Maailman pisin hyppy – Mäkihyppääjä Tauno Luiro teki maailmanennätyshyppynsä vuonna 1951

Mäkihyppääjät kamppailevat paraikaa maailmanmestaruuksista Oberstdorfissa. Samassa paikassa tapahtui suomalaisittain jotain merkittävää tasan 70 vuotta sitten. Tapahtumien keskipisteessä oli 18-vuotias rovaniemeläinen Tauno Luiro.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tauno Luiro liiteli maailman­ennätykseensä 1950-luvun alkuvuosien tyylillä kädet eteen ojennettuina.

Mäkihyppääjät kamppailevat paraikaa maailmanmestaruuksista Oberstdorfissa. Samassa paikassa tapahtui suomalaisittain jotain merkittävää tasan 70 vuotta sitten. Tapahtumien keskipisteessä oli 18-vuotias rovaniemeläinen Tauno Luiro.
Teksti: Antero Raevuori

Tauno Luiro ei pelännyt mitään, ehkä sentään joulupukkia. Tuhmille lapsille se ei toisi lahjoja, niin aikuiset olivat sanoneet. Ja tuhmahan Tauno-poika tavallaan oli, teki sitäkin mikä oli kiellettyä.

Kiellettyä ei vielä ollut Sorkun montun mäestä hyppääminen. Se oli Ounasvaaran etelänurkalle soranottomonttuun rakennetun mäen nimi. Siellä temmelsi iltaisin suksineen Tauno Luiro muiden samanikäisten Rovaniemen poikien kanssa.

Kiellettyä oli kuitenkin pingottaa köysi Sorkun montun alastulorinteen poikki, ottaa vauhtia, ponnistaa ja hypätä suksilla köyden yli.

Tauno Luiro oli niitä harvoja, joka uskalsi niin tehdä.

Lentomäkeen – ”Ei niin suurhen mäkhen…”

Tauno Luiron äiti kauhisteli poikansa touhuja, mutta päästi pahan parahduksen vasta, kun poika ilmoitti lähtevänsä Puijon mäkeen Kuopioon: ”Ei niin suurhen mäkhen…”

Tauno meni eikä meinannut ja ponkaisi Kuopion mäestä 95 metriä. Oli tammikuun alku vuonna 1951. Sorkun montun mäen pisimmät hypyt olivat olleet 33–35 metriä.

Likitulkoon saman tien jatkui Luiron matka Kuopiosta Osloon. Juuri ennen Holmenkollenin kilpailua hän täytti 19 vuotta. Nuorten sarjan voiton hän nappasi pistein, joilla hän olisi ollut kolmas miesten sarjassa.

Suomen joukkueen muut jäsenet lennättivät Tauno Luiroa ilmaan ennätyshypyn kunniaksi.

Suomen joukkueen muut jäsenet lennättivät Tauno Luiroa ilmaan ennätyshypyn kunniaksi. © Lehtikuva

Maaliskuun alussa Tauno Luiron maailma avartui jälleen. Silloin hän matkasi Oberstdorfiin, jonka mäki oli oman aikansa lentomäki. Siellä oli ruotsalainen Dan Netzell vuotta aikaisemmin ponnistanut maailman pisimmän mäkihypyn – 135 metriä. Alastulorinteen ja puisen vauhtitornin korkeusero oli 161 metriä, yhtä korkealla oli Kölnin kuuluisan tuomiokirkon torni. Hyppyrin nokalla saattoi nopeus nousta yli sataan kilometriin tunnissa.

Tuleva maailmanmestari Matti Pietikäinen ponnisti varovaisesti ensimmäiseen koehyppyynsä, se oli 83 metriä. Tauno Luiro ei edes ajatellut laskea hyppyään läpi johonkin 85–90 metriin vaan ponnisti 111 metriä. Matkan johtaja Pentti Taavitsainen kurkki nuoren miehen hyppyjä sormiensa rakosista.

Oberstdorfin mäkiviikoilla maailmanpisin hyppy – 139 metriä

Oberstdorfin mäkiviikon toinen osakilpa käytiin maaliskuun 2. päivänä 1951. Hyppyjä oli kullakin kilpailijalla neljä. Mies toisensa jälkeen kaatui pahannäköisesti. Ensiapumiehillä oli työntäyteinen päivä.

Neljänteen ja viimeiseen hyppyynsä varsin pienikokoinen (162 cm) Tauno Luiro keskittyi huolellisesti. Hyppytorniin hän oli kiivennyt sukset olalla jo puoli tuntia ennen suoritustaan. Tornissa hän seurasi tarkasti tuulen voimaa mittaavien pienten tuulipallojen pyörintää.

