Tulilahden kaksoismurha ei selvinnyt - Pääepäilty hirttäytyi vankisellissään

Musta poliisiauto pysähtyy Hasumäen kansakoulun eteen Heinäveden kirkonkylässä. Aitovierelle kasaantunut ihmisjoukko kiirehtii kujaksi koulun ulko-ovelle.

Poliisiautosta astuu ulos vanginpuvussa oleva mies, jolla on raskaalla ketjulla lukitut jalkaraudat. Ketju kilahtelee, kun hän etenee lyhyin laahaavin askelin.

Hasumäen kansakoulun juhlasalissa on alkamassa murhaoikeudenkäynti. Kahlittu mies on kahden nuoren naisen murhasta syytetty Runar Holmström. Kello on 12.15 kesäkuun 8. päivänä vuonna 1960.

Suuretsinnät ja suohauta

Riitta Pakkanen ja Eine Nyyssönen ovat lähteneet pyöräretkelle 18. heinäkuuta 1959. Tavoitteena on Koli ja paluu Varkauden kautta takaisin kotiin Jyväskylään.

Pakkanen ei ilmesty työpaikalleen 3. elokuuta. Omaiset tekevät katoamisilmoituksen ja painostavat poliisia etsintöihin.

Varmuudella naiset on nähty Tulilahden leirintäalueella Heinävedellä heinäkuun 27. päivän iltana. Radiossa luetaan tyttöjen etsintäkuulutus useaan kertaan – tuloksetta. Tytöt ovat kadonneet.

Etsinnät aloitetaan Varkaudessa, mutta ne eivät tuota tulosta. Vasta elokuun puolivälissä tutkimukset siirtyvät Tulilahdelle, missä alkaa 21. elokuuta suuretsintä. Mukana on yli 300 poliisia ja varusmiestä.

Noin kello 8.30 sotamies Mauno Kiviaho kompastuu jonkinlaiseen rankakasaan, jonka alla on turpeilla ja puuntaimilla peitetty matala suohauta. Puuntaimet ovat irtonaisia, ja niiden päät tuoreen valkoiset. Taimet on siis vasta äskettäin katkaistu, ilmeisesti puukolla.

Suohaudassa ovat tyttöjen puolialastomat ruumiit. Toista on isketty kivellä päähän, toista puukotettu. Kumpaakaan ei ole raiskattu.

Poukkoilevia selityksiä

Tulilahdelle alkoi 21. elokuuta suuretsintä. Mukana on yli 300 poliisia ja varusmiestä.

Poliisi tekee pidätyksiä eri puolilla Suomea. Ne eivät johda tulokseen.

Viranomaiset ilmoittavat etsivänsä Heinäveden tienoilla heinäkuun lopulla sinisellä, mahdollisesti Solifer-mopedilla ajanutta päivettynyttä, keskikokoista, noin 30–40-vuotiasta miestä.

Useat henkilöt ovat tehneet havaintoja mopedimiehestä. Hän on seurannut pyöräileviä tyttöjä jo monta kilometriä ennen Heinäveden kirkonkylää. Hänestä kertovat myös 27. heinäkuuta Pakkasen ja Nyyssösen kanssa nuotiolla istuneet ja heille marjatuokkosia veistelleet kaksi paikallista nuorukaista.

Radiossa kehotetaan mopedimiestä ottamaan yhteyttä poliisiin. Siniset Soliferit ja Husqvarnat joutuvat erityiseen syyniin. Moni pistää ajokkinsa kaiken varalta piiloon, ettei joudu epäillyksi.

Marraskuussa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Munsalassa pidätetään kulkumies Runar Holmström. Häntä epäillään useista Vaasan seudulla tehdyistä murroista.

Holmström on taparikollinen. Kuulusteluissa ilmenee, että hänellä on ollut kesällä sininen mopedi ja että hänen tuntomerkkinsä sopivat Tulilahden mopomieheen. Hänellä on myös mora-puukko, jonka terä sopii männyntaimissa olleisiin vuolujälkiin.

Holmström vangitaan ja häntä kuulustellaan. Yhdessä vaiheessa hän myöntää liikkuneensa Heinävedellä, sitten hän pyörtää sanansa. Selitykset poukkoilevat sinne tänne. Murhamies hän ei myönnä olevansa.

Joku paikkakuntalainen?

Oikeutta käytiin Hasumäen kansakoulun käräjätalossa Heinävedellä.

Hasumäen kansakoulun juhlasalin peräseinällä istuu oikeuden puheenjohtaja edessään pöydällä Raamattu. Häntä vastapäätä on Runar Holmström avustajansa ja syyttäjänsä välissä. Arvovaltaisesti harmaantuneet lautamiehet istuvat sivummalla.

Holmströmin katse ei löydä kiintopistettä, se kiertää kattoa ja seiniä. Syyttäjän kysymyksiin hän antaa toisinaan outoja vastauksia. Hänen äidinkielensä on ruotsi, eikä hän ei aina ymmärrä kovin tarkkaan, mitä häneltä kysytään.

Puolustusasianajaja Holger Strömberg pistää syyttäjän tiukalle.

Murhattujen tyttöjen pyörät on löydetty vuoden 1959 syyskuussa upotettuina runsaat sata metriä leirintäalueen rannasta. Strömberg ihmettelee, miten seutua tuntematon Holmström on osannut löytää Kermajärven syvimmän kohdan ja miten hän on kuljettanut pyörät upotuspaikalle?

Suohaudan kaivamiseen tarvittu lapio on haettu 200 metrin päässä olevasta talosta, mutta talon ärhäkkä vahtikoira ei ole haukkunut koko yönä. Onko siis lapion hakija ollut koiralle tuttu – ehkä joku paikkakuntalainen?

Myös sitä ihmetellään, miten Holmström on ehtinyt lyhyen yön valoisana aikana upottaa pyörät, kaivaa suohaudan, haudata naiset ja kätkeä vielä heidän tavaransa lähimaastoon?

Ei riittäviä todisteita

Oikeutta käydään pitkin vuoden 1960 loppupuolta. Tutkimuksissa varmistuu, että tappajan on täytynyt tuntea murhapaikka ja leirintäalueen maasto.

Syyttäjän yksi valttikortti haihtuu savuna ilmaan, kun ilmenee, että Holmström on vasenkätinen, mutta männyntaimien vuolemajäljet ovat oikeakätisen tekemiä. Siitä huolimatta poliisi pitää Runar Holmströmiä syyllisenä ja jättää muut tutkintalinjat avaamatta.

Runar Holmströmin syyllisyydestä ei ole riittäviä todisteita. Murhasyyte raukeaa. Hän joutuu kuitenkin odottamaan mielentilatutkimukseen pääsyä. 8. toukokuuta 1961 hän hirttäytyy vankilan sellissä lakanoista tekemäänsä köyteen ja vie salaisuuden mukanaan hautaan.

Myöhemmin sekä oikeuden puheenjohtaja että syyttäjä kertovat, etteivät he ole uskoneet Runar Holmströmin syyllistyneen Tulilahden murhiin.

Lähteet: Alibi 7/2005; Apu 39/1959; Viikkosanomat 36/1959 ja 29/1960; Savon Sanomat, heinä-elo-syyskuu 1959. Hannes Markkula: Suomalainen murha 1953-1990 (kirja).

Lue myös:

Tesoman surma: tamperelainen perheenisä katosi Reinot jalassa

Kahdeksanvuotias Eerika kuoli tiara päässään