Petroskoin vakoojakoulun venäläisagentit tuottivat suomalaisille pettymyksiä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Desanttien ja vakoojien hauta Ylämaan kirkon lähellä elokuussa 1941. Lähde: SA-kuva
Kun jatkosota muuttui asemasodaksi, Suomen sodanjohto halusi mahdollisimman paljon tietoa puna-armeijan suunnitelmista. Niinpä jo vuoden 1942 alussa toimi kuusi suomalaista tiedustelukoulua. Suurin niistä oli Petroskoin/ Äänislinnan suomalainen vakoojakoulu.

Koulun ylintä johtoa pitivät hallussaan suomalaiset, mutta opettajista suuri osa oli venäläisiä – joko sotavankeja tai suomalaisten puolelle siirtynyttä puna-armeijan upseeristoa. Historiatieteen dosentin Sergei Veriginin teoksen tuoreessa suomenneksessa Pettureita vai sodan uhrejayhteistyö vihollisen kanssa Karjalassa toisen maailmansodan aikana (Minerva) todetaan, että Petroskoin tiedustelukoulussa koulutettiin kaikkiaan lähes 300 agenttia.

Verigin tuo esille varsin yksityiskohtaisia tietoja vakoojakoulun opettajista. Yksi heistä oli haavoittuneena vangiksi joutunut radisti Valentin Aleksandrov, joka oli sotavankileirillä kunnostautunut neuvostovastaisten laulujen tekijänä ja esittäjänä.

Mielenkiintoisin tapaus oli Pietarhovin vänrikkikoulun käynyt Pjotr Petrovitsh Sokolov, joka vuonna 1918 ”loikkasi” Englannin tiedustelupalvelun asiamieheksi. Hieman myöhemmin Sokolov siirtyi Helsinkiin, missä hänestä tuli Englannin Suomessa toimivan tiedustelupäällikön Nikolai Bunakovin avustaja.

Myös suomalaiset käyttivät hänen taitojaan hyväkseen. Niinpä Sokolov koulutti 1920- ja 1930-luvulla Neuvostoliittoon solutettavia agentteja ja työskenteli vuonna 1940 päämajan tiedotusosastolla. Tutuksi tuli myös hänen äänensä, sillä Sokolov toimi Lahden radioaseman kuuluttajana.

Sokoloville kaavailtiin varsin mittavaa tehtävää, kun hän ryhtyi yhteistyöhön natsi-Saksan pääesikunnan tiedustelupalvelun Abwehrin kanssa. Saksalaiset piirittivät Leningradia syksystä 1941 alkaen ja uskoivat varsin pian murtavansa sen puolustuksen. Sokolovin tehtäväksi tuli heti ensi aallossa tunkeutua sotilaiden kanssa kaupunkiin ja kaapata muun muassa sisäasiainministeriö NKVD:n arkistot. Tehtävä raukesi, kun saksalaiset eivät kyenneetkään valloittamaan Leningradia.

Heti sodan jälkeen syyskuussa 1944 Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu etsintäkuulutti  Sokolovin vaarallisena valtionvihollisena ja hän pakeni Suomesta Ruotsiin. Sokolov kuoli 80-vuotiaana Tukholmassa, missä hän oli ensi kerran ollut suomalaisten kanssa tekemisissä jo vuonna 1912. Silloin Sokolov oli pelannut puolustajana Venäjän joukkueessa, jonka Suomi voitti 2-1 Tukholman olympiakisojen jalkapalloturnauksessa.

Varsin monet Petroskoin tiedustelukoulun kouluttamat agentit eivät vastanneet suomalaisten toiveita. Monet puna-armeijan selustaan lähetetyt jättivät tehtävänsä tekemättä ja antautuivat NKVD:n virkailijoille. Heidän kohtaloaan ei liene vaikea arvailla.

Hyvin ei käynyt myöskään niille, jotka jatkoivat, mutta alkoivat vuoden 1943 puolella epäillä Saksan voittoa. He saivat syytteen suomalaisvastaisen propagandan harjoittamisesta. Ja kun sota oli ohi, Suomen viranomaisten oli välirauhansopimuksen mukaan etsittävä Suomeen ”turvaan” siirtyneet venäläisagentit. Heitä odotti palautus isänmaahan ja rangaistus – enimmillään 20−25 vuotta pakkotyötä maanpetoksesta.

Sergei Veriginin mukaan myös Neuvostoliiton tiedusteluelimet yrittivät saada suomalaisia sotavankeja yhteistyöhön kanssaan. Vain harvat suostuivat.

Useimmat toimivat niin kuin vangiksi joutunut ja neuvostoliittolaiseen tiedustelukouluun otettu Emil Heikkinen, joka välittömästi lentokoneesta laskuvarjolla Suomeen hypättyään ryhtyi yhteistyöhön Suomen viranomaisten kanssa. Vuonna 1943 useita venäläisiä desantteja saatiin pidätetyksi hänen tietojensa perusteella pian sen jälkeen kun he olivat saapuneet Suomen maaperälle.

X