Lähtölupa tuli kello 14.50. Luiro tarttui tiukasti kaidepuuhun ja vetäisi itsensä vauhtiin. Parafiinillä voidellut suksenpohjat luistivat mainiosti. Mäkimonttua reunusti yli 15 000 hengen jättiyleisö.

Ja suu auki ja silmät puoliummessa lensi nuori suomalainen halki ilmojen. Ei hänellä ollut suojalaseja eikä kypärää eikä vartalonmukaista hyppyhaalaria, oli vain villapipo päässä, jalassa ilmalennon aikana lepattavat löysät hiihtohousut, kädessä kirjavat villakäsineet ja kaulassa villapaidan alla rusetilla solmittu silkkiliina.

Oslon talvi­olympiakisoissa 1952 Suomea edustivat Antti Hyvärinen, oppipoika (vas.), ja Tauno Luiro, oppi-isä.

Oslon talvi­olympiakisoissa 1952 Suomea edustivat Antti Hyvärinen, oppipoika (vas.), ja Tauno Luiro, oppi-isä. © Lehtikuva

Sekunti, toinen ja kolmas… Taakse jäi mäen kriittinen piste 120 metrin kohdalla, mutta lento jatkui kuin ei maan vetovoimaa olisi enää ollutkaan. Ajan tavan mukaan nuori suomalainen lensi kädet eteen ojennettuina ja sukset tiiviisti vierekkäin.

Kun alastulonotkon kaari lähestyi, Luiro painui vaistomaisesti kyykkyyn ja pysyi kyykyssä niin kauan, ettei ilmavirta kyennyt enää paiskaamaan häntä nurin. Telemark-alastulo oli moitteeton.

Maailman pisin mäkihyppy – 139 metriä! Ennätyksenä se pysyi tasan kymmenen vuotta.

Lumi peitti mustan maan

Tauno Luiron ura jatkui ME-hypyn jälkeenkin. Jo vuosia vaivannut diabetes verotti kuitenkin voimia. Niinpä hän jäi seuraavan vuoden olympiakisoissa Oslossa 18. sijalle.

Diabetes sai ennen pitkää seurakseen keuhkotuberkuloosin. Elämänsä viimeiset kuukaudet Tauno Luiro vietti Muurolan parantolassa Rovaniemen lähellä. Lokakuussa 1955 hän pääsi kotilomalle, mutta sai palatesssaan rajun verensyöksyn astuessaan alas linja-autosta.

Ystävät ja kaverit tulivat tervehtimään Luiroa, joka makasi parantolan vuoteella nenässään happiletkut. Hoitajatar pyyhki hikeä hänen otsaltaan, mutta Luiro heilautti rehvakkaasti kättään. Kerrotaan hänen tokaisseen: ”Luulitteks työ, että täältä ruumiin löyvätte?”

Antti Hyvärinen voitti ensimmäisenä ei-norjalaisena mäkihypyn olympiakultaa Cortinassa talvella 1956. Ensimmäisen hyppykierroksen jälkeen hän oli neljäs 81 metrin hypyllään, mutta teki toisella kierroksella pisimmän 84 metrin hypyn yhtä lähtölavaa alempaa.

Antti Hyvärinen voitti ensimmäisenä ei-norjalaisena mäkihypyn olympiakultaa Cortinassa talvella 1956. Ensimmäisen hyppykierroksen jälkeen hän oli neljäs 81 metrin hypyllään, mutta teki toisella kierroksella pisimmän 84 metrin hypyn yhtä lähtölavaa alempaa. © Lehtikuva

Aikaa ei ollut kuitenkaan enää paljon jäljellä. Viimeisen henkäyksensä Tauno Luiro veti lokakuun 29. päivänä 23-vuotiaana. Samana yönä hento lumiharso peitti mustan, pohjoisen maan.

Hautajaispäivänä eivät kaikki mahtuneet sisään Rovaniemen hautausmaan siunauskappeliin. Saattoväki lauloi viimeisinä jäähyväisinä virren Sun haltuus rakas isäni.

Vain kolmisen kuukautta myöhemmin pidettiin talviolympiakisat Cortinassa. Norjalaiset olivat voittaneet mäkihypyn kaikissa aikaisemmissa talviolympiakisoissa. Suomi ei ollut saanut niissä minkäänväristä mitalia.

Vaan nytpä mäkihypyn olympiakultaa voitti Antti Hyvärinen. Sorkun montun kasvatteja hänkin. Esikuvanaan Hyvärinen oli aina pitänyt Tauno Luiroa.

Lähdeteos: Huippu-urheilun maailma, osa 4, artkkeli Kotkan lento.

Lue myös: Voittamaton Matti Nykänen uhrasi hyppäämiselle nuoruutensa – Näin pienikokoisesta pojasta tuli maailman paras

X