Natsien kulta sai aikaan kilpajuoksun – Näin löytyi natsihallinnon puolen miljoonan dollarin kätkö
Näin Saksan Helsingin-lähettilään pojat sotkeutuivat sodan päätyttyä natsien rahojen piilottamiseen.
Keväällä 1945 natsit piilottivat Merkersin kaivokseen osan valtionpankkinsa varoista: muun muassa 3682 laukullista setelirahaa ja tuhansia kultaharkkoja. Amerikkalaiset löysivät kätkön huhtikuussa 1945. On arvioitu, että suurin osa natsien kullasta ja rahoista jäi kuitenkin kateisiin.
Toukokuisena yönä vuonna 1945 erään eteläsaksalaisen huvilan keittiössä punnittiin seteleitä.
Ei ollut aikaa laskemiseen. Lisäksi osa seteleistä oli niin vanhoja ja likaisia, ettei niitä tehnyt mieli ylen määrin räplätä.
Seteliniput koottiin kilon painoisiksi paketeiksi, jotka sullottiin huvilasta löytyneisiin astioihin: hillopurkkeihin, maljakoihin, saviruukkuihin ja kannuihin. Astiat käärittiin vesitiiviiseen kankaaseen.
Sitten rahat kaivettiin maahan eri paikkoihin. Yksi piiloista oli huvilan puutarhan tomaattipenkki, jonne päätyi lähes puoli miljoonaa dollaria.
Garmisch-Partenkirchenissä sijainnut huvila ei ollut kenen tahansa lomanviettopaikka. Siellä oleskeli perheineen diplomaatti Wipert von Blücher – Saksan Suomen-lähettiläs.
Eivätkä rypistyneet dollarit olleet mitä tahansa valuuttaa.
Ne olivat natsihallinnon rahoja.
Suomalainen upseeri tervehtii tummapukuista Saksan Suomen-lähettilästä Wipert von Blücheriä. SA-kuva
Ajopuuteorian isä
Wipert von Blücher toimi Saksan suurlähettiläänä Helsingissä vuosina 1935–1944. Hän oli tuolloin jo kokenut diplomaatti ja työskennellyt Tukholmassa, Buenos Airesissa ja Teheranissa.
Von Blücher muistetaan Suomessa erityisesti siitä, että hän oli ensimmäinen, joka vertasi Suomen asemaa toisessa maailmansodassa suurvaltapolitiikan pyörteisiin joutuneeseen ajopuuhun.
Vähemmän tunnettua on, että hänen Helsingissä varttuneet poikansa olivat heti sodan jälkeen mukana natsi-Saksan valtionpankin varojen piilottamisessa.
Suomessa heistä vietti pitempään aikaansa todennäköisesti perheen nuorempi poika Hubert, joka oli Helsinkiin muuttaessaan vain 11-vuotias. Viisi vuotta vanhempi Lüder ehti sodan aikana yletä Wehrmachtin alppijääkärikapteeniksi.
Suomessa lapsuus- ja nuoruusvuosiaan viettänyt Hubert von Blücher vuonna 1944. SA-kuva
”On kiehtovaa ajatella, että nämä veljekset, jotka olivat niin tiiviisti mukana natsien valtionpankin viimeisen aarteen katoamisessa, kasvoivat osittain Suomessa”, sanoo ahvenanmaalainen toimittaja ja kirjailija Marcus Wallén.
Paitsi von Blücherin veljesten tarinan, Wallénin uusi teos Kadonneen natsikullan jäljillä (Bazar) kertoo yksityiskohtaisesti siitä, miten natsi-Saksa ryöväsi valloittamiaan maita ja minne saaliit päätyivät.
Tai ainakin sen, mitä siitä on kerrottavaa. On arvioitu, että jalometalleista ja varoista löydettiin sodan jälkeen vain pieni osa.
Natsien kultaharkkoja on etsitty näihin päiviin asti – ja natsien kulta kiiltää yhä monen silmissä.
Lüder von Blücher oli naistenmies, jolla oli omat lemmenseikkailunsa myös Suomessa. Kuva kirjasta Kadonneen natsikullan jäljillä
Natsien kulta sai aikaan kilpajuoksun
Sota merkitsee aina valtavaa inhimillistä kärsimystä, johon huomio luonnollisesti kiinnittyy. Hitlerin Saksan hirmuteot eivät unohdu, ja hyvä niin.
