Lahtelainen tornitalo sortui muutamassa sekunnissa – Mitä Mustakallionmäellä oikein tapahtui huhtikuussa 1963?

Pitkäperjantai oli jo kääntynyt iltaan ja kääntyi Lahdessa hiljalleen myös kohti pimenevää yötä. Elettiin huhtikuun 12. päivää vuonna 1963.

Monet lahtelaiset olivat lähteneet pääsiäisen viettoon. Suuri osa koteihinsa jääneistä olivat viettäneet iltaa radion ääressä. Ohjelmiston perussävy oli perinteiseen pitkäperjantain tapaan hartaan uskonnollinen. Henkilöaiheena oli Helvi Juvonen, kärsimyksen runoilija.

Myös television ääressä vietettiin iltaa. Olihan Suomessa jo lähes miljoona TV-lupaa, vaikka televisio oli tehnyt läpimurron Suomeen vasta vajaa vuosikymmen aikaisemmin. Urkumusiikin lisäksi ruudussa tarjoiltiin myös kuulokuvia kärsimysviikon sanomasta.

Kaupungin äänet hiljenivät pikkuhiljaa. Kellon lähetessä iltakymmentä ihmiset valmistautuivat menemään yöpuulle. Sitten kuultiin lähitaloihin äkillinen mutta lyhyt rysähdys.

Kauempaa kuultuna tuntui kuin kuorma-auton lavalta olisi kipattu painava sorakuorma keskelle kivikatua. Joidenkin mielestä Mustankallion vesitornin vesisäiliön oli täytynyt haljeta. Monet lapset pitivät ääntä jättiläisen murahduksena – asuihan sellaisia lasten kuuleman mukaan läheisessä, kallioisessa Pirunluolassa.

Vaan mitä oli tapahtunut?

Mustankallion vesitorni ja läheiset tornitalot ovat kuin Lahden vankkoja vartijoita. © Lehtikuva/Martti Kainulainen

Rakenteilla oli Lahden Säästöhuippu -niminen tornitalo

Ääni tuli korkealta koillisen suunnasta Mustankallionmäeltä, josta saattoi nähdä Lahden radiomastot, hyppyrimäet, Vesijärven, kaupungintalon tornin ja Ristinkirkon kellotornin – kaikki kaupungin tärkeitä maamerkkejä. Melkeinpä suoraan mäen alapuolella aukesi puolestaan kaupungin keskusta.

Mustankallion vesitorni näkyi kauas kaupungille. Ken pääsi käymään sen huipulla, tunsi näkevänsä puolet Suomea – tai ainakin melkein.

Olikin varsin ymmärrettävää, että Lahden päättäjien mielessä alkoi kypsyä ajatus tornitalojen rakentamisesta Mustankallionmäelle. Siellä avautuisivat huikeat näkymät myös oman kodin ikkunoista. Korkeuseroa rinteen juurella olevalta Paavolan alueelta Mustankallionmäen laelle oli 50 metriä.

Rakenteilla olikin jo Asunto oy Lahden Säästöhuippu -niminen tornitalo, jonka ylin kerros olisi noin 90 metriä Vesijärven pintaa korkeammalla. Rakentaminen oli käynnistynyt syksyllä 1962. Vesikaton puutyöt oli jo tehty ja peltityöt aloitettu, vesi-, viemäri- ja lämpöjohdot vedetty, huoneistojen väliseinät muurattu ja ikkunoiden sekä ovien karmit jo osittain kiinnitetty. Ylin yhdeksäs kerros oli valettu viikkoa ennen pääsiäistä.

Asuntosäästäjät tunsivat saavansa uuden kodin Mustankallionmäeltä jopa ”pilkkahintaan”. Vuoden alun rahauudistuksen myötä siihen asti käytössä ollut satasen seteli vastasi näet enää vain yhtä markkaa – kaksi nollaa oli pudotettu pois. Välillä meinasivat vanhat ja uudet markat mennä puhuessa sekaisin.

Lahden Säästöhuipun harjannostajaiset oli tarkoitus pitää heti pääsiäisen jälkeen. Nelisenkymmentä perhettä pääsisi syksyllä muuttamaan aravalainoitettuun, yhdeksänkerroksiseen rakennukseen. Asunnot olivat kaksioita ja kolmioita. Korkealla ikään kuin kaupungin yläpuolella vietettäisiin ensimmäinen joulu, jos vain porot jaksaisivat vetää lahjareen ja joulupukin tonttuineen ylös mäen laelle.

Jotain oli kuitenkin mennyt pahasti pieleen.

Sortuneesta torni­talosta jäi katsottavaksi lähinnä melkoinen lautakasa. © Kuvakiila/Lahden museot

Tornitalo sortui muutamassa sekunnissa

Talvi oli ollut kylmä jo loppuvuoden 1962 aikana. Säästöhuipun kahden alimman kerroksen runkovalun aikana pakkaset olivat kovia ja nestemäinen betonimassa ei kuivunut vaan pääsi jäätymään. Avaran laakealla Mustankallionmäellä villisti tempoilevat tuulet lisäsivät pakkasen purevuutta.

Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen (VTT) myöhemmän raportin mukaan osa rakennuksen alaosan pystyrakenteista oli jopa syväjäätyneessä tilassa, jossa betoni ei kovetu juuri lainkaan. Syväjäätynyt tila oli jatkunut joulukuusta huhtikuuhun asti eikä rakenteita ollut lämmitetty riittävästi.

Jo tammikuun alussa oli havaittu betonin jäätyneen osassa rakennuksen ensimmäisen kerroksen seiniä. Työt jatkuivat kaikesta huolimatta.

Joitakin päiviä ennen pääsiäistä havaittiin rakennuksen pohjakerroksen pystyrakenteissa halkeamia ja pintavaurioita. Työnjohto määräsi tekemään piikkauksia, paikkailemaan betonia ja käyttämään puisia tukia.

Kevät teki kuitenkin jo tuloaan. Lämpömittarit alkoivat yhä useammin näyttää plusasteita. Jäätynyt betoni alkoi sulaa ja heiketä. Sulamista nopeutti kiirastorstaina tehty kellarikerroksen 12 tuntia kestänyt ylimääräinen lämmitys.

Mitään ei olisi enää ehditty tehdä, jotta olisi voitu estää se, mikä tuleman piti. Joistakin kohdin rakennusta sulanut ja pehmennyt betoni ei enää kestänyt.

Yhdeksänkerroksinen ja 30 metrin korkuinen rakennus luhistui kasaan muutamassa sekunnissa parisen minuuttia vaille kello 22. Talvityömääräykset oli pahan kerran laiminlyöty.

Romahduksen jälkeinen aika oli tuskaisaa monissa kodeissa. Asuntosäästäjät pelkäsivät, että rahat olivat menneet sen sileän tien. Lahden säästöpankilta tuli kuitenkin jonkin aikaa myöhemmin lohduttava tieto. Rakennuksesta asunnon varanneet eivät joutuisi kärsimään minkäänlaista taloudellista vahinkoa.

Romahtanut rakennus oli retkikohteena

Pääsiäislauantaina oli Lahden Säästöhuipusta jäljellä matalan männikön keskellä vain kymmenisen metriä korkea betoni-, tiili-, lauta- ja sorakasa. Sieltä täältä pilkotti myös keskentekoisen peltikaton kappaleita.

Romahtaneen rakennuksen jäänteistä tuli pääsiäisen retkikohde kokonaisille perheille – kuin olisi menty Linnanmäelle eikä Mustankallionmäelle. Väkeä tuli sekä läheltä että kaukaa jopa bussilasteittain. Liikennettä ohjaamaan tarvittiin poliiseja. Harvemmin oli pääsiäispyhinä Lahdessa myöskään yhtä paljon henkilöautoja pörrännyt.

Vain kymmenisen minuuttia ennen romahdusta oli kuivatuslaitteita hoitanut lämmittäjä poistunut rakennuksesta. Normaalisti siellä työskenteli kolmisenkymmentä ihmistä. Pitkäperjantai pelasti heidät. Jäljelle ei puolivalmiista rakennuksesta jäänyt muuta kuin pommisuoja ja vähän kellarinseiniä.

Rakennuttajalla ja vakuutusyhtiöllä alkoi ankara kädenvääntö. Vakuutusyhtiöt ilmoittivat, että mitään ei korvata, koska tällainen vahinko ei ole ylipäätään vakuutettavissa.

Lahdessa kuiskuteltiin, että rakennuksesta vastannut urakoitsija olisi rangaissut itseään ryhtymällä syömälakkoon ja riutunut sen myötä pois raskaasta häpeästään. Vaan puhuttiin paljon muutakin.

Joukko pikkupoikia oli kuulemma leikkinyt niin rajua lumisotaa rakennuksen luona, että se oli sortunut siihen osuneista lumipalloista. Pojille itselleen alkoivat yöunet maistua vasta kun romahduksen oikea syy selvisi.

Sanomalehdissä kirjoitettiin myös, että peräti 800 000 kuutiometriä vettä olisi valunut läheisestä Mustankallion vesitornista rakennuksen kellariosiin ja edelleen maastoon. Selittämättä kuitenkin jäi, miten se oli tai olisi ollut mahdollista.

Romahtaneen rakennuksen paikalle alkoi tuota pikaa nousta uusi betoninen tornitalo. Siihen pääsivät asukkaat muuttamaan lähes tasan vuosi myöhemmin – huhtikuussa 1964. Siitä tuli entistä ehompi ja niin vankkarakenteinen, että lahtelaisten mielipide oli yksi ja yhteinen:

Rakennuksen voisi kaataa korkeintaan maanjäristys.

Rakennus sijaitsee osoitteessa Juustilankatu 9 ja kantaa tuttua nimeä: Asunto oy Lahden Säästöhuippu.

Sortuneen tornitalon paikalle nousi kuvan keskellä oleva Juustilankatu 9. © Jorma Kuusinen/Lahden museot

Kirjalliset lähteet: Etelä-Suomen Sanomat, Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi huhtikuu 1963; Lahti-sanomalehtiä vuodelta 1963 sekä artikkeli Lahden Säästöhuipun sortuminen Wikipediasta.