Siveysvyö lukittiin lanteille – Oliko rautavankila vaimojen siveyden tae vai naisvihaajien sadomasokistinen fantasia?
Alistamisen väline, eroottinen fantasia vai naisten keino suojella itseään? Siveysvyön tarkoituksesta on esitetty arvailuja jo vuosisatojen ajan, mutta oliko tätä kummallista kapinetta koskaan edes olemassa?
1500-lukua kuvaavassa kuvituksessa pelkkään siveysvyöhön sonnustautunut nainen ojentaa avainta ehkäpä puolisolleen tai rakastajalleen.
Nuori nainen nukkui vuosisataista untaan kirkon lattian alle haudatussa lyijyarkussa. Loisteliaat vaatteet kertoivat ylhäisestä säädystä. Luurangon lantiota kiersi nahasta ja raudasta valmistettu vyö, joka oli kiinnitetty vainajan vartaloon kahdella lukolla.
Työmiehet törmäsivät arkkuun restauroidessaan vuonna 1889 pienessä itävaltalaisessa Linzin maalaiskaupungissa sijaitsevaa kirkkoa. Neidon nimeä tai kuolinsyytä ei saatu koskaan selville, mutta hänen arveltiin menehtyneen joskus vuoden 1600 paikkeilla.
Hautalöydön ansiosta saatiin vihdoin konkreettinen todiste siitä, että ainakin jotkut menneisyydessä eläneet naiset olivat kantaneet siveysvyötä.
Myyttinen alapään haarniska oli kiehtonut ihmisten mielikuvitusta jo vuosisatoja aikaisemmin, ja sen ympärille oli rakenneltu toinen toistaan fantastisempia tarinoita ja legendoja.
Mikä tarinoista on tarua, mikä totta?
Ikuiset alushousut tekivät peseytymisestä mahdotonta
Usein kuullun tarinan mukaan siveysvyön ottivat ensimmäisinä käyttöön keskiajan mustasukkaiset aviomiehet, jotka lähtivät 1100-luvulla pitkiksi ajoiksi – jopa vuosikausiksi – ristiretkille. Ennen lähtöään he lukitsivat vaimonsa intiimialueen metalliseen häkkyrään ja pitivät sen avaimen itsellään.
Tämä raju ja naista nöyryyttävä keino oli äärimmäinen tapa varmistua vaimon uskollisuudesta aviomiehen ollessa poissa kotoa. Siveysvyön avain takasi aviomiehelle yksinoikeuden vaimonsa vartaloon.
Jotkut taas ovat arvelleet, että siveysvyö keksittiin alun perin itämailla, ja palatessaan kotiin kaukomailta ristiritarit toivat mukanaan näitä eksoottisia orientin ihmeitä.
Siveysvyön perusmalli oli yleensä raudasta tai nahasta valmistettu, vyötäröä ympäröivä ja haarojen välistä menevä kehikko, jossa oli aukot virtsalle ja ulosteelle. Joskus aukkoja ympäröivät terävät metalliset piikit.
Metalliosat hankasivat sietämättömästi ihoa siitäkin huolimatta, että ylellisimmissä malleissa vyön sisäosa oli pehmustettu silkillä tai sametilla. Koska siveysvyötä ei saanut riisua edes yöllä, nukkuminen oli lähes mahdotonta, peseytymisestä puhumattakaan.
Luultavasti moinen metallinen häkkyrä aiheutti naiselle jo muutaman päivän kuluessa kestämättömiä terveydellisiä ja hygieenisiä ongelmia. Jos nainen joutui käyttämään siveysvyötä jopa vuosikausia, hän menehtyi todennäköisesti ennen pitkää kipuun ja infektioihin.
Kuningatarten kuritusväline?
Epäilemättä vain kaikkein tyrannimaisin aviomies voisi pakottaa vaimonsa näin kauheaan orjuuteen. Tällainen naistenvihaaja oli legendan mukaan 1300-luvulla elänyt italialainen aatelismies, Padovan herttua Francesco II. Hänen kerrotaan olleen ensimmäinen, joka pulttasi metallihirviön rakastajattariensa lanteille.
Pitkään myös uskottiin, että Ranskan kuningas Henrik II olisi pakottanut 1500-luvulla vaimonsa, kuningatar Katarina de’ Medicin, käyttämään ”rautaisia alushousuja”.
Katarinalle oletettavasti kuulunut siveysvyö oli nähtävillä Pariisin keskiaikamuseossa Musée de Cluny’ssä aina vuoteen 1990 saakka. Vyö kuitenkin poistettiin museon kokoelmista, kun saatiin selville, että kyseessä olikin mitä ilmeisimmin 1800-luvulla tehty väärennös.
