Niilo Yli-Vainio – Aito ihminen ihmeiden takana: Ihmeparantajan syntymästä on sata vuotta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Herätys muistetaan ihmeparantumiskertomuksista sekä tilaisuuksissa tapahtuneista kaatumisista ja muista hurmosilmiöistä. Jotkut kokivat erilaisia karismaattisia ilmiöitä myös Yli-Vainion puhekasetteja kuunnellessaan. Ankarimmat kriitikot vaativat koko toiminnan kieltämistä
Herätys muistetaan ihmeparantumiskertomuksista sekä tilaisuuksissa tapahtuneista kaatumisista ja muista hurmosilmiöistä. Jotkut kokivat erilaisia karismaattisia ilmiöitä myös Yli-Vainion puhekasetteja kuunnellessaan. Ankarimmat kriitikot vaativat koko toiminnan kieltämistä. © Vesa Klemetti / Lehtikuva
Niilo Yli-Vainio hihkui, hyppi ja puhui – ja synnytti kokonaisen kansanliikkeen. Samalla hän kohtasi 1970-luvun lopun suomalaisen hädän laajemmin kuin kenties kukaan toinen.

”Minuahan ei nurin työnnetä”, ajatteli Jarmo Ahvenus odottaessaan vuoroaan herätyskokouksen esirukousjonossa syksyllä 1977. Raumalla asuva Ahvenus oli ajanut Pohjanmaalle evankeliointitilaisuuteen, jota veti saarnaaja Niilo Yli-Vainio.

Kolmekymppinen Ahvenus oli kärsinyt noin vuoden ajan pahasta ihosairaudesta. Hänen kätensä, kasvonsa ja korvalehtensä punottivat ja olivat vesirakkuloilla. Kutina oli sietämätön. Erikoislääkäreiden tutkimuksista ei ollut herunut apua.

Ahvenus päätti lähteä Yli-Vainion kokoukseen. Siellä kuulemma tapahtui ihmeparanemisia.

Ihmeiden mahdollisuuteen Ahvenus uskoi itsekin, olihan hänkin saarnamies. Tilaisuuksista raportoituja kaatumisia hän kuitenkin epäili. Kaatuminen esirukouksen yhteydessä oli uutta jopa helluntailaisille. Yli-Vainion epäiltiin suggeroivan tai tuuppivan ihmisiä nurin.

Kun rukousjonossa vihdoin tuli Ahvenuksen vuoro, Yli-Vainio kysyi hänen rukousaihettaan. Sen jälkeen saarnamies nosti kätensä: ”Jeesuksen nimessä…”

”Olin päättänyt seisoa hajareisin kuin A-tolppa, sillä mihinkään huijaukseen en halunnut suostua. Niilo ei kuitenkaan edes koskettanut minua, ja silti samassa lensin takanani lattialla olevalle patjalle selälleni. Olin siinä hetken kuin transsitilassa”, Ahvenus muistelee.

”Kutina loppui siihen. Illalla kotona totesin, että iho oli kauttaaltaan parantunut. Eikä sairaus koskaan uusiutunut”, Ahvenus kertoo.

Kiinnostus herää

Kekkosen kauden Suomessa huomiosta kilpaili monenmoisia mystikoita ja ihmemiehiä. Hypnoositaiteilija Olliver Hawk eli Olavi Hakasalo kokosi väkijoukkoja, samoin kahlekuningas Timo Tuomivaara ja illusionisti Aimo Leikas. Kristillisyyteen liittyvistä hahmoista julkisuutta oli saanut Oulun profeetaksi kutsuttu Laila Heinonen.

Heidän rinnalleen nousi vuonna 1977 lapualainen helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainio. 23. helmikuuta hänen syntymästään tulee 100 vuotta.

Keväällä 1977 Yli-Vainion evankeliointitilaisuuksista alkoi kantautua viestejä erikoisista ilmiöistä: ihmisiä alkoi kaatua hervottomana, itkeä, puhjeta kiitoksiin tai puhua kielillä. Myös sairauksien parantumisista kerrottiin tarinoita.

