Tapahtuiko esirukouspalvelussa ihmeparantumisia? Olevisten kirkon historia on värikäs
Matkailijoille tutussa katedraalissa tapahtui 1970-luvulla kummia. Hengellisen liikehdinnän keskellä toimi myös suomalaisia Raamattujen salakuljettajia.
Tallinnan korkea kirkontorni on kaikille turisteille tuttu. Olevisten kirkon värikäs historia sen sijaan ei ole niin tunnettu.
Kun Tallinnaa lähestyy mereltä, jo kaukaa erottuu yksi poikkeuksellisen terävähuippuinen kirkontorni. Komea torni on osa 1200-luvulta peräisin olevaa Olevisten kirkkoa. Tänäkin vuonna moni joulutorituristi käyskentelee kirkon ohi, käy ehkä jopa sisällä vierailulla.
40 vuotta sitten tässä pyhätössä tapahtui jotakin sellaista, mitä monissa Euroopan katedraaleissa ei ole koettu niiden koko historian aikana. Kirkkoon tungeksi väkeä eri puolilta silloista Neuvostoliittoa. Jumalanpalveluksiin saapuneita ihmisiä jonotti kirkon rappusilla läpi yön ja nukkui rautatieaseman lattialla.
Tuhansittain kristinuskoa aiemmin vieroksuneita ihmisiä tuli uskoon. Vähintään sadat ihmiset sanoivat kokeneensa esirukouspalvelussa asioita, joita on ollut tapana kutsua ihmeparantumisiksi.
Liikehdintä muistutti monella tavalla Suomessa samaan aikaan levinnyttä, helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainion (1920–1981) ympärille henkilöitynyttä herätystä.
Tallinnassa kaikki tapahtui kuitenkin turvallisuuspoliisi KGB:n silmien alla, kirjaimellisesti. KGB:n läntisen Neuvostoliiton päämaja sijaitsi kirkon naapurissa. Silti kirkon toimintaan ei puututtu aluksi lainkaan. Tämä oli erikoista, koska pappeja ja piispoja oli passitettu Neuvostoliitossa telkien taakse vähemmästäkin hurmoksesta.
Innostus oli suurta
Suomalaissyntyinen, Ruotsiin perheensä kanssa 1960-luvulla muuttanut Rauli Lehtonen teki ensimmäisen Viron-matkansa kesällä 1973. Lehtosen perhe oli helluntailainen. Parikymppinen nuorukainen oli opiskellut venäjää ja lähti tulkiksi kolmelle saarnaajalle Leningradiin ja Tallinnaan. Virolaisten hengellinen innostus kiinnitti huomiota.
”Olevisten kirkko oli liikehdinnän pääpaikka. Sama syke oli kuitenkin useimmissa muissakin Tallinnan seurakunnissa: luterilaisilla, metodisteilla…”
Lehtosen Tallinnan-matkat jatkuivat, koska hän alkoi salakuljettaa Neuvostoliittoon Raamattuja ja myöhemmin hänestä tuli yksi toiminnan koordinaattoreista.
”Muistan, kuinka uskovia nuoria tuntui olevan Tallinnassa kaikkialla. Kodeissa pidetyt salaiset rukouskokoukset jatkuivat läpi yön. Joskus emme meinanneet mahtua kappeliin, johon olimme menossa puhumaan. Ihmisiä oli niin paljon.”
Jotkut Neuvostoliiton muista osista saapuneet kertoivat tulleensa paikalle nähtyään unen, jossa heitä kehotettiin menemään ”korkeaan kirkkoon” Tallinnaan. Viron baptistiyhdyskunnan arkisto
Neuvostoliitossa uskonyhteisöjen jumalanpalveluksiin sai periaatteessa mennä vapaasti, mutta käytännössä siitä usein rangaistiin. Jos kirkollisiin toimituksiin osallistuminen tuli viranomaisten tietoon, henkilö saattoi menettää työ- tai opiskelupaikkansa. Myöhemmin uutta työtä, opiskelupaikkaa tai asuntoa oli vaikeampi saada. Erityisen ankarasti suhtauduttiin ihmisten kääntymykseen tähtäävään toimintaan.
1970-luvun puolivälissä Neuvostoliiton vankiloissa tiedetään olleen yli 300 uskonnollisten syiden vuoksi tuomittua. Vaikka Virossa uskonnonvapaus oli parempi kuin monilla muilla Neuvostoliiton alueilla, seurakunta-aktiivisuuteen liittyvät riskit olivat todellisuutta Tallinnassakin.
