Sotavankien kertomaa
Kansallisarkistoon kuuluva sota-arkisto sisältää paljon unohtuneita aarteita, joihin kuuluvat jatkosodan alkuvaiheessa kesällä ja syksyllä 1941 saatujen venäläisten sotavankien kuulustelupöytäkirjat.
Venäläisiä sotavankeja Loimolan tiellä kesällä 1941. Kuva: SA-kuva.
”Mieliala matala, haluttomuutta sotaan on paljon. Tullessa jo sattui tapauksia, että miehet hyppäsivät junan alle päästäkseen joutumasta rintamalle”, kertoi Vaasenin vankileirillä kranaatinheitinmies Pavel Zaitsev.
Yhtenä monista kuori auki tuntojaan ja tuntemuksiaan sotavangiksi joutunut yliluutnantti Tatarinov:
”Eversti Ahmazov oli peräännyttäessä avannut konekivääritulen takaapäin, mikä oli aiheuttanut suuria tappioita. Eräs majuri oli ampunut henkilökohtaisesti autonkuljettajansa, koska tämä oli ajanut ojaan.”
Eräässä kuulustelupöytäkirjassa, jonka allekirjoituksesta on vaikea saada selvää, avautuu uudenlainen maisema:
”Divisioonamme komentaja pyysi että kapteeni Konjushkin erotetaan moraalisesti mädäntyneenä miehenä. Hän oli moneen otteeseen houkutellut naislääkäri Boroshkinaa, Belovaa ja Shermania yhdyselämään kanssaan ja uhannut, että jos kukaan heistä ei suostu, niin ampuu malliksi muutamia rykmentin lääkintähenkilökunnasta.”
Tunnustusten yleissävy oli hyvin samanlainen, omia vähättelevä, omia upseereita kritisoiva. Olivatko sotavangit kertoneet totuuden ja vain totuuden? Vai olivatko he asettaneet sanansa niin, että suomalaiset kuulustelijat tunsivat tyytyväisyyttä kuulemastaan?
Vaan saattoivat puhuakin totta, sillä Moskovan sotilasakatemian oppilaita ei valittu niinkään sotilaallisten kykyjen kuin marxilaisen oikeaoppisuuden perusteella.
Kuulusteltu oli myös sotamies Mihail Shub:
”Divisioonan komentaja eversti Netreb ja hänen oikea kätensä, komissaari Sobolev juopottelivat lakkaamatta. Itse jouduin seuraavanlaisen tapahtuman todistajaksi. Ohitseni kulki komissaari Sobolev ja huusi: ’Tykistön komentaja tänne!’ Paikalle juosseelle majuri Novitskille hän karjui: ’Miksi ei tykistömme ammu? Heti paikalla avattava tykistötuli!’ Minkäänlaisia maaleja ei ollut tähystetty, siitä huolimatta alkoi tykistö laulaa.”
Yhdessä paksussa mapista löytyy myös suomalaisten käsiin joutuneita venäläisten joukko-osastojen tilannekatsauksia:
”Prääsän siviilimiehet määrätty heinäkuun alussa iltaisin aseharjoituksiin kolmen tunnin ajaksi, viety pari viikkoa myöhemmin aseistettuina mutta siviilivaatteissa rintamalle Kolatselkään, suurin osa joutunut suomalaisten vangeiksi…”
”Työpataljoona saapunut linnoitustöihin Säämäjärven-Shotjärven alueelle, pataljoonaan mobilisoitu Vieljärven piiristä noin 1 000, Prääzän piiristä 500, Äänisen piiristä 500 ja Petroskoista 1 000 kolhoosilaista ja metsätyömiestä…”
”Petroskoihin kuljetettu muualta maasta tuhansia rangaistusvankeja, vangit lähetetty täydennykseksi eri joukko-osastoihin, aseet annettu miehille vasta rintamalla…”
Viimeistä raporttia on luettava rivien välistä. Rangaistusvangit – varkaat, raiskaajat, murhamiehet – saivat yleensä oman erikoistehtävän. Heidät sijoitettiin hyökkäävän rintaman taakse, missä heidän tehtävänsä oli ampua jokainen perääntyvä sotilas – oma sotilas.