Syvärin ylitys
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa syksyllä 1941 ilmeni joukko-osastoissa runsaasti kieltäytymisiä. Yksi niistä tapahtui lähes tarkalleen 72 vuotta sitten, kun piti ylittää lähes 400 metrin levyinen Syväri-joki sen yläjuoksulla.
Näkymä Syväri-joen rannalta lokakuulta 1941. Joen leveys pelotti ylitykseen käskettyjä suomalaisia joukkoja. Kuva: SA-kuva.
Ylityksen piti alkaa ruuhilla soutamalla lokakuun 5. päivän aamuyöstä kello kolme. Vastarannan viholliset piti yllättää pimeässä, mutta kärkeen määrätyn pataljoona Puhakan miehet kieltäytyivät. Vain parikymmentä oli valmiina, muut hajaantuivat metsään pimeän turvin. Mahdollisten karkureiden varalta asetettiin tulosuuntaan vartiomiehiä.
Tehtävään määrättiin nyt kapteeni Hahtelan johtama pataljoona, jonka piti aloittaa ylitys lokakuun 6. päivänä kello yksi yöllä. Kärkikomppanian miehiä seisoi jo veneensä takana, mutta he kieltäytyivät nousemasta siihen. Kapteeni Hahtela meni itse paikalle, komensi hiljaisella äänellä ”veneeseen” ja uudisti käskynsä.
Ryhmänjohtaja ilmoitti nousevansa veneeseen, jos ryhmä tulee perässä. Se ei tullut. Tilanne oli sama muissakin komppanioissa. Pelko voitti velvollisuudentunnon. Hahtela määräsi komppaniat takamaastoon lepäämään.
Suunnitelmasta ei kuitenkaan luovuttu. Enää ei yritetty yöpimeällä vaan samana lokakuun 6. päivänä mutta iltapäivällä kello 14. Yllätykseen ei pyritty. Niinpä tykistö ja kranaatinheittimet aloittivat 20 minuutin tulivalmistelun. Kapteeni Aarne Juutilaisen (Marokon kauhun) johtaman tulitukiportaan panssarintorjuntatykit ja konekiväärit ampuivat suora-ammuntaa. Vastarannan bunkkerit hiljennettiin savukranaateilla ja hävittäjäkoneet suojasivat ylhäältä käsin.
Syvärin ylitys onnistui. Kolmas kerta oli sanonut toden.
Kapteeni Yrjö Keinosen (myöhempi Puolustusvoimien ylipäällikkö) polkupyöräkomppania ”Pinna” oli vastarannalla jo kello 14.38 ja alkoi vyöryttää vihollisbunkkereita. Miehet juoksivat niistä ulos, osa ammuttiin, osa yritti paeta. Yhden pakenijan Keinonen näki syöksyvän pienen mökin ovesta sisään, mutta miestä ei löytynyt, vaikka mökki tutkittiin tarkoin – ikkunoistakaan hän ei tullut ulos.
Keinonen kirjoitti myöhemmin teoksessaan Kärkijoukkona Syvärille: ”Lähettini esitti jälkeenpäin otaksunnan, että pieni mies olisi piiloutunut leipomassa olleen kookkaan venakon hameiden alle. Venakko seisoi koko etsintämme ajan hievahtamatta, ja hänen lattiaan asti ulottuva hameensa oli kyllä avara.”
Kieltäytyminen oli ollut sen verran vakava, että siitä tehtiin divisioonatasolla tutkimus, jonka ydinkohdat kirjattiin: ”Syynä kieltäytymiseen lienee ollut pelkuruus pimeällä suoritettavan oudon taistelutoiminnan tullessa eteen. Osaltaan syynä lienee ollut myös väsymyksestä johtunut vastenmieliysyys uuden maa-alan valtaamiseen Syvärin eteläpuolelta. Tähän olivat virikettä ilmeisesti antaneet useiden johtajien erheelliset lupaukset levosta Syvärin linjan saavuttamisen jälkeen.”
Epäilemättä miehiä jäyti myös tietoisuus siitä, että jos vastarannalta tulisi äkkilähtö, heidän selkänsä takana oli vuolaasti virtaava leveä Syväri. Uimataito ei vielä tuolloin ollut Suomessa kovinkaan yleinen taito. Ketään ei kuitenkaan rangaistu, vaikka niin olisi voitu tehdä, lähinnä siksi, että ylimeno kuitenkin lopulta onnistui.
Toisenlainen oli ratkaisu monissa muissa syys–lokakuun 1941 tapauksissa. Eräässä sotatuomari Paavo Alkion johtamassa kenttäoikeuden istunnossa tuomittiin kymmenen miestä vähimmillään 2 vuoden ja 8 kuukauden ja enimmillään 4 vuoden ja 3 kuukauden kuritushuonerangaistuksiin.
Tuomioiden perusteena olivat esimiehen palveluksessa antaman käskyn tahallinen täyttämättä jättäminen ja sotapelkuruus.