Musliini oli tarunhohtoinen kangas, joka katosi brittien ymmärtämättömyyden ansiosta – Keijujen kangasta kudottiin seitinhienoista säikeistä

Intiassa valmistettiin aikoinaan kangasta, jonka käsittely oli niin vaativaa, että ilmankosteuden takia se kehrättiin veneessä varhain aamulla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Puuvillaa, josta musliinia tehtiin, kasvaa vain Bengalinlahteen virtaavien jokien varsilla.

Intiassa valmistettiin aikoinaan kangasta, jonka käsittely oli niin vaativaa, että ilmankosteuden takia se kehrättiin veneessä varhain aamulla.
Teksti:
Jani Kaaro
Kuvat:
MvPhotos

Kuin kudottua ilmaa. Kuin pukeutuisi pilviharsoon. 1700-luvun hovien runoilijat eivät peittäneet ihastustaan kuvatessaan Intiasta tuotua kangasta, josta kaikki eurooppalaiset aristokraatit haaveksivat.

Intian musliini oli hienompaa ja keveäm­pää kuin silkki, ja sen pystyi taittelemaan äärimmäisen pieneen tilaan. Väitettiin että 20 metrin kaistaleen sai sopimaan pieneen nuuskarasiaan. 90-metrisen kankaan saattoi vetää sormuksen läpi.

Kun musliini tuli Eurooppaan, se muutti eurooppalaisten hovien tyylin. Siihen asti muotia olivat olleet pompöösit rokokoo­hameet, joissa hädin tuskin pääsi kulkemaan ovenkarmien läpi.

Sileän ja vaivatta laskostuvan musliinin myötä siluetit hoikistuivat vartalonmyötäisiksi, mistä kehittyivät nykyiset alus­hameet.

Aristokraatit himoitsivat tätä hienoista hienointa kangasta, joka kelpasi kuningatar Marie Antoinettelle ja Joséphine Bonapartellekin. Harvalla oli siihen kuitenkaan varaa, kuten ilmenee Jane Austenin romaaneista, joissa käydään pitkiä keskusteluja musliinista.

Austen itsekin oli musliinista valmistetun šaalin onnellinen omistaja. Kyseisen vaatekappaleen voi nähdä Jane Austen -museossa.

Musliinista valmistettiin šaaleja, jollaisen omisti myös kirjailija Jane Austen.

Entisaikojen musliini oli erilaista kuin nykyään

Kaupoista löytyy nykyään vaatteita, jotka on tehty musliinista. Tällä musliinilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen Daka-musliinin kanssa, joka kuohutti valistuksen ajan eurooppalaisia.

Jos haluaisimme tietää, millaista tämä tarunomainen musliini oli, meidän olisi vierailtava johonkin niistä harvoista museois­ta, jossa säilytetään siitä tehtyjä vaatteita. Ne ovat ainoa todiste siitä, että tarunhohtoinen kangas on ylipäänsä ollut olemassa.

Dakamusliinia on valmistettu nykyisen Bangladeshin ja Bengalin alueella yli kaksituhatta vuotta sitten. Jo silloin sillä oli legendaarinen maine keisareiden ja kuninkaiden kankaana, ja esimerkiksi Antiikin Kreikassa jumalatarten patsaat puettiin toisinaan musliiniin.

Syy sille, miksi musliinia valmistettiin vain siellä, oli puuvillan alalaji, paikalliselta nimeltään Phuti karpas, tieteelliseltä nimeltä Gossypium arboreum var. neglecta.

Jos 1800-luvun puuvillatehtailija olisi yrittänyt valmistaa siitä puuvillakuituja, hän olisi todennut kasvin käyttökelvottomaksi. Sen säikeet katkesivat helposti, mutta juuri tämä oli musliinin salaisuus. Koska kuidut olivat niin hauraita, paikalliset olivat oppineet valmistamaan sitä kekseliäillä menetelmillä ja kutoivat kangasta säikeistä, jotka olivat hienoja kuin hämähäkinseitti.

Ranskan kuningatar Marie Antoinette aiheutti valtavan kohun pukeutumalla musliinista valmistettuun pukuun.

Nuoret naiset kehräsivät, koska vanhemmat eivät nähneet ohuita säikeitä

Musliinin valmistaminen oli erittäin työlästä. Kirjallisuustietojen mukaan siinä oli 17 työvaihetta, joista kullakin oli omat spesialistinsa. Osa työvaiheista tehtiin eri kylissä.