”Sakkoja määrättiin, ja lehdissä oli uskovia panettelevia artikkeleita. Seurakuntien vastuunkantajia uhkailtiin, kuulusteltiin ja yritettiin värvätä KGB:n riveihin. Siperian pelko oli todellisuutta.”
Olevisten kirkko: Väki tuli kuuntelemaan outoa musiikkia
Olevisten kirkkoa käyttävän seurakunnan tausta on erikoinen, joskaan ei Neuvostoliiton oloissa ihan tavaton. Yhteisö syntyi vuonna 1950, kun kommunistijohto määräsi kahdeksan Tallinnassa toiminutta pientä vapaakristillistä ryhmittymää – baptisteja, helluntailaisia ja muita – sulautumaan yhdeksi seurakunnaksi.
Olevisten katedraalissa aiemmin toiminut saksalainen luterilainen seurakunta oli lakkautettu, ja viranomaiset antoivat pahoin rapistuneen kirkon uuden seurakunnan kokoontumispaikaksi. Manööverin taustalla oli todennäköisesti ajatus toiminnan helposta kontrolloimisesta, sijaitsihan KGB:n päämaja kadun toisella puolella.
Kun herätysliikehdintä alkoi Tallinnan seurakuntanuorten keskuudessa 1960-luvun lopulla, yhdeksi herätyksen erityispiirteeksi muodostui seurakunnissa kuultu, aikakauteen nähden poikkeuksellisen moderni gospelmusiikki.
Vuonna 1968 Tallinnan metodistiseurakunnassa perustettiin tiettävästi Neuvostoliiton ensimmäinen populaarimusiikin tyyliin hengellistä musiikkia esittänyt ryhmä, Sela. Yhtye herätti kiinnostusta. Olevisten kirkossa päätettiin kokeilla samaa, ja ihmisiä alkoi tulla sinnekin yhä enemmän.
Rauli Lehtosella oli gospelbuumin jatkumisessa oma pieni roolinsa. Lehtonen onnistui tuomaan metodistikirkon bändille muusikkotuttavansa lahjoittaman Fender Stratocaster -sähkökitaran.
”Minulle kerrottiin, ettei koko Neuvostoliitossa sitä ennen ollut ainuttakaan sellaista kitaraa. Väki tuli kirkkoihin kuuntelemaan musiikkia ja instrumentteja. Kun he sitten kuulivat laulujen hengelliset sanat ja puheet, he tulivat uskoon.”
Tukholmassa asuva Rauli Lehtonen käy työnsä vuoksi edelleen säännöllisesti Tallinnassa. Toisinaan askeleet johdattuvat Olevisten kirkkoon. – Joskus tuntuu siltä, että ne kokemukset kantavat edelleen, Lehtonen toteaa. Heikki Salmela
Olevisten kirkon ihmeistä yleisöryntäys
Olevisten tilaisuudet poikkesivat muista Tallinnan jumalapalveluksista siinä, että 1970-luvun puolivälin jälkeen kirkosta alkoi kantautua viestejä parantumisihmeistä.
Jälkipolville on säilynyt valokuva, jossa kirkon sivukappelin alttarikaidetta vasten on aseteltu kymmeniä kävelykeppejä ja kainalosauvoja. Niiden kerrotaan olevan parantuneiden jättämiä.
Parantumisväitteet vetivät väkeä paikalle yhä enemmän. Koska iso osa väestä tuli Viron ulkopuolelta, tilaisuudet tulkattiin venäjäksi.
”Kun tieto kokemuksista levisi, syntyi lähes hysteria: ihmisiä alkoi tulla tuhansittain eri puolilta Neuvostoliittoa vain päästäkseen esirukousjonoon.”
Nykyajasta käsin tapauksiin on vaikea ottaa lääketieteellistä kantaa.
”Jotakin erikoista tilaisuuksissa tapahtui”, Lehtonen uskoo.
Hän osallistui Tallinnan-matkoillaan muutamia kertoja esirukoustilanteisiin mutta ei silloin nähnyt parantumisihmeitä. Hän on kuitenkin vakuuttunut, että jos kaikki kertomukset olisivat olleet bluffia, ihmisvirta olisi tyrehtynyt.
