Rauhan miehet metsäkaartissa – Haminan Kannusjärven pakokivi on sovinnon symboli
Kun sisällissota oli jo kääntymässä valkoisen puolen voitoksi, punaiset alkoivat värvätä Haminan seudulla lisäjoukkoja. Parikymmentä miestä kieltäytyi sotimasta ja pakeni metsään.
Punaiset tarvitsivat täydennystä harvenneisiin riveihinsä ja Punaisen Kaartin Keskisen rintaman esikunta julisti yleisen ja pakollisen sotaväenoton ja mobilisoitumisen toimeenpantavaksi 17.-19. huhtikuuta 1918.
Partiot kiersivät punaisissa käsivarsinauhoissaan hihoissaan pitkin kyliä ja ottivat riveihinsä löytämänsä 18-50-vuotiaat miehet.
Parikymmentä Vehkalahden Kannusjärven-kylän miestä ei kuitenkaan halunnut punaisten joukoissa rintamalle.
”He eivät myöskään osallistuneet sotaan valkoisten puolella”, kertoo lähes kolme vuosikymmentä puolustusvoimissa työskennellyt, iittiläinen insinöörikomentajakapteeni Ilmo Suurnäkki.
”Koska he eivät tahtoneet sotia, heidän ainoa vaihtoehto oli paeta.”
Navetan ylisiltä kuusikkoon
Kannusjärveläisten johtajana toimi paikallinen seppä, maanviljelijä ja saarnamies Erik Tykkä.
Hän oli Kannusjärvellä syntyneen Ilmo Suurnäkin isoisän isä. Samassa ryhmässä oli myös Tykän poika ja Suurnäkin isoisä Ilmari Tykkä ja hänen veljensä.
”Kannusjärvellä on aina pidetty yhtä. Sotaa paenneet miehet eivät halunneet nostaa aseitaan oman tuttuja miehiä vastaan”, Suurnäkki kertoo.
Punaisten Haminan seudulta värväämiä ja löytämiä miehiä kuljetettiin junalla Kouvolaan rintamalle ja osa heistä päätyi niihin punaisten ryhmiin, jotka etsivät seudulta valkoisten joukkoja. Punaisten käskyjä vastaan niskuroineet miehet taas päätyivät ”silmälläpidon alaisiksi” työpalveluun.
Sotaa paennut parinkymmenen miehen joukko piiloutui ensin paikallisen maatilan navetan ylisille. Parin päivän piileskelyn jälkeen miehet suuntasivat kuitenkin metsään.
”Talon emäntä pelkäsi, että piilo paljastuisi punaisille eivätkä miehet halunneet vaarantaa talon väkeä”, Suurnäkki kertoo.
Kannusjärven kyläläisiä ja kylältä lähtöisin olevia kokoontui ”Pakokivelle” tismalleen sata vuotta sisällissodan tapahtumien jälkeen. © Ilmo Suurnäkki
Piilopaikalla tulet sytytettiin vain öisin
Kevät tuli vuonna 1918 varhain. Punaisten etsintäpartioita pakoileva miesjoukko saattoi kulkea huoletta, koska lumettomaan maahan ei jäänyt jälkiä.
Sopiva, tiheän kuusikon suojaama piilopaikka löytyi kuitenkin vain vajaan puolen kilometrin päästä siitä navetasta, missä miehet olivat aiemmin lymyilleet.
Kallionkupeeseen rakennettiin havumaja ja tulta pidettiin varmuuden vuoksi vain öisin, ettei savu olisi paljastanut metsäkaartilaisten olinpaikkaa.
Kannusjärveläisillä metsäkaartilaisilla oli mukanaan aseita, mutta he olivat valmistautuneet vain puolustamaan itseään eivätkä käymään vihollisen kimppuun.
Suurnäkki korostaa, että metsäkaartilaiset ovat eri asia kuin käpykaartilaiset, jotka pakenivat toisen talvi- ja jatkosotien aikana rintamilta.
”Sisällissodassa kannusjärven metsäkaartilaiset osoittivat rohkeutensa kieltäytymällä sotimasta.”
Kotikylän naiset ja nuoret toivat vaaraa uhmaten miehille ruokaa metsään.
”Jos joku punakaartin määräystä rikkonut olisi jäänyt kiinni, hänet olisi vangittu tai mahdollisesti ammuttu saman tien.”
Kiväärinpistin kaiversi muiston kallioon
Kannusjärveläinen miesryhmä vietti metsässä parisen viikkoa.
Aikansa kuluksi Erik Tykkä kihnutti kiväärinpistimellä kallioon sanan ”Pakolaiset.”
”Kaiverrus on yhä ajankohtainen. Myös tänä päivänä ihmiset joutuvat eri puolilla maailmaa pakenemaan sotaa”, Ilmo Suurnäkki toteaa.
Kannusjärveläiset vetäytyivät metsään 20. päivänä huhtikuuta 1918 ja pääsivät palaamaan koteihinsa 4. toukokuuta, jolloin valkoiset olivat jo valloittaneet Haminan kaupungin ja lähettäneet partioita lähiseuduille.
Haminan lähistöltä löydettiin neljä ”oletettua punaista”, joista kolme teloitettiin ja yksi pääsi pakoon.
Metsäkaartilaiset eivät ampuneet metsässä oloaikanaan yhtään laukausta eivätkä osallistuneet millään tavalla sotatoimiin.
”Heihin ei myöskään kohdistettu kostotoimia. Metsästä tultuaan miehet jatkoivat arkista elämäänsä ja aloittivat pelloillaan toukotyöt.”
Kannusjärveläiset viettivät kallion kupeessa yönsä samanlaisissa olosuhteissa kuin metsäkaartilaiset vuonna 1918. © Ilmo Suurnäkki
Sisällissodan jälkeen muistokivi
Pari vuotta sisällissodan päättymisestä Erik Tykkä kokosi Kannusjärveltä talkooporukan ja metsäkaartilaisten piilopaikkaan kallion kupeeseen pystytettiin suuri kivi.
Se tunnetaan ”Pakokivenä.”
Perjantaina 20. huhtikuuta 2018 kannusjärven kyläläisiä ja kylältä lähtöisin olevia, mutta nykyään muualla asuvia kokoontui ”Pakokivelle” ja he viettivät kallion kupeessa yönsä samanlaisissa olosuhteissa kuin metsäkaartilaiset sata vuotta aiemmin.
Se oli kunnianosoitus metsäkaartilaisille ja samalla kannanotto rauhan puolesta.
Ilmo Suurnäkin mukaan syyllisiä sisällissotaan ja sodan aikana tapahtuneisiin tekoihin on enää turha hakea.
”Me elämme nyt sovinnon aikaa eikä meidän pidä antaa menneisyyden raskaiden muistojen rikkoa tätä sovintoa.”