiteilija, omana aikanaan sirkustaiteen kotimaisia huippuja, joka hallitsi kohuesitysten lisäksi jonglöörauksen ja akrobatian.
”Hänellä oli unelma työskennellä taiteilijana, ja hän valitsi sen polun, vaikka se oli hirveän vaikea kulkea”, Are Nikkinen kertoo.
Elämä tien päällä
Elettiin aikaa, jolloin käytössä olivat lankapuhelimet, mutta ei niitä ollut läheskään joka kodissa. Keikkoja sovittiin ja kiertueiden asioita hoidettiin usein kirjeitse ja postikorttien avulla. Haukivuoren Houdinin mainoksissa oli puhelinnumero hänen lapsuudenkotiinsa.
”Kun nämä kaverit lähtivät toukokuussa tivolikiertueelle, he jättivät toukokuussa puhelinvastaajaviestin, että olen seuraavan kerran tavattavissa lokakuussa. Postit käännettiin suunnilleen kiertueen puolivälissä olevan paikkakunnan postitoimistoon.”
Giljotiinin terän laskeutuessa valot sammuivat muutamaksi sekunniksi, kuului kova pamaus ja valojen jälleen syttyessä Leikkaan pää lepäsi giljotiinin edessä. © Haukivuoren Houdini -kirja
Leikas kiersi pääasiassa maakuntia, eikä juuri käynyt isoissa kaupungeissa esiintymässä. Nikkisen mukaan Leikas kuitenkin pyrki jatkuvasti suurempaan kuuluisuuteen, lehtien palstoille ja isommille lavoille.
Hän ei yrityksistään huolimatta koskaan saavuttanut samanlaista mainetta kuin samoihin aikoihin esiintyneellä kahlekuningas Timo Tuomivaaralla tai hypnoositaitelija Olliver Hawkilla oli. Toisaalta Leikas ei ollut suurelle yleisölle täysin tuntematon, sillä hän esiintyi kerran pari vuodessa suurilevikkisten lehtien sivuilla. Niihin pääsi, jos keksi entistä räväkämmän vetonaulan. Siksi noin vuoden välein oli keksittävä uusi, raju temppu.
”Ensimmäisellä kerralla giljotiini järkytti, mutta seuraavalla kerralla piti olla jo jotain muuta. Ja lisäksi alalla oli kilpailua, oli muitakin illusionisteja ja kahlekuninkaita, jotka tekivät vaarallisia numeroita. Heistä piti erottua”, Nikkinen huomauttaa.
Aimo Leikkaan Tähti Shown auto oli tuttu näky Suomen työväentalojen pihoissa. © Haukivuoren Houdini -kirja
Glamour kaukana
Kirjaa varten Are Nikkinen haastatteli useita Aimo Leikkaan ystäviä, kollegoita ja sukulaisia. Leikkaasta piirtyi kuva jämptinä ja rehtinä savolaispoikana.
”Samalla hänellä oli valtava halu elää erilainen elämä kuin se, joka oli tarjolla.”
Unelmaansa, sirkusammattilaisuutta, hän tavoitteli hyvin systemaattisesti ja sisukkaasti. Ensin hän teki keikkoja rakennus- ja metallialan päivätöiden ohessa, sitten viimeiset vuodet täysipäiväisenä artistina.
”Aimolta vaati aivan hirveän määrän harjoittelua ja työtä päästä siihen pisteeseen, että ihmiset oikeasti ostivat lippuja tullakseen katsomaan hänen esitystään.”
Ennakkoluulotonta heittäytymistä ja puskemista läpi harmaan kiven kuvaa esimerkiksi tarina Leikkaan lähdöstä keikkamatkalle Kanarialle.
70-luvulla ulkomailla käyminen oli harvinaista ja kallista. Tarkan markan miehenä tunnettu Leikas tuskin olisi lähtenyt vapaa-ajan matkalle Afrikan rannikolle, mutta nyt oli kyse työmatkasta. Paikallinen kontakti oli pyytänyt Leikkaan avustajineen Las Palmasiin tekemään kiertueen kaupungin ravintoloihin.
