Rautatientorin tulipalo 1950 sai palomiehetkin pökertymään
Helsinkiläiset huomasivat, että rautatieaseman ullakolta nousi koko ajan paksuneva savupilvi. Tulipalo oli irti Helsingin rautatieasemalla vuonna 1950.
Valokuvan ottohetkellä ryhmä palomiehiä työskenteli vaarallisissa olosuhteissa savua syöksevän asemarakennuksen katolla vuonna 1950.
Palokello numero 533 soi – oliko kyseessä tulipalo? Helsingin pääpaloasemalla päivysti palokersantti Karl Stenman kellon ollessa 16.42.
Stenman säpsähti. Palokello oli Kaivokatu 12:ssa lähes vastapäätä Helsingin rautatieasemaa. Hänen puhelimensa alkoi soida tiuhaan. Rautatieasemalta nousi sankka, mustanharmaa savupilvi, joka liikkui kohti Töölön kaupunginosaa.
Aivan pian alkaisi ihmisiä kiiruhtaa paitsi juniin myös rautatientorille, mistä lähtivät liikennelaitoksen siniset bussit Helsingin itäisiin kaupunginosiin. Monien helsinkiläisten työpäivä läheni paraikaa päätöstään.
Elettiin keskiviikkoa kesäkuun 14. päivää vuonna 1950.
Missä tulipalo on?
Kello 16.43 alkoi kuulua hälytyskellon voimakasta kilinää. Sen kuulivat varsinkin Korkeavuorenkadun jyrkkää mäkeä nousevat ihmiset. Se tuli viereisen pääpaloaseman pihalta.
Muutama minuutti myöhemmin kääntyi pihalta kadulle päivystävän palomestarin Armas Winqvistin auto. Heti perässä tulivat ensimmäinen kuusimiehinen hyökkäysauto sekä ruisku- ja pioneeriyksikköjen autot. Lähes saman tien lähtivät miehistöineen liikkeelle myös raskaan ruiskuyksikön sammutusautot.
Matka rautatieasemalle oli lyhyt: ensin alas Korkeavuorenkatua ja poikki Etelä- ja Pohjois-Esplanadin, sitten Mikonkatua ja poikki Aleksanterinkadun, lopuksi jyrkkä kaarre Kaivokadulle ja rautatientorille.
Etelä-Esplanadin kulmauksen puurakennuksessa sijaitsevan Karjalan kerhon ikkunoista kurkotti kymmenkunta herraseurueen jäsentä kadulle. Paloauto toisensa jälkeen ajoi sireenit soiden ikkunoiden ohitse.
Missä tulipalo on?
Kallion paloasemalta lähtivät vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin liikkeelle ruisku-, pioneeri- ja tikasyksiköt, joiden autot ajoivat Pitkänsillan yli kohti rautatieasemaa. Sammutusyksiköitä oli valmiina myös Käpylän, Kulosaaren, Malmin ja Pitäjänmäen paloasemilla. Valmiina oli myös useita vapaapalokuntia.
Sammutushyökkäys
Palomestari Armas Winqvist näki, että savua tuprusi rautatieaseman Kaivokadun puoleiselta ullakolta 2. luokan asemaravintolan yläpuolelta. Ravintolaportaan ja pääsisäänkäynnin välinen ullakko oli tulen vallassa. Tulipalo oli syttynyt ravintolan viereisessä hississä.
Pääpaloaseman H-yksikkö teki nopean sammutushyökkäyksen. Vaikka vastaan iski kova kuumuus, palomiehet nousivat ullakolle kellotornin juuresta ja pääsisäänkäynnin oikealta puolelta – molemmista portaita myöten. Osa kiipesi konetikkaita pitkin aseman katolle asemalaiturin puolelta, minne konetikasauto kyettiin juuri ja juuri ajamaan. Kupukattoa rikotiin kirveillä ja rautakangilla, jotta päästiin ullakolle paloa katkaisemaan.
Tuli levisi nopeasti myös asemahallin katokseen. H-yksikön miehet vetivät päävesijohdot asemahalliin. Vettä saatiin rautatientorin vesipostista, jonka pumpusta lähtevä pääjohto haaroitettiin tornin portaiden kautta ullakolle meneviin työjohtoihin. Postitalon luona olevan palopostin pääjohto haaroitettiin kolmeksi kahden tuuman suihkuksi asemahallin katolle, joka kuitenkin sortui.
