Helvetin tulenlieskoissa paholaiset ja käärmeet kuristavat uhrejaan – Viimeinen tuomio näkyi luterilaisen puhdasoppisuuden ajan taiteessa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Dankwardt Paschin 1730 maalaama pienikokoinen kopio Tukholman Suurkirkon viimeisestä tuomiosta. Maalaus sijaitsee yhä Euran kirkossa, mutta se on siirretty pois alttariseinältä. © Sami Toivanen
Väkivaltaiset kuvat viimeisestä tuomiosta kuuluivat tiiviisti suomalaiseen kirkkotaiteeseen 1600- ja 1700-luvuilla. Tuolloin osa elämää olivat myös noitaoikeudenkäynnit sekä raipparangaistukset ja kuolemantuomiot.

Tuomiopäivän pohdiskelua on pidetty hyvänä keinona hillitä ihmisen luontaista taipumusta syntiseen elämään. Suomessa myös kirkkotaide valjastettiin tähän tarkoitukseen. Viimeinen tuomio oli meillä yleinen aihe luterilaisen puhdasoppisuuden aikana 1600- ja 1700-luvuilla. Tältä ajalta tunnetaan ainakin 35 viimeistä tuomiota esittävää maalausta, monet niistä olivat alttariseinällä.

Nykypäivän näkökulmasta aihe on yksityiskohdissaan melko hurja. Vanhoissa arkistolähteissä teoksia kutsutaankin usein nimellä ”helvetinkuva”, sillä monissa maalauksissa lähes koko alaosa on omistettu helvetin kärsimyksille.

Aiheeseen sisältyy yleensä kolme pääteemaa. Ylimpänä on valtaistuimella istuva Kristus pyhien ympäröimänä. Hän on tuomari, jonka oikean käden puolella ovat pelastetut sielut ja vasemmalla tuomitut. Kuva-alan keskelle maalatut enkelit auttavat pelastettuja kohoamaan taivaaseen ja samalla he osallistuvat tuomittujen karkottamiseen kaikkein alimpana sijaitsevaan helvettiin.

Helvetin tulessa

Maalauksissa helvetin tulenlieskojen seassa paholaiset ja käärmeet purevat, raapivat ja kuristavat uhrejaan. Kuvissa voi myös havaita vihjauksia seksuaalisesta väkivallasta. Usein toistuva teema on naisen haarojen välissä luikerteleva käärme, joka samalla puree tämän paljasta rintaa. Eräässä maalauksessa paholainen pitää kättään naisen reidellä ja tuijottaa haastavasti taulun katsojaa.

Pilven reunalla istuva pyhien joukko sen sijaan seuraa tapahtumia tyynenä, melkeinpä tylsistyneinä. Joissakin maalauksessa he näyttävät myös hieman keskustelevan keskenään.

Kyseessä on eräänlainen lopullinen oikeudenkäynti, joka voidaan rinnastaa aikakauden juridiseen ajatteluun. Suomessa nimittäin elettiin emämaa Ruotsin tavoin Mooseksen lakiin perustuvan, ankaran rikoslain aikaa.

Törkeät rikokset käsitettiin Jumalaan kohdistuviksi loukkauksiksi ja kuolemantuomio ulotettiin noin 70 eri tekoon. Varsinkin noituuden herättämä pelko vaati toimia koko yhteiskunnalta.

Ajatuksena oli, että mikäli yhteisö jättäisi väärintekijän rankaisematta, tulisi Jumalan viha kohdistumaan myös heihin. Seurauksena voisi olla katovuosia, kulkutauteja ja sotia. Kaikkia näitä koettiinkin kyseisellä aikakaudella. On arvioitu, että suurina katovuosina 1695—97 lähes kolmannes Suomen väestöstä kuoli nälkään.