Sana kiiri, ja tilaisuuksien osallistujamäärät kasvoivat. Ensin satoihin, sitten tuhansiin. Media heräsi. Salamat räpsyivät. Uskovaisten lisäksi tilaisuuksiin tulvi uskonasioihin välinpitämättömästi suhtautuneita.

Liikehdinnän keskuspaikaksi muodostui Lapuan urheiluhalli, jonka viikoittaisiin ”Uusi elämä voittaa” -tilaisuuksiin osallistui säännöllisesti yli tuhat ihmistä. Puhuttiin ”uudesta Lapuanliikkeestä” tai ”Lapuan herätyksestä”. Ihmisiä tuli tilausbusseilla eri puolilta Suomea. Lisäksi Yli-Vainio kiersi ulkomaillakin.

Yli-Vainion elämäkerran kirjoittanut toimittaja Mauno Saari arvioi, että Yli-Vainio rukoili henkilökohtaisesti noin 3 000:n ihmisen puolesta viikossa. Hänen kirjojaan ja puhetallenteitaan löytyy yhä lukuisista kodeista.

Niilo Yli-Vainio oli aikansa hengellinen pop-hahmo, joka muun muassa piti omaa kolumnipalstaa Nykyposti-lehdessä. Hänen saarnatyylinsä muistutti usein enemmän juttelua kuin perinteistä puheenpitoa.

Niilo Yli-Vainio oli aikansa hengellinen pop-hahmo, joka muun muassa piti omaa kolumnipalstaa Nykyposti-lehdessä. Hänen saarnatyylinsä muistutti usein enemmän juttelua kuin perinteistä puheenpitoa. Vesa Klemetti / Lehtikuva

”Poikkeuksellisen vilpitön”

Kokkolalaissyntyisen dramaturgin Ari-Pekka Lahden mukaan Yli-Vainio muistetaan yhä etenkin Pohjanmaalla. Lahti toimi toisena käsikirjoittajana Saarnaaja-näytelmässä, jota esitettiin pari vuotta sitten Seinäjoen kaupunginteatterissa. Yli-Vainio oli näytelmän fiktiivisen saarnaajahahmon keskeisin esikuva.

Lahti pitää Yli-Vainiota mestarillisena puhujana.

”Olen eri näytelmiä varten katsonut monen saarnamiehen puhumista, ja täytyy sanoa, että en ole kenestäkään toisesta nähnyt samanlaista vilpittömyyttä ja jopa luonnonlapsimaisuutta kuin Yli-Vainiossa oli”, Helsingin kaupunginteatterissa työskentelevä Lahti luonnehtii.

”Mielestäni Niilo oli hyvin poikkeuksellinen henkilö. Pohjanmaalla on yhä valtavasti ihmisiä, joille hän merkitsee edelleen paljon. Itsekin olen hänestä kertovien tarinoiden pohjalta lähinnä haltioissani.”

Lahden mukaan on harvinaista, että joku elää asiaansa niin voimakkaasti.

”Silloin alkaa tapahtua ihmeellisiä asioita.”

Puhuessaan Yli-Vainio saattoi ottaa juoksuaskelia, hyppiä ja hihkua. Oooo! Aiii! Jiuuu! Hän oli yleensä hyväntuulinen, sopivalla tavalla rento mutta ei ylpeä. Hänen pukeutumisensa oli pikemminkin nukkavierua kuin prameilevaa.

Kaikki se vetosi hengellisen kentän ”herroihin” pettyneisiin.

”Minun asiani ei ole ottaa kantaa siihen, tapahtuiko tilaisuuksissa todellisia ihmeitä vai ei, mutta Niilo koki ne varmasti todeksi, samoin suuri joukko ihmisiä siinä ympärillä”, Lahti pohtii.

Rukoustilanteen moni koki lämpöisenä sähkövirtana, joka meni lävitse. Yli-Vainio itsekin kertoi tuntevansa ”voiman” lämpönä ja väreilynä. Neljä ja puoli vuotta kestäneen liikehdinnän aikana hän puhui yli tuhannessa tilaisuudessa Suomessa ja ulkomailla.

