Tshernobylin koskettamat Kouvolan miehet – Heitä yhdistää rakennustyömaa Kiovassa, sata kilometriä ydinvoimalasta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Iloinen jälleennäkeminen. Rakennustyömaalla Kiovassa 1986 työskennelleet Pekka Pajula (vas.), Anssi Ripattila, Markku Keppo ja Risto Huovila kokoontuivat Kouvolassa muistelemaan Tshernobylin tapahtumia.
Iloinen jälleennäkeminen. Rakennustyömaalla Kiovassa 1986 työskennelleet Pekka Pajula (vas.), Anssi Ripattila, Markku Keppo ja Risto Huovila kokoontuivat Kouvolassa muistelemaan Tshernobylin tapahtumia. © Sami Malmberg
Kun Tshernobylin ydinvoimalassa räjähti ja radioaktiivisia aineita alkoi levitä ympäristöön, sadan kilometrin päässä joukko suomalaisia rakensi tehdasta. Miltä heistä tuntuu nyt?

Neljä miestä taputtaa toisiaan olalle Kouvolassa. Nauru remahtelee nyt, mutta ei vuosikymmeniä sitten, kun Tshernobylin ydinvoimalassa rähjähti.

Näitä Kouvolan seudulla syntyneitä yhdisti rakennusyhtiö Lemminkäisen rakennustyömaa Kiovassa, silloin vielä Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa. Melkein 34 vuotta sitten.

Miesten edellisestä tapaamisesta on mennyt vuosia; kaksi heistä ei ole tavannut olleenkaan sitten Kiovan.

Lisäkilot ja harmaantuneet päät kuitataan lempeästi, ja juttu jatkuu kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

He olivat Kiovassa myös 26. huhtikuuta 1986, kun sata kilometriä pohjoisempana Tshernobylin ydinvoimalassa räjähti. Se on yhä historian pahin ydinvoimalaonnettomuus.

Pukutehtaan miehet

Nelikko rakensi miesten pukutehtaan laajennusosaa Kiovan keskustassa. Työmaalla oli runsaat 70 suomalaista, ja työt oli aloitettu edellissyksynä.

Silloin Risto Huovila oli 42-vuotias työmaapäällikkö, Pekka Pajula 28-vuotias työmaamestari, Markku Keppo 29-vuotias raudoittaja ja Anssi Ripattila 23-vuotias huolitsija ja varastonhoitaja.

Lauantaina aamuyöllä Tshernobylin ydinvoimalan neljännessä reaktorissa oli tehty rutiinikoe, josta seurasi kaksi räjähdystä ja tulipalo. Suuria määriä radioaktiivisia aineita pääsi ilmaan.

Suomalaiskodeissa ensitiedot onnettomuudesta kuultiin maanantai-iltana Yleisradion tv-uutisista. Ne kertoi Kari Toivonen, äskettäin edesmennyt uutisankkuri.

Lemminkäinen Oy rakensi Tshernobylin onnettomuuden aikaan tätä miesten pukutehtaan laajennusosaa Kiovan keskustassa.

Lemminkäinen Oy rakensi Tshernobylin onnettomuuden aikaan tätä miesten pukutehtaan laajennusosaa Kiovan keskustassa. Sami Malmberg

Suuri vai pieni turma?

Niin ikään rakennustyömaalle tieto ehti vasta viikon alussa. Ei ollut kännyköitä, internettiä, sähköpostia.

Ripattila muistaa kuulleensa työmaalla, kun paikallinen puhui ”suuresta onnettomuudesta”.

Kepon mieleen jäi, että eräs työntekijä oli kuullut onnettomuudesta puhelimessa Ruotsista vaimoltaan. Ilmamassat veivät radioaktiivisia aineita nopeammin Ruotsiin kuin Suomeen.

Huovila muistaa työmaalle tulleen telefaksin, telekopiosanoman.

”Iltalehden toimittaja Jalmari Torikka oli lähettänyt faksin. Siinä kysyttiin, miltä tuntui olla ydinonnettomuuden keskellä.”

Huovila tenttasi heti työmaan tilaajan edustajaa. Tämä oli kuullut ”jotakin pientä” tapahtuneen, mutta tyyli oli ollut vähättelevä.

