Talvisodan hauta toi yhteisen rauhan – Näin punikkitaustainen Timo päätyi viimeiseen lepoon marsalkka Mannerheimin viereen
Siinä he lepäävät Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, Suomen marsalkka ja punikin poika. Kaksi hautaa, lähekkäin kuin symbolina talvisodan hengelle. Se yhdisti jälleen kansakunnaksi maan, jonka sisällissota repi punaisiin ja valkoisiin.
Hietaniemessä hautojen sijoittelu on looginen: vainajat haudattiin sitä mukaa kun heitä tuli. Talvisodan sankarit lepäävät lähimpänä marsalkka Mannerheimin hautaa. Timon hauta on kuvan etualalla.
Timo August sulki vaatimattoman kotinsa oven Sörnäisten Vílhonvuorenkadulla lokakuussa 1939. Mies oli 27-vuotias, solakka ja komea. Hän oli kymmenkunta vuotta aiemmin muuttanut sisarustensa perässä Hämeestä Helsinkiin. Oli yhteinen osoite kahden veljen kanssa, oli työtä, romantiikkaakin: eräs Venäjän vallankumouksen emigrantti, Xenia-nimeltään.
Timo lähti kotoaan viimeisen kerran, mutta sitä hän ei onnekseen itse tiennyt. Pari päivää aiemmin hän oli seisonut Kallion kansakoululla kädessään määräys ylimääräisiin kertausharjoituksiin.
Stadin kundien maineikas Ässä-rykmentti
Pitkänsillan pohjoispuolen kouluilla hälisi malttamaton joukko aitoja Stadin kundeja: Kaltsin, Hagiksen, Valkan ja Sörkan kaduilla sisällissodan jälkeen varttuneita sällejä. Oli joukossa jokunen sen ajan valkokaulustyöläinenkin.
Heistä muodostettiin talvisodan maineikas JR11 eli Ässä-rykmentti, joka sodan viime hetkillä tulisi jarruttamaan Viipurinlahdella päälle rynnivää puna-armeijaa. Rykmentti sai Ässä-nimensä S-tunnuksestaan, ja taisteluissa se osoittautui nimensä veroiseksi.
Punikkitaustainen Timo kävi sotaväen Suomen Valkoisessa kaartissa 1933–34 ja erikoistui taistelulähetiksi. Hän kaatui kaksi päivää ennen talvisodan päättymistä. Vahteran sukualbumi
Tunnelma liikekannallepanon aikana oli kiihkeä. Keski-Eurooppa oli sodassa. Omaa sotaansa valmisteleva Neuvostoliitto oli ladellut Suomelle ehdot, jotka järkyttivät koko maata. Baltian valtiot olivat jo taipuneet ja jääneet Ribbentrop-sopimuksen salaisen artiklan mukaan Stalinin jyrän alle.
Suomi toivoi, sinnitteli ja neuvotteli, kunnes täysi sota alkoi 30. marraskuuta 1939.
Isänmaa kutsui.
Punikiksi leimattu nuori mies
Isänmaa halusi varusmiesten lisäksi reservin 22–45-vuotiaat miehet. Myös Timon, jonka isä Oskari oli ammuttu maaliskuussa 1918 Pälkäneellä, ja jonka kolme veljeä viruivat vankileireillä sisällisodan jälkipuinneissa. Sen sodan, jonka valkoista armeijaa johti Mannerheim.
Timo oli itsekin aktiivinen sosiaalidemokraatti, punikiksi leimattu.
Talvisota kesti 105 kunnian päivää, Timon sota 103.
Kuinka elämässä kävi näin?
Äiti ja lapset perhekuvassa 1930-luvulla. Istumassa Arla, Manta-äiti ja Helvi, takana pojat ikäjärjestyksessä Martti, Jaakko, Bruno, Yrjö, Toivo ja Timo. Vahteran sukualbumi
Punaorvoksi 6-vuotiaana
Timo Vahtera oli vaarini Martin pikkuveli. Timo syntyi 4. huhtikuuta 1912 köyhään perheeseen, jossa oli ennestään kuusi elossa olevaa sisarusta. Parin vuoden päästä syntyivät vielä kaksossiskot, joista toinen kuoli ihan pienenä.
1918 kapinassa kuusivuotiaasta Timosta tuli punaorpo ja suurperheen äidistä Amandasta punaleski. Manta kävi loppukesästä hakemassa maaliskuussa teloitetun miehensä jäännökset käsikärryillä kotipitäjän multiin. Mukana oli Timon 12-vuotias velipoika Yrjö. Äiti ja poika tunnistivat isän villatakin napeista.
