Rovaniemen totaalinen hävitys, 800 kaatunutta – Lapin sota oli sodan hirveä loppunäytös

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lapin sota
© SA-KUVA, KUVAN VÄRITYS TANELI KULO
Lapin teillä marssi kohti Rovaniemeä suuria suomalaisia joukko-osastoja. Elettiin lokakuuta 1944. Sotimisen olisi pitänyt olla jo ohi, mutta edessä oli vielä armoton loppunäytös.

Suomi on solminut Neuvostoliiton kanssa jatkosodan välirauhan 19. syyskuuta 1944.

Rauhansopimuksen mukaan suomalaisten on riisuttava maassa olevat saksalaisjoukot aseista. Ja niitä on pohjoisessa Suomessa edelleen yli 210 000 miestä.

Jos suomalaiset eivät tee sitä itse, puna-armeija voi kyllä tulla auttamaan.

Saksalaiset ovat olleet aseveljiä koko jatkosodan ajan, joten heitä vastaan taisteleminen on suomalaisille epämieluisaa mutta uudessa tilanteessa väistämätöntä.

Tämän tietää myös tasavallan presidentti ja samalla Suomen armeijan ylipäällikkö Gustaf Mannerheim.

Asukkaat pakenevat

Lokakuun puolivälissä Rovaniemeä kohti etenee JR 11:een kuuluva kapteeni Wolf Halstin taisteluosasto. Se on osallistunut Torniossa kovaan ja samalla surulliseen taisteluun entisiä aseveljiä vastaan.

Nyt Halstin tavoitteena on yrittää ainakin osittain estää Rovaniemen tuhoaminen. Sama tavoite on myös Ranuan suunnasta lähestyvällä Ryhmä Laguksella.

Lapissa operoivan saksalaisen 20. Vuoristoarmeijan komentaja, kenraalieversti Lothar Rendulic on lokakuun 9. päivänä ilmoittanut, että kostoksi suomalaisten sotatoimista saksalaiset polttavat Rovaniemellä kaikki valtion omistamat rakennukset.

Hieman yli 10 000 asukkaan Rovaniemi on lähes tyhjä siviileistä. Ihmisiä on evakuoitu Ruotsiin ja junalla pääosin Pohjanmaalle. Rovaniemen kautta sinne on kulkenut myös pohjoisemmasta Lapista vaeltaneita tuhansia Perä-Pohjolan asukkaita.

Ensimmäisten räjähdysten sarja vavisuttaa kauppalaa 10. lokakuuta. Taivaalle kohoavat samalla myös ensimmäiset tulipalojen loimut ja savut. Kello on hieman yli kuusi illalla.

Keskiyötä kohti lieskat voimistuvat. Kumeat räjähdykset kertovat, että Rovaniemen rautatiesiltoja on alettu tuhota. Ehjäksi jäävät lopulta Ounasjoen ja Kemijoen silloista vain kannatinarkut.

Tuhopartiot iskevät

Saksalaisten päävoimat ovat jo lähteneet Rovaniemeltä edeten Kittilän ja Ivalon tiellä kohti pohjoista. Tavoitteena on Norja.

Rovaniemelle on jätetty tuhopartioita, jotka sytyttävät kauppalan tuleen talo talolta. Ilmeisesti ensimmäiseksi roihahtaa liekkeihin Kemiyhtiön toimitalo.

Asemalla seisoo ammusjuna lastinaan pääosin tykistön ja kranaatinheittimien ammuksia, miinoja ja valopanoksia. Sitä ei saada siirretyksi pois.

Tulipalojen roihu lähenee asemaa. Ei ole veturia, joka vetäisi vaunut kauemmas asemalta. Saksalaiseversti Kurt Schreiber määrää panssarivaunut työntämään junan pois asemalta, mutta jostakin syystä se vyöryy hiljalleen takaisin.

Palavan ammusjunan tuntikausia kestävä räjähdysten sarja pirstoo palasiksi ratapihan ja asema-alueen. Irrallisia vaunujen pyöriä lentelee ilmassa. Ilmanpaine pyyhkii onneksi tieltään saksalaisten Suutarinkorven sillalle keräämät räjähteet.

Asemataloa ei enää ole, pystyssä on sentään kuin ihmeen kautta aseman ravintolasiipi.

Palava pätsi

Lokakuun 16. päivän vastaisena yönä Halstin miehet ovat Rovaniemen liepeillä ja etenevät rautatien viertä ja osin pitkin rikottua rataa. Hajonneita ja kaatuneita vaunuja riippuu räjähdyskuoppien reunamilla, kiskot kiiltelevät kiemurtelevina käärmeinä.

Miehet kompastelevat räjäytetyissä vaihteissa ja kompuroivat sydän kurkussa kiskoihin sidottujen räjähteiden yli. Yhdessä kohdassa vaurioitunut veturi näyttää uhkaavana syöksyvän heidän päälleen.

Halstin oman myöhemmän kertoman mukaan joukot marssivat kohti suunnatonta palavaa pätsiä. Tulen loimotus kasvaa kasvamistaan niin, että karttaa ja tekstiä saattaa lukea kuin päivänvalossa.

Rovaniemen palavien talojen liekit ja varjot tanssivat joka puolella muodostaen merkillisiä harhakuvia: hiipiviä, juoksevia, hyppiviä ja kyyristeleviä hahmoja.

Verenkarvainen hämärä hallitsee, kaikkialla palaa: ”Kuumuus tuntui radalle asti, pienet pyörteet heiluttivat pensaita, tuuli kohisi kumeasti, silloin tällöin romahti jokin hirsi ja kipinät sinkoilivat. Muuten oli aivan äänetöntä”, Halsti kuvaa.

Rovaniemeä ei pystytä pelastamaan.

Mykät kirkonkellot

Saksalaisten kosto aseveljeyden pettämisestä on armoton. Heidän riehuntansa on ylittänyt kaiken vihan, sadismin ja idoottimaisuuden, mitä Halsti on aikaisemmin sodissa kokenut.

Pihakuusia on sahattu poikki ja nurin, valkoisina hohtaviin kuusen kantoihin on kirjoitettu häväistyksiä: ”Tässä oli suomalainen koti, olkoon tässä nyt helvetti. Häväiskööt bolsevikit naisenne, me hoidamme omaisuutenne.”

Joku on erikoistunut särkemään moukarilla kymmeniä ompelukoneita niin, että jäljellä ei ole nyrkin kokoista palasta suurempaa. Joku taas on leikellyt kappaleiksi lasten nukkeja, murskannut niiden päät ja seivästänyt jäännökset aitoihin.

Viimeisimpinä kauppalasta vetäytyvät saksalaisten tuhopartiot ovat huomanneet, että jotain on vielä pystyssä: Rovaniemen vanha kirkko.

Kirkon ikkunat rikotaan pitkillä kepeillä, ikkunoista heitetään sisään polttopulloja. Kirkon palo valaisee ympäristöä varhaisille aamutunneille asti. Savuavien raunioiden keskellä lojuvat orpoina ja mykkinä kirkon suuret vaskikellot.

Lapin sota

Viimeinen tuhoryhmä sytytti tuleen Rovaniemen kirkon, jonka kellot makasivat raunioiden päällä tuhon mykkinä todistajina. ©SA-KUVA

 

Tuhopartiot ovat tyhjentäneet saksalaisten omat jäljelle jääneet alkoholivarastot. Viina on pistänyt päät sekaisin. Rovaniemen pohjoispuolellla tien vierillä on tyhjiä pulloja katkeamattomana ketjuna.