Sen sijaan saattaa helposti unohtua, että natseillakin oli toimintaansa myös yksi tuiki tavallinen motiivi: raha.
”Olin järkyttynyt tajutessani, että natsi-Saksa oli konkurssin partaalla juuri ennen sotaa”, Marcus Wallén sanoo.
”Minäkin olin nielaissut myytin siitä, miten Hitler loi työpaikkoja Saksan työttömille. Todellisuudessa natsien politiikka oli tuhoisaa taloudelle.”
Kolmas valtakunta tarvitsi sodan alusta lähtien kipeästi ja nopeasti muiden valtionpankkien kultaa ja valuuttaa voidakseen pitää koneistonsa käynnissä.
Wallen kuvaa kirjassaan jännityskertomuksen tavoin sitä kilpajuoksua, joka käytiin kullasta aina uudelleen, kun natsit etenivät uusiin valloituksiin.
Osa miehitetyistä maista tosin ehti kuljettaa varojaan turvaan Atlantin yli; näin teki esimerkiksi Tanska, jossa valtionpankin holvit kumisivat tyhjyyttään natsien saapuessa.
Eri valtioiden kultaa natsit onnistuivat kaappaamaan yli puolen miljardin dollarin arvosta. Siitä iso osa oli peräisin Belgiasta ja Hollannista. Mutta sen lisäksi natsit keräsivät järjestelmällisesti uhriensa ja valloittamiensa maiden kansalaisten ja yritysten omaisuutta. Berliiniin virtasi paitsi kultaa myös käteistä ja arvotavaraa, kuten taidetta.
Surullisin ja järkyttävin osa natsien sotasaaliista kuului keskitysleirien uhreille, joiden ruumiit ryöstettiin kultahampaita myöten.
”Se on ihmiskunnan historian alhaisimpia hetkiä”, Wallén sanoo.
Kun natsien sotaonni kääntyi tappioksi ja liittoutuneet lähestyivät Saksaa lännestä ja idästä, natsien valtionpankin kulta ja muu arvotavara lähti uudestaan liikkeelle.
Ainoa mahdollinen suunta oli etelä, jossa Alppien vuoristo tarjosi piilopaikkoja niin ihmisille kuin tavarallekin.
Lue myös: Natsien aarrejuna: Kultalasti vai halpa huijaus?
Entinen Saksan Suomen-lähettiläs Wipert von Blücher kertoi kirjeessään vuonna 1950 huvilallaan käyneistä suomalaisvieraista ja mainitsi Väinö Tannerin kirjan. Kuva kirjasta Kadonneen natsikullan jäljillä
Reppukaupalla seteleitä
Keväällä 1945 Saksassa ei kaivettu maahan vain hautoja.
Suurin osa kansasta yritti jotenkin selvitä sodan raunioissa ja rivisotilaat palasivat lyötyinä kotiseuduilleen. Kaiken sen kurjuuden keskellä joidenkin tehtävänä oli kuljettaa natsien kulta, kaivaa se maahan, kaivaa se ylös ja piilottaa uudelleen.
Liikkeellä oli myös heitä, joille sodan loppuminen merkitsi lähinnä uutta liiketoimintamahdollisuutta.
Yksi näistä opportunisteista oli Hubert von Blücher.
Saksan Suomen-lähettilään poika oli vasta 20-vuotias mutta ilmeisen karismaattinen ja itsevarma. Sodan loppuvaiheessa hän oli toiminut Berliinissä elokuva-alalla jouduttuaan terveyssyistä pois armeijasta.
Amerikkalaisupseerit ja natsien kulta – miehet poseeraavat juuri maasta kaivettujen kultaharkkojen kanssa Walchensee-järvellä vuonna 1945. Samasta maastosta haettiin repuittain seteleitä von Blücherien huvilalle. Kuva kirjasta Kadonneen natsikullan jäljillä
Huhtikuussa 1945 Hubert ja isoveli Lüder saapuivat perheen huvilalle Garmisch-Partenkircheniin, jonne heidän Helsingistä lähtöpassit saaneet vanhempansa olivat matkustaneet jo kuukausia aiemmin. Talo oli tupaten täynnä väkeä, pääasiassa sukulaisia.
