Tiesitkö: Suomessa tehtiin vuonna 1918 kymmeniä rauhansopimuksia – katso kartta ja lue kymmenen tarinaa

Jaa artikkeli
Valkoisten joukot katselevat punaisten lentokonetta Vilppulan aseman yllä 1918. Kuva teoksesta Suomen vapaussota kuvissa I–II.
Valkoisten joukot katselevat punaisten lentokonetta Vilppulan aseman yllä 1918. Kuva teoksesta Suomen vapaussota kuvissa I–II.
Vuoden 1918 rauhanteoista ei ole juuri kerrottu historiakirjoissa.

Jos et ole koskaan kuullut, että kymmenillä suomalaisilla paikkakunnilla sovittiin rauhasta sisällissodan kynnyksellä tai sen alettua, vika ei ole sinun.

Rauhanteoista ei ole juuri kerrottu historiakirjoissa tai lehtijutuissa. Se on mielenkiintoista, sillä nämä sovut säästivät ihmishenkiä.

Punaisten valloittamassa Etelä-Suomessa paikalliset rauhansopimukset usein lykkäsivät väkivaltaisuuksien alkamista, vaikkakaan eivät estäneet niitä.

Valkoisen Suomen alueella tehdyt sopimukset pitivät yleensä hyvin, koska monet niistä solmittiin maaseudun paikkakunnilla, joissa luokkaerot olivat vähäisiä. Sovintojen onnistumista tuki sekin, että työväenaatteen kannattajat olivat alueella heikoilla eivätkä katsoneet viisaaksi tarttua aseisiin.

Silti nämäkään rauhanteot eivät olleet pelkkiä muodollisuuksia: esimerkiksi Limingassa tilanne oli hyvin räjähdysaltis ennen sopimuksen solmimista.

”Vuoden 1918 alussa oli valtiollisella tasolla vääjäämätöntä, että sisällissota on tulossa, mutta näin ei ollut suinkaan kaikilla paikkakunnilla. Suurin osa suomalaisista oli täysin valmistautumattomia aseelliseen välienselvittelyyn”, historiantutkija Kimmo Kontio muistuttaa.

Rauhansopimuksissa toteutettiin luoviakin ratkaisuja. Esimerkiksi Savonlinnassa aseet sijoitettiin ”Sovinnon kaivoon”, joka lukittiin molempien osapuolten lukoilla. Vilppulassa ja Vesannolla taas keksittiin pyytää pappia apuun.

Kartta: Tutustu vuoden 1918 rauhansopimuksiin

Näin alla oleva kartta toimii: kun viet kursorin tai kosketusnäytöllä sormen kartassa näkyvän ympyrän päälle, avautuu ikkuna, josta voit lukea kyseisen paikkakunnan rauhansopimuksen tarinan. Juttu jatkuu kartan jälkeen.

Miksi rauhoja tehtiin?

Paikallisia rauhansopimuksia tehtiin jo vuonna 1917, kun Suomi ryhtyi luisumaan kohti sisällissotaa.

Vuoden 1918 alussa sota näytti jo peruuttamattomalta, mutta monilla paikkakunnilla haluttiin edelleen kaihtaa verenvuodatusta. Tammi–helmikuussa tehtiin ehkä noin 30 rauhansopimusta tai sellaisen yritystä. Osasta on jäljellä pöytäkirja, jotkut jäivät välipuheen tasolle.

Taktiset syyt vaikuttivat usein sopimusten taustalla. Niin punainen kuin valkoinen osapuoli saattoi pelata rauhanteolla aikaa, jotta aseita ehdittäisiin hankkia ja joukkoja siirtää ennen taisteluja. Kaikki eivät suinkaan tahtoneet sisällissotaa, mutta monet maltillisetkin katsoivat viisaaksi ainakin varautua siihen.

Rauhantekojen motiivien selvittämistä hankaloittaa se, että sopijapuolten sisällä oli suuria näkemyseroja: toiset olivat rauhantahtoisia, toiset radikaaleja. Maltillisimpia olivat usein kypsempään ikään ehtineet, nuoret taas olivat kiivaampia.

”Paikallisrauhat on kuitattu tutkimuksessa puhtaasti taktisiksi sopimuksiksi. Mielestäni aiheettomasti”, Kimmo Kontio sanoo.

Raadollisen selitysmallin suosiota selittänee se, että osa rauhantekijöistä osallistui myöhemmin itsekin väkivaltaisuuksiin. Esimerkiksi Ruovedellä hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittaja Herman Järvinen soti sittemmin punakaartissa ja valkoisen puolen Lauri Särkkä ajoi kuukautta myöhemmin kuolemantuomiota paikalliselle pasifistille.

On kuitenkin järkeenkäypää olettaa, että moni sovinnontekijä toivoi vielä sisällissodan kynnyksellä aidosti rauhaa, mutta radikalisoitui myöhemmin toisen osapuolen raakuuksia nähtyään tai niistä kuultuaan. Ja tartuttiinhan aseeseen sodan edetessä usein myös pakon edessä tai ryhmäpaineen vuoksi.

Rauhansopimuksia voi selittää myös aatteilla, kuten työväenliikkeessä vaikuttaneella pasifistisella suuntauksella, joka veti esimerkiksi Teuvalla pidemmän korren, vaikka ajan henki veti vahvasti toiseen suuntaan. Lisäksi moni rauhantekijä halusi luultavasti ihan vain varjella omaa henkikultaansa, ilman sen syvällisempää filosofiaa.

Mutta kumpi oli suurempi syy sopimuksiin, rauhantahto vai taktikointi?

”Se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Kirjallista materiaalia on hyvin vähän. Viimeinen mahdollisuus tutkia tätä kunnolla oli joskus puoli vuosisataa sitten, kun rauhantekijöitä oli vielä elossa ja heitä olisi voinut haastatella. Mutta sitä ei kukaan tehnyt”, Kontio sanoo.

Paikallisten rauhansopimusten aikakausi päättyi lopullisesti 18. helmikuuta 1918, kun valkoisen Suomen alueella julistettiin asevelvollisuus. Punakaartit olivat ottaneet väkeä pakolla riveihinsä jo aiemmin. Loppusodan aikana järjestäytynyt puolueettomuus ei siis enää onnistunut, vaan sotimista kaihtavien piti parhaansa mukaan vältellä molempia joukkoja.

Erkki Tuomioja toivoo tutkimusta

Sisällissodan rauhantekijöille ei ole pystytetty patsaita eikä sopimuksista tiedetä paljoakaan. Tähän on luonnollinen selitys: sodasta selvinneet asianosaiset ovat muistelleet sovintoja joko hyvin niukkasanaisesti tai vaienneet niistä kokonaan.

”Valkoiset juhlivat voitettua vapaussotaa ja heille rauhanteoissa kyse oli veljeilystä laittomaan kapinaan ryhtyneiden punikkien kanssa. Punaiset taas nuolivat haavojaan ja pitivät rauhantekijöitä luokkapettureina. Sopimuksia tehneiden oli viisainta pysytellä hiljaa”, Kontio kiteyttää.

Perusteellinen tutkimus rauhansopimuksista on jäänyt tekemättä.

”Sellaisen olisi voinut tilata osana Suomen 100-vuotisjuhlia. Ihmettelen, että aiheesta ei ole tehty tutkimusta, toivottavasti joskus tehdään”, sanoo kansanedustaja Erkki Tuomioja, jonka isosetä oli Parkanon ”laulavan rauhan” pääarkkitehti.

Aivan kokonaan rauhantekijöitä ei ole unohdettu. Tänä talvena heistä on kerrottu esitelmätilaisuuksissa ainakin Limingassa, Ruovedellä ja Savonlinnassa. Jokainen tapahtuma on kerännyt suuren yleisön.

 

Jutun lähteinä on käytetty muun muassa Kimmo Kontion artikkelia ”Liian veljellisiä veljessotaan” julkaisussa ”Ruoveden joulu”, Petteri Systän pro gradu -tutkielmaa ”Pelko, viha ja inhimillisyys – ruoveteläisten kohtalot osana Suomen sisällissotaa”, Limingan paikallishistorioita, Toni Viljanmaan pro gradu -tutkielmaa ”Aseistakieltäytyjistä luokkataistelijoiden eturintamaan: Teuvan työväenliikkeen ideologinen kehitys sisällissodasta lapualaisvuosiin” sekä historioitsija Hannu Romppaista.

X