Itse suunniteltu giljotiini kulki Leikkaan mukana työväentalolta toiselle. Laitteet olivat aitoja, ja mysteeriksi jäi, kuinka Leikas esityksensä toteutti. © Haukivuoren Houdini -kirja
Leikkaan saavuttua perille aurinkosaarelle, kävi pian ilmi, ettei keikkoja ollut saatu sovittua lainkaan. Se oli kova järkytys, sillä muutaman viikon reissu ilman keikkatuloja tarkoittaisi vähimmilläänkin tuhansien markkojen persnettoa.
Pitkään Leikas ei surkutellut tilannettaan, vaan tarttui härkää sarvista. Hän alkoi kiertää itse kaupungin ravintoloita myyden omaa esitystään.
”Se kertoo, minkälaisesta ruohonjuuritason toiminnasta oli usein kyse. Siitä oli glamour kaukana.”
Lopulta keikkoja saatiin myytyä sen verran, että reissun talous oli pelastettu.
Hurjaa hirttonumeroa Leikas harjoitteli ja esitteli usean vuoden ajan. Temppu toi hänelle myös valtakunnallista julkisuutta. © Haukivuoren Houdini -kirja
Pienen piirin mysteerit
Leikas harjoitti itseään jatkuvasti niin fyysisesti kuin henkisestikin.
”Hän oli hyvin kiinnostunut mielenhallinnasta, suggestiosta ja meditaatiosta, mitkä eivät 70-luvulla olleet kovin yleisiä harrastuksia.”
Elämäkerran kertomukset esiintymislavalla hypnoosiin vajonneiden ihmisten täydellisestä kontrollista ovat hurjia, mutta vielä oudommaksi meno muuttuu Leikkaan kotona järjestetyissä pienen piirin esityksissä. Niissä muun muassa pelataan spiritismiä, ohjataan ihmistä telepaattisesti tai luetaan kirjaa hypnoosissa toisen ihmisen läpi katsoen.
Kirjailija Are Nikkinen kuunteli näitä tarinoita kirjan taustamateriaalia kerätessään hyvin hämmentyneenä.
”Olin aivan suu auki. Hyvin monihan on sitä mieltä, etteivät nämä asiat todellisuudessa ole mahdollisia. Mutta toisaalta ei haastattelemillani ihmisillä ollut mitään syytä valehdellakaan.”
Nikkinen kuuli yliluonnollisilta kuulostavia tarinoita niin Leikkaan kavereilta kuin sukulaisiltakin. Tapahtumiin viitattiin niin usein, ettei niitä voinut jättää kirjasta poiskaan.
”Laitoin tarinat kirjaan niin kuin ne kerrottiin minulle. En itse tarkkaan tiedä, mitä niistä ajatella, mutta uskon, että nämä ihmiset uskovat niiden olleen todellisia tapahtumia.”
Aimo Leikas juhli mielellään esitysten jälkeen. Tässä tarjoilija kaataa viiniä suoraan Leikkaan suuhun Kanarialle suuntautuneella työmatkalla. © Haukivuoren Houdini -kirja
Haukivuorelta tähtiin
Leikkaan kuolema oli hirvittävä onnettomuus, mutta mustassa pilvessä on nähtävissä hopeinen reunus. Tavallisen maaseutuperheen poika sai rakennettua täysin omannäköisensä elämän ja pystyi työskentelemään intohimonsa parissa. Tämä ei 60- ja 70-lukujen Suomessa ollut itsestäänselvyys.
”Vaikka hänen tarinallaan on traaginen loppu, hän sai elää unelmaansa.”
Aimo Leikas tavoitteli koko uransa ajan valtakunnanjulkisuutta ja viimeisellä tempullaan sitä myös sai. Suomen mediakenttä kohisi syyskuussa 1976 Leikkaan kuolemasta ja viimeisestä keikasta. Hetken oman elämänsä artisti oli se kirkkaana tuikkiva tähti, joksi oli tahtonutkin.
Leikkaan kuolema lavalla symbolisoi koko tivolialan muutosta ja esiintymistaiteen erään aikakauden loppua. Tivolit kiertävät Suomea yhä, mutta hurjapäistä leikkiä kuolemanvaaran kanssa niistä on enää turha etsiä.
Hyvä niin.