Rukoustilanteen moni koki lämpöisenä sähkövirtana, joka meni lävitse. Yli-Vainio itsekin kertoi tuntevansa ”voiman” lämpönä ja väreilynä. Neljä ja puoli vuotta kestäneen liikehdinnän aikana hän puhui yli tuhannessa tilaisuudessa Suomessa ja ulkomailla. Vesa Klemetti / Lehtikuva

Kriitikot varoittivat

Kun herätystapahtumat ylittivät uutiskynnyksen, jotkut lääkärit, psykologit ja hypnologit varoittivat hurmoskokemusten vaaroista. Myöhemmin näkyvyyttä sai lääketieteen tohtori Matti A. Miettisen tutkimus, jossa hän tarkasteli tilaisuuksien väitettyjä ihmeparantumisia. Lopputulos oli, ettei yksikään analysoitu tapaus täyttänyt Miettisen yliluonnolliselle parantumiselle asettamia kriteerejä.

Yli-Vainion tukijat vastasivat tutkimukseen julkaisemalla kirjoituksia ja kirjoja, joissa esiteltiin Jarmo Ahvenuksen kokemuksen kaltaisia parantumisia.

Yksi asia kriitikoidenkin oli pakko myöntää: Yli-Vainio kohtasi suomalaista hätää laajasti. Ihmiset kertoivat tarpeistaan rukousjonojen lisäksi kirjeitse, joita tuli kasoittain:

”Rakas Niilo Yli-Vainio, olen nääntymäisilläni”, ”Hätähuuto poikani puolesta”, ”Oi auttakaa, kuolen syöpään. Tämä on nyt teidän vastuullanne”.

Yli-Vainio-elämäkerran kirjoittanut Mauno Saari kutsui Yli-Vainiota ”hengelliseksi oikeuskansleriksi”, ”yksinäisten, henkisesti heitteille jätettyjen ja raajarikkoisten toivoksi”.

Vaikutti myös kirkkoon

Suomalaisten herätysliikkeiden historiaa tutkinut Teemu Kakkuri pitää liikehdinnän laajuuden salaisuutena Yli-Vainion rakkaudellista persoonaa.

Vuonna 1975 Yli-Vainio oli passitettu sairaseläkkeelle uupumuksen vuoksi. Aiemmin häneltä oli leikattu paksusuolen syöpä ja tehty avanne. Seuraavana vuonna Linnea-vaimolta todettiin myös syöpä.

Yli-Vainio vajosi syvään masennukseen, kunnes vuodenvaihteessa 1976–1977 koki uudenlaisen hengellisen kokemuksen. Jumalan rakkaus valkeni hänelle uudella tavalla. Tulikivenkatkuisista helvettisaarnoistaan tunnetun julistajan puheisiin tuli uudenlainen armon näkökulma. Uupumuskin hellitti.

”Herätyksen syntymisessä Niilon persoona merkitsi paljon. Hän oli lämmin, huumorin sävyttämä ja hyväntahtoinen”, Kakkuri kuvailee.

Herätyksen seurauksena helluntaiseurakuntiin liittyi yli 6 000 henkilöä. Lisäksi moni siunauksen saanut löysi paikkansa luterilaisen kirkon tai muiden uskonyhteisöjen piiristä. Vaikka arkkipiispa Martti Simojoki oli alkuvaiheessa Yli-Vainiota kohtaan hyvin kriittinen, myöhemmin monet papitkin pitivät yhteyttä häneen. Sairaiden puolesta rukoileminen tuli myös kirkossa aiempaa yleisemmäksi käytännöksi.

”Ylivainiolaisuus toimi myös kirkossa uuden aallon murtajana. Karismaattisuus antoi tilaa vapaammalle ja valoisammalle tyylille”, Kakkuri luonnehtii.