Tuon sukupolven kohtaloksi tuli ankara elämä. Siihen mahtui sisällissodan lisäksi pula-aika, talvi- ja jatkosota, Lapin sota ja jälleenrakennus.
Kekkos-Suomessa sodista vaiettiin. Nuorta polvea sukutarinat eivät kiinnosta. Niiden aika tulee vasta, kun ketään ei ole enää kertomassa. Siksi myös Timon lyhyt elämänpolku on viranomaisten proopuskojen ja sukulaisten muistelusten varassa.
Kolme poikamiesveljestä asui sodan alla yhdessä Vilhonvuorenkadun kivitalossa, joka valmistui 1927. Rosemarie Särkkä
Pitkäsilta jakoi Helsingin vauraisiin eteläisiin kaupunginosiin ja työläisten Kallioon. Rosemarie Särkkä
Etulinjassa Mannerheim vierellään
On kevättalvi 2020, perin toisenlainen kuin talvi 80 vuotta sitten. Seison sukumme ainoan sankarivainajan haudalla. Talvisodasta muistetaan neljääkymmentä astetta hiponeet pakkaset ja nokisissa lumipuvuissa hiihtävät sotilaat. Nyt maa on musta ja murheet toisenlaiset.
Timon hauta löytyi pari vuotta sitten pitkän jäljittämisen tuloksena, kivi kerrallaan tutkien. Hietaniemen sankarivainajat – yli 3 000 miestä ja naista – on saatettu hautaan siinä järjestyksessä, kun he ovat kotikaupunkiin palanneet.
Ihokarvat nousivat pystyyn, kun punikin pojan hautakivi lopulta löytyi: paraatipaikalta Mannerheim läheltä, etulinjassa.
Marsalkka Gustaf Mannerheim kuoli 1951. Hänelle oli varattu paikka sankariaukiolta. Hietaniemen kappeliesimies Kalervo Mattila tietää, että alun perin Marski piti saattaa sukuhautaan sisarensa Sophien rinnalle, mutta historia ohjasi toisin.
”Hän tulikin soturiensa keskelle. Talvisodan sankareita ruvettiin hautaamaan heti. Jatkosodan pahimpina aikoina Hietaniemeen tuli 106 vainajaa kuukaudessa”, Mattila kertoo.
Harjun ruumishuoneen muistolaatan latinankielinen teksti tarkoittaa ”Säädetty on ihmiselle kuolema”. Rosemarie Särkkä
Yhteinen isänmaa
Työläisrykmentin motivaatiota tapella puna-armeijan ”aateveljiä” vastaan epäiltiin aluksi, mutta pelko hälveni pian. Yhteisen isänmaan asialla oltiin taustasta riippumatta.
Ässä-rykmentissä ei myöskään tunnettu herravihaa, vaan päällystön ja sotilaiden välit olivat mutkattomat. Kurvin kundit olivat vankistuneet satama- ja tehdasduunareina, juosten ja keihästä heittäen. He olivat rämäpäisiä karpaaseja.
”Parikymppiset ovat parhaita taistelijoita. He saattavat niskuroida, mutta eivät pelkää mitään”, Ässä-rykmenttiä tutkinut tohtori Olli Harinen sanoo.
Ehkä tunnetuin Ässä oli kivityömies, kersantti Aarne Saarinen, sittemmin Suomen Kommunistisen puolueen puheenjohtaja.
Timo taisteli Ässä-rykmentin 2. komppaniassa. Hän oli taistelulähetti, jonka vaarallisena tehtävänä oli toimittaa sanomia komentopisteestä toiseen. Sotapapereissa hänen ammatikseen on merkitty konepuuseppä ja asiamies.
Minkä asian, se ei käy ilmi, mutta arvatenkin työväenasian. Timon osoitteena esiintyy myös Sirkuskatu 3 eli Suomen Sosialidemokraatin lehtitalo Hakaniemessä.
Sotaväen hän oli kuitenkin käynyt Suomen Valkoisessa Kaartissa, mikä kuulostaa paradoksaaliselta ja varmaan sitä olikin. Tuo kaarti oli nyt Santahaminassa sijaitsevan Kaartin Jääkärirykmentin edeltäjä.
