Miksi lentokone lensi liian matalalla? Koivulahden lentoturman syy ei koskaan selvinnyt

Kone lensi hyvin matalalla, moottorit jyrisivät voimakkaasti, sitten jymähti. Näin kuvailivat Koivulahden asukkaat Aeron DC-3-koneen maahansyöksyä tammikuun 3. päivänä 1961.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aeron DC-3 -matkustajakone tuhoutui täysin syöksyttyään metsikköön Koivulahdessa tammikuun alussa 1953.

Kone lensi hyvin matalalla, moottorit jyrisivät voimakkaasti, sitten jymähti. Näin kuvailivat Koivulahden asukkaat Aeron DC-3-koneen maahansyöksyä tammikuun 3. päivänä 1961.
(Päivitetty: )
Teksti: Antero Raevuori

Onnettomuuskone oli tammikuisena aamuna lähdössä Kokkola-Pietarsaaren lentokentältä aamulla kohti Vaasaa. Noin sadan kilometrin pituiseen lentoon oli varattu aikaa 30 minuuttia. Koneessa oli 22 matkustajaa ja kolme miehistön jäsentä.

Onnettomuutta edeltävänä iltana lentokapteeni Lars Hattinen ja perämies Paavo Halme olivat tehneet työvuoron reitillä Helsinki–Pori–Vaasa–Kruunupyy (Kokkola). Päivän päätteeksi he olivat menneet hotellinsa ravintolaan, aterioineet ja ja nauttineet yhdessä paikallisen lentovirkailijan kanssa giniä ja olutta.

Puolenyön jälkeen kolmikko oli siirtynyt hotellihuoneeseen, missä oli nautittu konjakkia ja myöhemmin vielä virkailijan asunnolla väkijuomia aina kello kahteen asti.

Paavo Halme (vas.) toimi surmanlennon lentoperämiehenä. Koneen kapteeni Lars Hattinen oli 21-vuotiaana hävittäjälentäjänä kesällä 1944 saavuttanut kuusi ilmavoittoa ja saanut viimeisellä taistelulennollaan niin pahoja palovammoja, että yli puolet kasvojen ihosta jäi paperimaiseksi arpikudokseksi. ©LK

Lentokoneen täydellinen tuho – koneen hylky löytyi metsästä Koivulahdesta

Koivulahden lentoturma

Tutkijalautakunta teki huolellista työtä tarkistaessaan Koivulahden onnettomuuskoneen hylkyä. ©LK

Vuorokoneen ylilentoihin tottuneet Vassorinlahden asukkaat olivat tehneet epätavallisia havaintoja DC-3-koneen lähestyessä Vaasaa tammikuun 3. päivän aamuhämärissä.

Evert Svan oli ollut navetassa, kun jyrräävän voimakas ääni oli saanut hänet ryntäämään ulos. Tuttu vuorokone oli lentänyt noin parinsadan metrin päässä vain vajaan sadan metrin korkeudessa. Ei sellaista ollut ennen tapahtunut.

Svan oli tuskin ehtinyt takaisin navettaan, kun hän kuuli jymähdyksen ja näki kauempaa tulen kajastusta.

Kapteeni Hattisen ohjaama kone oli syöksynyt metsään Koivulahden kunnan alueella kello 7.40, syttynyt palamaan ja tuhoutunut täydellisesti. Putoamispaikka oli 10,5 kilometriä Vaasan lentokentästä pohjoiseen. Kaikki koneessa olleet menehtyivät.

Törmätessään maahan noin 70 asteen kulmassa koneen runko oli lyhentynyt arviolta 4,5 metriä. Matkustajaosaston kolmesta varauloskäytävän luukusta kaksi oli revennyt irti saranoiden kohdalta. Luukkujen käyttökahvojen suojukset olivat ehjät, joten niitä ei ollut yritetty avata.

Laskutelineet olivat onnettomuuden tapahtuessa täysin koneen sisällä.

Useimpien matkustajatuolien jalat olivat murtuneet ja katkenneet ja tuolien selkänojat vääntyneet. Turvavyöt olivat palaneet ja katkenneet.

