"Täällä on kaks Koskelaa…"

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kolmen sankarivainajan äiti saattamassa yhtä pojistaan kirkkomaan multiin kesällä 1943. Kuva: SA-kuva

Nurmossa paljastettiin erään talon pihapiirissä muutama vuosi sitten muistomerkki, jossa on koruttomasti mainittu kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta kaatuneiden neljän Salokorven pojan nimet: Lauri Antti, Heikki Mikael, Paavo Kustaa ja Juho Rafael.

”Mumma suri veisaten, niin hän teki sekä ilon että surun hetkellä. Paappa upotti surunsa työhön ja polkuharmoonin soittamiseen, mutta kyllä hänen muistellaan itkeneen ihan ääneen”, kertoi eräs Salokorven miesten lähisukulainen Seura-lehden haastattelussa.

Itselleni – niin kuin monille muillekin – on jäänyt lähtemättömästi mieleen eräs kohtaus Väinö Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla. Koskelan Elina ja Akseli ovat saaneet tietää, että heidän poikansa Voitto on kaatunut ja lähtevät yhdessä katsomaan asemalle saapunutta Voiton arkkua. Eräs lotista vastaa Akselin kysymykseen:

”Koskela? Täällä ne on.” ”Kuinkas…eikös yks…” ”Täällä on kaks Koskelaa… Kaks Koskelaa Pentinkulmalta. Voitto ja Eero. Toinen tuli tänään ja toinen eilen.”

Repliikit ovat lyhyet mutta pysäyttävät lukijan.

Samassa teoksessa Väinö Linna pukee kuoleman ylle myös mustan huumorin kaavun. Pentinkulman ensimmäinen talvisodan sankarivainaja oli Leppäsen Valtu, laitapuolen kulkija,  syrjitty, väheksytty ja ylenkatsottu, mutta siinä hänen arkkunsa kuitenkin lepäsi kirkon alttarilla Suomen lippuun verhottuna. Kaikki pitäjän mahtimiehet osallistuivat hautajaisiin, jossa suojeluskuntapukuun pukeutunut rovasti piti ruumispuheen todeten, että monet kauniit toiveet lepäävät nyt sotamies Valdemar Leppäsen arkussa.

Valtun isoisä Preeti, hieman huononäköinen jo, törmäili arkunkantajiiin, hautausmaan käytävän viereisiin lehmuksiin ja kellotapulin nurkkaan, ja kun suojeluskuntalaiset ampuivat haudalla kunnialaukaukset, säikähti niin että oli kaatua. Valtun äiti, Leppäsen Aune yritti väistellä surua.

”Se oli niin rohkee… Kolme poliisia tarvittiin, ennen kun saivat poliisiautoon…”

Kukapa ei puolestaan muistaisi alikersantti Hietasen kuolemaa Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa?  Kuuma sirpale repäisi hänen molemmat silmänsä auki, ja hänet nostettiin täpötäyteen sairasautoon. Vihollisen maataistelukoneen luotisuihku pysäytti auton, joka syttyi tuleen. Toinen luotisuihku päätti Hietasen elämän. Palavan auton sisältä kuului jonkun eloonjäneen villiä karjuntaa, joka tukahtui yskinnäksi ja muutti lopulta rukoilevaksi vikinäksi.

Dramaattisen kohtauksen Linna päätti parilla mestarillisella lauseella, useampia ei tarvittu:

”Kesäisen iltapäivän kirkkaassa sinessä soivat pommilaivueiden urut. Etelässä,  Laatokalla päin, jytisi rumputuli.”

X