Iilimatoa ikeneen ja muita lyömättömiä neuvoja odottaville äideille

Jaa kaverilleTilaa Seura
Äitiyteen ja lastenhoitoon liittyvät ohjeet ovat muuttuneet roimasti viimeisen sadan vuoden aikana. Enää vauvan nuhaa ei hoideta munaöljyllä ja äidinmaidonkorvike on syrjäyttänyt kauraliman.

Suomalaisia vanhempia on ohjeistettu pitämään huolta lapsistaan monin erilaisin tavoin. Vuosikymmenten aikana on jaeltu kummallisiakin neuvoja odottaville äideille.

Seura kokosi vanhan ajan vinkkejä ja neuvoja, joita harva pikkulapsen vanhempi enää noudattaa ja joista monet saavat nykyäidit ja isät kavahtamaan.

Paloviinaa rintoihin

Vielä sata vuotta sitten annettiin hyvin erilaisia neuvoja odottaville äideille kuin nykyään.

Lääkintäneuvos A. Timol Wistrandin kirjoittamassa, vuonna 1897 julkaistussa Wistrand’in Kotilääkäri – Kodin lääketieteellinen käsikirja -teoksessa ohjeistettiin odottavia äitejä hoitamaan raskaudenaikaista närästystä lisäämällä 20–30 lipeätippaa laimennettuna veteen tai maitoon.

Aterian jälkeisiä oksennuksia puolestaan ohjeistettiin hillitsemään muun muassa vahvalla kahvilla, suuvedellä, jääpalasilla, köhäpulverilla tai seltterivedellä eli kivennäisvedellä. Myös jalominttuteen juomiseen tai kanverttiöljyn hieromisen ”sydänalaan” uskottiin tepsivän raskauspahoinvointiin.

Jos odottava nainen kärsi hammassärystä, paras helpotus oli yhden tai kahden iilimadon käyttäminen ikenillä. Nykyään tiedetään, että raskausajan kuvotuksille ei juuri mitään mahda ja että hammaskivun yllättäessä on syytä hakeutua hammaslääkäriin.

Jos odottavan äidin nännit olivat lyhyet tai sisäänpäin painuneet, niitä kehotettiin venytettävän imulasilla tai suulla, jotta imetys aikanaan onnistuisi helpommin. Nännejä kannustettiin myös kostuttamaan paloviinalla, jotta iho tulisi vankemmaksi eikä niiden iho rikkoutuisi imetystä aloitettaessa.

Tampereen Joulumerkkikodissa 1945 pikku piltti saa ravitsevaa kauralimaa.

Myrkyllisiä neuvoja odottaville äideille

Suomen ensimmäiset neuvolat perustettiin 1920-luvulla arkkiatri Arvo Ylpön ansiosta.

Vuonna 1949 jokaisessa kunnassa oli lain mukaan oltava äitiys- ja lastenneuvola, joissa ohjeistettiin lapsiperheitä ja odottavia äitejä oikeaoppiseen lastenhoitoon ja kasvatukseen. Tosin nämäkin ohjeet ovat muuttuneet aika lailla vuosien varrella, eivätkä kaikki neuvolat pitäytyneet jakamaan pelkästään Ylpön oppeja.

Esimerkiksi eräs Kotkassa esikoistaan 60-luvun lopulla odottanut äiti sai kuulla neuvolan terveydenhoitajalta, että raskausaikana olisi hyvä polttaa tupakkaa. Silloin vauva pysyisi kohdussa pienikokoisena ja synnytys kävisi helpommin kuin isokokoista vauvaa synnytettäessä.

Nykysuositukset tuomitsevat tupakoinnin raskausaikana jyrkästi, sillä sen tiedetään olevan sikiölle ja sen kehitykselle äärimmäisen haitallista.

Myös alkoholinkäyttö raskausaikana on ollut jo pitkään tiukassa pannassa, mutta vielä vuosikymmeniä sitten odottava äiti saattoi saada kehotuksen juoda hömpsyn tai pari konjakkia päivittäin. Sen uskottiin pienentävän keskenmenon riskiä.

Todellisuudessa raskauden aikainen alkoholin nauttiminen voi nimenomaan aiheuttaa keskenmenon tai vakavia sikiövaurioita.

Limavelliä vauvalle

Ennen kun teolliset äidinmaidon korvikkeet tulivat markkinoille vuonna 1956, rintamaitoa vaille jääville vauvoille annettiin kauralimaa – siis vedellä laimennettua lehmänmaitoa tai sokerivettä, jossa oli kaurahiutaleita.

Makea litku piti pienokaiset tyytyväisinä, mutta pikkuiset ensihampaat olivat koetuksella.

Kiinteän ruoan syöttäminen aloitettiin vauvoille jo yhden tai kahden kuukauden iässä ja hedelmäsoseita lusikoitiin vauveleiden suuhun ennen kun he osasivat istua. Nykypäivänä vauvan ruoansulatuksen tiedetään pystyvän käsittelemään kunnolla kiinteää ruokaa vasta noin neljän kuukauden tai puolen vuoden ikäisenä.

60- ja 70-luvuilla suomalaisäitejä kehotettiin juottamaan pienille vauvoilleen appelsiinimehua tuttipullosta. Tarkoitus oli hyvä, sillä mehun avulla pienokaisille haluttiin taata riittävä C-vitamiinin saanti. Todellisuudessa kirpsakka mehui aiheutti vauvoille vatsanväänteitä.

Takavuosina uskottiin, että yösyötöissä vauva käyttäisi äidin lepsuutta hyväkseen.

Huuto karaisi keuhkoja

Arvo Ylppö julkaisi teoksen Äiti pikkulapsensa hoitajana ja ruokkijana vuonna 1919, ja teoksesta otettiin uusia painoksia vielä 50-luvulla.

Ylppö oli imetysmyönteinen, mutta hän ohjeisti äitejä syöttämään vauvojaan vain neljän tunnin välein. Vauvojen annettiin huutaa, sillä se karaisi ja vahvisti keuhkoja. Tätä metodia noudatettiin vielä 80-luvullakin.

Ylppö ohjeisti myös välttämään yösyöttöjä, jotta imettäjä saisi huilata. Monta vuosikymmentä vallalla oli myös käsitys, että yösyöttöjen myötä vauva oppisi käyttämään äidin lepsuutta hyväkseen.

Myöhemmin liian pitkien imetysvälien on todettu voivan aiheuttaa haittaa maidonnousulle. Kun vauva imee tiheästi rintaa, se samalla ”tilaa” lisää eli edesauttaa maidon tuotantoa.

Nykypäivänä neuvolat kehottavat vauvojen äitejä imettämään tai antamaan pullosta maitoa lapsentahtisesti eli sen mukaan miten lapsi sitä tuntuu kaipaavan – kellosta katsomatta. Näin lapsi oppii turvallisen kiintymyssuhteen vanhempiinsa eli hänen tarpeisiinsa vastataan.

1940-luvun äitiysneuvola jakoi valistusta uusille äideille.

Sipulia sänkyyn

Vuosisadan alussa lasten nuhaa hoidettiin haalealla kylvyllä, jonka aikana nenää voideltiin lämpimällä talilla tai munaöljy-seoksella.

Pienet yskäpotilaat saivat risiiniöljyä, hunajaa ja jalkoja hierottiin talilla.

50-luvulla yskän helpottamiseksi keiteltiin mali-pensaan eli koiruohon oksia ja marjoja. Liemi siilattiin harson läpi. Keitosta laimennettiin veteen ja hörpittiin lääkkeenä myös loismatoihin.

Kun lapsi sairastui sikotautiin 50-luvulla, apu löytyi lähimmältä possufarmilta. Sikotautipotilaan kaulalle kiedottiin viipaleet porsaan läskiä, jotta potilas paranisi nopeammin. Suikaleiden tarkoitus oli laskea kaulan alueen turvotusta, mutta metodi oli myös uskomushoitoa.

Nykypäivänä tiedämme, että sikotauti ei todellisuudessa liity porsaisiin millään tavalla, vaan sikotauti eli parotiitti on viruksen aiheuttama sylkirauhasten tulehdus.

Flunssan hoidossa oli pitkään käytössä metodi, jonka varaan jotkut vannovat vielä tänäkin päivänä, nimittäin sipuli. Nippu sipuleita laitettiin roikkumaan verkkopussissa tai kangasliinaan käärittynä sängynpäätyyn lähelle flunssapotilaan hengitysteitä. Sipulin uskottiin helpottavan hengitystä ja avaavan tukkoisia röörejä. Aamulla nuha oli parempi.

Lähteet: Wistrand’in Kotilääkäri – Kodin lääketieteellinen käsikirja, (Uoti & Grönroos 1897), Arvo Ylppö : Äiti pikkulapsensa hoitajana ja ruokkijana, (Otava 1919)

Lue myös:

Allergiatestinä käytetään yhä jo 70-luvulla kehitettyä menetelmää

Miksei tuberkuloosista puhuta enää kuolemantautina

 

X