Asemalaiturin lautarakenteinen laiturikatos oli kiinni ullakko-osassa vailla minkäänlaista palomuuria. Niinpä se syttyi sisäpuolelta, paloi nopeasti puhki ja sortui. Katoksen palavat puuosat uhkasivat levittää paloa rakennuksen sisälle ikkunoiden kautta.
Pääpaloaseman raskaan ruiskuyksikön miehet repivät yhdessä Malmin ja Kulosaaren yksikköjen kanssa auki läntisen pääsisäänkäynnin katon. Siten he pääsivät sammuttamaan ja pysäyttämään sen alla etenevän tulen.
Vain vuotta aikaisemmin oli palotarkastaja kiinnittänyt huomiota juuri rautatieaseman ullakkotilojen paloturvallisuuteen. Ne määrättiin jaettavaksi palomuurien eristämiin osastoihin.
Niin ei kuitenkaan tehty. Yli 4 200 neliömetrin ullakko oli edelleen yhtenä jakamattomana tilana. Tuli suorastaan humahti eteenpäin pitkin ullakkoa, joka oli kokonaan puuta eristeenään tulenarkaa pehkua.
Asemarakennuksen laiturialueen tuhoutuneet osat odottivat päivää myöhemmin korjaamistaan. Kuva: Toivo Niskanen/Helsingin kaupunginmuseo
Savumyrkytyksiä
Palomiehet olivat kokeneita ammattilaisia. Osa heistä oli ollut sammuttamassa tulipaloja, joita Helsingin suurpommitukset olivat helmikuussa 1944 aiheuttaneet.
Silloin paloi Aleksis Kiven kadulla kokonainen puutalorivistö. Eräässä talossa sammutusmies Veikko Mallenius putosi palaneen keittiön lattian läpi jo puoliksi veden täyttämään kellariin. Veden varaan joutuneet ja ulos pyrkivät rotat hyökkäsivät Malleniuksen kimppuun.
Alas putoiltiin nytkin. Niin kävi palokorpraali Pekka Tuomiselle, joka savumyrkytyksestä pökertyneenä putosi asemarakennuksen katolta ullakolle.
Uteliasta väkeä alkoi ahtautua yhä lähemmäs asemarakennusta. Ihmiset katselivat hiljaina, kun palomiehet vetelivät letkuja suurilta letkurullilta. Raitiovaunuja kertyi jonoksi Kaivokadulle sekä länsi- että itäsuuntaan. Ne kalkattivat kellojaan, mutta ihmiset eivät noin vain väistyneet kiskoilta syrjään. Poliisien arvion mukaan väkeä olisi ollut kymmenisentuhatta, ehkä enemmänkin.
Junien lähtöpaikat siirrettiin noin sata metriä pohjoisemmaksi. Matkustajat ohjattiin junaan ja junista pois aseman itäsiiven kautta.
Tulipalo alkoi olla voitettu noin kello 19. Puolustusvoimilta saatiin puolensataa varusmiestä auttamaan jälkisammutuksessa. Kaikkiaan oli sammutustöihin osallistunut parikymmentä sammutusyksikköä ja runsaat sata palokuntalaista.
Savumyrkytyksen sai puolisen tusinaa palomiestä. Heitä Marian sairaalaan vieneiden sairasautojen hälytysäänet olivat nostaneet pintaan tuoreet muistot. Eihän Helsingin helmikuisista suurpommituksista ja hälytyssireenien jatkuvasta ulvonnasta ollut kulunut kuin kuusi vuotta.
Tuota pikaa alkoi kiertää huhu, että ensimmäisenä paikalla olisi ollut Helsingistä 250 kilometriä idempänä sijaitsevan Joutsenon palokunta. Ymmärrettävää kyllä. Joutsenon palomiehet olivat näet hakemassa Helsingistä uutta paloautoa, jonka he olivat pysäköineet puolisen tuntia ennen palon alkua rautatieaseman eteen. Piti näet käydä asemaravintolassa kahvilla ennen kotiinpaluuta.
Lähteet: H. Forsberg: Helsingin rautatieaseman palo (Palontorjunta-lehti n:o6/1950); Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat 15.6.1950.