Suomesta tavoiteltiin tasavaltaa jo 1700-luvulla – Aatelinen upseeri Yrjö Sprengtporten oli asialla tukijoukkoineen

Jaa artikkeliLähetä vinkki
© Jussi Jääskeläinen
© Jussi Jääskeläinen
Entä jos Suomesta olisi tullut jo 1700-luvulla itsenäinen tasavalta? Yhdellä miehellä oli tuolloin moinen haave – ja hänellä oli myös tukijoita.

Kuvitelkaamme seuraavaa: Suomen Yhdistyneiden Maakuntien Liittotasavalta, lyhyesti Suomen Yhdysvallat, täyttää 233 vuotta joulukuun 5. päivänä 2021. Valtiomme on vain viisi vuotta nuorempi kuin Amerikan Yhdysvallat, joka itsenäistyi 1783 ja jolta me suomalaiset imimme tasavaltalaisaatteen ja innoituksen itsenäistymiseen Ruotsin vallasta.

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia varten niin Varsinais-Suomen, Pohjanmaan, Kainuun kuin Savo-Karjalankin osavaltioiden kuvernöörit saapuvat pääkaupunki Hämeenlinnaan. Suomen ensimmäisen presidentin ja kansallissankarin Yrjö Maunu Sprengtportenin patsaalle lasketaan hartain mielin seppele.

Yllä oleva on tietysti silkkaa fantasiaa. Kuten kaikki olemme perus- tai kansakoulussa oppineet, Suomi itsenäistyi omaksi tasavallakseen vasta 6.12.1917 ja oli sitä ennen ehtinyt olla 108 vuotta Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Alun kuvitelma ei kuitenkaan ole täysin mielivaltaisesti keksitty. Mainittu Yrjö Maunu eli Georg Magnus Sprengtporten todella eli 1700-luvulla – ja tämä aatelinen upseeri elätteli juuri kuvatun kaltaisia haaveita.

© Jussi Jääskeläinen 

© Jussi Jääskeläinen 

Savon mahtimies – Yrjö Sprengtporten

Yrjö Sprengtporten syntyi 16.8.1740 Gammelbackan kartanossa Porvoon pitäjässä. Kun hän opiskeli Tukholman kadettikoulussa, riikinruotsalaiset opiskelutoverit katsoivat häntä alaspäin ja pilkkasivat suomalaisesta murteesta.

”Jo tuolloin minussa heräsi toive, että jonakin päivänä voisimme karistaa päältämme skandinaavisen ikeen”, Sprengtporten muisteli myöhemmin nuoruuttaan.

Hänen uransa Ruotsin armeijassa koostui vaihtelevista onnistumisista ja epäonnenpotkuista. Yksi huippuhetkistä oli se, kun hänet vuonna 1775 nimitettiin everstinä Savon prikaatin komentajaksi. Sprengtportenin virkatalosta, joka sijaitsi Ristiinassa Mikkelin lähellä, tuli Savon kartanovyöhykkeen seuraelämän keskus.

Komentajana Yrjö Sprengtporten paneutui kehittämään sodankäyntitapoja, jotka soveltuisivat erityisesti Itä-Suomen puolustamiseen. Hän myös opetteli suomen kielen ja hankki siten paikallisten talonpoikien luottamuksen. Suomen ensimmäinen kadettikoulu, Haapaniemen sotakoulu Rantasalmella, perustettiin Sprengtportenin aloitteesta.

Turhautuminen kasvaa

Sprengtportenin välit Ruotsin kuningas Kustaa III:een kuitenkin kiristyivät. Ratkaiseva kolaus Sprengtportenin isolle egolle oli se, että kuningas jätti hänet kutsumatta valtiopäiville vuonna 1778. Ilmeisesti eversti oli ollut liiankin innokas kertomaan mielipiteitään siitä, miten valtakunnan tai sen itäisten osien asioita pitäisi hoitaa.

Kompromissina Sprengtporten sai virkavapauden ja matkusti Venäjän kautta Ranskaan opintomatkalle. Yhdysvaltain vapaussota oli käynnissä, ja George Washingtonin nimi oli koko Pariisin huulilla. Elettiin valistuksen aikaa, jolloin sivistyneistö etsi vaihtoehtoja kuningasvallalle ja kirkon auktoriteetille.

Kunnianhimoinen Sprengtporten halusi lähteä ranskalaisten vapaaehtoisten mukana sotimaan englantilaisia vastaan. Osin ruotsalaisten virkamiesten erehdysten takia hän kuitenkin jäi rannalle Amerikan-laivasta. Raivoissaan ja velkaantuneena hän joutui palaamaan kotimaahan.

Suuruudenhullu suunnitelma

Nuollessaan haavojaan Nastolassa Seestan kartanossa, jonka oli saanut vaimonsa myötäjäisinä, Sprengtporten alkoi kehitellä hurjaa ajatusta: entä jos Suomi kapinoisi Ruotsia vastaan samalla tavalla kuin Amerikan siirtokunnat vastustivat Englantia? Yksin Suomi ei pärjäisi, mutta jos kapinaan saisi tukea toiselta valtiolta – Venäjältä.

Sprengtporten sai lisää innoitusta haaveilleen vierailtuaan Hollannissa, joka oli ollut liittovaltiomuotoinen tasavalta jo 1600-luvulta alkaen.

Sprengtporten alkoi levittää ideoitaan omalle tuttavapiirilleen Suomessa. Häntä kuunteli erityisen tarkkaan nuori kapteeni Jan Anders Jägerhorn, suomalaisten upseerien Valhalla-salaseuran päällikkö, joka taas levitti ajatusta eteenpäin omissa verkostoissaan.

Vuonna 1786 Sprengtporten luonnosteli Suomen tasavallalle perustuslain, jossa mainitaan muun muassa aikaansa nähden moderni uskonnon- ja sananvapaus. Viralliset kielet olisivat suomi ja venäjä, ja pääkaupunkina toden totta Hämeenlinna.

Vihattu Ruotsi, pelätty Venäjä

Suomessa esiintyi Sprengtportenin aikaan todellista provinssikatkeruutta Ruotsia kohtaan. Suomalaisilla oli vaikeuksia osallistua valtiopäiville huonojen kulkuyhteyksien ja kieliongelmien takia. Ruotsin ei myöskään koettu pitäneen huolta itäosistaan, sillä Venäjän miehityskaudet eli iso- ja pikkuviha olivat tuoreessa muistissa.

”Itärajalla majaa pitäviä aatelisia, jotka pelkäsivät venäläisten poltetun maan taktiikkaa”, luonnehtii tyypillisiä Sprengtportenin kannattajia Petri Karonen, Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori.

Toinen yleinen motiivi oli hänen mukaansa katkeruus kuningasta kohtaan. Kustaa III oli suututtanut itsevaltaisilla otteillaan monet muutkin aateliset kuin Sprengtportenin.

”Ei täällä hyvää hyvyyttään ajateltu, että me noustaan tästä ja meistä tulee nyt itsenäinen tasavalta”, Karonen toppuuttelee kansallismielisimpiä tulkintoja.

Joka tapauksessa Sprengtporten alkoi suunnitella sotilaskapinaa, jonka päämäärä olisi Suomen muuttaminen Venäjän suojelemaksi autonomiseksi tasavallaksi. Olihan myös Venäjän etujen mukaista, että Ruotsin edessä olisi moinen puskuri.

Suunnitelmat kärjistyivät siihen, että Sprengtporten loikkasi Venäjälle keisarinna Katariina II Suuren palvelukseen. Hänestä tuli virallisesti maanpetturi.

Yliarvioi kannatuksensa

Kun Kustaa III aloitti vuonna 1788 omavaltaisesti sodan Venäjää vastaan, Sprengtporten taisteli Venäjän riveissä ja yritti käännyttää suomalaisia luopumaan taistelusta. Samaan aikaan joukko kuningasvastaisia upseereita, Jägerhorn heidän joukossaan, solmi niin kutsutun Anjalan liiton ja yritti neuvotella omin päin rauhaa Venäjän kanssa. Syksyllä 1788 näytti jopa hetken siltä, että sotilasvallankaappaus olisi voinut onnistua.

Toisin kävi. Keisarinnalta ei tullutkaan tukea, Anjalan liitto hajosi nopeasti, ja kaikki siihen kuuluneet joutuivat syytteeseen maanpetoksesta. Sprengtporten myös loukkaantui pahasti Porrassalmen taistelussa, jossa hänen itsensä kouluttamat Savon prikaatin sotilaat ampuivat entistä komentajaansa.

Sprengtportenin elämäkerturi Stig Ramel kuvailee, että mies oli kerta kaikkiaan ”kuplautunut” kannattajiensa keskelle. Vain tuo melko pieni joukko oikeasti halusi Suomen irtautuvan Ruotsista Venäjän valtapiiriin.

”Kansan parissa oli vahva ajatus, että Ruotsin kuningas on meidän hallitsijamme ja Venäjä on perivihollinen”, Petri Karonenkin toteaa.

Kansa pelkäsi muun muassa venäläismallista maaorjuutta. Aatelisistakin moni, mukaan lukien Anjalan liiton upseereita, saattoi inhota kuningasta, mutta vielä enemmän kokea epäluottamusta Venäjää kohtaan. Tähän oli syynsä: Katariina II oli aiemmin lupaillut autonomiaa muun muassa Krimin tataareille, mutta syönyt sanansa ja saattanut heidät täysin Venäjän valtaan.

Sprengtporten oli maanpetturina myös menettänyt uskottavuutensa useiden maanmiestensä silmissä.

”Ei mitään mahdollisuuksia”

Olisiko Sprengtportenin tasavalta voinut toteutua, jos sotilaskapina olisi onnistunut? Petri Karosen tuomio on tyly.

”Ei mitään mahdollisuuksia.”

Kylmä tosiasia on, että Suomi oli tuolloin köyhä ja kehittymätön, talonpoikainen maa. Aivan toisenlainen kuin esimerkiksi rikas kauppiasvaltio Hollanti.

”Sprengtportenin hanke olisi johtanut väistämättä siihen, että Venäjän alle oltaisiin jouduttu”, Karonen sanoo.

”Ja jos Suomi olisi liitetty 1700-luvulla Venäjään, siitä olisi tullut vain yksi reuna-alue eikä itsenäisyyttä olisi koskaan saavutettu.”

Hänen mukaansa vielä 1800-luvun puolellakin oli ”siinä hilkulla”, että Suomen onnistui saada asema autonomisena suuriruhtinaskuntana omine, Ruotsista periytyvine lakeineen. Maahamme oli kuitenkin ehtinyt valua vaikutteita ja valtaapitäviä Ruotsin puolelta sen verran paljon, että niiden turvin Suomesta kehkeytyi paljon muutakin kuin vain Venäjän reuna-alue.

Sprengtporten kuului tuolloin uuden keisarin Aleksanteri I:n lähipiiriin, jossa hän vaikutti Suomen kohtaloon. Hänet jopa nimitettiin Suomen ensimmäiseksi kenraalikuvernööriksi, kun Venäjä soti Suomen itselleen Ruotsilta 1808–1809.

Sprengtporten olisi kuitenkin sallinut Venäjän lakien ohittaa Ruotsilta perityt lait Suomessa, mutta kohtalo puuttui taas kerran peliin. Miehen oikukkaaksi tiedetty luonne ja kahnaukset uuden ylipäällikön Bogdan von Knorringin kanssa johtivat siihen, että hän erosi tehtävästään alle vuoden kuluessa. Sprengtporten kuoli yksinäisenä Pietarissa 13.10.1819.

Lienee sittenkin niin, miten Karonen kiteyttää:

”Oli onnenpotku, että itsenäistyminen tapahtui niin myöhään.”

Lähteet: Jussila, Osmo: Suomen historian suuret myytit. WSOY 2007, Niemi, Mari K. & Pernaa, Ville (toim.): Entäs jos… Vaihtoehtoinen Suomen historia. Ajatus 2005, Ramel, Stig: Yrjö Maunu Sprengtporten – maanpetturi ja patriootti. Suom. Iiro Kuuranne. Otava 2005, Syrjö, Veli-Matti: Sprengtporten, Georg Magnus. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2000.

Lue myös: Mustion linnan Hjalmar Linder oli maan rikkain mies – Rohkea kannanotto herätti valkoisen Suomen vihan ja ajoi kartanonherran maanpakoon

X