
Tangokuningas Olavi Virta rakasti hyvää ruokaa ja haaveili jopa keittokirjan tekemisestä – Katso maukas resepti!
Tangokuningas Olavi Virta rakasti hyvää ruokaa ja kokkasi mielellään. Tässä alkupalaohjeessa on ripaus kansainvälisyyttä kuten maailmanmiehelle sopii.
Arabian Olivia-sarjaa tehtiin vuosina 1960–1966. Sen suunnitteli Raija Uosikkinen. © Tommi Tuomi
Laulaja ja musiikkielokuvien tähti Olavi Virta harrasti intohimoisesti ruoanlaittoa. Samaan tapaan kuin hän keräsi maailmalta lauluja ohjelmistoonsa, keräsi hän myös reseptejä kokeiluja varten.
Helsingin Meritullinkadun kodin huippumoderni keittiö oli suuri ihmetyksen aihe 1950-luvun lopulla. Lehdissä kerrottiin, kuinka tekniikasta kiinnostunut Virta tuotti keittiöönsä Amerikasta muun muassa jääkaappipakastimen ja kaasu-uunin.

Olavi Virran suuren suosion varjot heijastuivat erityisesti hänen läheisiinsä. © Ilse Hammarin kotialbumi
Olavi Virta valmisti arkiruokia perheelleen
Toisin kuin aikakauden miehillä oli tapana, Virta valmisti aina kotona ollessaan perheelleen arkiruoan. Hänen vanhin tyttärensä Ilse Hammar muistaa, että kun isä hääri keittiössä, muilla ei ollut sinne asiaa.
Erityisesti jouluruoat olivat Virralle rakkaita, etenkin kinkku.
Laulaja keräsi lempiohjeensa pahvilaatikkoon, joihin muut eivät saaneet koskea. Viimeisinä vuosinaan hän haaveili kokoavansa ohjeista keittokirjan. Mestarin poika Pauli Virta toteutti haaveen: syntyi Keittiötango – Olavi Virran kootut herkut. Oheinen ruokaohje on kirjasta.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti