Maihinnousu Laatokalla
Normandian maihinnousu 6.6.1944 on sotahistorian tunnetuin. Runsas kaksi viikkoa myöhemmin tehtiin Laatokan Karjalassa maihinnousu, jonka seuraukset olisivat voineet olla varsin tuhoisat Suomelle. Sen teki Neuvostoliiton 70. Merijalkaväkiprikaati juhannusaattona Tuulokseen.
Tuuloksessa nousi maihin kaikkiaan 3 600 sotilasta.
Aatonaattona kesäkuun 22. päivänä noin kello 20.40 Haapanan majakan tähystäjät tavoittivat kiikareillaan suuren pohjoista kohti höyryävän laivasaattueen. Siihen kuului puolensataa alusta – mm. viisi tykkivenettä, kaksi panssaroitua tykistöalusta, kaksi sukellusvenettä jai 19 varsinaista maihinnousualusta. Saattueen yläpuolella lenteli sitä suojaavia hävittäjäkoneita.
Juhannusaattona pian puoliyön jälkeen saattueen alukset alkoivat ryhmittyä Alavoisten edustalle. Kolmisen tuntia myöhemmin ensimmäinen maihinnousporras siirtyi kuljetusaluksista maihinnousualuksiin. Siirtymistä tuki noin 180 lentokonetta, jotka tuhosivat mm. suomalaisen kaksitykkisen Tuuloksen rannikkopatterin.
Maihinnousu- ja syöksyveneiden miehistöt rantautuivat lähes ongelmitta kello 5.30, sillä rannikkopatterin tuhouduttua ei ranta-alueelle kyennyt enää ampumaan mikään muu suomalainen tykistöyksikkö – ne olivat liian kaukana. Lentorykmentti 4:n pommituslaivue teki parhaansa, mutta kykeni vain upottamaan yhden ja sytyttämään tuleen kaksi alusta.
Pari tuntia myöhemmin ensimmäinen maihinnousuporras oli jo kaivamassa asemia kolmisen kilometriä Tuuloksenjoen suusta lounaaseen. Aseina lähes kaikilla miehillä oli konepistoolit. Sillanpäällä oli tuota pikaa leveyttä kolme ja syvyyttä puolisen kilometriä. Lisää merijalkaväkeä tuli toisen hyökkäysaallon myötä. Maihinnousijoiden kokonaisvahvuus oli noin 3 600 miestä. Kalustona oli mm. kolmisenkymmentä tykkiä ja runsas puolensataa kranaatinheitintä. Ampumatarvikkeita oli 150 tonnia.
Mutta mihin Karjalan rintaman venäläinen sodanjohto maihinnousulla pyrki?
Kaksi päivää aikaisemmin, kesäkuun 21. päivänä Neuvostoliiton 7.Armeija oli hyökännyt Syväri-joen yli sen pohjoisrantaa hallussaan pitävien suomalaisten kimppuun. Suomalaiset alkoivat vetäytyä puolustukseen ns. PSS-linjalle, mutta Tuuloksen maihinnousun myötä vihollisia oli heidän selkänsä takana.
Osa suomalaista VI Armeijakuntaa oli siis vaarassa jäädä loukkuun. Jos niin olisi käynyt, viholliselle olisi voinut Laatokan pohjoisosa kiertämällä avautua reitti Karjalankannaksella taistelevien suomalaisten selkään. Siellä oli juuri alkanut Tali-Ihantalan suurtaistelu.
Juhannuspäivänä suomalaiset yrittivät kolmen pataljoonan voimin lyödä maihinnousun takaisin. Yritys epäonnistui. Kenraalimajuri Aarne Blickin määräyksestä VI Armeijakunta – jalkaväki, tykistö, huolto, lotat, haavoittuneet – vetäytyi pohjoisemmaksi U-asemaan Tuuloksen sillanpään toiselle puolelle, Suomen puolelle. Venäläiset olivat katkaisseet rantaradan ja rantatien, mutta tuskainen vetäytyminen onnistui huonokuntoista, monin paikoin liejuista ja upottavaa Säntämän-Viteleen -kiertotietä myöten.
Tie oli valmistunut vasta runsas kuukausi aikaisemmin, joten jälleen kerran läheltä piti.