Potkurin lapa löytyi kolmena kappaleena. Tutkijalautakunta epäili mahdollista metallin väsymismurtumaa, mikä olisi vaikuttanut koneen lento-ominaisuuksiin. Sellaista ei löydetty.

Lavan kappaleissa havaittiin kylläkin yhtenäisinä jatkuvia naarmuuntumia. Englantilaiselta tutkimuslaitokselta saadun raportin mukaan ne olivat tyypillisiä muun muassa koneen maahansyöksyssä syntyviä väkivaltaisia murtumia.

Sää huononi vuorolennon Kruunukylä–Vaasa-reitillä

Ennen lentoa perämies Halme oli pyytänyt Kruununkylän lennonjohdon kautta Vaasasta vapaata lentokorkeutta, mikä myönnettiin. Alin sallittu lentokorkeus Kruununkylä–Vaasa-reitillä oli 450 metriä. Tutkimusten perusteella kone oli kuitenkin ilmeisesti lentänyt koko matkan minimikorkeutta alempana, viimeiset 30 kilometriä Oravaisista alle sadassa metrissä. Miksi?

Kello 7.30 Vaasan lennonjohto oli ilmoittanut koneeseen, että sää Vaasassa oli muuttunut pilviseksi. Pikapuhelulla se sai kello 7.35 meteosta säätiedotuksen, jonka mukaan vaakasuora näkyvyys oli enää yksi kilometri. Tieto välitettiin koneeseen. Kaiken lisäksi näkyvyys saattoi lentokentän reunamilla olla vielä huonompi.

Perämies Halme vastasi: ”Säät tuli selväksi, parin minuutin kuluttua olemme Sepän (reitti)majakalla.”

Sen jälkeen koneeseen ei enää saatu yhteyttä. Kello oli 7.39.

DC-3-lentokonetyyppi oli Aeron käytetyimpiä työjuhtia 1950- ja 1960-luvulla. ©LK

Uhrit paloivat pahasti

Ensimmäiset auttajat ehtivät hylyn luo runsaat kymmenen minuuttia onnettomuuden jälkeen. Kone paloi liekeissä, jotka yltivät puiden latvojen tasalle. Ihmisääniä ei kuultu.

Useat uhrit olivat pahoin palaneet. Ohjaajien ruumiit olivat säilyneet paremmin kuin muiden, koska noin viiden litran vetoinen ohjaamon hiilihapposammutin oli räjähtäessään vaimentanut palamista.

Tutkijalautakunta selvitti, olisiko siipiin muodostunut onnettomuuden aiheuttavaa jäätä.

Jäätymismerkkejä ei kuitenkaan löydetty 12 metrin päähän singonneesta oikeasta siivestä. Koneessa ei myöskään ollut sellaisia jälkiä, joista oli voitu päätellä sen iskeytyneen puihin ennen putoamistaan.

Uhrien hengityselimistä tai verestä ei liioin löydetty mitään, mistä olisi voinut päätellä, että koneessa olisi syttynyt tulipalo. Ajatus pakkolaskusta oli suljettava pois, koska laskusiivekkeet olivat sisäänkäännettyinä.

Salaperäinen henkilö – häiritsikö joku lentäjiä?

Ohjaamon ja matkustamon välisestä tavaratilasta löytyi ruumis, mikä aiheutti tutkijalautakunnalle ylimääräistä päänvaivaa. Olisiko kyseinen henkilö siirtynyt ohjaamoon ja kenties häirinnyt lentäjien työskentelyä?

Henkilön tiedettiin helposti puuttuneen asioihin, jos hän suinkin katsoi sellaiseen olleen aihetta. Olisiko hän mennyt ohjaamoon ottamaan selvää, miksi lennettiin niin matalalla ja joutunut sanaharkkaan lentäjien kanssa?

Henkilön nimeä ei mainita tutkijalautakunnan raportissa. Tämä on ymmärrettävää, koska nimen myötä olisi alkanut pyöriä valtava huhumylly. Mitään rikosta ei pystytty osoittamaan, ja pelkkä olettamus mahdollisesta syyllisyydestä ei ollut riittävä syy nimen julkaisemiseen.

