Karkuruuden luonne ja karkureiden määrä Kannaksella kesällä 1944

Armeija tuli saada puolustuskykyisenä Viipuri–Kuparsaari–Taipale-linjalle ja niin, että päävoimat ovat Vuoksen länsipuolella. Välimaastossa oli käytävä sitkeää puolustustaistelua.

Oeschin esikunnan eli Kannaksen joukkojen komentajan esikunnan toiminta alkoi IV armeijakunnan komentopaikalta 15. kesäkuuta. Esikunta oli 21. päivä Jääskessä ja 28. kesäkuuta alkaen Mikkelin tien varressa Savitaipaleen Kantturaniemen varuskunnassa. Esikunta oli operatiivinen johtoelin Mikkelissä olevan päämajan ja Kannaksella taistelevan kolmen armeijakunnan välissä.

Oesch sai johdettavakseen joukot, joiden rivit olivat entisestään harventuneet rintamakarkuruuden ja eksymisten takia. Esikunnassa laadittiin heinäkuun alkupuolella katsaus eksymis- ja karkaamisilmiöihin Kannaksen joukoissa kesäkuussa 1944. Asiakirjassa pohdittiin ilmiön merkitystä, syitä ja toimenpiteitä sen estämiseksi.

Esikunta jakoi eksymis- ja karkaamistapaukset 9.–22. kesäkuuta viivytysvaiheen ja 23.–30. kesäkuuta puolustusvaiheen aikaan. Vaiheiden joukkoilmiöissä havaittiin selkeitä eroja ja toisaalta selkeästi toisistaan erilaiset ehkäisy- ja torjuntakeinot.

Esikunta arvio, että Kannaksen joukkojen vahvuus (noin 75 000 miestä) oli viivytysvaiheessa jatkuvasti noin 6 000 miestä pienempi ja puolustusvaiheessa 2 200 miestä pienempi kuin mitä vahvuudet olisivat olleet ilman em. poistumaa taisteluvahvuudesta. Karkureiden osuus arveltiin olleen vajaat 20 prosenttia, eli yhteensä noin 5 000 miestä ja puolustusvaiheessa noin 65 prosenttia, eli vajaat 3 500 miestä eksyneiden-karkureiden poistumasta.

Oeschin esikunnan arviota on käytetty sangen vähän historian kirjoituksessa. Vallalla ovat usein olleet eksymis-karkuruus-ilmiötä suuresti paisuttelevat kirjoitukset.

KANNAKSEN JOUKKOJEN KOMENTAJAN 
ESIKUNTA

9.7.1944

 

Katsaus eksymis- ja karkaamisilmiöihin Kannaksen joukoissa ajalla 9.6.–30.6.44

Vihollisen alettua 9.6.44 suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, alkoi armeijallemme outona ja yllätyksellisenä ilmiönä sen sotilaiden keskuudessa esiintyä runsaasti eksymis- ja karkaamistapauksia, jotka päähyökkäyssuunnilla saavuttivat vaikeimpina taistelupäivinä jopa sotatoimia vaarantavan ja vahingoittavan joukkoilmiön luonteen. Koska tällaisten ilmiöiden suhteen ei oltu etukäteen osattu riittävästi varautua, joutui sekä joukkomme johto, että käytettävissä olevat sotapoliisimuodostelmat metsäisessä ja ylinäkymättömässä maastossa erittäin vaikeasti hallittavaan tilanteeseen.

Armeijakunnilta hankitut tilastolliset tiedot ajalta 9.6.–30.6.44 antavat epäyhtenäisyyksistään ym. puutteellisuuksistaan huolimatta eräitä arvokkaita viitteitä eri taistelutilanteiden ja –vaiheiden vaikutuksesta ’’hiipparikysymykseen’’. Asiaa tutkimalla ja kehitystä jatkuvasti seuraamalla voidaan tehdä eräitä johtopäätöksiä niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä tällaisten ilmiöiden ehkäisemiseksi ja nopeaksi selvittämiseksi vastaisuudessa.

Tilastollisten tietojen nojalla voidaan mm. todeta, että karkaamis- ja eksymisilmiöt ovat esiintyneet joukkoilmiöinä vain painopistesuunnissa, ja kuten luonnollista onkin, hyvin erilaisina eri taisteluvaiheiden ja eri taistelupäivien aikana.

Vihollisen murtauduttua Länsi-Kannaksella kohta suurhyökkäyksen alettua eri kohdissa asemiemme läpi, alkoi IV armeijakunnan vetäytyminen viivytystaistelua käyden VKT-linjalle, jonne saavuttuaan se 22.6. asettui torjuvaan puolustukseen suunnilleen sille korkeudelle, jolla puolustustaistelua suurin piirtein aina 1.7. saakka käytiin. III armeijakunnan joutuessa mukautumaan IV armeijakunnan vetäytymiseen, sen oikealla siivellä taistelevassa 2.D:ssa esiintyi samanlaisia ilmiöitä kuin IV armeijakunnassakin.

 

Aika, johon katsauksemme kohdistuu, voidaan jakaa kahteen vaiheeseen:


– viivytysvaihe ajalla 9.6.–22.6. ja


– puolustusvaihe 23.6.–30.6.