Kehrääminen esimerkiksi vaati suurta ilmankosteutta, jotta säikeet eivät katkeilisi. Siksi tämä työvaihe tehtiin veneessä varhain aamulla tai myöhään iltapäivällä, jolloin ilmankosteus oli suurimmillaan. Kehräämisen tekivät nuoret naiset, sillä vanhemmat eivät enää nähneet ohuita ­säikeitä.

Kun musliini oli valmista, se oli niin hienoa, etteivät kaikki uskoneet sitä ihmisen tekemäksi. Musliinista kerrottiin myyttisiä tarinoita, joiden mukaan sen todellisia valmistajia olivat keijut, merenneidot tai muut taruolennot. Mutta mikä siitä teki niin hienoa?

Eräs vastaus on lankatiheys eli lankojen määrä neliötuumalla kangasta. Perussääntö on, että mitä tiheämpi lankatiheys, sitä laadukkaampi kangas.

Normaalissa lakanassa lankatiheys on 20 ja hyvälaatuisissa lakanoissa 180–220 ja silkissä 400–600. Musliinin ­lankatiheys saattoi olla uskomattomat 1 200. Mikään nykyaikainen kangas ei pääse edes lähelle dakamusliinin lankalukua. Kyse ei siis ole vain legendasta, vaan laatu oli todellista.

Musliinista valmistetut vaatteet olivat paljon mukavampia kuin ­niitä edeltäneet ­leveät rokokoomekot.

Britit pilasivat kaiken

Musliinin valmistaminen oli tärkeä elinkeino Dhakan alueella. Paikalliset hallitsijat pukeutuivat aina musliiniin ja jopa palkkasivat hoville omat musliinikäsityöläisensä. Kaikki tämä ylellisyys kohtasi kuitenkin loppunsa, kun britit saapuivat Intiaan.

Britit ymmärsivät puuvillan markkina-arvon, mutta eivät sitä, että musliinin tapauksessa arvo oli valmistusprosessissa. He pakottivat musliinikäsityöläiset velka­orjuuteen ja vaativat heitä tuottamaan musliinia nopeammin ja halvemmalla. Se ei tietenkään onnistunut.

Samanaikaisesti britit kopioivat musliinin valmistusprosessin ja siirsivät sen Englantiin. Näin syntyi musliinia, jonka me tunnemme tänä päivänä musliinina, mutta joka ei ole lähelläkään alkuperäistä dakamusliinia. Prosessi ei voinut onnistua siksikään, että englantilaiset käyttivät eri puuvillaa kuin Dakassa.

Sekasorto ja kilpailu britti-imperiumin kanssa johti siihen, että musliinin valmistus Dakan alueella loppui, ja samalla katosi valmistusta koskeva perinnetieto. Suurin onnettomuus oli kuitenkin Dakan alkuperäisen puuvillan katoaminen. Kun sen viljely lopetettiin, viidakko nielaisi jäljelle jääneet plantaasit ja Phuti karpasin pelättiin kadonneen ainiaaksi.

Tuleeko musliini takaisin?

Viime vuosina Bangladeshissa on viritelty toivoa musliininvalmistuksen elvyttämisestä. Hyvät uutiset ovat, että kasvitieteilijät löysivät Phuti karpas -puuvillan viiden vuoden uutteran etsinnän jälkeen.

Sitä kasvaa edelleen Meghna-joen varrella. Jos puuvillaa on yhä olemassa, musliinin valmistus saattaa olla mahdollista.

Bangladeshissa on kasvatettu jo ensimmäinen Phuti karpasin sato, ja se on osoittautunut juuri niin hauraaksi kuin legendat kertovat. Ensimmäisissä yrityksissä kutojat eivät onnistuneet tuottamaan tuumaakaan uutta kangasta, koska he olivat tottuneet vahvempiin säikeisiin.

Projektin edistyessä säikeitä on opittu käsittelemään hieman paremmin, mutta edelleen yksi kutoja saa kahdeksassa tunnissa aikaiseksi vain tuuman kangasta.

Musliini onkin hyvä osoitus siitä, miten vaikeaa vanhan ja kertaalleen kadonneen taidon elvyttäminen on.

Lue myös: Verkkopitsin kutojat elvyttävät lähes kadonnutta perinnettä – Lohiverkkoja on kudottu Kymijoen varsilla jo yli puoli vuosituhatta sitten

X