Nykyään useat keskiajan tutkijat ovat entistä vakuuttuneempia siitä, että Euroopan museoissa nähtävillä olevat siveysvyöt eivät ole peräisin keskiajalta, vaan ne ovat 1800- tai 1900-luvuilla valmistettuja jäljitelmiä.
Miksi näitä väärennöksiä valmistettiin? Ilmeisesti siksi, että 1800-luvulla keskiaika nähtiin sekä ihanteellisen romanttisessa että paheellisessa valossa, mikä vetosi sensaationälkäiseen suureen yleisöön.
Tietyssä mielessä siveysvyöstä tuli koko ”pimeän keskiajan” symboli, sillä se lujitti mielikuvaa keskiajasta harvinaisen julmana, villinä ja väkivaltaisena aikakautena, jolloin miehet kohtelivat naisia erityisen brutaalisti.
Historioitsijat ovat sittemmin romuttaneet myytin ”pimeästä keskiajasta”. Myös siveysvyön käytön yhdistäminen nimenomaan keskiaikaan on kyseenalaistettu, sillä suurin osa aitoina pidetyistä siveysvöistä on ajoitettu vasta 1500–1600-luvuille.
Suoja raiskaajilta ja ahdistelijoilta
Historiasta ei ole jäänyt tietoja siitä, mitä mieltä menneillä vuosisadoilla eläneet naiset olivat ”rautaisista alushousuista”, mutta tiettävästi jotkut naiset pukivat itse vapaaehtoisesti ylleen siveysvyön halutessaan suojautua mahdollisilta raiskaajilta ja ahdistelijoilta.
Myöhempien aikojen feministit julistivat siveysvyön patriarkaalisen vallankäytön ja naisvihan symboliksi. Se oli todiste räikeästä kaksinaismoraalista eli siitä, kuinka eri tavalla naisten ja miesten seksuaalisuuteen on suhtauduttu.
Naisten siveys oli entisaikoina kovaa valuuttaa, mistä syystä isät voivat pakottaa naimattomat tyttärensä käyttämään siveysvyötä varmistaakseen, että nämä eivät menettäneet neitsyyttään ennen hääyötä.
Keskiajalla katolinen kirkko tuomitsi kaiken avioliiton ulkopuolisen seksin syntisenä, ja avioparillekin se salli vuoteen ilot vain lastenhankintatarkoituksessa.
Ihannenaisen odotettiin olevan tottelevainen ja alistuva siveyden sipuli, mutta toisaalta naisia pidettiin seksuaalisesti kyltymättöminä viettelijättärinä.
Renessanssiajan koomisissa tarinoissa lemmenkipeiden vaimojen ylikuumentunutta kiihkoa ei edes siveysvyö kyennyt suitsimaan. Sairaalloisen mustasukkaisille vanhoille aviomiehille naurettiin, kun kuka tahansa lukkoseppä osasi avata siveysvyön, ja nuori ja keimailunhaluinen vaimo saattoi teettää sen avaimesta useita kopioita – vaikka yhden kullekin rakastajalleen.
Hirviömäisyydestään huolimatta siveysvyö onkin aina nähty myös humoristisessa valossa. Woody Allenin komediaelokuvassa Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (1972) keskiaikainen hovinarri käyttää kaikki mahdolliset keinot murtaakseen kuningattaren yllä olevan ”Venuksen portin”. Lopulta meteli hälyttää paikalle kuninkaan, joka passittaa narrin mestattavaksi.
Onko siveysvyö sittenkin pelkkä myytti?
Viime vuosina tutkijat ovat kyseenalaistaneet yhä vahvemmin siveysvyön todenperäisyyden. Joidenkin mielestä siveysvyö oli lähinnä naisvihamielisten miesten mielikuvituksen synnyttämä eroottinen ja sadomasokistinen fantasia naisten täydellisestä alistamisesta, jota kokeiltiin käytännössä vain äärimmäisen harvoin.
Tätä mieltä on muun muassa saksalainen professori Albrecht Classen, joka toteaa siveysvyön historiasta kirjoittamassaan teoksessa, että rautainen kahle oli liian absurdi ja terveydellinen vaarallinen ollakseen mitään muuta kuin romutusta vaille oleva myytti.
Tarua tai totta, siveysvyö kiehtoo edelleen ihmisten mielikuvitusta ehkä juuri sen takia, että sen historiassa niin moni asia on jäänyt mysteeriksi.
Albrecht Classen: The Medieval Chastity Belt. A Myth-Making Process (2007). Esar Levine: Chastity Belts (1931). Elizabeth Abbott: A History of Celibacy (2000). Marilyn Yalom: A History of the Wife (2002).