 

Viivytysvaiheen, 9.6.–22.6., aikana nousi poliisimuodostelmien pidättämien eksyneiden ja karanneiden sotilaiden yhteissumma Kannaksella noin 24 000 mieheen eli keskimäärin 1 700 vuorokaudessa.

Puolustusvaiheen ensimmäisenä 8 vuorokauden, eli ajalla 23.6.–30.6., nousi vastaava luku noin 5 000:een eli keskimäärin 600 mieheen vrk:ssa.

Yllä olevasta huomaamme eksyneitten ja karanneiden kokonaismäärän olleen viivytysvaiheen aikana päivittäin miltei kolme kertaa suuremman kuin puolustusvaiheen alkuaikoina.

Jos tarkkojen tilastollisten tietojen puuttuessa varovasti menetellen arvioidaan, että armeijakuntien sotapoliisikomppanioitten pidättämät miehet ovat keskimäärin 4 vuorokautta poissa yksiköittensä taisteluvahvuuksista ja divisioonien alaiset sotapoliisijoukkueiden pidättämät keskimäärin 2 vuorokautta, saadaan tulokseksi, että eksymis- ja karkaamistapausten vuoksi taisteluvahvuus Kannaksen joukoissa oli viivytysvaiheen aikana jatkuvasti noin 6 000 miestä pienempi ja puolustusvaiheen aikana noin 2 200 miestä pienempi kuin mitä se olisi ollut, ellei eksymis- ja karkaamistapauksia olisi esiintynyt. (Huomattava on, että IV armeijakunnan tilastoissa on huomioitu ainoastaan pidätetyt, mutta ei edelleen kadoksissa olevia, joten todelliset luvut ovat edellä esitettyjä suuremmat).

Suhde karkureiden ja eksyneiden välillä näyttää viivytysvaiheen aikana olleen noin 1:5 / 1:6 ja puolustusvaiheen aikana noin 2:3. Sitä, että eksyneiden lukumäärä karkureiden lukumäärään verraten on vaikeissa, jatkuvissa viivytystaisteluissa suhteellisesti suurempi kuin torjuvassa puolustuksessa, on pidettävä täysin luonnollisena.

Se, että pidätettyjen karkureiden absoluuttinen lukumäärä puolustusvaiheen aikana on päivittäin noin 25 % viivytysvaiheen aikaista suurempi, johtunee pääasiassa siitä, että joukot saatujen vahvistusten jälkeen ovat lukumääräisesti lisääntyneet.

Varsinaisten karkureiden lukumäärä ei näytä olevan niinkään paljon riippuvainen taisteluajoista ja niiden tarjoamista eri suurista mahdollisuuksista huomaamatta livistää, kuin taistelun kovuudesta ja joukon kunnosta sinänsä, mikä onkin täysin luonnollista.

Edellä olevan perusteella voitaneen tehdä seuraavat yleiset johtopäätökset:

1. Vaikeissa olosuhteissa ja yllätyksellisten tilanteiden edessä saattaa parhaassakin joukossa esiintyä ’’hiippareita’’, jolloinka, ellei ilmiötä alkuunsa tukahduteta, se tartunnan kautta aiheuttaa pakokauhun, joka kehittyneenä joukkoilmiöksi vaarantaa sotatoimia ja saattaa yllätyksellisesti kumota hyvinkin perustellut suunnitelmat.

2. Että viivytystaistelussa ja sitä vastaavissa olosuhteissa on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota lujaan ja kiinteään johtamiseen ja ennen kaikkea hyvin suunniteltuun opastukseen ja ohjaamiseen.

3. Sotapoliisin johdon ja taistelevien joukkojen välinen tehokas yhteistoiminta on kummassakin tapauksessa ehtona mainitunlaisten ilmiöiden estämiseksi ja ’’hiippareiden’’ ohjaamiseksi lyhintä tietä yksikköihinsä.

4. Että joukko-osastoihin palautettujen eksyneiden ja karkureiden valvontaa on sopivin toimenpitein tehostettava. Voitaneen ajatella erikoisten osastojen muodostamista ja niiden käyttöä valvontaa helpottavissa paikoissa. Kun miehen luotettavuus on todettu, hänet siirretään takaisin perusyksikköönsä.

5. Sen lisäksi, mitä edellä on sanottu, näyttää välttämättömältä, että armeijakunnat ja yhtymät mahdollisimman tarkasti valvovat ’’hiippari-ilmiöitä’’ ja pitävät siitä jatkuvaa tilastoa. Tilastoissa olisi huomioitava ei vain karanneiden ja eksyneiden päivittäistä yhteissummaa, vaan myöskin pidätyksen suorittaja (sotapoliisimuodostelma), missä portaassa ja milloin pidätys tapahtui, mihin joukko-osastoon pidätetty kuuluu ja aika, jonka hän oli poissa yksikkönsä taisteluvahvuudesta.

 

Kannaksen joukkojen

Komentaja


Kenraaliluutnantti merk. K. L. Oesch

 

Esikuntapäällikkö

Everstiluuntantti Ali Koskimaa.

 

Jäljennöksen vakuudeksi:

Kapteeni S. Keiski.