Kaupungeissa ei kukko kiekunut – Herättäjä oli outo ammatti aikana ennen herätyskelloja, mutta kuka herätti herättäjät?

Sata vuotta sitten brittikaupunkien työläiskortteleita kiersi aamuvarhain ammattilaisia, joiden tehtävä oli koputella ihmisten ovia ja ikkunoita. Keitä he olivat ja miksi heidän työnsä oli niin tärkeää?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Herättäjä varmisti ammattitaidollaan sen, että brittikaupunkien tehdas- ja kaivostyöläiset ehtivät aamuvuoroihinsa.

Sata vuotta sitten brittikaupunkien työläiskortteleita kiersi aamuvarhain ammattilaisia, joiden tehtävä oli koputella ihmisten ovia ja ikkunoita. Keitä he olivat ja miksi heidän työnsä oli niin tärkeää?
Teksti:
Jukka Vuorio
Kuvat:
Jussi Jääskeläinen

Mitä tehdä, kun aamulla pitäisi herätä töihin tehtaaseen, mutta kotoa ei löydy yhtään herätyskelloa? Kuten ei löydy naapuriltakaan, eikä itse asiassa keneltäkään koko talossa.

Tätä jouduttiin pohdiskelemaan 1800-luvun loppupuolen Britanniassa, kun tehdastyö yleistyi massiivisesti ja kaupungit täyttyivät uudenlaisesta työväenluokasta. Tehtaiden koneet olivat aikansa mittapuulla huippuluokkaa, mutta työläisten kotona tekniikasta oli puutetta. Herätyskellot olivat erittäin harvinaisia ja kalliita.

Silloinen yhteiskunta innovoi tilanteeseen käytännöllisen ratkaisun. Syntyi herättäjien ammattikunta.

Herättäjä oli henkilö, joka kiersi ennalta sovittuna aikana koputtelemassa asiakkaidensa ovia ja etenkin ikkunoita käyttäen yleensä pitkää puista keppiä, joka muistutti onkivapaa. Joskus herättäjä saattoi käyttää herättämiseen helistintä tai puhallusputkea, jolla hän ampui kuivia herneitä asiakkaidensa ikkunoihin.

Herättäjät olivat ammattilaisia, jotka tunsivat asiakkaansa ja asuinalueensa. Heidän ammatissaan luotettavuus oli ehdottoman tärkeää, sillä herättäjien asiakkaiden oma toimeentulo vaarantui, jos herättäjä ei tehnyt työtään kunnolla.

Tehdastyöläisten lisäksi herättäjien palvelut olivat kysyttyjä kaivos- ja satamatyöläisten keskuudessa.

Kuten vielä 1800–1900-lukujen vaihteessa hyvin moni muukin ammatti, myös herättäjän työ periytyi usein vanhemmalta lapselle ja sen katsottiin sopivan yhtä lailla miehille kuin naisille.

Neljä koputusta riittää

Maaseudulla kukko hoiti herättämisen vielä 1900-luvun alussakin ja teki yleensä hyvää työtä laulamalla varmuuden vuoksi monta kertaa.

Britannian ja Irlannin teollisuuskaupungeissa herättäjä ei sen sijaan jäänyt varmistamaan, heräsikö herätettävä. Keskimäärin neljä koputusta kepillä oveen tai ikkunaan sai riittää. Oli asiakkaan oma moka, jos tämä jäi torkuttamaan. Työ oli herättäjälle vain suorite.

Nykypäivän työntekijälle pelkkä työ ei enää riitä. Nyt moni työntekijä ajattelee, että työn pitäisi tarjota tekijälleen muutakin kuin palkka. Työn pitäisi tukea tekijänsä omanarvontuntoa ja olla mahdollisuus toteuttaa itseään. Näin nykyihminen rakentaa identiteettiään yhtä lailla työ- kuin vapaa-aikanakin.

Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala miettii, että herättäjällekin työ varmasti oli tärkeä, sillä se toi mahdollisuuden hankkia leipää aikana, jolloin sosiaalihuoltoa ei käytännössä ollut. Teoksessaan Työelämän huonontumisen lyhyt historia Siltala kirjoitti, että duunarityön tekee mielekkääksi sen elatusluonne, mikä pätee myös herättäjän ammattiin.