Tutkijalautakunta pohti myös, olisiko kapteeni Hattinen tahallaan ohjannut koneen syöksymään maahan. Mitään vihjettä sellaiseen ei löydetty, kun selvitettiin, millainen oli ollut lentäjien mielentilaa lentoa edeltäneenä iltana Kokkolassa.

Lentäjät maistissa – alkoholia veressä yli 1,5 promillea

Viimeisen radioyhteyden jälkeen kone oli ylittänyt Koivulahden peltoaukeamat noin 50 metrin korkeudessa – tai jopa vieläkin alempana, minkä jälkeen se oli tehnyt jyrkän kaarron vasemmalle. Tutkijalautakunnan mukaan se oli saman tien joutunut niin sanottuun ylivedettyyn tilaan, jossa nopeus pienentyi ja ilman virtaus siivistä sekä ohjainpinnoista irtosi.

Viime hetkellä kapteeni Hattinen oli vielä yrittänyt korjata tilanteen työntämällä kaasut täysin auki, jolloin kone oli joutunut alkavaan syöksykierteeseen. Puiden ja oksien katkeamistavasta päätellen se oli pudonnut alas vasen siipi edellä ja kierähtänyt vielä ympäri.

Lennon aikana oli tahallisesti ja aiheetta rikottu määräyksiä lentämällä liian matalalla. Lentäjien fyysinen ja henkinen kunto eivät olleet valvotun yön ja nautittujen väkijuomien takia normaaleja. Kumpikaan ei olisi saanut lähteä lennolle.

Ruumiinavauksessa otettujen näytteiden perusteella todettiin, että Hattisella oli veressään alkoholia ainakin 2,0 promillea ja Halmeella 1,56 promillea.

Tutkijalautakunta haastatteli myös useaa kymmentä Aeron lentoperämiestä, joiden mukaan Hattista pidettiin jonkin verran keskinkertaista parempana lentäjänä mutta tarkkana ja vaativana esimiehenä.

Vain harvoissa tapauksissa Hattinen oli liikennelentäjänä ja hyvän näkyvyyden vallitessa lentänyt määrättyä lentokorkeutta matalammalla.

Lähde: Tutkijalautakunnen tutkintaselostus – DC-3 tyyppisen lentokoneen OH-LCC maahan syöksyminen Koivulahdella 3.1.1961.

DC-3-kone putosi myös Jomalassa ja Siilinjärvellä

Koivulahden lento-onnettomuus on uhrimäärältään Suomen pahin siviililento-onnettomuus. DC-3-konetyypille on sattunut myös kaksi muuta vakavaa onnettomuutta.

Tarja Halosen oli tarkoitus olla mukana turmalennolla, mutta hän jäi pois raskauden takia. ©LK

Marraskuussa 1963 Aeron DC-3-kone putosi maahan Jomalan kunnassa lähellä Maarianhaminaa. Se oli lähtenyt Helsingistä ja tehnyt välilaskun Turussa. Kone törmäsi puihin noin puolitoista kilometriä ennen Maarianhaminan kiitorataa, kiertyi selälleen, putosi maahan ja syttyi tuleen. Tutkijalautakunta piti onnettomuuden mahdollisena syynä koneen kapteenin virheellistä käsitystä lentokorkeudesta, koneen sijainnista tai molemmista. Surmansa sai 22 henkilöä. Eloon jäivät lentoemäntä ja kaksi matkustajaa.

Raskaana ollut Tarja Halonen vältti lento-onnettomuuden

Lokakuussa 1978 Ilmavoimien DC-3 putosi Siilinjärven Juurusveteen heti Rissalan kentältä Kuopiosta lähdettyään. Kun koneen toinen moottori sammui, ohjaaja pyrki takaisin kentälle mutta kaarsi niin jyrkästi, että kone sakkasi ja putosi kylki edellä järveen. Turmassa kuoli 15 ihmistä, joukossa maanpuolustuskurssille osallistuneita politiikan ja talouselämän vaikuttajia. Kurssille piti osallistua myös SAK:n silloisen lakimiehen Tarja Halosen, mutta lääkäri oli kieltänyt osanoton, koska Halonen oli viimeisillään raskaana.

Suomen ilmavoimien DC-3-koneen osia etsitään Juurusvedestä Rissalan lento-onnettomuuden jälkeen lokakuussa 1978. ©LK

X