Viimeinen matka – Presidentti Kyösti Kallio tuupertui kunniakomppanian edessä adjutanttinsa käsivarsille

Jaa artikkeliTilaa Seura
Presidentti Kallio oli uuttera työmyyrä, jonka oli vaikea pysyä poissa työ­pöytänsä äärestä.
Presidentti Kallio oli uuttera työmyyrä, jonka oli vaikea pysyä poissa työ­pöytänsä äärestä. © OM-arkisto
Marsalkka Mannerheim kirjoitti joulukuussa 80 vuotta sitten: ”Se oli uljas kuolema, jos niin halutaan sanoa, mutta mielellään olisi suonut, että hän olisi saanut viettää elämänsä illan omaistensa parissa rakkaassa Nivalassaan.”

Presidentti Kyösti Kallio, 67, ja hänen vaimonsa Kaisa Kallio kättelivät linnan palvelusväkeä yksi kerrallaan. Presidentti katsoi jokaista pitkään silmiin. Jokaiselle hän myös lausui kauniita kiitoksia. Linnassa vallitsi hiljainen jäähyväistunnelma.

Kello oli 20.30 joulukuun 19. päivän iltana vuonna 1940. Presidentinlinnan ikkunoissa Helsingin kauppatoria vastapäätä paloivat kirkkaat valot. Ne hälvensivät myös ulkopuolella vallitsevaa lyhyen talvipäivän pimeyttä.

Pääportilla odotti presidentin virka-auto, musta Buick Special. Se veisi presidentti Kallion rautatieasemalle, missä Pohjanmaan yöjunaan oli liitetty myös hänen salonki­vaununsa. Päämäärä oli Nivala. Siellä olivat hänen talonpoikaiset juurensa. Hänen kautensa Suomen tasavallan neljäntenä presidenttinä oli päättynyt.

Pian päättyisi myös hänen elämänsä.

Kyösti Kallio

Sanomalehdet luonnehtivat presidentti Kyösti Kalliota suomalaisen sitkeän ja järkkymättömän voiman symboliksi, historiamme suurimmaksi talonpojaksi. © Om-arkisto

Kuivunut käsi

Presidentti Kallio oli hoitanut valtion päämiehen virkaa talvisodan raskaat kuukaudet, vaikka oli jo tammikuussa 1939 saanut sydän­infarktin. Neuvostoliittoa vastaan käyty sota oli vanhentanut häntä ennen aikojaan. Kaukana olivat ne nuoruuden vuodet, joina hän oli Oulun hiihdoissa voittanut rahapalkintoja.

Talvisodan raskain päivä oli ollut maaliskuun 12. päivä 1940. Silloin presidentti Kallio allekirjoitti Suomen rauhanvaltuuskunnalle talvisodan lopettaneen rauhansopimuksen valtakirjan.

Mustekynään tarttuessaan hän lausui: ”Kuivukoon käteni, joka on pakotettu tällaisen paperin allekirjoittamaan.”

Saman vuoden elokuussa presidentti Kallion lounasvieraiksi Kultarantaan oli kutsuttu pääministeri Risto Ryti, marsalkka Mannerheim ja kenraali Rudolf Walden.

Kyösti Kallion kotitalo Heikkilä 1940. Hän oli talon isäntä noin 10 vuotta ennen valtio­mies­uraansa.

Kyösti Kallion kotitalo Heikkilä 1940. Hän oli talon isäntä noin 10 vuotta ennen valtio­mies­uraansa. © Aarne Pietinen/Skoy

Ennen vieraiden tuloa presidentin piti allekirjoittaa muutamia asiakirjoja. Kesken kaiken hänen oikea kätensä meni voimattomaksi. Niin kävi kuin hän oli tuskaisena manannut: Käsi oli kuivunut.

Heikentyneen terveytensä takia presidentti Kallio pyysi eroa virastaan. Hänen henkilääkärinsä Pauli Soisalo todisti kirjallisesti presidentin sairastavan pitkäaikaista sydämen ja verisuoniston tautia.

Eroanomuksen presidentti Kallio allekirjoitti marraskuun 27. päivänä 1940. Presidentin tehtäviä hoitamaan tarvittiin terve ihminen. Se oli hänen eropyyntönsä moraalinen perusta. Eropyynnön hän allekirjoitti vasemmalla kädellään.

Viimeiseksi virsi

Kaksi viikkoa ennen presidentti Kallion lähtöä Nivalaan eduskunta oli päättänyt, että vuoden 1937 presidentinvaalin valitsijamiehet määräävät hänelle seuraajan. Vaali pidettiin joulukuun 19. päivänä ja tulos julistettiin iltapäivällä kello 16.11. Pääministeri Risto Ryti sai taakseen 288 eli lähes kaikki 300 valitsijaa.

Risto Ryti ja hänen vaimonsa Gerda eivät viivytelleet. He kiiruhtivat presidentinlinnaan hyvästelemään Kyösti Kalliota ja hänen puolisoaan, jotka söivät vielä yhteisen juhla-aterian läheistensä kanssa. Se päättyi talonpoikaiseen tapaan kiitosvirren veisaamiseen:

”…pyhät suuret korkiat / tekons’ on ja oikeat / Herrautens’ iäti / Muuttumatta pysyypi.”

Presidentti Kallio käveli vielä kerran työpöytänsä luo, istahti sen ääreen, pysyi siinä hetken liikahtamatta ja nousi sitten.

