Muistatko vielä? Kotiviini hullaannutti Suomen 1990-luvulla

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Jorma Marstio/OM-Arkisto
Lama-aikaan kodeissa skoolattiin kotiviinillä. Jatkoilla kaapista kaivettiin pahimman makuiset tuotokset.

Voitin usein opiskeluaikoinani, 1990-luvun alussa, kisan siitä, kuka osaa tarkimmin mitata päässään aikaa ilman kelloa. Olin mestari minuutin arvioimisessa. Muuta selitystä tähän outoon taitooni en ole keksinyt kuin sen, että harjoittelin minuutin kulumisen arvioimista kotiviinin käymisastian kanssa yökaudet.

Kun huoneen nurkassa seisovasta astiasta kuului pulpahdus tasan minuutin välein, viini oli valmista.

Kovin montaa satsia kotiviiniä ei kommuunissamme tehty, mutta sen verran kuitenkin, että siitä jäivät elinikäiset makumuistot. Taatusti myös sille kommuunimme jäsenelle, joka ryysti puolet vasta tekeillä olevasta viinistä yön pimeinä tunteina. Meille muille asia kirkastui vasta pullotusvaiheessa.

Yllättävä hävikki taisikin olla syy siihen, että käymisastiaa alettiin säilyttää yhteisen olohuoneen sijaan aina jonkun omassa huoneessa.

Alkoholitutkija Esa Österberg vahvistaa, etten ollut ainoa pulpahdusten laskija tuon ajan Suomessa. Meitä oli monta, suorastaan historiallisen suuri määrä.

Vuosina 1993 ja 1994 saavutettiin kotiviinin teossa Suomen kaikkien aikojen ennätys, neljätoista miljoonaa litraa. Määrä oli 23 prosenttia kaikesta viinin kulutuksesta.

50 prosenttia naisista ja 52 prosenttia miehistä ilmoitti tuolloin juoneensa kotiviiniä vuoden sisällä.

1980-luvun puolivälissä kotiviiniä tehtiin kuusi miljoonaa litraa ja samaan lukuun laskeuduttiin taas vuonna 2002.

Mutta miksiköhän minäkin sitä viiniä oikein tein?

Tässä syy suosioon

Kotiviinin valmistus on aina ollut laillista, ja aina sitä on myös valmistettu, omista marjoista ja hedelmistä.

”Ennen kotiviinin ja omenan suhde oli niin tiivis, että mitä suurempi omanasato oli, sitä enemmän viiniä valmistettiin”, Österberg sanoo.

1980-luvulla markkinoille tuli pikaviinejä eli kotiviinipakkauksia. Mutta vasta 1990-luvun alussa ihmiset alkoivat toden teolla ostamaan niitä.

Syynä oli lama. Ei kahta sanaa.

”Lama oli todella paha. Ihmiset olivat oikeasti pulassa rahojensa kanssa. Suomalaisilla ei ollut enää varaa ostaa alkoholia 1980-luvun lopun malliin”, Österberg sanoo.

Alkoholin kokonaiskulutus laski vuodesta 1990 vuoteen 1994 peräti kaksitoista prosenttia.

Kotiviiniä tekemällä ”säästi” pitkän pennin. Valmispakkauksesta tehdyn pullon hinnaksi tuli seitsemän markkaa, kertoi Yle uutisessaan vuonna 1993. Korkin osuus siitä oli markka.

Omilla marjoilla ja hedelmillä hinnan sai putoamaan kolmeen markkaan.

Alkossa halvin punaviini maksoi samana vuonna 27 markkaa. Kaljapullosta piti pulittaa kuusi markkaa.

Suosion syy alkaa selvitä.

Kotiviinin laadusta ei tosin ollut takeita, varsinkin jos innostui tekemään viiniä ilman valmispakkauksen tarkkoja ohjeita.

Eräät tuttuni koodasivat rusinaviininsä merkinnöillä S, SS ja SSS. Ensimmäinen tarkoitti superia, toinen sekundaa ja kolmas supersekundaa. Kolmen ässän viini kaivettiin esiin vasta äärimmäisessä hädässä, jatkojen jatkoilla.

Välineet ruokakaupasta

1990-luvun lama-aikana kotiviinitarvikkeiden kauppa kävi kuumana myös tavallisissa ruokakaupoissa. © Jukka Pakarinen

En tunnusta ryhtyneeni väliaikaiseksi viinintekijäksi halvan alkoholin vuoksi, vaan koska viininteko oli muotia.

Mitä tähän sanoo Esa Österberg?

”Kyllä kotiviininteosta tuli omalla tavallaan muodikastakin, siitä kisailtiinkin SM-tasolla. Ja käyttöä lisäsi sekin, että viinintekovälineitä oli hyvin saatavilla, niitä myytiin ruokakaupoissakin. Mutta siitä lamasta se innostus kumpusi.”

Esa Österberg muistaa kotiviinibuumin hyvin, sillä hän oli 90-luvun alussa töissä kotiviinin kulutuksesta tilastot keränneellä Alkon tutkimuslaitoksella. Sittemmin tutkimusosasto ja Österberg siirrettiin osaksi Stakesia ja vuonna 2009 osaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta.

Österberg jäi hiljattain eläkkeelle, mutta hän työskentelee yhä THL:n vierailevana alkoholitutkijana.

Valmistiko hän itse koskaan viiniä?

Toki. Hänen poikansa oli teekkari ja valmisti opiskeluaikanaan kotiviiniä. Pojalle kävi samoin kuin minulle, hän luopui harrastuksesta.

”Arvelin kotiviinin valmistamisen olevan välttämätöntä jo ammattini vuoksi, ja otin välineet itselleni. Valmistin mökillä raparperiviiniä kolme tai neljä kertaa.”

Maistuiko?

”Ei siitä mitään suosikkiani tullut, mutta ystävillekin sitä tarjottiin ja taidettiin kehdata jokunen pullo viedä tuliaiseksikin. Laatu parani selvästi, kun lisäsin sokerin määrää.”

Österbergin into laantui siihen, että valmistus oli työlästä. Eikä onnistuminen ollut taattua. Tutkijan neljäs satsi homehtui.

Tähän se loppui

Kotiviinin suosio alkoi hiipua, kun 1990-luvun lopulla viinin hinta laski veronalennuksen vuoksi. Viimeinen niitti sille oli Viron liittyminen EU:n jäseneksi vuonna 2004. Alkoholin tuonti maasta vapautui, ja Suomikin laski alkoholijuomien hintoja peräti 33 prosenttia.

Tilastojen tekeminen kotiviinin teosta ja nauttimisesta lopetettiin, kun luvut pienenivät tilastoinnin kannalta epäluotettaviksi. Österberg arvioi, että nykyisin Suomessa tehdään pari miljoonaa litraa viiniä vuosittain.

”Nykyinen lama ei näytä lisänneen kotiviinin teon suosiota, mutta kyllä sitä edelleen valmistetaan.”

Mutta jotain uutta on kuulumassa taas kotipolttorintamalta.

”Olutta valmistetaan nyt jonkin verran enemmän kuin ennen. Se liittyy tähän pienpanimobuumiin. Halutaan kokeilla, millaista olutta saa itse tekemällä.”

X