”Tunsin myös silloiset johtajat niin hyvin, että en sekuntiakaan usko heidän huijanneen.”
Lehtonen on myös myöhemmin tavannut ihmisiä, jotka ovat kertoneet omakohtaisesta tai jonkun läheisensä kokemasta parantumisesta.
”He puhuvat näistä kokemuksista hyvin uskottavalla tavalla.”
Kävelykeppejä ja kainalosauvoja, joiden kerrotaan olevan peräisin ihmeparantumisen kokeneilta ihmisiltä. Viron baptistiyhdyskunnan arkisto
Mystinen ilmapiiri
Tilaisuuksissa ilmeni myös kielilläpuhumista ja Suomessakin tuttuja kaatumisia.
”Niilo Yli-Vainion kokouksiin verrattuna meno Tallinnassa oli kuitenkin maltillisempaa”, Lehtonen luonnehtii.
”Ehkä siinä näkyi neuvostoajan luoma pelon ilmapiiri.”
Olevisten katedraalin hämyisä valaistus ja patinoituneet puupenkit loivat tilaisuuksiin omalaatuisen, mystisen tunnelman.
”Etenkin kristinuskosta aiemmin tietämättömille ihmisille se oli aivan uusi maailma. Kun sitten tapahtui ihmeitä, se eskaloitui.”
Kristillinen karismaattisuus ei ollut ainoa henkisyyden muoto, joka virolaisia tuolloin veti puoleensa. Myös parapsykologia, vaihtoehtohoidot, meditointi ja itämaiset uskonnot kiinnostivat.
Olympialaiset toi lopun
Kesällä 1980 Tallinnassa järjestettiin Moskovan olympialaisten purjehduslajit. Liikehdinnässä mukana olleita pastoreita oli jo aiemmin sakotettu toistuvasti.
Olympialaisten jälkeen viranomaisten mitta tuli täyteen. He uhkasivat sulkea koko Olevisten kirkon, ellei tilaisuuksien tulkkaamista venäjäksi lopeteta.
Seurakunnan oli pakko taipua. Venäläisten tulo lakkasi, ja vähitellen herätys hiipui myös vironkielisen väestön keskuudessa. Mutta miksi KGB ei puuttunut toimintaan kovalla kädellä jo aiemmin?
Lehtonen uskoo sen johtuneen Viron maantieteellisestä erityisasemasta. Tallinnan kirkoissa kävi paljon turisteja.
”Jos kristittyjä olisi alettu vainota rajusti, se olisi tiedetty heti lännessä. Neuvostoliiton johtajille oli tärkeää se, mitä heistä puhuttiin ulkomailla.”
Rauli Lehtonen itse kävi Virossa säännöllisesti vuoteen 1982 asti, yhteensä 42 kertaa, kunnes KGB asetti hänet maahantulokieltoon.
Lehtonen kuuli hiljattain, että Virossa säilyneissä KGB:n arkistoissa on häntä koskevaa aineistoa yli 80 sivua. Maahantulokielto jatkui neuvostoajan loppuun.
Työuransa Lehtonen teki pastorina ja lähetysjärjestöjen palveluksessa Suomessa ja Ruotsissa. Hänelle 1970-luvun herätysaika oli suuri seikkailu. Olevisten kirkko on hänelle tärkeä myös henkilökohtaisesti.
”Tutustuimme puolisoni kanssa Olevisten kirkossa jouluna 1975, ja siellä pidettiin myös häämme vuonna 1977.”
Raamattuja salaa rajan yli
Vuonna 1965 käynnistyi säännöllinen matkustajalaivayhteys Helsingin ja Tallinnan välillä. Yhteyden myötä myös suomalaisia seurakunta-aktiiveja alkoi vierailla Tallinnassa. Siellä he osallistuivat paikallisiin jumalanpalveluksiin, saarnataitoisimmat jopa puhujina.
Matkoillaan monet suomalaisuskovat salakuljettivat Viroon Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta, joita Neuvostoliitossa ei muuten ollut saatavilla. Tallinnasta muodostui raamattusalakuljetuksen tärkein solmukohta, jonka kautta hengellistä kirjallisuutta toimitettiin kaikkialle Neuvostoliittoon.
Toimintaan osallistui satoja suomalaisia. Neuvostoliiton romahtamiseen mennessä Suomesta salakuljetettiin maahan arviolta yli miljoona Raamattua ja Uutta testamenttia.