Kun tietoa ei juuri ollut, ei syntynyt paniikkiakaan. Kiova vaikutti rauhalliselta.
Huovila jopa lähti autolla työmaainsinöörin kanssa tiedusteluretkelle kohti Tshernobyliä, mutta miehet käännytettiin tiellä pian takaisin.

Työmaamestarina ollut Pajula muistaa palaverin, jonka päätteeksi yksi työntekijä lähetettiin ruplatukun kanssa kauppaan ostamaan ruokaa kuten säilykkeitä ja kananmunia.

”Päätimme tehdä inventaarion: laskea kaikki työkalut. Sen jälkeen lähdimme asuntolaan, josta ei saanut poistua mihinkään”, Pajula kertoo.

Joukosta kaksi lähti kokeilemaan onneaan lentokentälle, mutta palasi, koska lentoyhteydet olivat tukossa.

Vapauta Kreml vastuusta

Finnairin evakuointilento nouti suomalaiset torstaina. Se oli vappupäivän ilta. Kone toi kotiin noin 90 rakentajaa ja Kiovassa opiskellutta suomalaisnuorta.

Huovila ja Keppo palasivat tuolla lennolla. Pajula kurvasi silloisen Leningradin kautta, tosin ei ollut päästä maasta, koska geigermittari antoi hänet ilmi.

”Jouduin allekirjoittamaan paperin, että palaan Suomeen hyvissä voimissa, eikä minulla ole mitään vaateita Neuvostoliittoa kohtaan”, hän kertoo.

Samanlainen paperi työnnettiin muidenkin eteen lentokentällä.

Säteilyturvakeskuksen tietojen mukaan vuoteen 2005 mennessä Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja lounais-Venäjällä oli todettu yli 3 500 Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuteen liittyvää kilpirauhassyöpää. Laskeuma ei ole havaittavasti lisännyt syöpien määrää Suomessa.

Säteilyturvakeskuksen tietojen mukaan vuoteen 2005 mennessä Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja lounais-Venäjällä oli todettu yli 3 500 Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuteen liittyvää kilpirauhassyöpää. Laskeuma ei ole havaittavasti lisännyt syöpien määrää Suomessa. Igor Kostin / Sputnik / Lehtikuva

Berliini pelästyi miehiä

Anssi Ripattila poistui Ukrainasta ennen muita. Hän oli jo aiemmin sopinut lähtevänsä vappuvapailla työkaverinsa kanssa Berliiniin.

Jotkut lähtivät Sotshiin, toiset Jaltalle tai Budapestiin.

Ripattila lensi Itä-Berliiniin ennen kuin suomalaisten evakuoinnista tiedettiin. Bussikyyti vei Länsi-Berliinin puolelle.

”Koska meillä oli jo pientä hajua tapahtuneesta, menimme baariin kuulostelemaan. Siellä luimme lehdestä ”joukkopaosta Kiovasta”, ja että kymmeniä tuhansia ihmisiä hakeutuisi sieltä pois”, Ripattila selvittää.

Uutista oli sulateltava parilla juomalla.

”Lähdimme etsimään puhelinluetteloa soittaaksemme konsulaattiin. Löysimme yhden numeron, jonka perässä luki Finland. Tavoitimme numerosta suomalaisen rouvan, joka järkyttyi ja kutsui meidät luokseen.”

Miehet ottivat taksin. Perillä odottivat poliisin erikoisjoukot: bussi ja joukko säteilyltä suojautuneita miehiä.

”He painoivat kylkeen säteilymittarin, joka piippasi kunnolla. Ajattelin, että nyt on henki hubaa.”

Miehet vietiin sairaalaan, jossa heille tehtiin perusteellinen säteilytarkastus. Vain hiuksista löytyi pieniä jäämiä.

”Poliisi vei meidät hotelliin, jossa oli lisää poliiseja. Seuraavana aamuna meitä odottivat iltapäivälehti Bild ja aikakauslehti Der Spiegel. Toimittajien mukaan olimme ainoat, jotka olivat tulleet alueelta. He halusivat haastatella meitä.”

”Tajusimme, että nyt ei parane sanoa mitään, jos haluaa vielä viisumin Neuvostoliittoon. Olin mennyt hiljattain naimisiin, ja moskovalainen vaimoni oli raskaana”, Ripattila kuvailee.

