Elokuvateatteri Imatrasta tuli kuolemanteatteri vuonna 1927 - Palavasta filmistä levinnyt tulipalo vaati useita kuolonuhreja Tampereella
Sunnuntain elokuvassa roihusi lempi, ja pian myös filmirulla. Puolessa tunnissa elokuvateatteri Imatran katsomoon kärventyi kuoliaaksi 20 vapaapäivää viettänyttä työläistä.
Filmikelasta lähtenyt tulipalo tuhosi todella nopeasti koko elokuvateatterin.
Suuteliko seksikäs Gloria Swanson komeaa vastanäyttelijäänsä valkokankaalla juuri silloin, kun filmirullat syttyivät tuleen Imatran konehuoneessa?
Kysymykseen ei ole vastausta.
Joka tapauksessa katsojat seurasivat tiiviisti, kuka saisi Carmelitaa esittävän Gloria Swansonin omakseen amerikkalaisessa mykkäfilmissä Muukalaislegioonan tytär.
Olisiko hän muskelimies Luigi vai nuori Marvin?
Tamperelaisen elokuvateatteri Imatran salissa ja parvekkeella oli 225 katsojaa. Elettiin lokakuun 23. päivän sunnuntai-iltaa vuonna 1927.
Täysi katsomo
Elokuvateatteri Imatra oli rakenneltu vanhan varastomakasiinin tiloihin Hämeenkatu 12:een, muutaman korttelin päähän rautatieasemalta. Elokuvateatterin ulkoseinät olivat tiilestä, mutta sisärakenteet puusta. Niiden pintamateriaalina oli käytetty ohutta vaneria.
Eteinen oli ahdas. Ovenpieleen rakennettu makeiskioski oli tehnyt siitä entistäkin ahtaamman. Osittain salin oviaukon tiellä oleva parvekeportaiden alin askelma pakotti ihmiset väistämään. Kapean salin keskellä oli vain hieman yli metrin levyinen käytävä.
Takimmaisen penkkirivin käytävän puoleinen istuin ulottui salin oviaukon puoliväliin saakka niin että oviaukko oli vain 65 senttimetrin levyinen.
Yläparvelle johtavat kierreportaat olivat kapeat ja jyrkät. Varauloskäyntiä ei ollut. Kaikki parven 80 paikkaa olivat täynnä. Suuri osa katsojista oli nuoria tehtaalaisia – naisia ja miehiä.
Tulipalon tuhoama teatterisali oli surullinen näky. Arvo Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto
Palava filmi
Projektoria eli kuvaheitintä käytti nuori sähkötyömies Eero Wirtanen. Koneen alla oli peltinen laatikko, jossa säilytettiin filmikeloja. Niitä oli useita. Kuhunkin mahtui vain yksi osa esitettävästä elokuvasta. Kun uusi kela vaihdettiin projektoriin, saliin syttyivät valot vaihdon ajaksi.
Kello oli 19.40, kun Wirtanen havaitsi, että projektorin alarullaa ympäröivän peltikotelon rakosista nousi savua. Hän yritti vetää savuavan filmin konehuoneen lattialle sammuttaakseen sen käytävän naulassa roikkuvalla palttoollaan.
Yritys oli mahdoton. Filmi oli jo ilmitulessa. Valkokankaalla näkyi outoja leimahteluja.
Wirtanen huusi konehuoneen katsastusluukun kautta saliin, että tuli on irti ja ryntäsi käytävään, missä oli komerossa pieni vedellä täytetty käsiruisku. Sammutusyritys epäonnistui. Konehuoneen avoimeksi jääneestä ovesta tuprusi katkeraa savua. Ilmeisesti siellä paloi jo useampikin filmikela. Ovesta puuttui jousimainen automaattisulkija. Sen saattoi sulkea vain avaimella.
Poliisikuulusteluissa Wirtanen kertoi, että oli kuulunut matala, voimakas puhaus, joka oli heittänyt hänet seinää vasten. Pöytäkirjoissa luki: ”Puolipökerryksissä tuntien kovaa huimausta päässään, kuulusteltava oli juossut käytävää kassan ohi eteiseen päin muistamatta kuinka tuli kadulle, jossa vasta rupesi virkoamaan.”
Vain yksi vaihtoehto
Paloautot olivat nopeasti paikalla, sillä paloasema oli vain puolen kilometrin päässä. Paljon ei enää ollut tehtävissä. Tulenarka nitraattifilmi oli syystä tai toisesta kuumentunut liikaa ja syttynyt nopeasti. Palaessaan se tuotti itse happea, joten sammuttaminen oli lähes mahdotonta.
Pellillä vuorattu konehuone oli parvekkeelle johtavien avonaisten portaiden alla. Kun sen ovi jäi auki, palokaasut, savu ja liekit etsiytyivät portaiden kautta parvekkeelle.
Parvella istuvat olivat rynnänneet ovelle, mutta sieltä tunkeutui savua ja näkyi liekkejä. Joku huusi: ”Älkää tulko, täällä on ilmituli vastassa!”
Parven katsojilla oli vain yksi vaihtoehto – hypätä alas saliin.
Uunintekijän vaimo Auni Ranta ei uskaltanut, vaan yritti päästä parven ovelle. Tulen ja savun tieltä perääntyvät ihmiset tunkivat hänet kuitenkin takaisin, jolloin hän keikahti ylösalaisin kaiteen yli roikkumaan niin, että joku piti kiinni hänen jalastaan kiinni. Kun tiukka ote herposi, Ranta putosi permannolla olevien ihmisten päälle. Pihalle johtavalle varaovelle ja ulos Ranta pääsi konttaamalla.
Tilanne oli kaoottinen. Ihmisiä hyppi alhaalla istuvien päälle ja heidän päälleen putosi uusia hyppääjiä. Sairaala odotti, mutta henki säilyi.
Elokuvateatteri Imatran uhrien hautaukseen osallistui suuri määrä surevia. Arvo Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto
Viimeiset uhrit
Palo sammutettiin puolessa tunnissa. Parvekkeella lojui enemmän tai vähemmän hiiltyneinä 20 ihmistä: kenkätehtaan työläinen Tyyne Ohlgren, puuvillatehtaan työntekijä Pekka Vesa, jalkinetyöntekijän vaimo Suoma Lehtonen, työläisnaisen poika Uuno Grönlund…
Vielä puolenyön aikoihin viimeisiä uhreja siirrettiin ulos rakennuksesta. Yleiseen sairaalaan ja Hatanpään sairaalaan vietiin 27 ihmistä. Sairaalassa kuoli vielä yksi palon uhri.
Tiistaina ilmestyneen paikallisen Työväen lehden teksti oli karua:
”Leikkaushuoneella makasi kahdessa rivissä 20 ruumista, joista useimpien kasvot olivat palaneet melkein muodottomiksi ja taas toisten, kuten naisten, joita surmansa saaneista oli 10, jaloissa oli useilla jälellä vain kärventyneet luut.”
Kokonaan palanut teatterin irtaimisto oli teatterin vuokraajan liikemies Simo Määtän omaisuutta. Palaneet olivat myös hänen upouusi kesäpalttoonsa, lierihattunsa, kalossinsa ja nahkakäsineensä, ”mikä tuotti hänelle syvää murhetta”.
Lähteet: Aamulehti 24.10.1917; Palovartija-lehti, lokakuu 1927; Työväen lehti 25.10.1927.
Jutun otsikkoa on korjattu 11.11. klo 7:44: Elokuvateatteri Imatralla on korjattu muotoon Elokuvateatteri Imatra.