Hurjat miehet, hurjaa menoa
Jatkosota päättyi välirauhaan syyskuun 19. päivänä 1944. Oli aika kotiuttaa puolen miljoonan miehen kenttäarmeija.
Kotiuttaminen oli kova juttu sodasta selvinneille rintamajermuille. Kuva: SA-kuva.
Kun junat alkoivat tuoda Helsinkiin sodasta kotiutettavia, ne ohjattiin VR:n makasiinien laitureille, ja kun ovet aukenivat, niistä kaatui ulos miehiä, jotka jäivät siihen mihin kaatuivat.
Pitkin matkaa, siellä missä junat olivat pysähtyneet, niiden vierelle oli kiirehtinyt pullon myyjiä. Mitä sotkua pulloissa oli, sitä ei tiennyt kukaan, pääasia että sodan muistot huuhtoutuivat pois mielestä.
Samansuuntainen oli tilanne monilla muillakin maamme suurilla rautatieasemilla pohjoista Oulua myöten.
Itse muistan asuessani kansakoulun ekaluokkalaisena Tampereella ns. Karhu-Apteekin talossa, kuinka viina maistui sodasta palanneille rintamajermuille. Vajaan puolen sadan metrin säteellä talosta oli kolme ravintolaa, joista meteli ja remuaminen jatkuivat illasta toiseen.
Rajuja nyrkkitappeluita käytiin Satakunnan- ja Aleksanterinkadun kulmilla, välillä kuului myös pistoolinlaukauksia, ja kun aamulla käveli kouluun, piti vältellä siellä täällä katukäytävillä olevia oksennuslätäköitä.
Jo ennen sotavuoden 1944 loppua yli Suomen pyyhkäisi poikkeavan korkea rikosaalto, mihin vaikutti voimakkaasti varsinkin alkoholin täyden myynti- ja anniskelukiellon kumoaminen lokakuun puolivälissä.
Monissa kaupungeissa rikosilmoitusten päivittäinen määrä moninkertaistui normaaliin verraten. Kun esimerkiksi Kotkassa tuotiin poliisiasemalle normaalisti pari kolme juopunutta selviämään, ennen vuoden loppua määrä nousi jopa 20–25 tapaukseen.
Ensimmäisestä rauhanvuodesta 1945 – Lapin sotaa toki käytiin – tulikin sitten suomalaisen rikollisuuden huippuvuosi. Väkivaltarikollisuus kasvoi jyrkästi, mutta suhteellisesti eniten lisääntyivät murrot, varkaudet ja ryöstöt, jotka useimmiten tehtiin karkeasti ja häikäilemättömästi samoin kuin myös väkivallanteot. Taloudellisesti ankeat olot kasvattivat varsinkin omaisuusrikosten määrää.
Virallisten tilastojen mukaan vuonna 1945 tehtiin Suomen kaupungeissa 4 083 väkivaltarikosta, kun lukema vuonna 1937 oli ollut 2 570. Omaisuusrikosten vastaavat lukemat vastaavina vuosina olivat 57 927 ja 15 144 ja juopumusrikosten 100 386 ja 77 479.
Miesten osuus rikoksista kasvoi selkeästi 18–35-vuotiaiden eli pääosin rintamilta palanneiden ikäluokissa. Heistä tuhansilla ja taas tuhansilla oli tulevaisuus hämärän peitossa, mikä lisäsi rikollisuutta, samoin kuin se että he olivat vuosikaupalla olleet tilanteessa ”tapa tai tulet itse tapetuksi”.
Koko aikusikänsä sodassa olleet halusivat myös ottaa takaisin menettämänsä vuodet eivätkä pelänneet ketään, eivät lakia, poliiseja eivätkä tuomareiden tuomioita.