Paluulento Suomeen löytyi Hampurin ja Tampereen kautta, josta matka jatkui bussilla Helsinkiin ja taksilla Kouvolaan.

”Seuraavalla viikolla menimme Säteilyturvakeskuksen mittauksiin.”

Pekka Pajulan äiti keräsi 1986–2011 Tshernobylin lehtileikkeet kansioksi, jota Kouvolan-tapaamisessa oli kiinnostavaa tutkia. Anssi Ripattila (oik.) silmäilee Lemminkäisen silloisen henkilöstölehden onnettomuusuutisointia.

Pekka Pajulan äiti keräsi 1986–2011 Tshernobylin lehtileikkeet kansioksi, jota Kouvolan-tapaamisessa oli kiinnostavaa tutkia. Anssi Ripattila (oik.) silmäilee Lemminkäisen silloisen henkilöstölehden onnettomuusuutisointia. Sami Malmberg

Takaisin pikavauhtia

Lemminkäisen työntekijöiden terveyttä ja heidän saamaansa säteilyä tutkittiin vapun jälkeisellä viikolla Säteilyturvakeskuksessa ja Työterveyslaitoksella.

Markku Kepon mieleen on jäänyt istuma-ammetta muistuttanut laite. Sillä tehtiin kokokehomittausta. Toinen väline muistutti nykyistä magneettikuvauslaitetta, ja Säteilyturvakeskuksessa sitä kutsuttiinkin rautakammioksi.

”Tutkimuksista kertyi iso kasa papereita. Kun kysyin, mitä nämä kaikki tarkoittavat, he kertoivat, että ”teillä on normaalit Kiovasta tulleiden arvot”, Keppo muistaa.

Rakentajien säteilytaso ei ollut huolestuttava. Tosin Kiovan alueelta tulleilta mitattiin moninkertaisia määriä radioaktiivista jodia ja cesium-137:ää verrattuna siihen, mitä löytyi muualta Neuvostoliitosta ja Itä-Euroopan maista palanneilta matkailijoilta.

Hämmentävältä nyt voi tuntua se, että suurin osa rakennusmiehistä palasi Kiovaan jo 17. toukokuuta, jotkut jopa hieman aikaisemmin kuten Pajula työmaamestarina.

Evakuoiduista vain kolme kieltäytyi lähtemästä takaisin työmaalle.

Syy varhaiseen paluuseen lienee ollut se, että säteilymittausten perusteella sitä ei pidetty vaarallisena.

Lemminkäisen 5. toukokuuta päivätyssä kirjeessä työntekijöille oli myös kerrottu, että palkanmaksu keskeytyisi 17. toukokuuta siihen asti, kunnes Kiovaan voidaan palata tai löytyy muuta sopivaa työtä.

Säteilyturvakeskus antoi työmaalle palaaville rintapieliin kiinnitettävät lätkät, filmidosimetrit, jotka mittasivat ulkoista säteilyä.

Rakentajien mukaan lähti myös Säteilyturvakeskuksen tutkija keräämään hiukkasia. Perillä vain katujen ahkera pesu kieli jostakin poikkeuksellisesta.

”Paikalliset pesivät katuja yötä päivää, satoi tai paistoi”, miehet kertovat. Kiovan tuloväylille oli perustettu renkaidenpesupaikkoja.

Myös Lemminkäisen rakennusmiehet alkoivat pestä työmaataan painepesureilla. He söivät Kiovassa edelleen paikallista ruokaa.

”Ehkä olimme siksi niin rauhallisia, koska ympäristö vaikutti kaikesta huolimatta melko rauhalliselta”, summaa Huovila.

”Olihan Kiova aika autio, kun palasimme; paljon ihmisiä oli myös lähtenyt”, Pajula muistelee.

Nyt yli 30 vuotta vanhempana miehet sanovat pöydän ääressä, että eiväthän he missään tapauksessa saaneet realistista kuvaa tapahtumista.

”Se oli sen ajan Neuvostoliiton tyypillistä toimintaa. Jos kysyi paikallisilta, he eivät tienneet onnettomuudesta”, miehet kertovat.

Oli lopulta sattumaa, että kiovalaiset saivat vähemmän radioaktiivista laskeumaa kuin muu Ukraina. Tuuli kuljetti sitä enimmäkseen pohjoiseen.