Originelli kansanmies. Yli-Vainion habitus oli kansanomainen eikä pönöttävä. Ennen puhetilaisuuden alkua hän saattoi poiketa pihalla, kastella kamman rännin alla ja kammata hiuksensa. Välittömyys avasi ihmisten sydämiä hänen sanomalleen.

Originelli kansanmies. Yli-Vainion habitus oli kansanomainen eikä pönöttävä. Ennen puhetilaisuuden alkua hän saattoi poiketa pihalla, kastella kamman rännin alla ja kammata hiuksensa. Välittömyys avasi ihmisten sydämiä hänen sanomalleen. Hannele Rantala / HS / Lehtikuva

Ei skandaaleja

Tapahtumat jättivät jälkensä myös populaarikulttuuriin. Esimerkiksi taiteilija PerttiVeltto Virtanen julkaisi Yli-Vainioon viittaavan kappaleen Niilo Yli-Mainio. Siinä julkkissaarnaajalta pyydetään neuvoa naisten kaatamiseen.

Tosielämässä Yli-Vainiolla ei tiedetä olleen avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä häneen ole liitetty muitakaan lankeemuksia. Tämäkin on ruokkinut miehen hyvää mainetta.

”Kun tutkin hänen elämäänsä, mistään ei tullut vastaan ainuttakaan skandaalia. Hän oli kiihkeä, tunnollinen ja esikuvallinen uskossaan ja toiminnassaan”, Ari-Pekka Lahti toteaa.

Niilo Yli-Vainio kuoli sairauskohtaukseen Espanjassa marraskuussa 1981. Hänet on haudattu Lapualle Simpsiön hautausmaalle yhdessä Linnea-puolison kanssa.

Yli-Vainion kuolemasta Seura-lehteen kirjoittanut toimittaja Juha Numminen muisteli jutussa haastattelua, jonka hän aiemmin oli tehnyt Yli-Vainiosta, ja kuinka tämä oli poikkeuksellisella tavalla jäänyt toimittajan mieleen.

Nummisen mukaan Yli-Vainiosta henki hyvyys. Hän kirjoitti: Niilo Yli-Vainio oli yksinkertaisesti ja koruttomasti –– Hyvä ihminen.

Kursivoidut lainaukset teoksesta Mauno Saari: Saarnaaja – Niilo Yli-Vainion taistelu, testamentti ja päiväkirjat (WSOY 1983).

Leikkisä mutta ankara isä

Perheenisänä Niilo Yli-Vainio oli hassutteleva mutta myös ankara, tytär Aino Yli-Vainio muistelee.

”Isällä oli kotona vahva auktoriteetti. Jos hän koki tarvetta ojentaa meitä lapsia, hänen ei tarvinnut kuin sormella osoittaa ja me tiesimme, mitä hän tarkoitti. Isä oli aika ehdoton”. Aino Yli-Vainio kertoo.

”Toisaalta hän oli humoristi ja hyvin leikkisä. Meillä pelleiltiin paljon. Isä ja Linnea-äiti olivat molemmat sellaisia.”

Saarnaajantyölleen omistautuneena Niilo-isä oli paljon poissa kotoa.

”Jumalan valtakunnan työ tuli aina ensin. Ei hänellä ollut oikeastaan koskaan aikaa meille lapsille kovin paljon. Myöhemmin hän suri sitä itsekin.”

Kun Niilo-isän puhetilaisuuksissa alkoi vuonna 1977 tapahtua kaatumisia ja muita ilmiöitä, myös perhe epäili ovatko ne oikeita vai näyteltyjä.

”Itsekin pohdin, mistä niissä on kysymys. Ilmiöiden vuoksi en aluksi uskaltanut mennä tilaisuuksiin ollenkaan. Mutta myös isä itse oli ilmiöistä hämmentynyt.”

Niilo Yli-Vainion tytär Aino Yli-Vainio.

Niilo Yli-Vainion tytär Aino Yli-Vainio. Heikki Salmela

Lue myös: Ennen lottovoittoa rankka elämä ehti viedä Heikin jopa roskalaatikkoon asumaan – Nyt lottovoittaja auttaa varoillaan kärsiviä lapsia

X