Suomen lehdet on talletettu Kansalliskirjastoon. Timon muistokirjoitus löytyi Suomen Sosialidemokraatista. Rosemarie Särkkä
Luotisuihku vei
Sitkeän myytin mukaan Ässä-rykmentti nousi junaan Harjun ruumishuoneelta määränpäänään Kannaksen Kuolemajärvi. Se ei ihan pidä paikkaansa. Lähtöpaikka oli Harjun paarihuoneen raide ja pääteasema Johanneksen kirkonkylä. Siitä porukka jatkoi Kuolemajärvelle.
Lähes 3 000 Ässää lähti talvisotaan. 854 palasi.
Timon elämä päättyi Säkkijärven Nisalahdessa kaksi päivää ennen rauhan tuloa. Suomen Sosialidemokraatissa oli pitkä ja korukielinen muistokirjoitus sankarivainajan koko elämäntaipaleesta. Eino A. Vuokon kirjoituksen mukaan Timo oli rauhan mies, joka ”ankaran, mutta lyhyen sisäisen painin käytyään halusi puolustaa vapautta itsenäiseen ajatteluun, arvoista suurimpaan”.
Viime hetkinään Timo toimitti komppanian päällikön käskyä pitää asemat. Hän väisteli tulitusta ja syöksyi yhden kiven takaa toiselle auttamaan haavoittunutta, kun konetuliaseen luotisuihku osui pahasti.
Hän eli kenttäsairaalaan saakka. Surusanomassa kuolinajaksi oli merkitty 11. maaliskuuta kello 19.05. Latinaksi kirjoitettu kuolinsyy oli ”läpäisevä ampumahaava”.
Timon arkku tuli itärajalta todennäköisesti Helsingin tavara-asemalle. Joukkojen lähtöpaikasta Harjusta uhrit kuljetettiin junalla Malmin hautausmaalle. On sattumaa, että Timon paikka Hietaniemessä on niin merkittävällä paikalla. Hän kaatui 11. 3.1940, rauha tuli 13.3. ja hautajaiset pidettiin 20. huhtikuuta.
Hietaniemen kärki oli karu, puuton aukio, kun Timo laskettiin viimeiseen lepoonsa. Kotirintaman naiset olivat kaivaneet haudan käsipelillä, kuten muillekin vainajille.
Suomi oli maailmansodan ainoa maa, joka toi kaatuneensa kentältä kotiin. Rintamalla nuoria taistelijoita arkuttivat lotat, jotka myös huolsivat ja hoivasivat eläviä.
Veli jäi vangiksi
Timon hautajaisista säilyneessä valokuvassa keskellä seisoo murtunut Manta-äiti ympärillään pieni surullinen saattojoukko. Yksi perheen sotilaista, alikersanttina palvellut Yrjö, oli joutunut venäläisten vangiksi Taipaleessa. Yrjö on se sama poika, joka nouti isänsä ruumiin vuonna 1918.
Kohtalon sattumanvaraisuutta on sekin, että Yrjö pääsi vapaaksi veljensä Timon hautajaispäivänä. Tiesivätkö saattajat kuvanottohetkellä tämän hyvän uutisen? Mahdoton sanoa.
Vaikka Yrjö selviytyi talvisodasta, hän joutui vielä jatkosotaan ja Lapin sotaan ja sai muistoksi niskaan uponneen sirpaleen. Se vaivasi häntä koko loppuelämän.
Ässä-rykmentin veteraanit pystyttivät kaatuneiden toveriensa kunniaksi muistomerkin Kallioon. Paljastustilaisuus oli vuosi liikekannallepanon jälkeen 13.10. 1940. Marsalkka Mannerheim osallistui juhlaan. Rosemarie Särkkä
Ässä-rykmentin eloonjääneet pystyttivät kaatuneiden kunniaksi muistomerkin Kallioon Alli Tryggin puistoon. Puiston jyrkkä reunakatu nimettiin Ässänrinteeksi. Marsalkka Mannerheim kävi muistomerkin paljastustilaisuudessa ensi kertaa virallisesti Pitkänsillan pohjoispuolella.
Mannerheim ylisti talvisodan jälkeisessä päiväkäskyssään joukkojaan ja kotirintamaa:
”Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.”
Marsalkka Mannerheim kesällä 1944. Kuva: SA-kuva.
Lähteet: Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto, Helsingin kaupunginarkisto, sotasampo.fi, Harinen–Lindgren–Nordberg: Talvisodan Ässä-rykmentti, WS Bookwell 2010.
Lue myös: Työnäytteenä marsalkka Mannerheimin murha – Tämän desantin Suomi palkkasi heti agentiksi