”Ei aivan pieni ristiriita!”, on Pekka Pajulan äiti kirjannut lehtileikkeen reunaan, kun neuvostoliittolaisen uutistoimisto TASSin ensitietojen mukaan kuolleita oli kaksi, mutta yhdysvaltalaisen CNN:n mukaan 2 000.

”Ei aivan pieni ristiriita!”, on Pekka Pajulan äiti kirjannut lehtileikkeen reunaan, kun neuvostoliittolaisen uutistoimisto TASSin ensitietojen mukaan kuolleita oli kaksi, mutta yhdysvaltalaisen CNN:n mukaan 2 000. Sami Malmberg

Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuus

Sami Malmberg

Altistus vähäistä

Rakentajat kantoivat säteilymittareita rintapielissään alkuvuoteen 1987 asti. Niitä postitettiin Suomeen muutamaan otteeseen. Muuta terveyden jälkiseurantaa ei tehty.

”Välillä meni sekaisin, mikä oli kenenkin mittari. Miehet, jotka vastaanottivat tavara-asemalla työmaalle tulevia elementtejä, saivat enemmän säteilyä”, Ripattila uskoo.

Kuinka paljon Kiovassa olleet suomalaiset lopulta altistuivat säteilylle? Sairastuivatko he?

Sitä tutki Anna Lahkola 2002 julkaistussa pro gradu -työssään. Vuoteen 1999 loppuun mennessä ilmenneet syövät selvitettiin Suomen Syöpärekisterin avulla.

Rakentajien altistus jäi melko vähäiseksi, tosin se ylitti muiden kuin ammatikseen säteilytyössä olevien vuotuisen annosrajan.

Tutkimusjoukolta löytyi kahdeksan syöpää, joista yksi oli säteilyaltistukseen yleensä yhdistetty leukemia. Kilpirauhassyöpiä ei ollut.

Havaittujen syöpien määrä oli noin 2,7-kertainen verrattuna vastaavan ikäiseen suomalaisväestöön. Määrä oli myös suurempi kuin on havaittu yleensä rakennustyöntekijöiden ammattiryhmässä.

Tutkimus päätteli kuitenkin, että tulos saattoi johtua lopulta sattumasta.

Lemminkäisen työmaanelikko tietää, kuka oli leukemiaan sairastunut ja muutamassa vuodessa kuollut työtoveri.

Miehet luettelevat ääneen monia edesmenneiden nimiä ja pitävät mahdollisena, että leukemia saattoi viedä pari muutakin.

Työmaalla olleista on kuollut tähän päivään mennessä jo parikymmentä, mutta mihin, on mahdotonta tietää. Miesten mielestä sitä ei ole tarpeellistakaan tietää. Moni on kuollut vanhuuttaan.

Vielä kerran, pojat?

Tshernobyl-kokemus jäi nelikon mieleen erikoisena ja mielenkiintoisena, mutta ei silti pelottavana.

”Ehkä Tshernobylin jälkeisinä vuosina saatoin miettiä, että mitähän sairauksia tästä seuraa. En enää”, joukon nuorin, Ripattila, miettii.

Tämä nelikko jatkoi työntekoa rajan takana, ensin Neuvostoliitossa ja sitten Venäjällä. Pajula kotiutui vasta kolme vuotta sitten Jekaterinburgista.

Miehille työvuosikymmenet naapurissa antoivat pääasiassa hyviä asioita: ystäviä, kelvon elannon, kokemuksia, kielitaitoa, puolisoitakin.

Ripattila kävi Kiovassa poikansa kanssa viimeksi juhannuksena. Tuttu pukutehdas oli yhä pystyssä. Isä pysyi Kiovassa, mutta poika kävi opastetulla päiväretkellä Tshernobylissä.

”Mitäpä, jos kerättäisiin hengissä oleva porukka vielä kerran yhteen”, miehet alkavat ehdotella toisilleen.

”Olisi todella hienoa tavata vielä!”

Toimeksianto sorvataan samantien: te Lemminkäisen pukutehdastyömaalla Kiovassa 1985–1986 olleet, ottakaa pikimmiten yhteyttä Pekka Pajulaan tai Anssi Ripattilaan.
Tshernobyl voi myös yhdistää.

Lue myös: Tsernobyl lännetti Suomen median – ainakin presidentti Koiviston mielestä

X