Ei yhtään ehjää tiiliskiveä

Rovaniemen kauppala on tyhjä saksalaisista lokakuun puolivälissä. Sinne palannut Lapin Kansan toimittaja ja kirjailija T. W. Paavonkallio kuvaa näkymiä koskettavasti:

”Kauppalan yläpuolella lepäsi, liikkumaton, likaisenkeltainen savupilvi, joka levittäytyi Ounasvaaralta Korkaloon saakka. Sen alla vallitsi kaamea aavemainen valaistus, jossa kulkutien varsilla lojuvat rauniot toivat mieleen kuoleman kaupungin. Äänet kaikuivat sen alla epätodellisina, ja etäämmät näkymät kohtasi katse epämääräisen varjomaisina.”

Paavonkallio kulkee ympäri hävitetyn kauppalan ja tekee muistiinpanoja:

”Viirinkankaalta näkyy pelkkiä raunioita ja savupiippuja niin kauas kuin silmä kantaa. Tutut kauppalanosat ovat muuttuneet vaivoin tunnistettaviksi rauniosokkeloiksi. Valtakadun päästä avautuva keskikauppala on pelkkää savuverhon alla lepäävää rauniokenttää. Hotelli Pohjanhovin rauniot kohoavat vain muutaman metrin maan pinnasta. Keskuskoulun raunioiden betonimurskan seassa ei näy yhtäkään ehjää tiiliskiveä. Sen lähellä olevat puutalot on ilmanpaine pyyhkäissyt pieniksi puunsiruiksi.”

Hotelli Pohjanhovi räjäytettiin lähes maan tasalle. ©SA-KUVA

 

Yllättäen hävityksen keskellä tulee suomalaissotilaita vastaan käsikärryillä matkalaukkua työntävä vanhahko mies. ”Mistä te olette tänne tullut?” häneltä kysytään. Mies katsahtaa ihmetellen, kunnes vastaa harvakseltaan: ”Enhän minä mistään ole tullut. Täällä minä olen ollutkin…”

Asuntona perunakellari

Rovaniemen tuhon jälkeen suomalaiset työntävät Norjaan pyrkiviä saksalaisia yhä pohjoisemmas. Matkan varrella tihutyöt jatkuvat.

Norjaan vetäytyvien saksalaisten komentaja, kenraalieversti Lothar Rendulic (oik.) ja kenraalimajuri Max-Josef Pemsel upseereineen tutkivat Norjan karttaa. ©ARCHIVE RUNE RAUTIO

 

Kokonaisia kyliä poltetaan. Lossit, sillat ja maantierummut tuhotaan, samoin puhelin- ja lennätinlinjat.

Kenraalieversti Rendulic on antanut uuden käskyn, jonka mukaan kaikki asuttavaksi kelpaavat rakennukset latoja myöten on tuhottava Ylitornio-Sinettä-Sodankylä-linjan pohjoispuolella.

Lapin sota päättyy vasta huhtikuun lopulla 1945. Suomalaisia sotilaita on kaatunut lähes 800, kolmasosan heistä ovat surmanneet jalkaväkimiinat. Pohjois-Suomi on pahoin hävitetty, Rovaniemen rakennuskannasta on tuhoutunut 90 prosenttia.

Rovaniemelle vähitellen palaavat siviilit asuvat perunakellareissa, vanhoissa käymäläkorsuissa, hatarissa pahvimökeissä, palaneiden talojen raunioissa.

Edessä on jälleenrakennuksen vaikea aika. Mistä otetaan ja miten kuljetetaan kauppalaan 400 000 säkkiä sementtiä tai yli miljoona tiiltä, kun kaikenlainen pula puristaa koko maata kovin kämmenin?

Pakko on vain selviytyä.

Lähteet: Wolf Halsti: Lapin sodassa; Jouni Kallioniemi: Lapin sota 1944–1945; Toivo T. Kaila: Lapin sota; T.W.Paavonkallio: Lapin tuho 1944.

Lue myös:

Puolueeton” Ruotsi ja Lapin sota

 

X