Pohjolan Japani ja voitettu sota
Tammikuussa päättyi yksi toisen maailmansodan erikoisimmista elämäntaipaleista, kun japanilainen Hiroo Onoda kuoli Tokiossa 91-vuotiaana.
Luutnantti Onoda (keskellä) suostui antautumaan vasta maaliskuussa 1974 saatuaan määräyksen sodanaikaiselta päälliköltään.
Hiroo Onoda nousi kansainväliseen julkisuuteen vuonna 1974, kun hän vihdoin päätti taistelunsa Filippiineille kuuluvalla Lubangin saarella. Siihen asti luutnantti Onoda oli käynyt omaa sissisotaansa, sillä hän oli luullut tietoja maailmansodan loppumisesta amerikkalaiseksi propagandaksi.
Luutnantti Onoda suostui antautumaan vasta sitten, kun hänen sodanaikainen esimiehensä lennätettiin saarelle perumaan käskynsä loppuun saakka taistelemisesta. Palattuaan Japaniin Onoda sai kansallissankarin vastaanoton. Filippiineillä Onoda ei sen sijaan nauttinut ihailua, sillä hänen lähes 30 vuotta jatkunut sissisotansa maksoi kymmenien paikallisten ihmisten hengen.
Onodan tarina on monella tavalla kuvaava japanilaiselle asennoitumiselle toisen maailmansodan historiaan. Muun maailman silmissä japanilaisten sotatoimet eivät välttämättä herätä kovin suurta kunnioitusta, mutta nousevan auringon maassa tulkinta menneisyydestä on toisenlainen.
Esimerkiksi vierailu tokiolaisessa Yushukan-sotamuseossa on erikoinen kokemus. Museo korostaa japanilaisten taistelutahtoa ja sankaruutta. Historiaa tuntevalle vierailijalle jää kuva revanssihenkisestä toisen maailmansodan tulkinnasta, joka ei pyytele anteeksi hirmutekoja muualla Aasiassa.
Yushukan sijaitsee Yasukunin pyhäkön yhteydessä. Pyhäkkö kunnioittaa sodissa kuolleita japanilaisia, joiden joukossa ovat sotarikoksista tuomitut johtajat. Naapurimaista Kiina ja Etelä-Korea ovat todenneet, että pyhäkkö symbolisoi japanilaista militarismia. Viimeksi Yasukun nousi otsikoihin joulukuussa, kun Japanin pääministeri Shinzo Abe vieraili pyhäkössä kunnioittamassa kansakunnan esi-isiä. Sekä Etelä-Korea että Kiina tuomitsivat vierailun.
Suomea nimitettiin aikoinaan talouden suhteen Pohjolan Japaniksi, ja sama pätee tietyssä mielessä myös sotahistoriaan. Suomi ei syyllistynyt Japanin tapaan sodanaikaisiin hirveyksiin, mutta tietynkaltainen samanlainen asennemaailma välittyy usein historiantulkinnassa. Suomi ja Japani kuuluivat sodan häviäjiin, mutta kumpikaan maa ei nöyristele menneisyytensä edessä.
Ulkomaalaisen silmissä näyttää helposti siltä, että Suomi on ylpeä sotahistoriastaan. Suomessa käsitteiksi muodostuneet talvisodan ihme ja torjuntavoittojen kesä 1944 kertovat tarinaa kansakunnasta, joka säilytti itsenäisyytensä taistelemalla eikä neuvottelupöydässä.
Tuntemattoman sotilaan Vanhalan sanoin ”sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas Suomi.”
Urheilun maailmassa hopea yleensä hävitään, mutta suomalaisessa sotahistoriassa kakkossija merkitsee monesti moraalista voittoa. Jokainen lukija voi itse päätellä, onko voitettu hopea hyvä vai huono asia.