2020-luvun näkökulmasta on kuitenkin hyvin vaikea tavoittaa 1800-luvun tehdas- tai kaivostyöläisen tai heitä avustaneen herättäjän näkökulmaa omaan elämäänsä ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin.

”Nykyaika vertaa itseään menneeseen aikaan oman näköalansa läpi. Silloin ei tunnisteta vanhan ajan todellisuuksia, kuten esimerkiksi sitä, kuinka tuhoisia sairaudet olivat. Jo yksin niiden vuoksi ihmisen perspektiivi elämään, sen pituuteen ja mahdollisuuksiin oli aivan erilainen kuin nykyään”, Siltala pohtii.

Ketkä ovat nykyajan herättäjiä?

Vaikka herättäjän palvelukset olivat sikeästi nukkuvalle, raskaan työn ryydyttämälle tehdastyöläiselle hyvinkin tärkeitä, ammattikunta ei muuten varmasti ollut sosiaalisen arvoasteikon kärjessä.

Keitä sitten voisivat olla nykyajan herättäjät? Siltala näkee herättäjän työssä yhtäläisyyksiä nykyajan alustatalouden ruokalähetteihin tai esimerkiksi Suomen metsissä työskenteleviin thaimaalaisiin marjanpoimijoihin. Suoraa vertausta on kuitenkin vaikea tehdä, sillä 1800-luvun lopun Britannia ja 2020-luvun Suomi ovat niin perin pohjin erilaisia yhteiskuntia.

”Nyt Suomi on digitaalisen itsepalvelun yhteiskunta. Asiakaspalvelu, jota herättäjän työkin oli, vain vähenee. Herättäjän työ sellaisenaan on nyt kuviteltavissa vain työttömien pakollisena aktivointina tai vastikkeena sosiaaliturvasta.”

Herättäjän työ todennäköisesti takasi tekijälleen toimeentulon, mutta samaa ei täysin voi sanoa nykyhetken täysin provisiopalkatuista töistä.

Siltala huomauttaa, että nykyään esimerkiksi ruokalähetin homma antaa pääsyn työmarkkinoille esimerkiksi maahanmuuttajalle, jonka olisi muutoin vaikea työllistyä.

”Mutta alustavälitteinen ruokalähetin työ minimoi ansion tekijältään, samoin katteen ravintolalta. Työ on tarpeellista mutta ei takaa sellaista elämänhallintaa kuin vanhantyyppinen palkkatyö.”

Herättäjän herättäjä

Herättäjän ammattiin liittyi myös hienovaraisia sosiaalisia haasteita, sillä yhtäältä piti varoa herättämästä niitä, jotka halusivat yhä nukkua ja toisaalta moni herätyksestä maksava asiakas oli huolissaan, ettei naapuri päässyt nauttimaan maksetuista herättäjän palveluksista ilmaiseksi.

Ammattikunta hiipui herätyskellojen yleistyttyä 1950-luvun kuluessa, mutta herättäjiä tiedetään työskennelleen joissain kortteleissa jopa 1970-luvulle saakka.

Luonnollinen kysymys on, kuka sitten herätti herättäjät? Heräämistavat vaihtelivat yksilöllisesti. Osa valvoi siihen saakka, että oli lähdettävä töihin. Osa luotti perheyhteisön tukeen herätyksen suhteen. Jotkut puolestaan saavuttivat luonnollisen rytmin, jossa mentiin nukkumaan hyvin aikaisin ja herättiin hyvin aikaisin.

Herättäjän työpäivä päättyi, kun herätettävät oli toivottavasti saatu ylös sängyistään ja lähtemään töihin.

Varmaa on vain se, että herättäjän oma toimeentulo riippui tehtävänsä hyvästä hoidosta. Siksi ainakin herättäjän oma motivaatio herätä herättämään oli varmasti huippuluokkaa.

Lähde: Knocker uppers: Waking up the workers in industrial Britain, BBC.com.

Lue myös: Kolumni: Nelipäiväinen työviikko voi olla väärä tapa lähestyä työelämän ongelmia

X