Presidentti Kyösti Kallio tarkastaa Helsingin rautatieasemalla kunniakomppanian hieman ennen kuolemaansa. Hänen oikealla puolellaan marsalkka Mannerheim, takanaan eversti Aladár Paasonen.

Presidentti Kyösti Kallio tarkastaa Helsingin rautatieasemalla kunniakomppanian hieman ennen kuolemaansa. Hänen oikealla puolellaan marsalkka Mannerheim, takanaan eversti Aladár Paasonen. © OM-arkisto

Maan turvallinen isä

Pohjois-Esplanadia reunusti joulukuun 19. päivänä rautatieasemalle asti ulottuva ylioppilaiden soihtukuja. Sankat ihmisjoukot tungeksivat rautatientorilla, jonne presidentin auto ajoi pitkin Keskuskatua.

Tuhannet helsinkiläiset halusivat nähdä vilauksen rakkaasta presidentistään. Talvisodan aikana hän oli ollut maan turvallinen isä. Kesän 1940 aikana hän oli rohkaissut kärsinyttä ja pettynyttä Suomen kansaa: kovalla työllä päästään uuteen alkuun.

Autosta presidentti Kallio astui ulos rautatieaseman pääovella. Ylleen hän oli halunnut pukea frakin, olihan sentään kyse lähtöjuhlallisuuksista. Niin hän oli myös tehnyt, vaikka frakki jäikin näkymättömiin susiturkin alle.

Ylleen hän oli halunnut pukea frakin, olihan kyse lähtöjuhlallisuuksista.

Asemalaiturilla odotti kunniakomppania soittimineen. Kun presidentti Kallio alkoi hitaasti kulkea komppanian ohitse, Porilaisten marssin sävelet täyttivät pimeän illan. Presidentti piteli karvalakkia vasemmassa kädessään. Halvaantunut käsi oli työnnetty turkin rintamukseen nappien väliin.

Vaikka presidentti Kallio oli monien sairauksien uuvuttama, hän halusi loppuun asti pitää kiinni velvollisuuksistaan. Lokakuussa hän oli ollut jonkin aikaa lähes puhekyvytön ja kyennyt liikkumaan vain vaivalloisesti.

Presidentin oikealla puolella käveli marsalkka Mannerheim. Saappaat olivat mustat, talvimantteli harmaa, karvalakki valkoinen. Toisessa kädessään hän piteli marsalkansauvaa. Heti presidentti Kallion takana kulki hänen adjutanttinsa, eversti Aladár Paasonen.

Täysin odottamatta presidentti Kallio horjahti.

Eversti Paasonen toimi nopeasti: ”Kun hän kaatui, onnistuin vastaanottamaan hänet syliini ja käteni tunsivat hänen sydämensa viimeisen korahtelun. Kannettuamme presidentin hänen vaunuunsa lääkäri saattoi todeta, että matka oli päättynyt.”

Pääosin istuvan hallituksen jäsenet kantoivat presidentti Kallion arkun ulos Helsingin suurkirkosta kadulle, missä arkku nostettiin kahden hevosen vetämälle tykin­lavetille.

Pääosin istuvan hallituksen jäsenet kantoivat presidentti Kallion arkun ulos Helsingin suurkirkosta kadulle, missä arkku nostettiin kahden hevosen vetämälle tykin­lavetille. © Hede Foto/Skoy

Presidentin perhe saattoi arkun Pohjanmaan junaan. Taustalla marsalkka Mannerheim ja uusi presidentti Risto Ryti.

Presidentin perhe saattoi arkun Pohjanmaan junaan. Taustalla marsalkka Mannerheim ja uusi presidentti Risto Ryti. © Hede foto/Otavamedia

Presidentti Kyösti Kallio laskettiin haudan lepoon Nivalan kirkkomaalla. Arkun laskivat presidentin pojat Veikko ja Kalervo, kaksi vävyä, presidentin veli ja adjutantti, eversti Aladár Paasonen.

Presidentti Kyösti Kallio laskettiin haudan lepoon Nivalan kirkkomaalla. Arkun laskivat presidentin pojat Veikko ja Kalervo, kaksi vävyä, presidentin veli ja adjutantti, eversti Aladár Paasonen. © OM-arkisto

Haudan lepoon Nivalassa

Presidentti Kyösti Kallion ruumiinsiunaus pidettiin Suurkirkossa kolme päivää myöhemmin. Helsinki oli suruliputettu. Kirkonkellot alkoivat soida kaikkialla Suomessa kello 12. Valtakunnan lippuun kiedottu honka-arkku kuljetettiin tykkilavetilla rautatieasemalle. Kotimatka Nivalaan saattoi viimein alkaa.

Haudan lepoon presidentti Kyösti Kallio saatettiin Nivalassa joulukuun 30. päivänä. Lämpömittari oli yön aikana laskenut lähelle 40 miinusastetta. Kirkkopuiston puut olivat huurteiset. Pakkanen oli runnellut hautahavut ja seppelten kukat. Yhtä kylmää oli ollut myös talvisodan päivinä.

Lähdeteokset: Kari Hokkanen: Kyösti Kallio 2; Aladár Paasonen: Marsalkan tiedustelupäällikkönä; Kerttu Saalasti: Anna hänelle nöyrä mieli.

Lue myös: Äreä Paasikivi lähetettiin mielisairaalaan tutkittavaksi – mikä oli diagnoosi?

X