Tukholmalaisen taiteilijan, Daniel Bergmanin Viimeinen tuomio vuodelta 1771. Kuhmalahden kirkon alttaritauluna olleen maalauksen alaosaan on kirjoitettu sen lahjoittaneiden ruotusotilaiden nimet. © Museokeskus Vapriikki/Kokoelma/Kulttuurihistoriallinen/Kirkollinen kokoelma

Tukholmalaisen taiteilijan, Daniel Bergmanin Viimeinen tuomio vuodelta 1771. Kuhmalahden kirkon alttaritauluna olleen maalauksen alaosaan on kirjoitettu sen lahjoittaneiden ruotusotilaiden nimet. © Museokeskus Vapriikki/Kokoelma/Kulttuurihistoriallinen/Kirkollinen kokoelma

Liitto paholaisen kanssa

Kirkko ja oikeuslaitos tarttuivat jämäkästi noituuden uhkaan. 1660-luvulta alkaen syntyi paikallisia noitavainoja sekä Ruotsin että Suomen puolella. Teologien näkemyksen mukaan noituus tarkoitti liittoa paholaisen kanssa.

Oikeudenkäynneissä syytettyä voitiin epäillä noituudella vahingoittamisesta tai luvattomista taioista. Taioissa ei sinänsä ollut pahaa tarkoitusta, mutta ne olivat vastoin kirkon opetusta, ja siksi vaarallisia. Usein noitaoikeudenkäynneissä oli kuitenkin pohjimmiltaan kyse kyläläisten keskinäisistä omaisuusriidoista, kateudesta tai ylipäätänsä tarpeesta saada selitys omassa elämässä koetuille vastoinkäymisille.

Toinen erityisen raskas rikos tuohon aikaan oli eläimiin sekaantuminen, josta annettiin sadoille ihmisille kovia tuomioita. Teemu Keskisarja on väitöstutkimuksessaan arvioinut, että vielä 1700-luvulla Suomessa mestattiin kymmeniä ihmisiä eläimiin sekaantumisesta.

Pelkoa herättivät erityisesti sekasikiöt, joita ihmisten ja eläinten keskinäisestä suhteesta ajateltiin syntyvän. Kuvissa paholaiset esitettiinkin juuri erilaisina ihmisen ja eläimen sekasikiöinä.

Kirkkokansa kurissa

Yleensä maalaukset saatiin kirkkoon vauraan seurakuntalaisen lahjoituksena, ja kenties lahjoittaja valitsi itse teoksen aiheen. Osa suomalaisista viimeistä tuomiota esittävistä maalauksista on hyvin vaatimattomasti toteutettuja ja niin sanottujen lankkumaalareitten käsialaa.

Niillä on kuitenkin täytynyt olla suuri todistusvoima aikana, jolloin kuvat olivat harvinaista katseltavaa. Voisi olettaa, että maalaus kirkon seinällä teki syvän vaikutuksen ja saarnan yhteydessä antoi lisää pontta papin sanoille.

Säilyneissä saarnakokoelmissa helvetin kauhuja todella hyödynnettiin ihmisten kurissa pitämiseen. Vuoden 1707 piispainkokouksen saarnan esipuheessa piispa Gezelius nuorempi esittikin hartaan toiveen, että ikuisten kärsimysten kuvailu saisi synnin orjat tekemään parannuksen.

Rubensin vaikutteita

Maalausten joukossa on myös koulutettujen ja taitavien taiteilijoiden teoksia. Niissä voi nähdä esimerkiksi Rubensin taiteen piirteitä. Vaikutteet levisivät eri puolille Eurooppaa grafiikanlehtien välityksellä, joita taiteilijat käyttivät mallikuvinaan.

Esimerkiksi Tukholman Suurkirkkoon sijoitettu jättiläismäinen viimeinen tuomio vuodelta 1696 on hovimaalari David Klöcker Ehrenstrahlin käsialaa, mutta osin Rubensin teoksia mukaillen. Vuonna 1739 Dankwardt Pasch teki pienikokoisen jäljennöksen Ehrenstrahlin maalauksesta. Se lahjoitettiin Euran kirkkoon, jossa teos yhä sijaitsee.

Voi olla, että Eurassa koettiin erityistä tarvetta synnistä varoittavalle helvetinkuvalle, sillä paikkakunnalla oli ollut useita noitaoikeudenkäyntejä. Pelätyin noidista oli Maisa Erkintytär Kuppari. Hänen kerrottiin aiheuttaneen vahinkoa usealle paikalliselle esimerkiksi pilattuaan noitumalla näiden oluenpanon.