Pian huvilalle saatiin vieraiksi myös kaksi saksalaissotilasta, jotka olivat masinoineet ison kulta- ja setelilastin kätkemisen parinkymmenen kilometrin päähän Walchensee-järvelle. Kullan lisäksi maastoon oli kätketty 89 laukullista eri maiden valuuttaa.
Ongelmana oli, että amerikkalaisjoukot olivat jo jäljillä. Aiemmin amerikkalaiset olivat löytäneet muun muassa natsien valtavan aarrekätkön Merkersin kaivoksesta Saksan keskiosasta.
Hubert ja Lüder olivat heti valmiita auttamaan varojen uudelleen piilottamisessa. Hankkeeseen osallistui kourallinen muitakin miehiä, ja kaikilla oli luultavasti hiukan erilainen käsitys siitä, mihin rahoja lopulta käytettäisiin.
Von Blücherien huvilaan kuljetettiin kahden saksalaissotilaan kävellen tekemillä yöllisillä retkillä repuntäysiltä dollareita ja puntia edellisestä kätköpaikasta. Ei ole tiedossa, kuinka paljon rahaa huvilan keittiön läpi kulki – luultavasti useita miljoonia.
Tomaattipenkkiin kaivetut setelit saivat kuitenkin levätä kätkössään vain pari kuukautta.
Kirjailija Marcus Wallén kävi natsikullan jälkiä seuratessaan Walchensee-järven törmällä, jossa on yhä näkyvissä kätkökuoppien painaumia. Camilla Sarling
Suomalaisia vieraita
Joulukuussa 1950 Wipert von Blücher kirjoitti kirjeen entiselle lähetystösihteerilleen, suomalaiselle Gerda Iversenille.
Entinen Saksan Suomen-lähettiläs oleskeli edelleen Garmisch-Partenkirchenissä. Hän kertoi kirjeessään, että huvilalla oli vieraillut suomalaisia, heidän joukossaan muun muassa presidentti Pehr Evind Svinhufvudin vävy. Lisää suomalaisia oli tulossa tammikuussa talvikisoja seuraamaan.
Wipert oli joutunut asemansa vuoksi kesäkuussa 1945 internointileirille, josta hänet vapautettiin vasta heinäkuussa 1946. Hän ei tiettävästi koskaan puhunut siitä, mitä hänen poikansa oikein puuhasivat Hitlerin valtionpankin rahojen kanssa.
Hän ei siis myöskään ollut näkemässä, kun amerikkalaiset kaivoivat lähes puoli miljoonaa dollaria ylös hänen tomaattipenkistään elokuussa 1945. Tarinan mukaan tuntematon amerikkalainen kapteeni – jonka olemassaoloakin on myöhemmin epäilty – pakkasi rahat jeeppiinsä ja katosi.
Ei ole myöskään mitenkään varmaa, olivatko siinä kaikki von Blücherin huvilan puutarhaan kätketyt setelit.
Joka tapauksessa Wipertin pojat saivat sodan jälkeen elää pitkän ja vaiheikkaan elämän.
Lüder von Blücher oli naistenmies. Marcus Wallén kertoo kuulleensa vielä kirjansa julkaisemisen jälkeenkin Lüderin lemmenseikkailuista myös Suomessa.
”Hän karkasi vaimojen kanssa ja särki avioliittoja.”
Lüder oli naimisissa kuusi kertaa ja päätyi viimeisiksi vuosikseen Etelä-Afrikkaan, jossa hän järjesti turisteille safareja.
Hubert pyrki sodan jälkeen aluksi Ruotsiin, missä hän oli syntynyt isänsä Tukholman-diplomaattiaikoina, mutta hänen viisumianomuksensa hylättiin. Hän matkusti laivalla Argentiinaan, pääsi nopeasti piireihin ja matkusteli ympäri Etelä-Amerikkaa.
Sittemmin hän työskenteli filmiyhtiöille Sao Paulossa ja Kaliforniassa ennen paluutaan Länsi-Saksaan. Siellä hän perusti yrityksen, joka valmisti kemialliselta sodankäynniltä suojelevia varusteita – ja jonka myynnistä hän kääri merkittävän summan.
Nuoruudessaan Helsingin katuja mittailleet veljekset eivät koskaan paljastaneet, seikkailivatko he läpi elämänsä osin natsien pimittämillä dollareilla.
Lue myös: Mauno Manninen ja natsin leski Lina Heydrich olivat aikansa skandaalipari