Raskain syyte koski sitä, että Maisa oli noitunut Köyliön pastorin kuoliaaksi. Yleensä noituudesta selvisi selkänahan menetyksellä, eli raipoilla ja sakoilla. Mutta jos noituudella aiheutti kuoleman, joutui roviolle. Kesäkuussa 1652 hovioikeus vahvisti kuolemantuomion ja samana vuonna Maisa poltettiin.

Monissa teoksissa voi nähdä Baabelin porton, naisen, joka pitää kultaista maljaa kädessään. Haukiputaan kirkon pohjoisseinälle Mikael Toppeliuksen vuonna 1779 maalaamassa teoksessa portto on joutunut helvettiin.

Monissa teoksissa voi nähdä Baabelin porton, naisen, joka pitää kultaista maljaa kädessään. Haukiputaan kirkon pohjoisseinälle Mikael Toppeliuksen vuonna 1779 maalaamassa teoksessa portto on joutunut helvettiin.

Lahja hengissä selvinneiltä

Kuhmalahden kirkkoon vuonna 1771 lahjoitettuun Viimeiseen tuomioon liittyy liikuttava tarina. Maalauksen teetti paikallinen kahdentoista ruotusotilaan porukka, joka oli joutunut lähtemään Pommerin sotaan. Sotilaat tekivät lupauksen, että mikäli he selviävät hengissä, he lahjoittavat kotikirkkoonsa alttaritaulun.

Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten he välttivätkin kuoleman ja pääsivät palaamaan kotiseudulleen. Paluumatkalla miehet pysähtyivät Tukholmassa ja löysivät sieltä kukkarolleen sopivan taiteilijan, Daniel Bergmanin, jolta maalaus tilattiin.

Rahat eivät kuitenkaan ihan riittäneet, joten jokainen leikkasi palan omasta paidastaan käytettäväksi taulun pohjana. 12 palasta kootun maalauspohjan rajakohdat ovat yhä havaittavissa.

Kuhmalahden alttaritaulun yläosaan on kuvattu Jeesus taivaassa enkelten ympäröimänä. Vasemmalla keskialassa on punaiseen pukeutunut syntinen nainen, joka rukoilee pelastusta. Vapahtajan kädestä kulkee armon säde naista kohti, mutta alhaalla oleva paholainen yrittää kiskoa tätä helvettiin. Hiilihanko kädessään heiluva paholainen on varmaankin pelottanut kovasti aikalaisia, tänä päivänä vaikutus ei ole yhtä voimakas.

Rouvien kauhu

Taidokkaammin tehdyt teokset sen sijaan ovat yhä pysäyttäviä. Niissä helvettiä kuvaava osa vetää väkisinkin katseen puoleensa: se on täynnä liikettä ja alastomia vartaloita. Ilmeisesti vaikutelma on ollut liiankin tehokas. Perimätiedon mukaan Paltaniemen kirkon seinälle Emanuel Granbergin vuonna 1781 maalaama Viimeinen tuomio oli rouvasväestä liian järkyttävä. Siksi osa taulusta on tuhottu.

Granberg oli taitava taiteilija, jonka kyvyt antoivat mahdollisuuden todella revitellä aiheella. Pyöreäposkisten, suloisten pikkuenkeleiden vastapainona helvetissä on suustaan tulta syöksevä paholainen, jolla on suuret, karvaiset rinnat. Toinen paholainen roikottaa tuomittua naista jalasta liekkien yllä. Olisi kieltämättä kiinnostavaa tietää, mitä maalauksen tuhotussa osassa on alun perin ollut.

Viimeinen tuomio meni aiheena pois muodista 1800-luvulla. Kirkkointeriööreissä alettiin suosia vaaleita seinäpintoja ja maalaustaiteessa pehmeämpiä aiheita. Vanhoja maalauksia siirrettiin pois alttariseinältä, ja osa niistä päätyi varastoihin muiden poistettavien tavaroiden joukkoon.

X